Terveys

Huimausta ja päänsärkyä

20.12.2005 Terve.fi
Kysymys

Olen 20-vuotias kahden lapsen äiti. Ongelmani on pitkään jatkunut huimaus ja päänsärky. Neurologille sain ajan, ja hän määräsi minut pään magneettikuvaan, mutta siihen pääsyyn menee aikaa. Mistä oireeni voivat johtua? Huimaus on pahinta, kun lasken pään alas, sidon esimerkiksi kengännauhoja, ja kun nousen ylös. Kun suljen silmäni, maailma pyörii tivolin tavoin. Vaiva on epämiellyttävä ja pelottava, samaan aikaan yleensä esiintyy voimakasta päälaen särkyä. Myös silmiä sumentaa, ja päätä kuumottaa. Oireet saattavat kestää muutaman tunnin, tai koko päivän.

Verenpaineeni vaihtelevat välillä 95/45-130/75. Olen hankkinut oman ranneverenpainemittarin, jolla olen paineitani seurannut.

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Huimaus ja päänärky ovat varsin tavallisia oireita, joista kysellään myös yleislääkärin vastaanotolla. En luonnollisesti ole tässä tekemässä diagnoosia, vaan arveluita kirjeen kertoman perusteella.

Päänsäryn suhteen olisin halunnut tietää, esiintyykö sitä, kun kumarrut alaspäin vai paikallaan ollessa silloin, kun huimaa. Joka tapauksessa yleensä päälaen särky viittaa niska-hartiaseudun lihasjännitykseen. Tällainen hyvin tavallinen ongelma voi aiheuttaa huimaustakin.

Se, että huimaus tulee esille pään asennon muutoksessa, voi viitata hyvänlaatuiseen niin sanottuun asentohuimaukseen, jossa on kyse sisäkorvan tasapainoelimen toimintahäiriöstä. Arvioidaan, että tässä tilassa elimen kiteet ovat siirtyneet paikaltaan ärsyttämään tasapainohermon päitä aiheuttaen kuvatunlaisen kiertohuimauksen. Hyvänlaatuisen asentohuimauksen tyyppioireena huimausjakso alkaa usein aamulla, pahenee, kun mennään istualta makuulle tai kun käännytään vuoteessa. Kuvauksesi kumartumisen aiheuttamasta huimauksesta sai minut ajattelemaan kuitenkin tätäkin mahdollisuutta.

Tällainen huimaus voidaan provosoida vastaanotolla, ja tällöin potilaan silmissä voidaan havaita niin sanottu silmävärve, missä silmät tekevät nopeata, lyhyttä sivuttaisliikettä, jota potilas ei huomaa. Vaivaa voidaan hyvin usein hoitaa menestyksellisesti niin kutsutulla Epleyn manööverillä, missä potilasta tietyin liikeradoin kieputetaan toimenpiteen osaavan fysioterapeutin vastaanotolla, jolloin saadaan kiteet paikalleen ja oireet pois. Se paranee useimmiten kyllä itsestäänkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua.

Huimauksesi voi johtua yksinkertaisesti siitä, että verenpaineesi laskee kuvatussa tilanteessa, mutta kiertohuimausluonne ei oikein sovi tähän. Sen sijaan niska-hartiaseudun lihasjännitystila on kokemukseni mukaan aiheuttanut tällaisia oireita. Päänsärkykin sopisi siihen.

Sisäkorvaperäiseen Ménièrin tautiin oireesi eivät sovi, eivät myöskään verenkiertohäiriöön. Tasapainohermon tulehdus aiheuttaa rajun viikon mittaisen kiertohuimauksen. Sekin on siis pois suljettu vaihtoehto. Kaularankaperäinen huimaus on yleensä jatkuvaa ja lievää. Jotkut lääkkeet saattavat aiheuttaa huimausta, mutta niitähän sinulla ei kertomasi mukaan ole.Tällaisia tavallisimpia syitä ovat verenpaine- ja parkinsonismilääkkeet, eräät masennuslääkkeet sekä epilepsialääkkeistä karbamatsepiini ja fenytoiini. Myös alkoholi voi aiheuttaa kroonisessa käytössä huimausta, samoin rauhoittavat lääkkeet. Kuulohermon hyvänlaatuinen kasvain voi aiheuttaa huimausta, mutta ei kiertohuimaustyyppistä, ja siihen liittyy usein korvan soiminen ja kuulon alenema. Sydänperäiseksi eivät oireesi sovi.

Neurologisi haluaa magneettikuvalla varmistua, että pään sisällä kaikki on hyvin, ja koska aika on järjestymässä kolmen kuukauden sisällä, tarkoittaa se, että neurologin tekemän aistinvaraisen tutkimus ja arvio ei viittaa huolestuttavaan syyhyn.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi