Apu Terveys

Kun isoisä saa vauvan, asia voi mennä aikuisilla lapsilla tunteisiin: "Miksi meillä oli poissaoleva isä ja näillä uusilla ihana ja lämpöinen?"

Kun isoisä saa vauvan, asia voi mennä aikuisilla lapsilla tunteisiin: "Miksi meillä oli poissaoleva isä ja näillä uusilla ihana ja lämpöinen?"
Uusperhekuviot keikauttavat sukupolvien rooleja. Aikuisia lapsia voi hämmentää, kun oma isä onkin samaan aikaan pikkulasten kiireinen isä ja lastenlasten vaari.
Julkaistu: 19.3.2021

Täydellinen yllätys. Hämmentävä asia. Miten ydinperhe ja lapsuudenkodin linnake saattoi murentua tällä tavoin?

Näin luonnehtivat ensireaktioitaan läheiset, joiden perheissä isä on vielä lähes ikämiehenä perustanut uuden perheen ja saanut uusia jälkeläisiä.

Aikuisia lapsia voi hämmentää, kun oma isä on yhtä aikaa pienten lasten isä ja heidän samanikäisten lastensa vaari.

Uusperheiden myötä ykköskierroksen jälkeläisille voi syntyä heitä itseään reilut parikymmentä vuotta nuorempia sisaruksia, jotka ovat myös heidän lastensa setiä ja tätejä.

Jos lapsuusperheen äitikin haluaa muuta kuin omistautuvaa isoäitiyttä, aikuinen lapsi voi kokea, että jää yksin eikä saa kaipaamaansa tukea.

Runsaat perhekuviot

Uusissa perhekuvioissa on yhä enemmän myös bonusvanhempia ja -isovanhempia, ja jokainen joutuu lunastamaan oman paikkansa.

Melkoinen rooliviidakko siis. Miten osaamme luovia siellä fiksusti?

– Olemme muutenkin kiinni useassa roolissa, jotka muuttuvat. Löydämme itsestämme uusia rooleja ja tuomme niissä esille erilaisia puolia itsestämme. Tämä on meille rikastuttava kokemus, vastaa Minna Oulasmaa, Väestöliiton Sukupolvien sopu -hankkeen vastuuasiantuntija.

Oulasmaa on tottunut työssään näkemään saman, minkä huomaamme arkielämässä. Kun viisikymppinen mies lähtee kakkoskierrokselle, puoliso on usein nuorempi ja perheeseen syntyy lapsia.

Joskus isä itse ei olisi niin innostunut uusista lapsista, mutta suostuu nuoremman puolisonsa toiveesta.

Kun työura alkaa olla loppuvaiheessa tai on eläkeiässä, mies on jo kypsynyt ihmisenä. Silloin saattaa herätä kaipuu tunnepuoleen.

– Olen huomannut, että kakkoskierroksella mies haluaa tehdä isän roolissa enemmän. Ensimmäisessä liitossaan hän on saattanut kohdistaa runsaammin huomiota ulkomaailmaan, ja perhe jäi sivummalle. Monelle isälle uudet pienet lapset ja lastenlapset ovat sekä korjausliike että korjaava kokemus.

Minimoi valta-asemat

Viisikymppisen isän kumppani ja uusien lasten äiti on todennäköisesti häntä nuorempi ja fyysisesti jaksavampi.

– Jos isän uusi puoliso on samanikäinen kuin omat lapset ensimmäisestä liitosta, tilanne vaatii ainakin alussa kypsyttelyä. Se voi johtaa myös hyvään. Kun aikuiset pystyvät olemaan puolueettomia ja ajattelemaan lasten parasta, kilpailutilanteet ja valta-asetelmat voidaan minimoida. Silloin on tilaa useille turvallisille ­aikuisille, ja he saavat ottaa roolinsa lasten kanssa, Minna Oulasmaa toteaa.

Kun isä elää uutta lapsiperhevaihetta, eri liitoissa syntyneet jälkeläiset voivat kokea joutuneensa eriarvoiseen asemaan.

– Ensimmäisen sarjan lapsissa isän uudet lapset voivat aiheuttaa pahaa mieltä: miksi meillä oli poissaoleva isä ja näillä uusilla on ihana ja lämpöinen isä, Oulasmaa pohtii.

Väestöliiton Sukupolvien sopu -hankkeen vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa

Odotukset eroavat

Minna Oulasmaa sanoo, että naisen ja miehen käyrät ovat erilaiset. Ensimmäinen puoliso ja aikuisten lasten äiti on ehkä entisessä ydinperheessä keskittynyt lapsiin, perhe-elämään ja kotiin.

Kun hän tulee isoäidiksi, lastenhoito ei kiinnosta samalla tavalla. Hän voi kysyä, onko hänellä viimeinkin lupa ajatella omia tarpeitaan.

– Automaattinen oletus on, että isoäiti on aina käytettävissä ja hänen omat, emotionaaliset tarpeensa jäävät toissijaisiksi. Oman tilan ottamista voidaan pitää valtavan itsekkäänä ratkaisuna, Minna Oulasmaa pohtii.

Tunteiden kirjo näyttäytyy monissa väreissä.

– Siinä voi herätä kateutta ja pettymystä. Minut on petetty! Aikuinen lapsi oli saattanut laskea emotionaalisen, hoivaavan äitinsä varaan, eikä hän ole ollenkaan kartalla siitä, mitä tämä on suunnitellut oman elämänsä varalle.

Mikäli kokee tulleensa hylätyksi, Oulasmaa suosittelee hakemaan keskustelu­apua ammattilaisen kanssa.

– On arvokasta, että ihminen haluaa tutkia myös raadollisia tunteitaan. Silloin hän voi ottaa vastuun ajatuksistaan eikä ala heijastaa niitä käyttäytymiseensä. Kun tunnistaa tunteensa ja myöntää ne, ei pilaa omaa eikä toisten elämää.

Omat toiveet etusijalle

Minna Oulasmaa kertoo, että jos ensimmäinen parisuhde päättyy eroon, se tapahtuu yleensä noin 40-vuotiaana. Tänä päivänä vanhemmiksi tullaan yhä useammin yli kolmikymppisinä, ja nelikymppisenä pikkulapsivaihe on ohitettu.

– Nelikymppisenä ihminen alkaa ensimmäisiä kertoja miettiä elettyä elämää ja mitä on vielä jäljellä. Tässä taitekohdassa hän pohtii, mitä kaikkea hän vielä toivoo. Haluanko tätä vai jotain muuta?

Myös yli viisikymppiset eroavat enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tilastollisesti uusperheissä erotaan vielä todennäköisemmin ensimmäisessä liitossa.

– Ero haastaa sekä aikuiset lapset että isovanhemmat. Jos molemmat eroavat, bonusaikuisten määrä on aika suuri.

Oulasmaa muistuttaa, että onnellisuuden kannalta on tärkeää tutkia omia toiveita ja tarpeita. Muiden rakentamassa muotissa ei ole antoisaa elää.

– Aikaperspektiivi muuttuu iän myötä, ja jäljellä oleva aika pitää osata suhteuttaa. Aika moni tasapainoilee sen kanssa, miten jakaa aikansa lastenlasten ja omien kiinnostuksen kohteiden välillä.

Kilpailua ajasta

Oulasmaa on kohdannut tilanteita, joissa isovanhempi kysyy, saako hän viettää aikaa omien lastenlastensa kanssa, vaikka uusi puoliso ei pidä siitä.

Kun pari on mennyt yhteen vanhemmalla iällä, molemmilla voi olla omia lastenlapsia ja toinen haluaa viettää aikaa vain omiensa kanssa.

Uusperhekuviossa ihmisille tulee usein yllätyksenä, että joutuu perustelemaan ajankäyttöään toiselle.

– Lastenlapset ja ajankäyttö herättävät mustasukkaisuuta ja kateutta, joita voi olla vaikeaa tunnistaa. Joskus isovanhempi jopa tapaa lastenlapsiaan salaa, koska ei kestä puolison mökötystä eikä halua riidellä. Murheellista on, jos tilanne menee valtapeliksi ja kiristykseksi.

Kateutta ja mustasukkaisuutta voi aiheuttaa sekin, että bonusisovanhempi onkin biologista tärkeämpi.

– Bonusvanhemmat miettivät, kuinka paljon uskaltavat olla tekemisissä lastenlasten kanssa. He eivät halua aiheuttaa hankaluuksia. Aikuisten ristiriidoissa surullisinta on aina se, että lapsilta viedään pois ihmissuhteita, Oulasmaa toteaa.

Hoida ero hyvin

Nykyään monenmoiset perhekuviot ovat mahdollisia, emmekä ihmettele niitä enää niin paljon.

Avioerot ja uusperheet ovat yleistyneet niin, että päiväkodissa tai perheessä lapset voivat kysyä, meneekö toinen tänään äidille vai isälle. Ero ei ole enää häpeä, jollainen se joskus oli.

– Eron hoitaminen on tärkeää. Jos parisuhteesta jää keskeneräisiä asioita, ne näyttäytyvät yhteisessä vanhemmuudessa ja eron jälkeisessä elämässä hankaluutena ja kiusantekona. Mitä paremmin ero on hoidettu, sitä paremmin hoituu myös uusperhe-elämä, Minna Oulasmaa sanoo.

Joidenkin isovanhempien voi olla vaikeaa hyväksyä sitä, että aikuinen lapsi aloittaa uuden elämänvaiheen sateenkaariperheessä. Tytär tai poika on ehkä mennyt ensimmäiseen liittoonsa painostuksen takia tai ei ole uskaltanut elää omannäköistä elämää.

– Ihminen valitsee puolison itselleen eikä vanhemmilleen. Sitä valintaa tulee vanhempien kunnioittaa. Suurimmalle osalle isovanhempia uusi pari ei tule yllätyksenä. He ovat hiljaa mielessään ajatelleet aina näin, ja uusi puoliso saattaa olla hyvinkin mieluinen.

Arvostukset muuttuvat

Monet isovanhemmat ovat eläneet maatalousyhteiskunnassa, jossa useat sukupolvet asuivat samassa taloudessa ja etenkin miniä saattoi olla alisteisessa asemassa.

– Joillekin isovanhemmille voi olla yllätys, etteivät aikuiset lapset alistu tai arvosta samoja asioita kuin he itse. Miksei heidän neuvojaan haluta kuunnella samalla lailla kuin he olivat kuunnelleet omien isovanhempiensa opastusta?

Salaisuuksia paljastuu

Uusperheet sinänsä eivät ole uusi asia, mikä on hyvä muistaa. Nykyisten kuusikymppisten isovanhempien sukupolvessa oli mahdollista, että naiset kuolivat synnytyksiin ja isä otti uuden puolison. Aiemmin sota-aika jätti jälkeensä monia leskiä, jotka solmivat uusia liittoja.

– Oli sattuman kauppaa, millaisen bonusvanhemman lapset saivat. Vanhemman liiton lapset saattoivat hyvinkin kokea eriarvoisuutta.

Tilanteiden muuttuminen saattaa paljastaa myös perhesalaisuuksia. Lapsi on voinut miettiä koko elämänsä, miksi isä kohteli häntä eri tavalla kuin muita, ja kuolinvuoteella selvää, että hän ei ollut isän biologinen lapsi. Joskus vasta perunkirjoituksessa selviää, että on olemassa sisaruksia, joista ei tiedä mitään.

– Ikävimmillään perheisiin kytkeytyy salaisuuksia, joita kannetaan mukana seuraaville sukupolville, Oulasmaa sanoo.

Yllätyksiä ja yhteiseloa

Mitä siitä seuraa, kun vaari-ikäinen saakin vielä omia lapsia? Tässä kolme kertomusta.

Lapseni leikkivät setiensä kanssa

”Vanhempani erosivat, kun olin parikymppinen. Ero ei vaikuttanut arkeeni, mutta on osoittautunut henkisesti isommaksi asiaksi kuin silloin kuvittelin.

Olin ajatellut perhettäni ja lapsuudenkotiani vankkumattomina asioina, jotka säilyvät aina sellaisina kuin ne ovat olleet.

Vanhempien ero muutti ajattelumalliani perheen toiminnasta ja sen rooleista.

Isälläni oli ollut suhde nykyisen puolisonsa kanssa jo avioliiton aikana. Parin vuoden kuluttua erosta he saivat nopeasti kaksi lasta.

Koin tämän myönteiseksi, olin tyytyväinen pikkusisaruksista ja kävin leikkimässä heidän kanssaan.

Emme asuneet samassa taloudessa, joten suhteesta ei tullut samanlaista kuin vanhempien sisarusteni kanssa.

Alussa äiti ja isä pitivät yhteyttä lähinnä nuorimman sisarukseni takia, mutta vuodet ovat korjanneet välejä.

Isä on ollut samanlainen meille kaikille. Ehkä olisimme enemmän tekemisissä, jos isällä ei olisi nuorempia lapsia.

Minulla on kaksi pientä lasta. Puolisoni vanhemmat ja äitini uuden puolisonsa kanssa asuvat lähellä. Tukiverkkoa ja hoitointoisia aikuisia on ympärillä kiitettävästi ilman isää, joka elää kiireisiä lapsiperhevuosia uudessa liitossaan.

Lapsemme käyvät yökylässä isän uudessa perheessä ja leikkivät setiensä kanssa. Myös isäni on tästä innoissaan ja ottaa lapsemme mielellään vierailulle.

