
Tietoisuus on tie pysyvään muutokseen – terapeutti Tommy Hellsten kertoo, mitä tietoisuus tarkoittaa ja miten se saavutetaan
Kun maailma on sekaisin ja mielessä myllertää, tietoisena oleminen tuo helpotuksen. Tommy Hellstenin neuvoilla onnistut selkeyttämään ajatuksesi ja saat yhteyden sisimpääsi. Älä suorita, vaan herää ja hyppää oravanpyörästä.
Mitä tietoisuus tarkoittaa?
”Tietoisuus on kykyä elää todellisuudessa. Se tarkoittaa sitä, että ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se on. Suurin osa ihmisistä elää irti todellisuudesta.
Usein meidät vedetään epätodellisuuteen jo lapsena. Perheessä voi olla jokin ilmiö, jota vanhemmat eivät kykene rakentavasti käsittelemään.
Tyypillinen esimerkki tästä on perhe, jossa ei ilmaista tunteita. Silloin lapselle syntyy kuva, että tunteisiin liittyy jotain arveluttavaa. Lapsi alkaa hävetä ja piilotella omia tunteitaan. Näin tehdessään hän astuu itsestään ja todellisuudesta pois.
Jos lohdutusta kaipaavan lapsen tarve torjutaan, lapsi oppii, että tarve kannattaa tukahduttaa. Tällöin lapsi astuu epätodellisuuteen. Todellisuuteen kuuluu esimerkiksi se, että lapsi kaipaa lohdutusta.
Ihminen, joka on oppinut torjumaan tarpeitaan, alkaa kasvattaa egoaan. Hän kerää itselleen kokoelman erilaisia selviytymisstrategioita, joiden varassa hän suorittaa elämäänsä. Ihminen ei ole tällöin yhteydessä itseensä ja todellisuuteen.”
Miten tullaan tietoiseksi?
”Useimmiten tietoiseksi tuleminen vaatii riittävän määrän kärsimystä. Ihminen herää unestaan vasta, kun se muuttuu painajaiseksi. Herääminen tarkoittaa sitä, että kääntää katseensa ympäristöstään ja muista ihmisistä omaan itseensä. Niin kauan, kun syytät ongelmistasi muita, olet unessa.
Unessa elävä ihminen hakkaa päätään seinään ja sättii seinää siitä, että se on väärässä paikassa. Tietoinen ihminen sitä vastoin tarkastelee omia toimintatapojaan ja reaktioitaan.
Joku tulee tietoiseksi terapian avulla. Se ei kuitenkaan ole ainoa tie. Ei ole myöskään lainkaan tavatonta, että asiakas saa terapeutin mukaan tarinaansa syyttelemään toisia vaikkapa lapsuuden olosuhteista. Tällöin molemmat ovat unessa.
Nöyryys johtaa meidät todellisuuden äärelle. Nöyrä ihminen uskaltaa katsoa omaa keskeneräisyyttään ja rujouttaan murskautumatta. Nöyrä ihminen ei pakene todellisuutta täydellisyyden tavoitteluun tai muiden syyttelyyn.
Kun ihminen tarkastelee rehellisesti itseään, hän vapautuu syyllisyyteen. Seuraava askel tässä prosessissa on armo. Kun suostut kohtaamaan syyllisyytesi, vapaudut syyllisyydestä. Hyväksyt itsessäsi myös epätäydelliset piirteesi – ja samoin saat kyvyn hyväksyä niitä myös muissa.”
”Tietoinen ihminen kantaa vastuun omista tunteistaan ja reaktioistaan.”Tommy Hellsten
Miksi tietoisuuteen herääminen on tärkeää?
”Tietoisena oleminen johtaa hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Tietoisen ihmisen tunnistaa esimerkiksi siitä, että hänen lähellään on hyvä olla.
Tällainen henkilö kuuntelee ja on aidosti läsnä. Hän ei siirrä sotkujaan toisten päälle, vaan hän kantaa vastuun omista tunteistaan ja reaktioistaan. Todellisuuteen herääminen ei yleensä tapahdu yhdessä yössä, vaan kyse on kasvuprosessista, joka jatkuu läpi elämän.
