Terveys

Tupakointi raskauden viimeisen kolmanneksen aikana pienentää vauvan syntymäpainoa

Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty, missä raskauden vaiheessa tupakointi vaikuttaa eniten vauvan syntymäpainoon.

23.12.2005 Terve.fi

Seurantatutkimukseen osallistui 160 raskaana olevaa tupakoivaa naista. Lasta odottavat naiset raportoivat itse tupakoinnistaan ennen raskauden alkamista, tutkimuksen alkaessa ja raskauden viimeisen kolmanneksen aikana.

Odottavan äidin tupakointi raskauden viimeisen kolmanneksen aikana vaikutti eniten vauvan syntymäpainoon. Jokainen tuolloin päivittäin poltettu savuke pienensi vauvan syntymäpainoa keskimäärin 27 grammalla.

Tupakointi ennen raskauden alkamista ei sen sijaan vaikuttanut vauvan syntymäpainoon. Paitsi tupakointi raskauden loppuaikana, myös raskauden kesto, äidin painoindeksi ja aikaisempien synnytysten lukumäärä vaikuttivat vauvan syntymäpainoon. Nämä neljä tekijää selittivät valtaosan lasten syntymäpainojen vaihtelusta.

Näyttää siltä, että vauvan syntymäpainon kannalta odottavan äidin kannattaisi lopettaa tupakointi tai ainakin vähentää sitä viimeistään alkuraskauden aikana. Näyttää myös siltä, että tupakoinnilla ennen raskauden alkamista ei olisi tässä suhteessa merkitystä, vaan tilanteen ehtii hyvin korjata.

Lähde: Obstetrics and Gynecology 2005;106:986-991

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi