Hydrobic paransi Pirjon polvivamman ja pitää hänet vireänä: ”Vesijumppa on kuin henkivakuutus”

Vuonna 2013 helsinkiläinen Pirjo Svan­ström, 68, ­käveli korkokengissä kohti metroa. Aseman lattia oli märkä ja liukas. Pirjo liukastui, ja kaatuessa hänen polvensa vääntyi pahasti. Kipu oli kamala.

Polvea ei kannattanut leikata, vaan se päätettiin hoitaa kuntouttamalla. Siihen laitettiin lasta, jotta se pysyisi oikeassa asennossa. Ensimmäisten kolmen viikon aikana polvea ei voinut liikuttaa lainkaan. Sen jälkeen liikerataa laajennettiin vaiheittain. Pirjo joutui vielä kävelemään neljä kuukautta keppien avulla.

Pirjo nauttii liikunnasta, ja hän oli ennen haaveria pyöräillyt työmatkoja, käynyt ohjatuissa jumpissa ja hiihtänyt. Polven vammautuminen oli raskasta paitsi fyysisesti myös henkisesti.

– Liikunta auttaa minua pysymään ­järjissäni ja nostaa mielialaani. Kun en saanut liikkua normaalisti, minulle tuli ahdistunut olo.

Toipumisaikana Pirjon jalan lihasvoima väheni radikaalisti. Kun lasta poistettiin, järkytys oli suuri.

– Loukkaantunut jalka oli polven kohdalta 12 senttiä kapeampi kuin terve. Itku tuli, kun näin sen, Pirjo kertoo.

Jotta polvi tulisi jälleen toimintakykyiseksi, jalkaa piti alkaa liikuttaa enemmän. Tärkeää oli saada lisää lihasta ja liikkuvuutta. Ne vähentäisivät kipua, ja Pirjo voisi taas liikkua normaalimmin.

Mikä tahansa liikunta ei kuitenkaan ­sopinut, vaan liikkeen piti olla sellaista, että vaurioitunut polvi ei ärtyisi. Pirjo ei pystynyt menemään kyykkyyn eikä pysty vieläkään kävelemään kovalla alustalla pitkään.

Apu löytyi fysioterapiasta, pilateksesta ja vesiliikunnasta.

– Olin hyvin motivoitunut ja tein kuuliaisesti kaikki harjoitukset. Oli pakko saada polvi kuntoon, jotta voisin taas liikkua.

Aluksi fysioterapeutti määräsi Pirjolle liikkuvuutta parantavaa voimistelua, kuntosaliharjoituksia ja vesijuoksua. ­Uinti ei käynyt, sillä se otti pahasti polveen. Vuonna 2015 ystävätär houkutteli Pirjon kokeilemaan hydrobicia eli musiikin tahdissa tehtävää ohjattua vesijumppaa. Se vei heti mukanaan.

– Tuntui hyvältä mennä veteen treenaamaan. Pidän siitä, miltä vesi tuntuu, kun se ympäröi kehoa joka puolelta. Hydrobic-ryhmässämme oli myös alusta asti mukava tunnelma.

Kipeä polvi ei ollut vesijumpasta moksiskaan. Pirjo ei muista, että siihen olisi koskaan koskenut hydrobicissa.

Vesi tukee ja kannattelee ihmistä, eikä kehoon kohdistu siinä iskuja. Vedessä liikkuessa Pirjosta tuntuukin, ettei ole vaaraa vammautumisesta, mutta lihakset vahvistuvat vauhdilla.

– Vesijumppa on tosi kovaa treeniä ­veden vastuksen vuoksi. Voimaa tarvitaan, ja kehon kaikki lihakset saavat harjoitusta, kun niitä liikuttaa vedessä edestakaisin. Ryhtikin paranee.

Vähitellen Pirjon polvi kuntoutui. Se motivoi jatkamaan. Kuntoutukseen meni yhteensä pari vuotta, mutta hydrobic jäi osaksi elämää sen jälkeenkin.

Pirjo pitää erityisesti siitä, ettei vesi­jumppa ole pelkkää fyysistä treeniä. Myös aivot joutuvat hommiin, sillä tempo on nopea. Lisäksi tarvitaan avaruudellista hahmotuskykyä, sillä vedessä liikutaan joka suuntaan. Ohjaaja muokkaa ohjelmaa jatkuvasti, eikä jumppaaminen pääse käymään tylsäksi.

– Aivoissa raksuttaa koko tunnin ajan, ja liikkeisiin pitää keskittyä kunnolla. ­Pidän liikunnasta, jossa saa vaivata päätäänkin. Aloittaessani kaveri rohkaisi, ­ettei kukaan näe, mitä teet veden alla.

Pirjo on käynyt alusta asti samalla ­Helsingin Uimareiden järjestämällä tiistai-­illan tunnilla Kampin palvelukeskuksessa Helsingissä. Ryhmässä on kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia. Yhtään miestä ei ole jostain syystä saatu mukaan.

Jumppaajia on yhteensä parikymmentä, ja suuri osa heistä on ollut mukana vuosikaudet.

– Ryhmässämme on kiva liikkua, eikä siellä ole sitruunanaamoja. Kaikki ovat hyvin huomaavaisia toisiaan kohtaan. ­Kukaan ei ujostele tai katso pitkään, ja olo on turvallinen.

Mukavat ihmiset ovatkin Pirjolle osa harrastuksen iloa. Ennen pandemiaa ryhmä kävi yhdessä myös syömässä kauden päätteeksi.

Kun joka viikkoinen hydrobic-treeni on tehty, olo on usein hyvällä tavalla väsynyt.

– Kaikki huokailevat, että olipa ihanaa. Vesijumpasta saa sen hyvän olon tunteen, joka liikunnasta yleensäkin tulee.

Liikunta on Pirjolle tärkeä elinvoimaa lisäävä tekijä. Ilman sitä mistään ei tulisi mitään.

– Se on halpa lääke moneen asiaan. On surullista, että kaikki eivät ole löytäneet liikunnan iloa.

Elinvoima tarkoittaa Pirjolle myös harmoniaa.

– Olen suunnattoman onnellinen, kun saan olla puoliso, äiti ja mummo. Tavallinen arki on aivan parasta, vaikka juhlista pidänkin.

Nykyisin Pirjon polvi on huomatta­vasti paremmassa kunnossa kuin hänen aloittaessaan vesijumpan, mutta ihan eheää siitä ei tule enää koskaan. Jotta se pysyisi kunnossa, sitä pitää liikuttaa jatkuvasti. Niinpä Pirjo suuntaa jatkossakin hydro­biciin joka viikko.

– Vesijumppa on opettanut minulle, ­että jos on huono olo, siellä siitä tulee ­parempi. Se on kuin henkivakuutus. Jos jotain sattuu, niin tiedän, että siitä saan apua.