Oli kesäloma vuonna 2015, kun Katariina Sampinen ymmärsi olevansa hyvin väsynyt.

Hän oli miehensä ja 4-, 6- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa lomamatkalla Virossa, mutta kävi silti puheli­messa työneuvotteluita ja hoiti yrityksen asioita. Aamuisin tuntui kuin ei olisi nukkunut lainkaan, ja keskittymiskyky oli kadoksissa. Työ oli mielessä koko ajan.

”Siihen lomaan saakka työn myönteinen imu oli ollut valtava. Minusta oli aina ollut kiva mennä töihin”, Katariina sanoo.

Mutta nyt töihin paluu alkoi ahdistaa.

Katariina oli silloin 39-vuotias ja elänyt hyvin kiivastahtista elämää viitisen vuotta. Hänellä oli mielenkiintoinen työ yrityksessä, jota hän oli ollut mukana perustamassa. Työ tuntui merkitykselliseltä mutta vei valtavasti aikaa. Katariina ei ollut juuri koskaan kunnolla vapaalla.

Samaan aikaan hän kasvatti miehensä kanssa kolmea pientä lasta ja remontoi taloa. Katariina oli luonteeltaan vastuuntuntoinen ja halusi hoitaa kaiken hyvin.

”Minulla oli koko ajan huono omatunto. Tuntui, että olin sitten töissä tai kotona, olin väärässä paikassa”

Jos on kova murehtimaan, hyvin tunnollinen ja vaatii itseltään paljon, uupumus vaanii helpommin. Uupujat ovat usein juuri tunnollisia yhteiskunnan tukipilareita, eivät huithapeleita.

Aivot ovat kivikaudelta

Ihmiset ympärillä ihmettelivät, miten Katariina jaksoi ja oli niin aikaansaava. Hänelle se oli kuitenkin normaali tila. Hän oli tottunut kantamaan vastuuta ja tekemään paljon.

Lopulta liika on kuitenkin liikaa.

”Työn imukin on riskitekijä, joka kannattaa tunnistaa. Vaikka työ olisi mahtavaa, työn ja vapaa-ajan erottaminen ja riittävä palautuminen on todella tärkeää”, sanoo johtava psykologi Tuija Turunen Terveystalosta.

Aivot käsittelevät maailmaa samoin kuin kivikaudella. Kun informaatiota tulee koko ajan – oli se sitten hyvää tai huonoa – se tarkoittaa keholle toistuvia hälytyksiä eli stressiä. Silloin kehossa on päällä jatkuva valmiustila, usein jopa hätätila.

Lyhytaikainen stressi on voimavara, joka auttaa suoriutumaan vaikeista tai kuormittavista tilanteista. Se on siis luonnollinen asia, kunhan sitä seuraa palautuminen.

”Kun tulee stressiä stressin perään ja palautumista on liian vähän, keho alkaa nostaa vireystilaansa. Silloin se ei enää palaudu rentoon lepotilaan, missä elimistön korjaustoimenpiteet tapahtuvat”, kertoo psykologi Liisa Uusitalo-Arola. Hän on kirjoittanut kirjan Uuvuksissa.

Jos stressi jatkuu pitkään eikä pääse välillä purkautumaan, se kasautuu ja alkaa kuormittaa kehoa ja mieltä.

Keho käy kierroksilla

Jatkuva stressi ja erityisen kuormittavien elämäntilanteiden aiheuttama traumaperäinen stressi muuttavat elimistön toimintaa.

Kehon kudosten uusiutuminen heikkenee. Usein uni alkaa kärsiä, jolloin palautuminen huononee. Syvän unen aikana erittyy kasvuhormonia. Se auttaa palautumisessa, josta 95 prosenttia tapahtuukin unen aikana.

”Myös ihmisen vireydensäätelymekanismi voi mennä sekaisin”, Uusitalo-Arola sanoo.

Stressissä erittyy paljon stressihormoni kortisolia. Se nostaa vireystilaa, jotta jaksaisimme esimerkiksi viedä vaativan työprojektin loppuun.

Kortisolia erittyy myös ilman stressiä. Sen tehtävä on säädellä vireyttä. Aamulla sitä on elimistössä paljon, jotta heräisimme uuteen päivään. Päivän mittaan sen määrä vähenee, ja illalla alkaa nukuttaa.

Stressaantuneella kortisolitaso voi aluksi olla jatkuvasti koholla. Silloin on vaikea nukahtaa, sillä elimistö ei pysty rauhoittumaan vaan käy kierroksilla.

”Jos tila jatkuu pidempään, kortisolitaso voi myös romahtaa. Silloin ihminen ei ole koskaan virkeä vaan jatkuvasti väsynyt”, Uusitalo-Arola sanoo.

Stressissä erittyy myös adrenaliinia. Se on hormoni, joka valmistaa meitä taisteluun. Jos sitä on elimistössä jatkuvasti, se tekee levottomaksi, voi nostaa verenpainetta ja saada sydämen tykyttämään.

Uupumus hiipii hitaasti

Pitkäkestoinen stressi johtaa uupumukseen usein vasta kuukausien tai ­vuosien kuluessa. Uupumus hiipii ihmisen yli hitaasti. Siksi sitä on vaikea tunnistaa. Oloon tottuu eikä huomaa, miten elämä vähitellen kapenee ja mieli ja keho väsyvät.

Väsymys on usein ensimmäinen uupumuksen oire.

”En tajunnut, miten väsynyt olin, vaikka merkkejä oli pitkään ilmassa”, Katariina Sampinen muistelee.

Hän ei kärsinyt unettomuudesta, kuten moni stressaantunut, mutta uni ei virkistänyt. Katariina nukkui kunnon yöunet mutta heräsi silti väsyneenä. Töistä ja elämästä selviäminen tuntui raskaalta ja ajatukset harhailivat.

Verenpaine oli korkealla. Sitten Katariina alkoi saada päänsärky- ja hikoilukohtauksia ilman selkeää syytä.

”Yhtäkkiä minun tuli kauhea hiki, joka vain valui niskaa pitkin. Se kesti hetken ja meni sitten ohi.”

Syksyllä 2015 Katariina oli ajamassa Salosta Helsinkiin, kun hänelle tuli paha olo. Vasen poski alkoi puutua. Katariina pelästyi ja soitti matkalta ambulanssin.

Diagnoosiksi tuli hyperventilaatio- eli ylihengittämiskohtaus. Silloin tuntuu, ettei saa riittävästi happea. Hyperventilointi ei ole itsessään vaarallista. Se kuitenkin kertoo jostain. Sen voivat laukaista ahdistuksen tunteet, kuten Katariinalle kävi.

Kun elimistö kuormittuu liikaa, se ei kestä. Keho on kuin huollon tarpeessa oleva kone: siihen tulee häiriöitä.

”Elimistö antaa ennakkomerkkejä, varoituksia. Me olemme vain hyviä jättämään merkit huomiotta”, Tuija Turunen sanoo.

Jos on ennen ollut hyvä nukkuja ja alkaa kärsiä unettomuudesta, jotain on vialla. Viikonloppuna iskevä migreeni ja loman alkuun osuva flunssa saattavat olla kehon tapa purkaa painetta. Vatsa voi oireilla, ihottuma lehahtaa tai leposyke nousta.

Pikkuasiat alkavat ärsyttää, ja riitoja tulee herkemmin. Vakavimmillaan uupumus voi johtaa sydänvaivoihin ja viedä hengen.

”Itseään ei saisi pitää rajattomasti jaksavana koneena, vaan omasta palautumisestaan ja hyvinvoinnistaan pitää huolehtia. Kukaan muu ei tiedä, miltä sinusta tuntuu”, Turunen neuvoo.

Mieli alkaa väsyä

Kun on tarpeeksi kauan kovilla, myös mieli alkaa väsyä. Katariina Sampinen on vasta jälkikäteen ymmärtänyt, kuinka kapeakatseinen ja ärtynyt hänestä tuli.

”En nähnyt mahdollisuuksia ympärilläni. Ajattelin vain, että kun jaksan seuraavan kulman taakse, sitten helpottaa. Sieltä tuli kuitenkin taas uusia tehtäviä, eikä tilanne koskaan lauennut.”

