Teeskenteletkö töissä olevasi onnellisempi kuin oikeasti olet? Asiantuntijan mukaan toksinen positiivisuus voi uuvuttaa

Elämme onnellisuusbuumin aikaa, ja se ulottuu koskemaan myös työelämää. Kaikki haluavat olla onnellisia ja moni työstää asiaa tietoisesti, sanoo onnellisuustutkija Ilona Suojanen. Hän on tutkinut nuorten asiantuntijoiden käsitystä työn onnellisuudesta Skotlannissa, Suomessa, Alankomaissa ja Singaporessa.

Mutta mitkä kaikki tekijät vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen? Tutkimusten mukaan ainakin geenit, hormonit, unen määrä, valoisuus, persoonallisuus, koulutus, lapsuus ja ympäröivä kulttuuri ihmisineen.

– Voisi sanoa, että muun muassa nämä tekijät mahdollistavat maksimaalisen tasapainon. Se, mitkä kaikki asiat vaikuttavat onnellisuuteen, on hyvin kompleksinen kysymys, sillä me kaikki reagoimme asioihin eri tavalla, Ilona Suojanen sanoo.

Monella työpaikalla on Suojasen mukaan nykyisin pakko olla onnellinen, tai ainakin esittää onnellista, voidakseen menestyä.

Eräs haastateltava Suojasen väitöstutkimuksessa kertoi kokevansa, että töissä hän astuu lavalle kuin teatteriesityksessä. Hymy pysyy naamalla koko päivän.

– Jos on huono päivä, silloin piiloudutaan muilta. Yhteiselle lounaalle ei mennä, ja muutenkin pysytellään enemmän omissa oloissa, koska ei jakseta esittää, Suojanen kertoo.

Myös asiakastyötä tekevät kokevat, että töissä pitää aina olla hyväntuulinen.

Ilona Suojasen mukaan onnellisuusnaamareita on kahdenlaisia. Ensimmäisellä onneton olo peitetään ulkoisesti ja tunteet piilotetaan. Muutoin pyritään kuitenkin käyttäytymään normaalisti, ikään kuin kaikki olisi hyvin.

– Vahvat onnellisuuspurkaukset jäävät pois, eikä naurua tai innostuneisuutta esitetä. Hymy ja small talk riittävät.

Toinen naamari on onnellisuutta liioitellusti korostava.

– Siihen kuuluvat korkea energiataso, nauru ja vitsit. Hyperpositiivinen ilmapiiri kätkee sen, ettei ihminen ole aidosti onnellinen.

Miksi ihmiset pitävät onnellisuutta työssä niin tärkeänä, että he ovat valmiita teeskentelemään näin paljon?

Suojasen mukaan yrityskulttuurissa voi olla vahva oletus onnellisuudesta. Yleensä luottamuksen ilmapiiriä ei ole, ja johtajat ovat epäautenttisia.

– Naamarin käyttöön voi vaikuttaa se, että ihmisellä on tarve harmoniaan ja hänen omakuvansa on positiivinen. Hänellä saattaa olla vaikeuksia nostaa ongelmia esille, joten hyväntuulisen esittäminen tuntuu oikealta ratkaisulta, Ilona Suojanen selittää.

Jatkuva tunteiden peittely on kuitenkin riski jopa terveydelle. Se voi johtaa sairastumiseen, ja omia arvoja vastaan toimiminen vie valtavasti energiaa. Epäaidon onnellisuuden esittämistä kuvataankin termillä toksinen onnellisuus. Toksinen eli myrkyllinen onnellisuus on hyvin uuvuttavaa.

Monen ihmisen identiteetti on nykyisin pitkälti sidoksissa työhön. Ammatti on valittu huolella ja sitä on opiskeltu pitkään. Työhön on todella satsattu, ja siinä halutaan menestyä.

Somen myötä monenlaiset elämälle asetetut vaatimukset ovat sekoittuneet ja työn onnellisuus on korostunut. Ihmiset kokevat, että voidakseen menestyä pitää olla myös onnellinen. Perinteisillä mittareilla määritelty ”hyvä työntekijä” on murroksessa.

– Onnellisuusvaatimuksen mukaisesti pitää sekä olla onnellinen että näyttää siltä. Nämä ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. On paineita olla hyväntuulisia ekstrovertteja.

Tämä on valheellista, sillä me kaikki emme ole ekstrovertteja. Onnellisuus näyttäytyy eri ihmisille eri tavoin. Eikä suupaltti vitsailija välttämättä olekaan toivottu työkaveri.

– Minusta tällainen ihannekuva työntekijästä on huolestuttava. Aletaanko ihmisiä palkata heidän onnellisuustasonsa mukaan? Ajatellaanko, että masentunut ja onneton ihminen on epäonnistunut?

Työelämän onnellisuustutkimuksissa on tullut ilmi myös se, että ihmiset haluavat tosiasiassa töissä olla omia itsejään, autenttisia.

– Onnellisen esittäminen ja autenttisuus sotivat täysin toisiaan vastaan.

Ilona Suojanen on kiinnostunut siitä, miten onnellisuustutkimuksen keinoin voitaisiin vähentää ihmisten uupumusta. Työelämähän on ollut jo pitkään kovassa murroksessa.

– Työn merkityksellisyys ja onnellisuus liittyvät selkeästi yhteen. Etätyöstä on puhuttu paljon erityisesti koronan myötä. On havaittu, että etätyö tuo arkeen helpotusta. Mutta toki sillä ehdolla, että työskentelyolosuhteet ovat kunnossa, Ilona Suojanen sanoo.

Etätyössä on myös haasteita. Työntekijästä saattaa tuntua, että hän on aina töissä. Siirtymää vapaa-ajalta töihin ei ole.

Ja on hyvä muistaa, että etätyössäkin työntekijät kaipaavat tukea ja apua eli sitä, että heitä ei jätetä yksin.

– Pääsääntöisestihän ihmiset haluavat tehdä työnsä hyvin.

Työn onnellisuuteen vaikuttavista osatekijöistä yksi keskeinen on se, että työ sujuu hyvin. Myös viestinnän laatu työyhteisön sisällä on tärkeä asia.

– Luottamuksen työnantajan kanssa tulee olla molemminpuolista. Ihmiset haluavat yleensä olla luottamuksen arvoisia, sillä se vaikuttaa onnellisuuden tunteeseen.

Työntekijät joustavat jo todella paljon, ja samaa toivotaan työnantajalta. Luottamus näkyy siinä, että työtä tarkastellessa keskitytään sen lopputulemaan.

Nykyisin pohditaan paljon työajan joustoja. Ennen puhuttiin lähinnä lapsiperheiden tarpeista, mutta nykyisin voi kyse olla vaikkapa ikääntyneiden vanhempien hoidosta tai siitä, että puolisot asuvat eri maissa.

– Perhemallit ovat hyvin moninaisia nykyään, ja lisäksi ihmisillä on myös muita intohimoja ja harrastuksia. Voisiko työ joustaa niidenkin vuoksi? Ilona Suojanen kysyy.

Kaikissa töissä joustaminen ei tietenkään ole mahdollista, mutta uudenlaistakin joustamista on jo olemassa.

– Nuori sukupolvi osaa työskennellä vaikkapa laskettelureissulla muun tekemisen lomassa. Tai jos joku haluaa käydä keskellä päivää joogaamassa ja jatkaa töitä illalla, sekin on mahdollista. Tauko keskellä päivää voi tehdä monella tavalla hyvää, sanoo Suojanen.

Onnelliseksi tekeekin yleensä se, että ihmisellä on vapaus vaikuttaa omaan työhönsä.

– Ennen puhuttiin työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta. Nykyisin pohditaan, miten ne integroituvat keskenään, soljuvat yhteen. Perinteisen työajan ulkopuolella tehdään hyvin paljon ainakin ajatustyötä.

Kuka on vastuussa onnellisuudesta työssä? Ilona Suojanen pohti kysymystä väitöskirjaa tehdessään. Hän kehitti tutkimuksessaan neliportaisen mallin onnellisuusvastuusta.

Haastatelluista suurin osa sanoi, että onnellisuus on omalla vastuulla. Heidän mielestään työhön pitää suhtautua oikealla tavalla, ja he työstivät työpaikalla tietoisesti omaa onnellisuuttaan.

Suojanen pitää tätä huolestuttavana ilmiönä.

– Se, että kaikki olisi omalla vastuulla, on mielestäni kestämätön, suorastaan julma ajattelutapa. Onnellisuuteen vaikuttaa niin moni asia. Toki hyvinvointivaltiossa on tehty paljon ihmisten onnellisuuden eteen, ja meillä olosuhteet ovat monessa mielessä hyvät. Mutta silti ja myös sen takia on vaikea nähdä, että kaikki vastuu olisi ihmisellä itsellään.

Toinen ryhmä tutkituista sanoikin, että työn onnellisuuteen liittyy asioita, joihin ihminen ei itse voi vaikuttaa. Kolmantena ryhmänä tulivat esiin ne, joiden mielestä vastuu jakaantuu yksilön, työnantajan ja työyhteisön kesken. Kaikkien on kannettava vastuu onnellisuudesta yhdessä.

– Neljäskin ryhmä oli, ja heidän mielestään onnellisuus on täysin muiden vastuulla. Harva kuitenkaan myöntää avoimesti ajattelevansa näin.

Ihmiset liikkuvat suhtautumisessaan usein näiden eri kaistojen välillä. Onnellisuusvastuusta olisi joka tapauksessa aina hyvä keskustella työyhteisössä.

– Ymmärrän, että oman positiivisen asenteen merkitystä korostetaan, mutta loppujen lopuksi se on aika raju ajattelutapa. Sen mukaan on jokaisen omalla vastuulla tehdä itsestään onnellinen, ja jos siihen ei pysty, on epäonnistunut.

Tämä voi johtaa myös siihen, että vain oma onnellisuus kiinnostaa.

– Minun ei tarvitsekaan välittää muiden onnellisuudesta, jos vastuu on aina yksilön.

Ajattelutavan taustalla saattaa olla kulttuuriimme perinteisesti kuulunut näkemys, jonka mukaan ihmisen on pärjättävä yksin. Vaikka koronaepidemia toi esiin uudenlaista yhteisöllisyyttä, yksin pärjäämisen paatos on yhä meillä vahva.

Onnellisuustutkimuksissakin korostuu tietty yksilökeskeinen ajattelutapa. Päämääränä on oma onnellisuus, ei yhteisön onnellisuus.

– Toki työelämässä voi nähdä myös yhteisöllisyyttä. Työhyvinvointitempauksissa pyritään yhteisölliseen onnellisuuteen. Pidetään hauskaa ja tutustutaan toisiin paremmin, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Töihin tuodaan leivonnaisia. Työkaveria autetaan. Iloa halutaan jakaa, Ilona Suojanen selittää.

Silti onnellisuuspuhe lähtee pitkälti yksilökeskeisestä maailmankuvasta.

Onnellisuusvaatimus ulottuu niin pitkälle, että työpaikan vaihtamisenkin ajatellaan olevan ihmisen omalla vastuulla, jos hän ei ole onnellinen.

– Tietyllä tavalla työn onnellisuuden pohtiminen on etuoikeutettua. Maailmassa on paljon ihmisiä, joilla sitä mahdollisuutta ei ole. Ei ole resursseja, tukiverkostoja, ei ehkä varaa lähteä opiskelemaan uutta alaa.

Moni on myös työttömänä.

– Nyt, kun koronan vuoksi on tullut paljon lomautuksia ja irtisanomisia, kannattaa muistaa, että rakenteessa on ongelma, ei ihmisessä. Irtisanomiselle on itsestä riippumaton syy.

Työttömyys on tutkimusten mukaan merkittävä onnellisuuden vähentäjä. On siis täysin ymmärrettävää, että työn menettäminen tai sen menettämisen pelko vie olon matalaksi.

– Kannattaa olla itselle lempeä ja ainakin unohtaa kaikenlaiset onnellisuuspaineet ja onnellisuuden esittäminen, Suojanen muistuttaa.

Työn ei tarvitse olla kaikille onnellisuuden lähde. Joillekin riittää se, että työ tuo palkkaa ja turvaa ja onnellisuutta voidaan hakea muilta elämän alueilta.

– Työllä on nyky-yhteiskunnassa aika iso vaikutus myös identiteettiin ja se määrittää – helposti liikaakin – sitä, keitä olemme. On hyvä miettiä myös sitä, mistä muusta oma identiteetti koostuu kuin työstä.

Kun kyseessä on sairas työyhteisö, jossa esiintyy esimerkiksi kiusaamista, jossa työmäärä on kuormittava tai jossa esiintyy muuta räikeää epäoikeudenmukaisuutta tai kestämättömiä olosuhteita, silloin ei voida ajatella, että yksilö olisi itse vastuussa onnellisuudestaan.

– Kuitenkin meidät on tietyllä tavalla aivopesty ajattelemaan, että jokainen on oman onnensa seppä.

Onnellisuudesta töissä seuraa toki hyviä asioita. Niitä ovat luovuus, aikaansaaminen, sitoutuneisuus ja vähäiset poissaolot. Siksi on tärkeää yrittää ymmärtää, miten onnellisuuttaan voisi lisätä.

Ilona Suojanen ehdottaa, että Suomessakin pohdittaisiin enemmän osa-aikatyön mahdollisuutta myös asiantuntijatehtävissä. Meillä osa-aikatyötä pidetään usein huonona vaihtoehtona, koska se ei tuo riittävää toimeentuloa.

Esimerkiksi Alankomaissa asiaan suhtaudutaan toisin.

– Jos se on taloudellisesti mahdollista, työtä voisi tehdä vaikkapa kolme tai neljä päivää viikossa. Ihmisillä on muitakin prioriteetteja elämässä, ja yleiseen jaksamiseen osa-aikatyö tuo helpotusta.