Tuija Pehkonen on oppinut huolehtimaan aiempaa vähemmän ja liikkumaan rennommin

Someaikana on tavallista julistaa omaa arvomaailmaansa, vaikka käytös ei vastaisikaan puheita. Ihailen rohkeita ihmisiä, jotka ovat valmiita tutkiskelemaan ajatuksiaan kriittisesti ja puolustamaan arvojaan silläkin uhalla, että se ei ole kaikkein helpoin polku elämässä.

Saku Tuomisen Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on on ollut minulle mullistava teos. Tuomisen mukaan ihmisillä on tapana pelätä, että koska tahansa voi tapahtua jotain pahaa, vaikka yhtä todennäköisesti voikin tapahtua jotain hyvää. Olen perusmyönteinen tyyppi, mutta yleensä ensin murehdin, miten kaikki voi mennä pieleen. Sitten vasta uskallan yrittää, iloita ja nauttia. Siksi kirja osui ja upposi.

Somessa ei useinkaan kannata viettää aikaa, jos on alakuloinen tai väsynyt. Minulla se toimii joskus myös toisinpäin. Menen Instagramiin lukemaan humoristisia ja voimaannuttavia mietelauseita, kuten: ”Joskus elämälle pitää näyttää, että sinäkin osaat olla narttu”. Tallennan merkityksellisiä lausahduksia puhelimeeni, jotta voin palata niihin. Lauseiden voimaannuttava sävy tarttuu.

Vaikka pyrin koko ajan lisäämään ruokavaliooni kasvisruokia, lohturuokaani on lihapata. Olen opetellut tekemään karjalanpaistia. Erityisesti talvisaikaan se muistuttaa minua lapsuudesta, sillä sitä tarjottiin kotona aina joulupöydässä. Uskon, että jonakin päivänä se on bravuurini. Tärkeintä on malttaa antaa lihan muhia tarpeeksi, jotta siitä tulee niin muhevaa, että se pilkkoutuu pelkällä lusikalla.

Hiihtäminen on ihanaa! Olen treenannut aina, mutta iästä tai ajanpuutteesta johtuen olen laskenut rimaa liikunnan suhteen. Puolen tunninkin lenkki riittää: siitä saa punaiset posket ja koko kropan liikkeeseen. Hiihtämisestä tulee myös nostalginen fiilis, koska lapsuudessani Iisalmessa hiihdettiin paljon.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/2022.