Hän hyppi asiasta toiseen ja yritti tehdä viittä asiaa yhtä aikaa. Keskittymisvaikeudet ovat merkki, että aivot ovat kovilla.

”Kun stressitila jatkuu pitkään, aivojen hippokampus on lujilla ja ikään kuin menee kasaan. Sen tehtävä on vastata oppimisesta ja mieleen painamisesta. Onneksi aivot palautuvat, kun niistä ja niiden palautumisesta huolehtii”, Tuija Turunen sanoo.

Katariinan pinna oli kireällä, ja hän hermostui kotona pienistä. Tuli tiuskittua, kun hän hoiti paineen alla työjuttuja ja perhe kaipasi huomiota. Lasten hitaus kiireisinä aamuina harmitti.

Töissä Katariinan mieliala ei alkuun näkynyt. Onkin tavallista, että uupumus oireilee ensimmäiseksi läheisten seurassa.

”Nyt ymmärrän, miten paljon stressi vaikutti minuun ja muutti minua. Kun en ole stressaantunut, sama pieni asia ei enää tunnu missään.”

Lopulta Katariina alkoi kyynistyä. Hän ei pystynyt näkemään, miten hän selviäisi tilanteesta. Tulevaisuus näytti pimeältä.

”Työhön liittyvä itsetuntoni oli laskenut nollaan. Tuntui, että pitää lähteä toiselle alalle, koska en osaa työtäni.”

Näköalan kapeneminen ja kyynistyminen ovat vakavan uupumuksen merkkejä. Mieli alkaa kiertää kehää, ei näe uusia ratkaisua eikä valoa tunnelin päässä. Elämä kietoutuu harmaaseen vaippaan, ja ilo katoaa. Jäljelle jää vain suoriutuminen ja selviytyminen.

”Tutkimuksissa on huomattu, että kun uupuu, aivot herkistyvät negatiivisille ärsykkeille. Silloin on koko ajan varuillaan ja näkee uhkia kaikkialla”, Liisa Uusitalo-­Arola sanoo.

Samalla aivot menevät pois tasapainosta. Pakollisista tehtävistä vielä suoriutuu, mutta energiankäyttö on neuropsykologien mukaan kuin ajaisi moottoritiellä 120 kilometriä tunnissa kolmosvaihteella. Kierrokset ovat kauheat.

Hauskuudelle ja ihmissuhteille ei jää enää aikaa. Elämä kutistuu ja kurjistuu pikku­hiljaa, usein huomaamatta.

Jossain vaiheessa voi tulla ­romahdus. Suurin osa uupuneista ei kuitenkaan romahda täysin, vaan sinnittelee eteenpäin. Elämä voi olla harmaata raahustamista.

Pahimmillaan uupumus johtaa ahdistukseen tai masennukseen.

Kehä kannattaa katkaista ajoissa. Jos omat voimat eivät riitä tilanteen purkamiseen, on syytä hakea apua. Tilanteesta voi puhua lääkärille tai psykoterapeutille terveyskeskuksessa tai työterveyshuollossa.

Selkeitä avuntarpeen merkkejä ovat yö­­unien häiriintyminen, herkästi palava pinna ja jatkuva kielteinen mieliala. Pelkästään ajatus, olisikohan syytä puhua jollekin, kuitenkin riittää. Ei tarvitse voida huonosti tai olla ihan poikki, jotta voi hakea apua.

Päinvastoin, mitä aiemmin tilanteeseen havahtuu, sitä paremmin pääsee taas raiteilleen.

Mielen hyvinvoinnin taitoja voi opetella joka iässä, ja lujilla olevaa mieltä voidaan hoitaa tehokkaasti. Lyhytkin psykoterapia­jakso alkuvaiheessa voi auttaa.

”Aloin nukkua metsässä”

Katariina Sampinen ei kokenut täydellistä romahdusta. Jouluna 2015 hän kuitenkin tajusi, ettei pian jaksa enää nousta sängystä. Hän jäi sairauslomalle, mutta palasi kahden kuukauden kuluttua töihin. Tilanne ei ollut muuttunut. Katariina voi yhä huonosti.

Meni vielä puolisen vuotta, ennen kuin hän pystyi jäämään pitkälle sairauslomalle. Hänestä tuntui, että työt on ensin hoidettava, vasta sitten voi jäädä pois. Siinä vaiheessa hänellä ei ollut enää lainkaan uskoa työhönsä, ja mieliala oli hyvin kielteinen.

Sairauslomalla Katariina alkoi ensin ottaa selvää uupumuksesta. Hän halusi toipua niin pian kuin mahdollista. Hän etsi paljon tietoa ja yritti tehdä kaiken oikein. Töihin paluu oli koko ajan mielessä. Mutta toipumista ei voinut niin vain nopeuttaa.

Väsymys oli valtava. Päivät alkoivat kulua nukkuessa. Katariina nukkui suuren osan päivästä, kun lapset olivat päiväkodissa ja koulussa, mutta oli silti väsynyt. Hän koki itsensä arvottomaksi ja ulkopuoliseksi.

Iso käänne toipumisessa tapahtui vasta, kun sairauslomaa oli takana jo koko talvi.

Katariina päästi henkisesti irti vanhasta työstä ja alkoi miettiä tulevaisuutta. Hän perusti tyouupumus.net-sivuston, joka auttaa uupuneita.

Hän koki tekevänsä taas jotain merkityksellistä. Siitä alkoi toipuminen.

”Läheiset olivat toipumisessani tärkeässä osassa. Mieheni otti paljon vastuuta perheestä, minä sain levätä ja kerätä voimia. Isäni ja siskoni tukivat myös valtavasti sekä henkisesti että käytännön arjessa.”

Luonnosta tuli voimavara. Kun Katariina ennen meni luontoon kävelemään, nyt hän meni sinne olemaan. Hän hankki ­puuhun kiinnitettävän teltan ja alkoi nukkua usein lähimetsässä. Monesti hänen lapsensa tulivat mukaan.

Luonto antoi energiaa ja myönteisiä tunteita. Metsässä oli helppo hengittää. Välillä Katariina nukkui patjalla terassilla.

Aiemmin joogalle ei ollut koskaan löytynyt aikaa. Nyt ystävä alkoi vetää Katariinalle olohuonejoogaa kerran viikossa.

”Sain ensimmäisen kosketuksen hengityksen merkitykseen.”

Katariina huomasi, miten hengityksen rauhoittaminen ja siihen keskittyminen tyynnyttää myös olon.

Lisäksi Katariina työsti psykoterapiassa tunnelukkojaan, lapsuudessa mieleen iskostuneita ajattelutapoja, ja ymmärsi paljon itsestään. Hän oli sitonut arvonsa työhön.

”Aloin kyseenalaistaa uskomuksiani ja kirkastaa arvojani. Vaikka työ on tärkeää, tärkeämpää on olla onnellinen.”

Katso itseäsi etäältä

Uupumusta voi ehkäistä ja siitä toipumista auttaa, kun etsii elämäänsä mielihyvää tuottavia asioita, jotka eivät kuormita.

”Kannattaa huolehtia palautumisesta ja tehdä asioita, jotka ovat kivoja ja naurattavat”, Uusitalo-Arola neuvoo.

On hyvä opetella katsomaan asioita monista näkökulmista. Niin ajattelu ei kapene putkimaiseksi. Mindfulness-harjoittelu voi olla tässä hyvä apu. Siinä oppii olemaan läsnä hetkessä ja katsomaan itseään ikään kuin etäältä, lintuperspektiivistä.

Voimakas parantaja on myös metsä. Siellä oleskelu tutkitusti rauhoittaa sydämen­sykettä ja hengitystä. Ihminen sulautuu sen ikiaikaiseen rytmiin ja muistaa olevansa osa jotain suurempaa. Luonnossa on paljon virikkeitä, mutta ne eivät rasita. Ehkä siksi, että sinne me oikeasti kuulumme. Luonto on sielun ympäristö.

”Lähde kävelylle metsään tai sienestä. Sieniä ei löydä, jos ei keskity niiden etsimiseen. Tällöin ajatukset kummasti irtautuvat vanhalta radaltaan”, Uusitalo-Arola sanoo.

Uupuneen kannattaa etsiä lähelleen ihmisiä, jotka eivät ole kovia suorittajia. Jos kaikki ympärillä menevät eteenpäin sata lasissa, siihen joutuu helposti mukaan.

Puhelimen käyttöä kannattaa rajoittaa ja hyväksyä, ettei ole aina tavoitettavissa. Ilmoitukset voi kytkeä pois. Niin elämä ei jatkuvasti keskeydy hälytyksiin.

Tärkeää on keskittyä terveellisiin elämäntapoihin: Liikkua, muttei kovalla sykkeellä, sillä liikunta nostaa mielialaa. Syödä terveellisesti ravintosuositusten mukaan, koska hyvällä ravinnolla on yhteys mielen hyvinvointiin. Nukkua hyvin, sillä väsymys saa kaiken tuntumaan raskaammalta.

Myös sosiaaliset suhteet ja hellyys auttavat jaksamaan.

”Fyysinen läheisyys tuottaa oksitosiinia eli rakkaushormonia. Se tekee meille hyvää”, Tuija Turunen muistuttaa.

Se voi olla kasvukokemus

Uupumus voi aiheuttaa häpeää ja riittämättömyyden tunnetta. Kuka tahansa voi kuitenkin uupua, sillä jokaisella on katkeamispiste. Toiset jaksavat pidempään mutta kukaan ei loputtomiin.

Kukaan ei uuvu tahallaan, eikä elämää voi kontrolloida. Jokaiselle voi tapahtua raskaita asioita, jotka ovat lopulta liikaa.

”Uupumus ei ole valinta”, Tuija Turunen muistuttaa.

Tärkeä osa toipumista on itsetutkiskelu. Monen pitää opetella olemaan armollinen ja rakastava itseään kohtaan. Kahdeksikko riittää, kymppiä ei tarvitse tavoitella.

Katariina Sampista uupuminen kasvatti monin tavoin. Se opetti tyytymään ihan hyvään suoritukseen ja sietämään keskeneräisyyttä. Kaiken ei enää tarvitse tapahtua heti. Uupumus sai hänet myös tutkiskelemaan omaa persoonaansa.

Iso ahaa-elämys tuli, kun Katariina teki Luontaiset taipumukset -analyysin samoihin aikoihin, kun toipuminen lähti muutenkin vauhtiin. Siinä selvitetään, mitkä ovat ihmisen luontaisia vahvuuksia. Osaamista voi olla monessakin asiassa, mutta omien taipumusten vastainen toiminta kuluttaa enemmän energiaa.

”Olin aina ajatellut, että yksi vahvuuteni on organisoiminen. Analyysi auttoi ymmärtämään, että vaikka olen siinä hyvä, järjestelmällisyys ei ole minulle luontainen tapa toimia. Siksi tehtävät, joissa organisoiminen on isossa osassa, vievät voimavarojani.”

Uupumus muutti lopulta Katariinan elämän. Hän jäi pois työstään ja perusti uupumukseen vertaistukea antavat Tukea työuupumukseen -ryhmän Facebookiin ja Yhdessä Ovesta Ulos -palvelun, joka lisää hyvinvointia etälenkkeilyryhmien kautta.

Palvelun idea on, että lenkillä soitetaan ryhmä­puhelu ja jutellaan toisten kanssa, vaikka jokainen lenkkeilee tahollaan.

Katariina kouluttautui Luontaiset taipumukset -valmentajaksi ja luennoi uupumuksesta. Hän saa voimaa muiden auttamisesta.

”Näin asioiden kuuluikin mennä. Olen hyvin kiitollinen siitä, mitä elämä on antanut minulle kokemuksen jälkeen. Uupumus avasi silmäni uudenlaiselle elämälle.”

Lähteet: Liisa Uusitalo-Arola, Uuvuksissa (Tuuma 2019) sekä Tuija Turunen.