Mainos: Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Uusperheen arkea: ”Pelkään, että uusi mieheni ja poikani käyvät toistensa kimppuun, mutta en halua erota”

Uusperheen ongelmat saattavat johtaa täydelliseen puhumattomuuteen, riidoiksi ja jopa väkivallalla uhkailuun. Perheneuvoja Pekka Puukko muistuttaa, että kenenkään ei tule jäädä suhteeseen, jossa on väkivallan uhka.

22.5.2020

Uusperheen vanhemmat joutuvat uuden tilanteen eteen, kun uudella puolisolla on lapsia. Taustalla saattaa piileksiä myös mustasukkaisuus uuden puolison entisestä elämästä ja edellisen liiton lapsia voi olla vaikea hyväksyä.

Pahimmillaan vanhempien ja lapsipuolten suhteet kärjistyvät niin, että ne alkavat syödä myös parisuhdetta. Tällä viikolla Rakkausklinikalla pohditaan uusperheen puhumattomuutta ja työnjakoa ja jopa väkivallan pelkoa.

Perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että asiat pitää sopia selkeästi. Jos sellaiseen keskusteluun ei puolisoista ole, on ammattilaisen apu viimeinen oljenkorsi.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Mieheni ei pidä pojastani eivätkä he puhu. Pelkään sitä viimeistä riitaa, joka lopettaa kaiken. Mitä teen, kun haluaisi erota?

Olemme olleet nykyisen avomieheni kanssa yhdessä 5 vuotta. Kanssamme asuu 15-vuotias poikani, ja joka toinen viikonloppu meillä käy miehen 12-vuotias poika. Oma poikani puolestaan käy isänsä luona joka toinen viikonloppu.

Ongelmaksi on muodostunut, ettei mies pidä pojastani ja haluaisi, että poika tekisi kotitöitä paljon enemmän, esimerkiksi astianpesukoneen tyhjennystä, roskien viemistä tai oman huoneen siivousta. Mies tekee ne itse marttyyrina, ellei poikani hyppää heti hommiin. Poikani on teini, eikä irtoa pelaamasta aina heti ja tästä tulee riitaa. Mies ja poikani eivät puhu keskenään.

Itse kommunikoin pojalle pääasiassa Whatsappissa, koska muuten tulee paljon riitoja siitä, miten hoidan tilanteet ja mitä poika vastaa. Pari isoa riitaa on ollut, ja silloin olen pelännyt, että mies ja poika käyvät toistensa kimppuun.

Mieheni myös vihaa entistä miestäni vaikkei häntä juuri tunne. Hän kuitenkin syyttää pojan olevan isänsä kaltainen jo pelkästään siksi, että näyttää ex-mieheltäni. Minä ja entinen mieheni emme ole hyvissä väleissä ja viestimme vain välttämättömän.

Nykyinen mieheni valittaa, jos poikani syö jotain jääkaapista koska mies käy meillä kaupassa. Olen tarjoutunut maksamaan osan ruoasta, mutta mies sanoo, ettei tarvitse. Minä maksan vuokran, mies maksaa sähkölaskun ja autojen huollot ynnä muuta.

Koen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, etten ole poikani kanssa juuri mitenkään yhdessä. Kun miehen poika käy meillä, hän vain on eikä tee mitään. Pojat tulevat ihan hyvin toimeen keskenään. Tilanne muuttuu pian johonkin suuntaan, koska poikani päättää 9. luokan ja vuokrasopimuksemme päättyy.

Elän jatkuvassa ahdistuksessa siitä, että milloin tulee se riita, mikä päättää kaiken. En enää edes tiedä, mitä mies minusta ajattelee. Hän ei näytä välittävän eikä seksiä ole. En haluaisi erota, mutta minusta tuntuu siltä, ettei mikään mitä teen, riitä.

Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:

Harva parisuhde alkaa perusteellisilla yhteistyöneuvotteluilla. Tavallinen tarina menee suurin piirtein näin: ensin tavataan, kiinnostutaan, ihastutaan, sitten mennään yhteen ja aletaan elää yhteistä elämää. Joskus se onnistuukin näin.

