Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Kysymys:
Olen 23-vuotias nainen ja ongelmanani on kohta vuoden kestäneet välivuodot. Ne alkavat noin ovulaation aikoihin ja kestävät kuukautisten alkamiseen asti. Aikaisemmin minulla oli useita hiivatulehduksia, mutta nyt niitä ei ole ollut. Aloitin ehkäisypillereiden käytön noin kolme vuotta sitten. Käytössäni oli alkuun Diane Nova -pillerit, jotka vaihdoin vähemmän hormoneja sisältäviin Jasmin-ehkäisypillereihin säikähdettyäni välivuotojen alkamista.
Sukupuolitaudit sekä muut bakteeri- ja virustulehdukset ovat jo kokein poissuljettuja. Kohdustani otettiin myös koepala, jossa eimyöskään havaittu solumuutoksia. Minua on kehotettu nyt vain seuraamaan tilannetta. Eikö tosiaan voida tehdä mitään? Auttaisiko e-pillerien käytön lopettaminen?
Vastaus:
Hyvä, että tulehdus- ja vakavammatkin sairaudet ovat suljettu pois, ja mielestäni riittävin tutkimuksin. Nuorilla naisilla esiintyy tällaisia toiminnallisia vuotohäiriöitä ja yleensä niihin suhtaudutaan, kuten kerroit, seuraamalla ja odottelemalla. Keskustelin kuitenkin kokeneen gynekologin kanssa. Hän oli jonkin verran ihmeissään, että vuotoa esiintyi vahvemmalla Diane Novallakin. Hän kysyi, oliko kohdun ultraääntä otettu. Jos ei, niin se olisi paikallaan, sillä sinun iässäsi harvinainen hyvänlaatuinen polyyppi voi aiheuttaa vuoto-ongelmia. Hän mainitsi jopa kohtuontelon tähystyksen mahdollisesta tarpeesta. Palaa siis asiaan lääkärisi kanssa.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.