Apu Terveys

Kun Marita menetti työkykynsä, vapaaehtoistyö toi ilon elämään: ”Ilman yhdistystoimintaa luultavasti masentuisin enkä jaksaisi nousta aamulla sängystä sairauksieni kanssa”

Kun Marita menetti työkykynsä, vapaaehtoistyö toi ilon elämään: ”Ilman yhdistystoimintaa luultavasti masentuisin enkä jaksaisi nousta aamulla sängystä sairauksieni kanssa”
Kun Marita Lassila menetti työkykynsä, yhdistystoiminta toi tekemistä päiviin. Se on vienyt hänet tapahtumiin ja tilaisuuksiin ympäri Suomen, ja yhdistyksen ihmisistä on tullut kuin perhe.
Julkaistu: 17.3.2022

Vuosi 1998 muutti kertaheitolla espoolaisen Marita Lassilan, 62, elämän. Hän oli tuolloin 39-vuotias ja työskenteli sairaanhoita­jana Puolarmetsän sairaalassa Espoossa.

Kun hän eräänä iltana lähti polkemaan töistä kotiin, pyörän taka-akseli ­hajosi, kulkupeli pysähtyi siihen paikkaan ja ­Marita lensi tangon yli asfalttiin. Hän otti putoamisen vastaan vasemmalla kädellä.

– Käden olkapään hermopunos tuhoutui, eivätkä sen tunto ja voima koskaan palanneet. Koska käteni ei toiminut normaalisti, en voinut jatkaa sairaanhoitajana.

Marita yritti siirtyä terveydenhoita­jaksi, mutta siinäkin työssä piti pystyä nostamaan, eikä hän pystynyt. Se oli ­hyvin vaikeaa aikaa Maritalle. Hän oli valmistunut alalle vasta kaksi vuotta aiemmin eikä voinut nyt tehdä työtään.

Aluksi Marita käytti aikaansa liikkumiseen. Se auttoi jaksamaan ja antoi tekemistä päiviin.

– Juoksin pitkiä lenkkejä, pyöräilin, ­pelasin squashia ja sulkapalloa ja kävin vesijuoksemassa.

Marita oli sairastunut 2 tyypin diabetekseen, ja sairaus paheni vuosien mittaan. 2000-luvun alkupuolella iskivät myös reuma, astma ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Marita pärjäsi sairauksiensa kanssa, mutta liikuntaa hän ei pystynyt harrastamaan entiseen tahtiin.

Elämästä olisi saattanut kadota ilo ­vastoinkäymisten vuoksi, mutta kaikeksi ­onneksi Maritalle oli alkamassa uusi aika.

Elämä muuttui diabetesyhdistyksessä

Vuonna 2009 Marita pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle vuosien odotuksen jälkeen. Hän oli tuolloin 49-vuotias ja päätti täyttää päivänsä yhdistystoiminnalla.

– Halusin tehdä jotain kiinnostavaa, koska en enää voinut tehdä töitä enkä liikkua paljon, Marita kertoo.

Marita oli ollut yhdistyksissä mukana jo aiemmin ja kouluttautunut diabeteksen kokemusasiantuntijaksi ja vertais­tukihenkilöksi. Nyt hän halusi antaa toiminnalle vielä enemmän. Hän marssi Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen toimistoon ja ilmoittautui mukaan.

Nyt 13 vuotta myöhemmin hän on yhdistyksen puheenjohtaja ja kuuluu myös Diabetesliiton toimikuntiin. Lisäksi hän on ollut ja on mukana lukuisien muidenkin yhdistysten toiminnassa, kuten asuin­alueensa asukasyhdistyksessä, Uudenmaan Demarinaisissa ja Hengitysliitossa.

Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys järjestää paljon toimintaa: vertaistukiryhmiä, vesijumppaa, keilausta, kävelytapahtumia, kuntosalitreenejä, joogaa ja lentopalloa. Kun Marita ehtii, hän osallistuu vesijumppaan ja keilaamiseen. Hän myös matkustaa yhdistyksen asioilla ympäri Suomea, käy tapahtumissa ja soittelee kansanedustajille ja kaupunginvaltuutetuille diabeetikkojen etua puolustaessaan.

Yhdistystoiminta on muuttanut koko elämän. Se vie noin 40 tuntia viikossa.

– Elämäni on nykyisin todella kiireistä. Ilman yhdistystoimintaa luultavasti ­masentuisin enkä jaksaisi nousta aamulla sängystä sairauksieni kanssa. Minulle ei sopisi elämä, jossa vain makaisin kotona, enkä tekisi mitään.

– Yhdistystoiminta antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on ­todella antoisaa, Marita Lassila sanoo.

Porukka on kuin perhe

Marita asuu yksin, eikä hänellä ole lapsia. Muista yhdistysaktiiveista on tullut hänelle kuin perhe.

– Tämä porukka antaa minulle paljon iloa. Olemme olleet monta vuotta yhdessä ja suhteemme on syvä. Aina emme puhu diabeteksesta, vaan kaikesta muusta.

Yhdistyksessä voi jakaa muutkin huolensa kuin sairauteen liittyvät. Jos läheinen tai lemmikki voi huonosti, porukka on tukena. Kaikkia kuunnellaan.

– Puhallamme yhteen hiileen, Marita sanoo.

Mukana on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Jokainen saa olla oma itsensä, ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti sairaudesta, kulttuurista, kielestä tai ihonväristä riippumatta.

Korona-aikana jäsenet ovat pitäneet huolta toisistaan ja soitelleet erityisesti yksinasuville, jottei kukaan jäisi yksin.

– Oli vaikeaa, kun pandemian ollessa pahimmillaan ei voinut tavata ihmisiä ­eikä halata heitä.

Oppiminen tuo virtaa

Mieleenpainuvimpia ovat hetket, kun toimistolle tai pop up -tapahtumaan tulee ihminen, jota Marita pystyy neuvomaan.

– Tulen hyvin onnelliseksi, kun saan auttaa toista oivaltamaan jotain diabeteksesta ja kertoa hänelle, että diabetes on vain hidaste. Sen kanssa voi hyvin elää.

Oppiminen toimii toisinkin päin: Marita oppii joka päivä uutta ihmisistä, diabeteksesta ja elämästä. Se antaa energiaa.

– Vuorovaikutus ja uuden oppiminen pitävät minut virkeänä, ja siksi jatkan tätä. Nykyisin tunnen itseni elinvoimaiseksi, vaikka takana olisi kipujen takia huonosti nukuttu yö. Elinvoima on minulle kykyä elää, oppia ja kehittää uutta. Se on henkistä innostumista ja aktiivisuutta.

Lisäksi Marita saa elinvoimaa ystävistä, sukulaisista, luonnosta ja eläimistä.

– Elämänohjeeni on, että elä joka päivä täysillä kuin se olisi viimeinen.

Lähde mukaan yhdistystoimintaan

• Yhdistyksiä on perustettu hyvin monenlaisten aiheiden ympärille. On sairauksiin liittyviä yhdistyksiä sekä kulttuuri-, luonto-, eläin-, ­asukas-, eläkeläis- ja liikuntayhdistyksiä.

• Yhdistyksistä saa paljon tietoa verkosta. Sairauksiin liittyvistä ­yhdistyksistä kannattaa kysellä myös hoitohenkilökunnalta.

• Yhdistystoiminta tuo elämään mielenkiintoista tekemistä ja tietoa. Lisäksi siellä tapaa usein samanhenkisiä ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Sosiaaliset suhteet taas ovat tärkeitä ihmisen hyvinvoinnille ja yksinäisyyden tiedetään olevan terveysriski. Siksikin yhdistystoiminta kannattaa.

• Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Suomessa oli noin 107 700 yhdistystä vuonna 2021.

Kommentoi »