Apu Terveys

Ystävykset Kirsi ja Pirkko kokevat olevansa enemmän kuin siskot: ”Voimme olla myös puhumatta mitään, eikä se tunnu kiusalliselta”

Ystävykset Kirsi ja Pirkko kokevat olevansa enemmän kuin siskot: ”Voimme olla myös puhumatta mitään, eikä se tunnu kiusalliselta”
Pirkko Kelan ja Kirsi Vähäkankaan ystävyys on kestänyt 56 vuotta. Ujo Pirkko ihaili jo nuorena sanavalmista Kirsiä. Luonteiden erilaisuudesta huolimatta yhteys on pysynyt lujana vuosikymmenestä toiseen.
Julkaistu: 7.1.2022

Kirsi Vähäkangas, silloinen Rantala, muutti vuonna 1965 perheensä mukana Helsingistä takaisin Kotkaan, jossa oli asunut ensimmäiset yhdeksän ikävuottaan. Muutto inhotti 15-vuotiasta Kirsiä, joka oli käynyt Helsingin Tyttö­norssia ja ehtinyt kotiutua kaupunkiin. Helsinkiin jäivät kaikki kaverit.

Pirkko Kela, syntyjään Stenman ja ystäville Pike, oli melko ujo oppikoulun viidesluokkalainen, joka kävi seurakuntanuorissa ja piti laulamisesta. Hän olisi ­halunnut liittyä seurakunnan kuoroon, mutta esteenä oli ujous. Kun Kotkan Tyttö­lyseon 5C-luokan luokanvalvoja esitteli uuden oppilaan Kirsin, kävi ilmi, että tämäkin harrasti laulamista.

– Kirsi oli sanavalmis nuori nainen, ­joka kertoi välittömästi itsestään ja harrastuksistaan. Sain välitunnilla jostakin rohkeutta kysyä, lähtisikö hän kanssani ilmoittautumaan kuoroon, Pike muistelee.

– Vastasin, että ilman muuta lähden! Siitä meidän ystävyytemme alkoi. Meillä oli paljon juteltavaa, sillä pidimme molemmat musiikista, kirjoista ja käsitöistä, Kirsi kertoo.

Kouluaikoina Kirsi ja Pirkko esiintyivät kitaroineen monissa tilaisuuksissa. Kuvassa he ovat lähdössä seurakunnan kesäkotiin saareen. Duon esiintymiset ovat jääneet, mutta ilo yhdessäolosta on säily­nyt.

Prinsessa ja pianisti

Nykyisin Kirsi Vähäkangas, 71, on toksikologian professori ja asuu Oulussa. Hän on työskennellyt 21 viime vuotta Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa ja tekee edelleen jonkin verran tutkimus- ja asiantuntijatöitä.

Pirkko Kela, 71, teki pitkän työuran Vihdin seurakunnan kanttori-­urkurina. Eläkkeelle jäämisensä jälkeen hän on järjestänyt runo- ja musiikkitilaisuuksia. Pirkolla on neljä lasta ja seitsemän lastenlasta, Kirsillä yksi lapsi ja lapsenlapsi.

Ystävyys on kestänyt 56 vuotta. Sillä oli hyvät lähtökohdat, sillä tytöt olivat saman­­­­ikäisiä ja heillä oli samankaltaiset harrastukset. Molemmat olivat keskiluokkaisista perheistä ja nelipäisen lapsikatraan vanhimpia. Kummankin äiti harrasti taidetta, ja myös äidit ystävystyivät.

– Pike osasi paremmin joitakin asioita ja minä taas toisia. Ihailin Piken musikaalisuutta, etenkin pianonsoittotaitoa. Hän oli myös käsitöissä parempi. Minä taas olin parempi lukuaineissa ja pidin kai­kesta, missä sai vaivata aivojaan. Olimme sopivasti samanlaisia ja erilaisia. Pike oli syrjäänvetäytyvämpi ja minä sosiaali­sempi, Kirsi kuvailee.

Luonteiden erilaisuutta kuvaa hyvin muisto kouluvuosilta. Kotkan Tyttö­lyseon viidesluokkalaiset tekivät joka vuosi näytelmän, joka oli Kirsin ja Piken luokalla Tuhkimo.

– Kirsi oli pääroolissa hurmaava Tuhkimo, näyttämön keskipiste upeassa sinisessä iltapuvussaan! Minua oli pyydetty pianistiksi, ja pianonsoiton opettajani ­sävelsi näytelmään musiikin. Oli ihanaa olla syrjässä alhaalla ja soittaa. Kukaan ei katsonut minua, vaan kaikki tuijottivat näyttämölle. Se sopi minulle oikein ­hyvin, Pike nauraa.

– Minä taas nautin suuresti, kun sain loistaa prinsessana näyttämön keskellä. Minulla oli ihana sininen iltapuku ylläni Tuhkimo-ryysyjen alla, Kirsi muistelee.

Musikaaliset tytöt hankkivat kitarat ja perustivat duon. He esiintyivät usein ja pääsivät jopa radioon esittämään nuorten hengellisiä lauluja nuorisokanttori Juha Kuparisen kanssa. Kaiken vapaa-ajan he viettivät tiiviisti yhdessä. Jossakin vaiheessa kumpikin alkoi seurustella, mutta poika­ystävätkin löytyivät samasta seurakuntanuorten piiristä.

Kirsi ompeli lukioaikana itse kaikki vaatteensa. Käsityöt ja nukkekodit ovat hänelle ja ­Pirkolle yhteinen innostuksen kohde.

Tapaamiset kohokohtia

Kirsi ja Pike kirjoittivat ylioppilaiksi vuonna 1970, minkä jälkeen heidän tiensä erosivat. Kirsi lähti Ouluun opiskelemaan lääkäriksi ja Pike Helsinkiin Sibelius-Akatemiaan kanttori-urkurilinjalle.

Pike meni poikaystävänsä Juha Kelan kanssa naimisiin. Kirsi tutustui tulevaan aviomieheensä Jouko Vähäkankaaseen Oulussa.

– Tapasin Joukon ensimmäistä kertaa vasta heidän häissään. Minua jännitti hieman, minkälaisen kumppanin Kirsi oli löytänyt, Pike muistelee.

– Minulle ei tullut edes mieleen, ettet ehkä pitäisi Joukosta. Minulle oli itsestään selvää, että jos tulen jonkun kanssa hyvin toimeen, niin kyllä myös paras ­ystäväni tulee, Kirsi sanoo.

Ystävysten mielestä tapaamiset kasvokkain ovat olleet elämän kohokohtia.

– Olemme päässeet tapaamaan aika harvoin, koska asumme niin kaukana toisistamme. Puhelimessa vaihdamme kuulumisia säännöllisesti, Kirsi sanoo.

Välillä tapaamisissa on ollut pitkiäkin taukoja.

– Yhdessä vaiheessa Kirsi asui mie­hensä kanssa Amerikassa kaksi ja puoli vuotta. Koronan takia emme päässeet ­tapaamaan toisiamme pariin vuoteen, ­Pike täydentää.

Kirsi sanoo, että jokainen tarvitsee ja ansaitsee ihmisen, jonka seurassa ei jännitä yhtään.

– Se helppous on niin ihanaa. Voi vain olla. Keskustelemme arjen asioista, lasten kuulumisista, työstä, maailman menosta ja musiikista. Joskus kun olemme pitempään yhdessä, voimme olla myös puhumatta mitään, eikä se tunnu yhtään kiusalliselta.

Ystävykset eivät puutu toistensa elämään eivätkä neuvo toisiaan. Kirsi on ­tosin joskus antanut lääkärintyöhönsä liittyviä neuvoja, jos Pike on niitä kysynyt. Heillä on kuitenkin peruskunnioitus toisiaan kohtaan, eikä kumpikaan yritä millään ­tavoin hallita toista. Molemmilla on myös muita ystäviä.

Naiskanttorit olivat harvassa, kun Pirkko valmistui vuonna 1977 Sibelius-Akatemiasta. Vanhusryhmässä saatettiin ihmetellä missä se oikea, miespuolinen kanttori on.

Tukea vaikeina hetkinä

Ystävykset ovat aina auttaneet ja tukeneet toisiaan. Kun Piken puoliso menehtyi autokolarissa vuonna 1985, Kirsi lensi vielä samana iltana Oulusta etelään Piken luo.

– Eihän siinä tilanteessa ollut mitään puhumista. Perheenisän menetys oli niin valtava juttu. Tein ruokaa ja koetin olla läsnä tarvittaessa, Kirsi kertoo.

– Pääasia, että Kirsi oli siinä lähellä. Paljon muuta en kolarin jälkeisistä päi­vistä muistakaan, Pike sanoo.

Kirsi lisää, että myös Pike on ollut ­hänelle tukena silloin, kun hän on tukea tarvinnut.

– Olen varmasti tarvinnut häntä yhtä paljon kuin hän minua. En selviytyisi tässä maailmassa ilman ystäviä.

Ystävykset tapaavat useimmiten Helsingissä Kirsin työmatkojen yhteydessä. He eivät kuitenkaan ole matkustelleet ­yhdessä. Kirsi kulki työnsä takia paljon maailmalla, mutta neljän lapsen yksinhuoltajana Piken olisi ollut vaikea irrottautua kotipiiristä.

– Kun tapaamme, yleensä istumme ja puhumme. Juomme teetä ja joskus teemme yhdessä ruokaa. Suklaata ostetaan ­aina: se on meidän yhteinen herkkumme. Välillä käymme ehkä kävelyllä, jos Kirsillä on enemmän aikaa ja hän on esimerkiksi yötä luonani. Emme ole malttaneet lähteä leffoihin tai konsertteihin, vaan olemme vain jakaneet elämää, Pike sanoo.

Kirsi Vähäkangas (vas.) ja Pirkko Kela tutustuivat 15-vuotiaina Kotkassa. Nykyisin Pirkko asuu Vihdissä ja Kirsti Oulussa.

Dosentti uimarannalla

Yhteiseen historiaan mahtuu hauskoja sattumuksia. Kirsi muistelee kaksikon käyntiä uimarannalla Vihdissä 1980-­luvun alussa, kun molemmat olivat pienten lasten äitejä.

– Makoilimme bikineissä ja juttelimme. Vähän matkan päässä kaljoitteli poika­porukka. Yksi pojista rohkaistui ja tuli ­tekemään tuttavuutta sätkä hampaissa ja kaljatölkki kädessä. Aloin saarnata hänelle saman tien tupakan vaaroista – olinhan tutkinut tupakkaan ja syöpään liittyviä asioita. Poika hämmentyi täysin bikinimimmin odottamattomasta valistussaarnasta ja heitti: Oot sä joku dosentti vai? Pike sai sanotuksi: Joo, on se. Poika kääntyi kannoillaan ja lähti. Nauratti aika ­makeasti, Kirsi muistelee.

Pikelle on jäänyt mieleen kuorolaulu­esitys syntymäpäivillään. Kun 50-vuotispäivä lähestyi, hän valmisteli juhliinsa ­kavalkadin elämästään. Mukaan tuli kuoro laulamaan Kalliolle kukkulalle -kappaleen. Kirsi kuuli asiasta ja pyysi päästä puolisonsa Joukon kanssa mukaan, sillä laulu oli tuttu omasta kuorosta.

Pike sanoo lämpimästi:

– Tiedämme kaiken toisistamme ja olemme enemmän kuin siskot. En muista, että meillä olisi koskaan ollut mitään erimielisyyksiä.

Kirsi on samaa mieltä.

– Tieteellisen koulutukseni takia en väittele asioista, joista en tiedä. Jos taas tiedän, pystyn perustelemaan väittämäni. Pike fiksuna ihmisenä kuuntelee.

Kirsi ja Pike kiteyttävät, että tavatessaan he kokevat olevansa rauhan paikassa. Kuin kesäisen metsälammen äärellä.

Kuunteleva korva on kaikkein tärkein

Tärkein asia hyvässä ystävyydessä on luottamus, sanoo psykologi Jaana Mäntykoski.

– Voinko luottaa siihen, että ystäväni haluaa minun parastani? Etenkin isoissa asioissa tämä on äärettömän tärkeää. Jos toinen pettää luottamuksen, se on niin suuri isku ystävyydelle, että harvoin palataan enää entiseen.

Ystävyyden korjaamisen onnistumiseen vaikuttaa se, miten pahoin luottamus on rikkoontunut. Ystävyyssuhteet eroavat parisuhteista vain siinä, ettei niihin kuulu erotiikkaa.

– Luottamuksen voi rakentaa uudelleen, mutta molemmilla osapuolilla pitää olla tavoitteesta yhteinen näkemys. Toisen on myönnettävä, että hän on tehnyt virheen ja ymmärtää toisen kivun. Tällainen kriisi on kaikkein voimakkain parisuhteessa, mutta asia vaatii käsittelyä myös ystävyyssuhteessa. Kaiken ydin on, miten toinen pystyy muuttamaan käyttäytymistään.

Saa olla eri mieltä

Pitääkö hyvien ystävien olla asioista samaa mieltä? Jaana Mäntykosken mukaan samanmielisyys helpottaa yhdessä olemista ja tekemistä. Toisaalta myös toisen eriäviä mielipiteitä pitää sietää, eivätkä ne ole este hyvälle ystävyydelle.

– Yritän itse välttää neuvojen antamista. Ihmiset tarvitsevat harvoin ratkaisuja, jos he uskoutuvat toisilleen. Kuunteleva korva on kaikkein tärkein. Neuvominen ei välttämättä auta mitään. Ihmisen pitää saada kulkea omaa polkuaan ja kaatua, jos niin on käydäkseen. Me kaipaamme rinnalla kulkijaa.

Jos jostakin asiasta tulee jatkuvasti erimielisyyttä, rakentava keskustelu on paikallaan. Toisaalta on asioita, joiden turha puiminen ei tuota tulosta. Silloin keskustelut on järkevintä unohtaa. Syyttelyä kannattaa välttää ja keskittyä omien ajatustensa kuvaamiseen.

Jos ystävä on käyttäytynyt huonosti ja haluaa puhua asiasta, keskustelu kannattaa avata kuvailemalla omaa kokemustaan sen sijaan, että hyökkää ja osoittelee toisen huonoa käytöstä. Se ei tuota tulosta. Vaikka syytös olisi oikea ja osuva, vastapuoli asettuu automaattisesti puolustuskannalle.

Etäisyys ei haittaa

Hyvään ystävyyteen kuuluu myös usko siihen, että ystävyys säilyy, vaikka toiseen tulisi etäisyyttä joissain elämän­vaiheessa. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun toinen on parisuhteessa ja toinen yksineläjä. Myös muutto ulkomaille vaikuttaa ystävyyteen, ainakin yhteydenpidon tapaan.

Ajan saatossa kiinnostuksen kohteet voivat muuttua ja yhteiset tuttava­perheet vaihtua esimerkiksi avioeron vuoksi. Elämäntilanteeseen voivat vaikuttaa myös sairaudet.

– Ystävyyden ei tarvitse kuitenkaan kaatua, vaikka tekemisissä ei oltaisi pitkiin aikoihin. Tauosta huolimatta pitää rohjeta ottaa uudestaan yhteyttä, jos tuntee tarvetta siihen, Jaana Mäntykoski sanoo.

Hänen mielestään elämänmittaisen ­ystävyyden avain on se, että sitä pystytään jatkamaan katkoista huolimatta.

– Tulee aikoja, jolloin ystävyys saa mahdollisuuden puhjeta uudestaan kukkaan.

On myös inhimillistä tuntea joskus mustasukkaisuutta toisen muita ystäviä kohtaan. Mustasukkaisuuden ydinhän on suojella jotain asiaa. Jos kuitenkin tuntee toiset ystävät todelliseksi uhaksi, on ­hyvä kysyä itseltään, missä määrin voi ystäväänsä velvoittaa.

– Ystäviä voi olla monenlaisia. Yhteiset nimittäjät ovat luottamus, lojaalius ja saavutettavuus. Puhutaan tunneyhteydestä parisuhteessa, mutta se on erittäin tärkeää myös ystävyyssuhteessa. Voi luottaa siihen, että toinen on minua varten silloin, kun häntä tarvitsen.

Ystävyydessä toinen osapuoli saattaa joskus tarvita toista paljon enemmän kuin toisinpäin. Olisi kuitenkin hyvä, että tilit tasaantuisivat pitkällä aikavälillä.

– Toisella voi olla enemmän voima­varoja, joita hän voi jakaa ystävyydessä. Molempien osapuolten pitää kuitenkin tuntea saavansa suhteesta riittävästi. Tasapuolisuus katoaa, jos tuntee, että vain antaa eikä saa.

Miehet saunan lauteilla

Jaana Mäntykoski sanoo, että miesten kaveruus on useimmiten erilaista kuin naisten.

Miehet ovat monesti enemmän toiminnan ystäviä. Yhteistä aikaa kaverin kanssa vietetään jonkin aktiivisen tekemisen parissa, vaikkapa kalastusreissuilla tai urheilemassa. Syvällisiä jatuksia jaetaan mahdollisesti saunan lauteilla.

– Tämä on kulttuurisidonnaista. Ehkä täällä pohjoisessa avautuminen ja tunteiden ilmaisu eivät ole miehille samalla ­tavoin sallittuja kuin naisille. Joissain muissa maissa miehet saattavat osoittaa enemmän tunteitaan, Mäntykoski sanoo.

Toisaalta evoluutiobiologiassa miehet ovat lauma­eläimiä, ja tutkimuksissa samantyyppistä käyttäytymistä on havaittu myös apinoilla. Joidenkin apinalajien urokset liikkuvat laumoissa ja naaraat taas pienemmissä ryhmissä.

Kommentoi »