En ole juuri puhunut isäni kanssa siitä, millaista on olla isä. Hän oli aktiivisesti mukana harrastuksissani, ja haluan siirtää tämän yhdessä tekemisen eteenpäin.

Keskusteluyhteyttä ja itseilmaisua haluan parantaa. Niitä olen joutunut opettelemaan aikuisena.”

Ville, 35 vuotta

Ei puhettakaan yökylästä

”Mieheni isän uuteen perheeseen syntyi lapsi pari vuotta ennen omiamme.

Puolisoni ja hänen nuorimman sisaruksensa ikäero lähenteli kolmeakymmentä vuotta, ja hänen isänsä oli samaan aikaan lähes saman­ikäisten lasten isä ja isoisä. Lapsilla on heitä pari vuotta vanhempi setä.

Tilanne oli hämmentävä silloin, kun lapset olivat pieniä. Minusta tuntui, ettei isoisyydelle jäänyt tilaa.

Isoisä oli ainoa isovanhemmista, joka asui lähellä meitä. Toiset isovanhemmat asuivat satojen kilometrien päässä.

Kadehdin niitä hiekkalaatikon äitejä, jotka saattoivat pyytää mummin tai ukin nopeasti avuksi. Meillä ei edes keskusteltu siitä, että ukki olisi katsonut lapsia tuntejakaan, puhumattakaan yökylistä tai muusta osallistumisesta lastenlasten elämään. Kylässä toki kävimme puolin ja toisin.

Väistämättä lasten suhde isoisään ei muodostunut kiinteäksi, kun he olivat pieniä. Äitini kävi joskus auttamassa lasten kanssa, mutta se vaati välimatkan takia järjestelyjä.

Minä taisin surra asiaa eniten, sillä kasvoin lähellä isovanhempiani. Etenkin mummo oli minulle suunnattoman rakas ja tärkeä, ja minä hänelle. Omat lapseni eivät saaneet kokea samaa olosuhteiden takia.

Varttuessaan lapset solmivat oma-aloitteisesti suhteen isoisään, mitä arvostan suuresti. Tänään lapseni lähettää kuvia perheen pienokaisesta myös isoisänsä uudelle puolisolle. Hän haluaa näin kunnioittaa isoisänsä muistoa, sillä tämä ei ehtinyt nähdä lapsenlapsenlastaan.

Marita, 60 vuotta

Hienoa, että isä sai uusia lapsia

”Isäni uusi liitto oli täydellinen yllätys. Olin asunut vuosia poissa kotoa, mutta toisaalta olin vasta vähän yli parikymppinen.

Myöhemmin toki olen ymmärtänyt, että kun ihmiset eroavat, heillä on siihen syynsä ja ne ovat yleensä lähtöisin molemmista. Elämä voi mennä niin. Siitä olen iloinen, että vanhempieni välit säilyivät lämpiminä loppuun asti.

Oli hieno juttu, että isä ja hänen puolisonsa saivat uusia lapsia. Emme ole koskaan käyttäneet nimitystä sisarpuoli, vaan olemme aina olleet siskoja ja veljiä.

Olen hoitanut heitä pikkuisina, vaikka en ole erityisen lapsirakas enkä ole kaivannut omaa perhettä. Oli suloista tutustua uusiin lapsiin. He ovat hoitaneet joskus lemmikkejäni, ja olemme viettäneet juhlia suurperheen kesken.

Isäni oli samanlainen meille kuin uudenkin perheensä lapsille. Murrosikäisiä kohtaan hän on ollut uudessa liitossaan maltillisempi. Tytöille hän oli lempeämpi, ja olin aina isin tyttö.

Olimme uuden vaimon kanssa lähes samanikäisiä. Alussa lapset yhdistivät. Keskinäinen ystävyys syntyi ensimmäisten vuosien myötä. Olemme olleet läheisiä jo vuosikymmeniä. Kun isäni menehtyi, tilanne ei muuttunut. Hän oli meille kaikille rakas. Koko heimomme jakoi sen saman rakkauden, ja se oli tajunnan räjäyttävä kokemus.

Jaana, 55 vuotta

Lisätietoa: Minna Oulasmaa: Suukkoja ja säröjä sukupolvisuhteissa. Kirja rohkaisee ottamaan esille vaiettuja ja hiertäviä asioita ja auttaa tervehdyttämään lähisuhteita. Kirjan voit lainata omasta kirjastostasi tai lukea Väestöliiton verkkosivuilta, vaestoliitto.fi. Kirjaa ei voi ostaa.

1 kommentti