Tietoisena oleminen vapauttaa meidät kiireestä, joka on nykyajan vitsaus. Kulttuurissamme ihmisillä on kova hoppu. Kun kysyn ihmisiltä, minne he kiirehtivät, he eivät itsekään ymmärrä sitä. Se on merkki siitä, ettei olla tietoisia.
Olemme tehneet kiireestä lähes luonnonvoiman, jolle ei voi mitään. Kannattaa tarkastella oravanpyörää. Siinä ei ole moottoria. Se ei pyöri siksi, että moottori pyörittää sitä, vaan siksi, että siinä juostaan.”
Mitä tarkoittavat tietoisuustaidot ja kuinka niitä harjoitetaan?
”Tärkeimmät tietoisuustaidot ovat kyky olla läsnä, vastuun ottaminen omista tunteista ja nöyryys. Tietoinen ihminen ymmärtää, että hän on toimija, ei toiminnan kohde. Tällöin hän lakkaa olemasta uhri. Hän ei enää makaa lattialla ihmettelemässä, miksi naama on täynnä jalanjälkiä.
Tietoisuustaitojen harjoittelemiseen ei ole olemassa valmista työkalupakkia. Kyse on elämälle ja kasvulle antautumisesta. Prosessissa auttaa tietoisten ihmisten seuraan hakeutuminen ja tietoisuuden tilassa kirjoitettujen kirjojen lukeminen.
Ennen kaikkea kyse on nöyryydestä: tiedän olevani keskeneräinen ja hyväksyn sen. Oman pienuuden tunnistaminen ja tunnustaminen tekee vapaaksi.”

Mitä tapahtuu, kun ihminen tulee tietoiseksi?
”Elämästä tulee helpompaa ja onnellisempaa. Ihmissuhteet paranevat. Aikaa vapautuu monenlaiseen hyvään. Usein käy niin, että tietoisuuteen heränneen lähisuhteet muuttuvat. Hän alkaa vaistomaisesti hakeutua tietoisten ihmisten seuraan.
Entisten ystävien kanssa ei välttämättä löydy enää yhteistä säveltä samalla tavalla kuin aiemmin. Minullekin kävi näin, kun aloin kasvaa omaksi itsekseni. Henkistä prosessia läpi käynyt ihminen ei ole parempi kuin muut. Hän on ainoastaan tietoisempi kuin muut.”
Minkälainen on ollut oma polkusi?
”Kasvuni on tapahtunut vaivihkaa. Vaikka matkalleni on sattunut mullistuksia, kyse on hitaasta kasvuprosessista.
Syvimmät haavani ovat peräisin lapsuudestani. Kasvoin kodissa, jossa ei ollut rakkautta. Perheessämme oli alkoholismia ja työnarkomaniaa. Äitini teki itsemurhan, kun olin 27-vuotias.
Opin jo pienenä, etten ole minkään arvoinen. Tästä johtuen olen myös aikuisena vaistomaisesti hylännyt omat tarpeeni. Ristiriitatilanteissa ihmissuhteissa etsin aina ennen syytä ainoastaan itsestäni.
Enää en tee niin. Olen oppinut näkemään oman arvoni ja vetämään omat rajani. Tunnistan, milloin vika on itsessäni ja milloin olen väärän kohtelun kohteena.
Tietoiseksi tuleminen on siis myös kykyä rakastaa itseään: en hylkää itseäni, vaikka toinen hylkäisi minut. Kun oppii rakastamaan itseään, oppii myös rakastamaan muita.”
Miten tietoisuus liittyy hengellisyyteen?
”Tietoisuuteen kuuluu suuri kysymys siitä, onko tässä kaikki, mitä silmillämme näemme, vai onko olemassa korkeampi olemisen muoto.
Olen tietoinen siitä, että korkeampi olemisen muoto on olemassa. Tavoittaakseen sen ihminen nöyrtyy, tulee pieneksi ja avautuu mysteerille. Hän luopuu hallinnan yrityksestä ja selittämisen tarpeesta. Silloin käynnistyy hengellinen kasvu. Tietoisena oleminen on elämän mysteerille avautumista.”
”Itsensä muuttaminen on lopulta ainoa tapa muuttaa maailmaa.”Tommy Hellsten
Mitä tämänhetkinen maailman tila kertoo tietoisuudesta?
”Uutisia seuraamalla käy ilmi, että monien vallankäyttäjien tietoisuus on melko olematonta. Ihmiset toimivat unessa sisäisten kuvitelmiensa johdattamina. Näin he oikeuttavat väkivaltaa ja muita kauheuksia. Ego kukoistaa.
Hyökkäyssodan aloittanut valtionjohtaja ei elä tietoisuudessa. Jos hän heräisi tietoisuuteen, hän pahoittelisi väärässä olemistaan ja kysyisi, voiko hän jotenkin hyvittää tekonsa. Koko ajatus tuntuu naurettavalta – tällaista ei voi tapahtua.
Kun ego johtaa toimintaa, ihminen kutsuu luoksensa kärsimyksen. Hän syyttää kaikesta toisia ja aiheuttaa näin tuhoa ympärillään, eikä näe omaa vastuutaan.”
Voiko toista ihmistä herätellä tietoisuuteen?
”Tietoiseksi herääminen tapahtuu oman egonsa tunnistamisen myötä. Ihminen, joka näkee pahuuden itsessään, ei enää syytä pahuudesta muita. Silloin hän on tietoinen.
Toista ihmistä on vaikea herätellä tietoisuuteen, eikä se ensisijaisesti olekaan vastuullamme. Meidän vastuullamme on pysyä itse tietoisina. Prosessi alkaa siis siitä, että ihminen menee itseensä.
Itsensä muuttaminen on lopulta ainoa tapa muuttaa maailmaa. Yhden ihmisen muutos vaikuttaa väistämättä myös lähipiiriin. Ihmiset heräävät unestaan sitä mukaa, kun he ovat kohdanneet tarpeeksi vaikeuksia ja vastoinkäymisiä.
Kun alat syntyä tietoiseksi, tulet tarvitsemaan lähellesi ihmisiä, jotka ovat sinua tietoisempia. Toisen tietoisuus resonoi minussa, mutta on eri asia, kuulenko sen.
Se, kuinka pitkälle kukin kehittyy, riippuu lähtökohdista. Jos ihminen on ollut hyvin kaukana tietoisuudesta, tarvitaan heräämiseen yleensä rajua kärsimystä.”
Voiko tietoisuuteen herätä kollektiivisesti?
”Se voi tapahtua myös kollektiivisesti. Otollinen hetki muutokseen on silloin, kun yhteinen kärsimys on niin suurta, että kulttuuri alkaa tarkastella omia arvojaan.
Silloin syntyy uutta tietoisuutta sinne ja tänne. Yksilöitä alkaa herätä. Tämänhetkinen myrskyisä maailman tilanne on juuri sellainen.
Elämä on meille rakkaudella räätälöity vastoinkäyminen. Se tarkoittaa sitä, että kärsimykset eivät tule eteemme kiusatakseen meitä, vaan opettaakseen meitä. Se, miten suhtaudumme vastoinkäymisiin, määrää sen, opimmeko vai tulemmeko katkeriksi, jolloin emme opi mitään.
Sota Ukrainassa on liittänyt meitä eurooppalaisia uudenlaiseen yhteyteen. Ponnistelemme entistä enemmän rauhan eteen ja vaalimme demokraattisia arvoja. Se on arvokas kehityskulku.”
Tommy Hellsten
on teologi, terapeutti, kouluttaja, kirjailija ja Ihminen tavattavissa -filosofian isä. Porvoossa asuva Tommy on kirjoittanut useita elämäntaitoon keskittyviä teoksia. Uusin kirja Olemisen voima – kirja rohkeasta ja levollisesta vaikuttamisesta (Kirjapaja) julkaistiin tänä syksynä.
Tommy on yksi terapeuttiseen työhön keskittyvän Tommy Hellsten -instituutin omistajista ja perustajista. Organisaatioita ja yhteisöjä sekä niissä toimivia vaikuttajia hän valmentaa oman yrityksensä WisdomHousen kautta.
