Kauneus ja Terveys

Virve selvisi konkurssista: "Tuntui musertavan häpeälliseltä sanoa Kelan luukulla, ettei ole varaa ostaa perheelle ruokaa”

Virve selvisi konkurssista: "Tuntui musertavan häpeälliseltä sanoa Kelan luukulla, ettei ole varaa ostaa perheelle ruokaa”
Virve Walanderin unelma omasta hotellista sai siivet vastoinkäymisistä huolimatta. Ensin tuli konkurssi, sitten vielä rintasyöpä. Mikä auttoi Virven pahimman yli?

Kirkkonummen Evitskogissa, vanhojen mutkaisten maalaisteiden varrella on kevät. Korkeat koivut puskevat uutta vihreää talven jälkeen.

Pienen järven rannalla kohoaa massiivinen, monisiipinen punatiilirakennus. Vuosikymmenten aikana se on toiminut kurssikeskuksena, kouluna ja pakolaisten vastaanottokeskuksena. Nyt rakennuksella on uusi elämä, sillä alkuvuodesta siitä tuli hotelli Silmu.

– Kun kävin täällä viime kesänä ensimmäistä kertaa, tunsin vahvasti, että tässä on minun tuleva juttuni, Silmun yrittäjä, Virve Walander, 44, sanoo.

Hotellinsa tavoin myös Virve on saanut uuden elämän. Siitä kertovat muutaman sentin mittaiset hiukset, jotka ovat kasvaneet kevään aikana. Rankat rintasyöpähoidot päättyivät helmikuun lopussa.

Virve luki kotonaan juuri saapunutta kirjettä, kun kaikki hänen ympärillään sumeni. Juhannukseen oli muutama päivä aikaa.

– Tajusin, että menettäisin kaiken, Virve muistelee kolmen vuoden takaista hetkeä.

Kirjeen sisältö oli yksiselitteinen. Virven ja hänen aviomiehensä kiertotalouslaitteistoja teräsalalle tuottanut, kymmenen vuotta aiemmin perustama perheyritys menisi konkurssiin syystä, johon Virve ei voisi vaikuttaa.

Taustalla oli pitkään jatkunut oikeusprosessi liikekumppania vastaan, joka tuomittiin sopimusrikkomuksista. Yritystoiminnan jatkaminen oli mahdotonta.

– Konkurssi oli kuin törmäys seinään. Olin taannut yrityksen lainoja henkilökohtaisesti. Oli ilmiselvää, että perheemme menettäisi omaisuuttaan. Prosessi on edelleenkin keskeneräinen.

Virvellä ei ole muistikuvia juhannuksesta tai sitä seuranneesta heinäkuusta.

Ensimmäinen selkeä muisto on elokuulta. Virve istuu Kelan luukulla virkailijaa vastapäätä. Itkunpuuska ravistelee niin kovasti, että hän ei saa pitkään aikaan edes puhuttua.

– Tuntui musertavan häpeälliseltä mennä Kelan luukulle sanomaan, ettei minulla ole varaa ostaa perheelleni ruokaa. Olen kasvanut työtä arvostavassa perheessä, ja minut on kasvatettu niin, ettei mitään pyydetä ilmaiseksi.

Virkailija näki Virven hädän ja lohdutti, ettei avun pyytämistä tarvitse koskaan hävetä. Monet ovat olleet samassa tilanteessa.

– Hän sanoi myös, että en selviäisi siinä kunnossa enää yksin, ja kannusti minua hakeutumaan lääkäriin.

Lääkärissä Virvellä diagnosoitiin burnout ja hieman myöhemmin keskivaikea masennus, joita alettiin hoitaa.

Konkurssi oli kuin törmäys seinään.Olin taannut lainoja henkilökohtaisesti.

Tästä ei ole tietä ulos, Virve tunsi ensimmäistä kertaa elämässään.

– Sanoin monta kertaa, että kehoni ei kestä tällaista stressiä loputtomiin. Aloin kuitenkin vähitellen etsiä myönteisiä asioita elämässäni.

Niitä löytyi läheltä. Virven perhe vietti paljon aikaa keskenään retkeillen, pelaillen ja elokuvia katsellen. Oli koti, jossa asua. Oli ruokaa pöydässä. Virve huomasi ajattelevansa, että monilla on asiat paljon huonommin.

– Sitä kautta löysin halun päästä takaisin jaloilleni.

Kun konkurssista oli kulunut puoli vuotta aikaa, Virve aloitti työt isänsä hotellissa Päijät-Hämeessä ja ryhtyi kehittämään sinne uutta toimintaa. Teräsalalta jääneiden Aasian-kontaktien avulla Virve alkoi järjestää hotellissa leirikouluja kiinalaislapsille.

Nopeasti kävi ilmi, että konsepti toimi. Työ toi muuta ajateltavaa, mikä oli terapeuttista.

– Olin hyvin väsynyt konkurssin jäljiltä, mutta siitä huolimatta tunsin, että pääsen elämässä eteenpäin.

Kaksi teini-ikäistä poikaa ja aviomies elivät arkea keskenään, ja Virve tapasi heitä vain lyhyillä vapailla. Kesälomalla hänestä tuntui, että hänen piti tutustua lapsiin uudestaan. Työskentely muualla ei olisi kestävä ratkaisu.

Virve jäi pois isänsä yrityksestä mutta jatkoi pienryhmien tuomista Aasiasta Suomeen. Vähitellen normaali arki teki tehtävänsä.

Vuosi sitten kesällä, kaksi vuotta mustan heinäkuun jälkeen, Virve havahtui siihen, miten hyvin asiat taas olivat.

– Minulla on kaksi mahtavaa poikaa ja vahva parisuhde. Olimme kaikki terveitä. Ymmärsin etten tarvitsisi elämääni mitään lisää ollakseni onnellisempi.

Eräänä kesäiltana Virve toi Suomessa vierailulla olevia lapsia kotimajoitukseen Evitskogiin, kun isäntäperheen kanssa tuli puhetta lähellä sijaitsevasta hostellina toimivasta entisestä kurssikeskuksesta. Siitä, jonka tulevaisuus oli avoin.

– Paikka oli järkyttävässä kunnossa, mutta näin sieluni silmin hotelli- ja leirikeskuksen, jossa voisin majoittaa ulkomailta tulevia kouluryhmiä ja urheiluseurojen juniorijoukkueita.

Konkurssi oli Virvelle kuin törmäys seinään. – Tajusin, että menettäisin kaiken.

Visio omasta hotellista kehittyi nopeasti. Heinä-elokuun taitteessa viime vuonna Virve ja rakennuksen omistaja löivät kättä päälle ja sopivat, että paikasta kehitetään jotain yhdessä.

Seuraavalle aamulle Virve oli varannut ajan lääkärin vastaanotolle tutkituttaakseen patin, jonka hän oli löytänyt rinnastaan muutamaa päivää aiemmin.

Mammografiassa ei näkynyt mitään hälyttävää, mutta ultraääni paljasti totuuden tilanteesta. Kyseessä oli rintasyöpä.

– Purskahdin kauhuissani itkemään. Mietin, miten selviän tästä ja miten pojilleni käy, jos en selviä. Syöpä oli minulle sairautena vieras, enkä tiennyt yhtään, mitä diagnoosista seuraisi.

Lääkäri istui vieressäni ja rauhoitteli, että pääsen hoitoon ja selviän tästä.

Diagnoosia seuraavana päivänä Virve perheineen ajoi Hankoon, ja he vuokrasivat polkupyörät rannasta. Virve katsoi perhettään pyörän selästä ja havahtui hyvään oloon.

Hän tunsi, että kävi miten kävi, hän on kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä on saanut.

Rinnan osapoistossa selvisi, että syöpäsoluja oli ehtinyt levitä lähimpään imusolmukkeeseen ja verenkiertoon. Tieto toi epävarmuutta ja pelkoa mutta ei toivottomuutta.

– Ajattelin, että nyt minun pitää vetää taas työhanskat käteen, ruveta hommiin ja saada itseni terveeksi.

Edessä oli kemoterapiaa, sädehoitoja ja lääkitystä. Evitskogin-hotellisuunnitelmien oli odotettava.

Hiusten irtoaminen on yksi sytostaattihoitojen sivuvaikutuksista. Yleensä se tapahtuu parin viikon päästä ensimmäisestä hoitokerrasta.

Virvellä oli ollut pitkät hiukset pikkutytöstä asti, ja niistä oli tullut osa identiteettiä. Kutreista luopuminen oli raskasta.

– Siskoni tuli kylään heti aamusta. Iltakymmeneen asti venytin hommaa. Sitten annoin hänen letittää hiukseni ja leikata letit irti. Itkin koko ajan.

Pian peilistä katsoi kalju nainen.

– Aluksi se tuntui pahalta. Sitten ymmärsin, että olen kalju siksi, että saan sairauteeni hoitoa. Ja nyt kun tukkani kasvaa takaisin, se viestii minulle, että olen tervehtynyt. Hiusten menetyskin oli lopulta iso osa sairastamista.

Vaikeaa oli hyväksyä myös se, että keho ei saanut vanheta omaa tahtiaan. Hoidot aloittivat vaihdevuodet 43-vuotiaana.

Virve on pahoillaan, että pojat joutuivat kokemaan sairauden tuskaa hänen kauttaan. Toisaalta hoitojen seuraaminen opetti lapsille, miten selviydytään.

Äidin, siskon, veljen ja oman perheen tuki kantoi Virveä raskaimpien vaiheiden yli.

– Mieheni ja poikani toistelivat, että olen kaunis ilman hiuksiani. Eiväthän he totta puhuneet, mutta tuntui ihanalta, kun he lohduttivat.

– Rakas kolmevuotias lapsenlapseni silitti kaljua päätäni ja sanoi, että kyllä sä mummu kohta tarvitset uudet hiukset.

Jo konkurssin aikana Virve oli huomannut, että vaikeat elämäntilanteet näyttävät, mitkä ystävyyssuhteet kestävät. Sama toistui syöpähoitojen aikana.

– Muutamat vanhat ystävät, joiden kanssa yhteydenpito oli jäänyt, palasivat takaisin lähelle sairastuttuani. Toisaalta muutamat läheiset ystävät, joiden olisi voinut odottaa pysyvän, ovat ottaneet minuun etäisyyttä.

Hoitoprosessi oli pahimmillaan sinnittelyä päivä kerrallaan. Kolmen viikon välein annetut sytostaatit romahduttivat kunnon kahdeksi viikoksi. Silloin Virvellä oli paha olo, johon edes pahoinvointilääkkeet eivät auttaneet.

Ruoka pysyi sisällä kortisonin avulla. Viimeisellä viikolla ennen seuraavaa hoitokertaa vointi hieman helpotti.

– Silloin kävelin paljon, jotta kroppa olisi vahvempi seuraavassa tiputuksessa. Olen ollut aina urheilullinen, ja kunnon romahtamiseen oli vaikea sopeutua.

Oman kuolevaisuuden hyväksyminen toi Virvelle kuitenkin myös voimaa. Hoitoprosessin aikana hänelle kirkastui, että elämässä saa itse valita, mitä tekee ja kenen kanssa. Myös huumori auttoi monen raskaan kohdan yli.

Henkisellä puolella syöpä viimeisteli sen, minkä konkurssi aloitti. Virve tunsi usein, että onni on tässä ja nyt, vaikka olo oli fyysisesti sietämätön.

– Kun kävelin marraskuisessa iltahämärässä ja kuuntelin kokoamaani soittolistaa vanhoista suosikkibiiseistä, ymmärsin, miten pienissä hetkissä onni on. Kaduilla ei kulkenut muita ja alkoi sataa. Jopa sadepisarat kasvoillani tuntuivat niin hyvältä.

Unelma omasta hotellista on toteutunut kaikesta huolimatta. – Kun muistaa kuoleman mahdollisuuden, ei jää odottamaan.

Joulun aikaan hoidot olivat jo pitkällä ja kehon voimat lähes nollissa. Siitä huolimatta Virve halusi valmistella perhejoulun ja esikoispojan 18-vuotisjuhlat kotona vietettäviksi.

Kesken juhlavalmistelujen kotiin iski vesivahinko, jonka seurauksena oli etsittävä nopeasti väliaikainen katto pään päälle. Virve pakkaili tavaroita oksennusämpärin kanssa, mutta muutto saatiin kuitenkin valmiiksi ennen juhlia.

Kaiken ohessa perheen 14-vuotiaan koiran kunto huononi. Oli tehtävä raskas päätös, jotta pitkäaikaisen ystävän kivut saataisiin loppumaan.

Luopumisen hetki osui esikoisen syntymäpäivään. Virven sisko ja ystävä riensivät apuun.

– Siinä minä olin, väsyneenä, kaljuna, koirani menettäneenä ja itkuisena. Taisin itkeä samalla kaiken muunkin surun, niin paljon itkua tuli.

Juhlavieraat saapuivat iltapäivällä. He eivät kiinnittäneet huomiota Virven itkusta turvonneisiin kasvoihin.

– Yksi ystävistämme, jota en ollut nähnyt aikoihin, sanoi minulle, että sairaanakin sinä säteilet valoa meille kaikille. Se tuntui hyvältä.

– Ymmärsin juhlien aikana, miten paljon minulla on ympärilläni rakkaita ihmisiä, vaikka he eivät jatkuvasti läsnä olekaan.

Siinä minä olin, väsyneenä, kaljuna, koirani menettäneenä ja itkuisena.

Nyt hoidot ovat takana ja Virven katse on tulevaisuudessa. Ensimmäisestä kontrollista tuli puhtaat paperit, eli syöpä on saatu pois.

– Tilannetta seurataan vielä pitkään vuosikontrolleilla.

– Raskas hoitojakso verottaa yhä voimia, mutta jaksamiseni paranee koko ajan. Sytostaattien seurauksena lähimuistini pätkii, mutta olen opetellut pärjäämään sen kanssa.

Hotellisuunnitelmat herätettiin henkiin jo kemoterapiaa seuranneen sädehoitojakson aikana. Osittain se johtui käytännön pakosta. Muuten mahdollisuus saada vanha opistorakennus olisi livennyt käsistä.

– Ideaalitilanteessa olisin ehkä odottanut vielä hetken. Toisaalta hotellihankkeen ideointi antoi minulle voimaa hoitojen aikana.

Hotellihanke oli Virvelle mahdollisuus saada juuri se työ, joka on merkityksellistä ja josta hän voi olla ylpeä.

– Kun muistaa kuoleman mahdollisuuden, ei jää odottamaan.

Tällä hetkellä Silmu toimii edelleen huoneistohotellina, mutta ennen syöpää syntynyt visio toiminnan kasvattamisesta erilaisiin leiritarkoituksiin elää yhä vahvana. Tiloja on laitettu uuteen uskoon ja kaikki Evitskogissa viestii uutta alkua.

Hotellin synnyttäminen on Virvelle yksi keino päästää irti sairaudesta. Menneiden vuosien koettelemukset antavat perspektiiviä tilanteessa, jossa koronapandemia uhkaa kampittaa uuden yrittäjän suunnitelmia.

Virve uskoo, että haasteet ovat vain hidaste. Niin kauan, kun on elossa, on mahdollista mennä kohti unelmiaan.

– Elämä on niin lyhyt, ettei sitä voi hukata murehtimiseen. Tahdon näyttää itselleni, mihin pystyn.

– Oman onnensa voi itse rakentaa.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 8-9/2020

Julkaistu: 13.8.2020
Kommentoi »