Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila kärsii rajusta migreenistä – ja ikävästä: ”Näin puolisoni viimeksi yli vuosi sitten”

Migreenin iskiessä huimaus voi olla niin raju, että koko maailma keikahtaa ympäri ja kirjailija Virpi Hämeen-­Anttilalta menevät jalat alta.

Hän on kohtauksen tullessa jopa pudonnut työtuoliltaan lattialle. Siksi Virpin on toimittava nopeasti, kun migreenikohtaus alkaa: käperryttävä makuulle sikiö­asentoon, suljettava silmät ja oltava hievahtamatta aloillaan tunti tai jopa pari tuntia.

– Onneksi tällaisia kohtauksia on tullut vain kotona. Vain kerran olen joutunut polvilleni keskellä ­katua, mutta huimaus meni saman tien ohitse.

Virpi Hämeen-Anttila kertoo vaivastaan rauhallisesti, sitä mitenkään dramatisoimatta tai valittamatta. Valittaminen ei auta, vaan tilanteen hyväksyminen ja oikeanlainen varautuminen.

Huimauskohtauksia tuli aikaisemmin vain kerran runsaan vuoden aikana. Viime vuonna tuli kuitenkin kaksi isompaa kohtausta, joista toista seurasi viikon ajan pienempiä kohtauksia. Myös aurallista migreeniä sahalaitoineen on ollut tavallista enemmän.

– Ison kohtauksen jälkeen joudun olemaan monta päivää varovainen, jotta se ei laukea uudelleen. Silloin tuntuu aina siltä, kuin päässäni olisi aivosumua.

Edellisen huimauskohtauksen jälkeen hän oli aloillaan lähes viikon.

Kirjailija kärsii vestibulaarisesta migreenistä eli migreenihuimauksesta, johon ei liity kovaa päänsärkyä. Huimausta voi tosin seurata väreilevää, tykyttävää pääkipua.

Virpi kertoo, ettei ole onneksi kokenut koskaan monien migreenipotilaiden tuntemaa raastavaa, tuntikausia tai jopa päiviä jatkuvaa särkyä.

– Jos en pidä varaani ja jää heti kohtauksen tultua lattialle makaamaan, saatan oksentaa pari tuntia. Tässä taannoin kohtaus oli niin raju, että reväytin oksentaessa rintalihakseni.

Virpi tietää, mikä altistaa kohtauksille. Yksi syy on stressi, toinen huonosti nukkuminen. Nykyään hän pitää huolta unestaan ja pyrkii noudattamaan tarkkaa vuorokausirytmiä. Hän pyrkii ajoittamaan unensa iltayhdentoista ja aamuseitsemän välille.

– On tärkeää, että nukun kahdeksan tuntia ja ­menen nukkumaan ja herään mahdollisimman ­samaan aikaan.

Kohtauksen voi laukaista myös liiallinen tieto­koneen tai puhelimen kanssa työskentely.

– Syynä on ilmeisesti laitteiden sininen valo. Nyt tietokoneestani on säädetty sininen valo pois ja tilalla on keltainen univalo.

Koronakuukausien aikana tietokoneen ääressä ­istuminen on vain lisääntynyt. Kirjoittamisen ohella Virpillä on paljon eri järjestöjen kokouksia ja muita palavereja.

– Nyt kaikki järjestetään etäyhteyksillä. Varsinkin Teams-kokoukset ovat migreenin kannalta rasittavia, koska tietokoneen ruudulla vilisevät monen henkilön kasvot ja jatkuva liike.

Onneksi ranteessa oleva älyranneke hälyttää tunnin välein ja komentaa nousemaan ylös työtuolilta.

Virpi Hämeen-Anttila kärsi lapsena matkapahoinvoinnista. Häntä huimasi helposti, eikä hän voinut kuvitellakaan menevänsä huvipuiston keikkuviin laitteisiin. Taipumus lienee perinnöllinen, sillä myös hänen äitinsä voi pahoin autossa ja vesillä.

Parikymppisestä lähtien Virpiä on vaivannut aurallinen migreeni, johon kuuluvat sahalaitakuviot näkökentässä. Vasta muutama vuosi sitten hän alkoi kärsiä migreenihuimauksesta.

Lapsuuden matkapahoinvointi ja keikkuvien laitteiden kammo johtuivat todennäköisesti sisäkorvan tasapainoelimestä eli vestibulumista. Migreenihuimaus on nimenomaan tasapainoelimen huimausta.

Virpi kuvaa migreeniään osuvasti sähkömyrskyksi aivoissa. Oikean sähköiskun hän sai kahdeksan vuotta sitten. Nyt hän miettii, altistiko se vähitellen migreenihuimaukselle.

– Autoni päälle oli viereisen seinän hiekkapuhalluksen aikana laskeutunut kerros ainesta, joka kehitti auton koriin sähköisen varauksen. Ovea avatessani tunsin kovan napsahduksen kädessäni ja näin viisitoista minuuttia kaiken kahtena.

Edelleenkin auran ilmestyminen silmiin ja valtava väsymyksen tunne ovat varoittavia merkkejä lähestyvästä huimauskohtauksesta. Välillä sen tulon voi torpata lääkkeillä, mutta ongelmatonta se ei ole.

– Lääke, jolla ehkäisen huimausta ja pahoinvointia, tekee minusta hyvin uneliaan. Jos otan suositellun annoksen, en saa itseäni sängystä mitenkään ylös. Toinen lääke on aiheuttanut kouristuksia ja kolmas sanojen katoamista.

Muuta lääkitystä Virpillä ei vaivaan ole. Hän sanoo olevansa herkkä varsinkin keskushermostoon vaikuttaville lääkkeille. Myös vahvat antibiootit tai särkylääkkeet ovat hänelle hankalia, sillä ne ovat aiheut­taneet munuaistulehduksen.

Vaikka migreeni vaikuttaa elämään, Virpi ei ole jäänyt sen vangiksi. Hän aloitti runsas vuosi sitten harrastuksen, jota harva hänen ikäisensä uskaltaa edes kokeilla.

– 62-vuotiaat eivät yleensä kiipeile seinillä, hän naurahtaa.

Virpin tytär Maria harrastaa seinäkiipeilyä. Virpi uskaltautui hänen kanssaan Helsingin Salmisaareen, jossa sijaitsee yksi pääkaupunkiseudun suosituista kiipeilysaleista.

– En olisi uskaltanut mennä yksin kokeilemaan, mutta onneksi olin seniorikiipeilijänä tervetullut mukaan. Tyttäreni on tietysti edennyt minua ­nopeammin. Hänessä on nuorta voimaa ja energiaa.

Seinäkiipeily on kehittänyt Virpin kehonhallintaa ja tasapainotaitoa sekä tuonut lisää lihasvoimaa.

Virpi kiipeää yleensä 10–20 metrin korkeuteen. Häntä ei onneksi kiipeillessä huimaa, ja köyden kanssa kiipeily on turvallista, jos se tehdään oikein.

– Minulla oli nuorena korkean paikan kammo, mutta vuoria rakastavana totutin itseni siitä aikoinaan pois. Aivan alussa kiipeilyseinän korkeus pelotti, mutta ei enää. Kiipeillessä tietää tarkalleen, missä painon pitää olla ja missä se tarkalleen on. On ­upeaa, kun tuntee voittavansa itsensä.

Nuorempana Virpi ei ollut sinut kehonsa kanssa, mutta nyt on toisin. Seinäkiipeily ja uiminen ovat antaneet hänelle oman kehon hallintaan liittyvää luottamusta.

Virpi on puhunut ja kirjoittanut avoimesti nuoruutensa itsetunto-ongelmista, ylipainosta ja lähes 50 kilon laihduttamisesta. Viime vuonna­ ilmestyneessä kirjassaan Paino (Otava) hän kertoo, miten selvisi syömishäiriöstä ja kielteisestä minä­kuvasta. Hän on myös kuvittanut kirjan itse.

Virpi sanoo suoraan, ettei oma keho ole aivan sellainen kuin hän ehkä toivoisi sen olevan. Silti hän on tyytyväisempi kehoonsa kuin koskaan aikaisemmin.

– Ei mikään ihannekeho, mutta se on pystyvä, voimakas ja terve!

Alle kouluikäisenä Virpi oli hyvin liikunnallinen. Hän käveli, juoksi, kiipeili kallioilla ja puissa, pyöräili ja ui. Kun Virpi oli kuusivuotias, hän satutti ristiselkänsä pudottuaan nojapuilta. Lääkärin arvio oli musertava: tytöllä oli vanhuksen selkäranka, ja hän joutuisi jossain vaiheessa pyörätuoliin.

Toisin kävi.

– En ole saanut syntymässä kaikkein parhaimpia kortteja, mutta pystyn nauttimaan kehostani ja siitä, mitä kaikkea se voi tehdä. Erilaiset liikuntamuodot tanssia ja joogaa myöten ovat minulle tärkeitä.

Kun oma keho on ystävä eikä vihollinen, se antaa myös henkistä voimaa ja uskoa omaan osaamiseen.

Seinäkiipeilyharrastuksen onnistuminen on ihme siksikin, että Virpillä on toisessa polvessa nivelrikko. Polvi oli aiemmin kipeä, mutta seinäkiipeilyssä se ei ole yllättäen vaivannut. Vasemman pikkusormensa nivelrikkoa hän varoo kiipeillessä.

– Niveleni eivät ole koskaan olleet parasta laatua, mutta liikunta ja kasvispainotteinen ruokavalio ovat hoitaneet polviani. Mitä enemmän liikun, sitä parem­min voin.

Kasviksia Virpi syö joka päivä ainakin puoli kiloa ja harrastaa melkein päivittäin pitkiä, parinkin tunnin mittaisia kävelylenkkejä. Kävelyvauhti ei ole löntystelyä vaan ripeää.

Tyyni, myönteinen elämänasenne on yksi ase migreeniä vastaan. Virpi sanoo, että nuorempana huolia tuli vatvottua aivan liikaa.

– Oman suhteeni maailmaan voin määritellä niin, että se on pikemminkin myönteinen kuin kielteinen. Pidän aktiivisista, optimistisista ihmisistä ja viihdyn heidän seurassaan.

Mennyt vuosi 2020 oli silti raskas ja yksinäinen. Koko elämä tuntui tapahtuvan etänä ja aina vain tieto­koneen tai puhelimen ruudun välityksellä. Fyysiset tapaamiset ja rakkaat kulttuurielämykset ovat ­olleet kokonaan pannassa.

Virpin puoliso, arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila työskentelee Edinburghin yliopistossa Skotlannissa. Pariskunta on tavannut toisensa viimeksi yli vuosi sitten, jouluna 2019.

– En päässyt kesällä hänen luokseen koronan takia, eikä hän päässyt viime jouluksi kotiin. Kaipaus on ollut kova. Vaikka apuna ovat Skypen kautta käytävät videopuhelut ja muut yhteydenpitovälineet, ei se helpota ikävää.

Virpi ymmärtää silti hyvin koronapandemian ­aiheuttamat rajoitukset.

– Tauti on valtava riski. Siksi en emmi hetkeäkään rokotuksen ottamista. Mitä useampi ottaa rokotuksen, sitä suurempi on sen teho ja saamme epidemian kuriin.