Useimmissa suhteissa kuitenkin tulee jossain kohtaa tarve ottaa jonkinlainen aikalisä ja neuvotella perusteellisesti siitä, mitä kumpikin yhteiseltä elämältä odottaa, mihin on valmis sitoutumaan, ja millaisilla pelisäännöillä yhteistä elämää voidaan elää. Olisiko nyt sellaisen aika teidän parisuhteessanne? Näyttää että odotuksenne yhteiselle elämälle ovat aika erilaiset.

Tavallisimpia riitojen aiheita perheissä on kotitöiden jako, rahankäyttö ja seksi. Näistä olisi teidänkin perheessänne hyvä keskustella, ja luoda yhteiset pelisäännöt.

ˮYhteiset pelisäännöt täytyy sopia selvästi, ja myös teinit pitää opettaa kantamaan vastuu.ˮ
Perheneuvoja Pekka Puukko

Perheen aikuisten pitäisi yhdessä sopia, paitsi keskinäisistä toiveista ja odotuksista, myös mitä nuorilta edellytetään ja mitä heille tarjotaan. On aika tavallista, että nuoret eivät heti kimpoa peliensä äärestä, kun joku heille tarjoaa jotain tehtävää. Teiniltä ei voi odottaa liikaa. Silti perheen aikuisten pitää yhteistuumin ja kärsivällisesti, mutta päättäväisesti opettaa teinit kantamaan vastuunsa perheen yhteisistä asioista.

Myös rahankäyttöön pitäisi löytää selkeät sopimukset. Teinien elämäntehtävä on kasvaa, ja siksi teinit syövät paljon. Niin heidän pitää myös saada tehdä. Jos jommankumman vanhemman mielestä raha-asioissa on epäreiluutta, ne pitää sopia uudelleen, ja sitten turhat puheet pois. Reiluuden nimissä pelisääntöjen tulisi olla samat kaikkia lapsia kohtaan, toki ikätaso huomioiden.

ˮKun seksi ja läheisyys häviää suhteesta, syy löytyy yleensä puhumattomuudesta."

Puhumattomat asiat ovat usein syynä seksin ja läheisyyden häviämiseen parisuhteesta. Kuulostaa siltä, että olette joutuneet parisuhteessanne aika etäälle toisistanne. Uskallatko aidosti kertoa toiveistasi ja tarpeistasi puolisollesi? Pystyttekö riitelemään rakentavilla tavoilla?

Jos tuntuu vaikealta aloittaa keskustelua näistä asioista kahdestaan puolison kanssa, kannattaa harkita ammattilaisapua. Ulkopuolisen asiantuntijan avulla jyrkät kulmat keskustelussa usein loivenevat ja keskusteluun tulee väljyyttä, joka auttaa näkemään asiat uudella tavalla.

Jos keskustelu näinkin tuntuu pelottavalta, monessa paikassa toimitaan niin, että kumpikin puolisoista saa aluksi oman työntekijän, ja yhteiseen työskentelyyn edetään vasta kun kaikki osapuolet kokevat sen turvalliseksi. Jos koet näin, ota asia puheeksi heti avun hakemisen yhteydessä.

Eniten kysymyksessäsi jäi mietityttämään väkivallan uhka, johon viittaat. Pitkään jatkunut puhumattomuus tai vihamielinen ilmapiiri miehesi ja pojan välillä voi jo sinällään tuntua hyvin uhkaavalta pojastasi. Onko puolisosi uhannut satuttaa poikaasi, joko pojalle tai sinulle? Onko jotakin jo tapahtunut?

ˮLähisuhdeväkivalta voi kasvaa hengenvaarallisiin mittoihin, jos siihen ei puututa ajoissa.ˮ

Lähisuhdeväkivalta alkaa yleensä pienistä teoista, mutta voi kasvaa hengenvaarallisiin mittoihin, jos siihen ei puututa. Sinun tehtäväsi perheen toisena aikuisena on ottaa uhkaava käytös puheeksi, ja tehtävä puolisosi reaktiosta ja vastauksista vastuulliset johtopäätökset. Väkivaltaiseen suhteeseen ei tule kenenkään jäädä.

Perheneuvoja Pekka Puukko Jyväskylästä muistuttaa, että uudessa suhteessa pelisäännöt on tehtävä selväksi. Jos siihen ei itse pysty, kuka tahansa voi hakea apua kirkon perheneuvonnasta.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi