Hyvinvointi

Janne sai jännityksen hallintaan ja se muutti hänen elämänsä: ”Uskallan nyt olla oma itseni”

Pienestä pitäen esiintymistä jännittänyt Janne Turunen kukisti pelkonsa Voimaviitta-ajatusharjoituksen avulla. Janne on purkanut onnistuneesti myös muita uskomuksiaan itsestään.

Teksti Marjo-Kaisu Niinikoski
Kuvat Studio Valoisa Nauris
3.3.2023 Voi hyvin

Janne Turunen, 55, oli jo lapsena kova jännittämään. Erityisen pelottavaa oli esiintyä muille. Silti hänestä tuli isona luokanopettaja, joka nauttii nyt esiintymisestä monenlaisten yleisöjen edessä.

Joulun alla, vuonna 1995, luokanopettaja Janne oli Perhon puukirkossa. Hän oli valmistautumassa koulunsa joulujuhlaan, jossa hänellä oli iso rooli. Jannen tehtävänä oli säestää koko juhlan musiikkiohjelma.

Oli kenraaliharjoitus. Illalla kirkko olisi täynnä väkeä. Vaikka Janne oli harjoitellut hyvin, esiintymispelko kaappasi hänet, ja yhtäkkiä kaikki meni pieleen.

”Ajattelin, että mikä nyt neuvoksi. Minun oli pakko saada jännitys haltuuni”, Janne muistelee.

Voimaviitta toi varmuutta

Paria kuukautta aiemmin Janne oli tutustunut NLP:hen. Hän otti sen opit käyttöönsä. Hän kuvitteli mielessään, mitä voimavaroja hän tarvitsisi illan esiintymisessä.

Janne totesi tarvitsevansa ainakin rauhallisuutta ja varmuutta. Hän muisti NLP-kirjassa olevan Voimaviitta-harjoituksen, jossa ajatuksissa puetaan ylle viitta. Viitta auttaa pääsemään haluttuun mielentilaan.

”Pukeuduin mielessäni tummanpunaiseen viittaan. Se oli sellainen kuninkaallisten käyttämä kärpännahkaviitta. Sen sisällä tunsin oloni rauhalliseksi ja varmaksi.”

Samana iltana Janne käveli kirkkoon pukeutuneena mielessään voimaviittaansa. Säestäminen sujui kuin tanssi.

Hän ei tehnyt yhtään virhettä ja jopa nautti esiintymisestä täpötäyden katsomon edessä.

”Sain käänteentekevän kokemuksen ajatuksen voimasta. Päästin irti vanhasta uskomuksestani, että en saa epäonnistua ja että minulle nauretaan, jos soitan väärin”, Janne kertoo.

Mieli toimii työkaluna muutoksessa

Matkan varrella Janne on purkanut myös muita vanhoja uskomuksiaan. Sisäinen työ on lisännyt hänen hyvinvointiaan ja rohkeutta olla oma itsensä.

Se on ollut elämää rikastuttava kokemus.

Nykyään Janne toimii itsekin NLP-kouluttajana ja valmentajana. Päätyönsä ohella hän auttaa nyt myös muita oivaltamaan, miten vahva työkalu mieli on, kun haluaa muutosta.

”On hienoa nähdä, miten ihmiset vapautuvat, voivat paremmin ja alkavat rohkeasti toteuttaa itseään.”

Millainen on voimaviittasi?

Tarvitsetko voimavaroja esimerkiksi sinua jännittävään tilanteeseen? Kokeile, miten se onnistuu tämän mielikuvaharjoituksen avulla.

1. Mieti, millaiseen tilanteeseen tarvitset rauhallisuutta, varmuutta tai jotakin muuta tunnetta.

2. Kuvittele, minkälainen viitta toisi sinulle edellä mainittua voimavaraa.

3. Minkä värinen voimaviittasi on? Mistä materiaalista se on tehty? Miltä se tuntuu yllä?

4. Kuvittele tuleva tilanne etukäteen voimaviitta ylläsi. Millaisia tuntemuksesi ovat viitta harteillasi?

5. Pue viitta mielessäsi päälle, kun menet todelliseen tilanteeseen. Kuulostele, millaisen tunteen voimavaroista viitta antaa sinulle.

Lähde: NLP Mielikirja – Kuinka muuttaa mieltään. Toimittaneet Veli-Matti Toivonen ja Peter von Harpe.Ai-ai 1995.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi