Kauneus ja Terveys

Miksi aina minä? Kun omat epäterveet ajatusjumit tiedostaa, ihminen voi vihdoin uskaltaa luottaa itseensä ja elämään

Miksi aina minä? Kun omat epäterveet ajatusjumit tiedostaa, ihminen voi vihdoin uskaltaa luottaa itseensä ja elämään
Palaatko ikäviin kokemuksiisi yhä uudestaan? Uhriutumisesta vapautuminen alkaa jo siitä, kun ongelman tiedostaa.
Julkaistu: 28.9.2021

Miksi taas minulle tapahtuu ikäviä asioita, eikö välillä olisi jonkun toisen vuoro? Miksi tuo toinen menestyy, mutta minä en?

Nämä ajatukset ovat monille tuttuja, ainakin joskus. Jos ne toistuvat ja alkavat ohjata elämänasennetta, kyse voi olla vähän ikävämmästä ongelmasta, nimittäin uhriutumisesta.

Psykoterapeutti ja kirjailija Pepi Reinikaisen mukaan uhriutuminen tarkoittaa jumittumista kielteiseen asiaan. Reinikainen on perehtynyt aiheeseen pitkällä urallaan ja kirjassaan Elämässä eteenpäin (Kirjapaja 2014).

– Uhriutuja ei ole halukas selvittelemään mieltään painavaa asiaa vaan pyörittelee sitä päässään eli ikään kuin sutii ikävän asian kanssa, Reinikainen selittää.

Uhriutumiselle altistavia ikäviä tilanteita tulee herkästi vastaan lapsuudessa, nuoruudessa ja muissa elämän saranakohdissa.

Uhriutuminen vinouttaa identiteetin. Se vaikuttaa persoonallisuuteen, ihmisen tekemiin valintoihin eli käytännössä kaikkiin elämän osa-alueisiin. Se voi selittää, miksi joku rakastuu renttuihin tai toinen jatkuvasti haalii itselleen liikaa hommia.

Hankalaa on se, että vaikka ongelmat usein toistuvat, uhriutumista voi olla vaikea tunnistaa itsessään.

Hyvä uutinen on se, että uhriutumisesta voi päästä kohti vapaampaa elämää. Reinikainen kertoo, miten.

1. Tunnista kateus ja ylireagointi

Uhriutumisesta kielivä tunnusmerkki on se, että ikävästä kokemuksesta ei tahdo millään päästä yli. Tyypillisesti uhriutujan taakkana on kokemuksia, jotka ovat jääneet käsittelemättä tai hän on jäänyt niiden kanssa yksin.

Ole siis tarkkana, jos alkaa tuntua siltä, että ikävät asiat vain tapahtuvat sinulle eivätkä ne ole käsissäsi. Toinen varoitusmerkki on se, että huomaat toistuvasti syyttäväsi ongelmistasi ympäristöä tai muita ihmisiä.

Pepi Reinikainen huomauttaa, että jatkuvakaan ikävän asian vatvominen ei aina kerro uhriutumisesta. Ratkaisevaa on se, pyrkiikö korjaamaan tilannettaan.

Jokaisella on huonoja päiviä, eikä sitä lasketa uhriutumiseksi.

Uhriutuminen näkyy usein ylireagointina.

– Jos esimerkiksi raivostut nähdessäsi naapurin kalliin auton, voit aavistaa, että siihen liittyy jokin käsittelemätön taloudellisten vaikeuksien tai niukkuuden kokemus, joka aiheuttaa kateutta.

Ylireagoiminen voi ilmetä vähättelynä. Jos on itse kokenut esimerkiksi syrjintää, voi ärsyttää, jos tuntuu, että toinen tekee kokemastaan vääryydestä numeron.

– Taustalla on ajatus, ettei halua tunnustaa elävänsä itsekin samassa ongelmallisessa tilanteessa.

Uhriutujalta puuttuu usein empatiaa toisen epäonnea kohtaan: Hänen kokemuksensa ovat aina paljon pahempia kuin muiden. Jos toisella on nilkka nyrjähtänyt, uhriutujan jalkaan on sattunut vielä pahemmin.

Hälytyskellot voivat soida myös, jos tunnet jatkuvasti kateutta. Tunne voi olla hyvinkin voimakas. Se voi näkyä myös siinä, jos tuntuu vaikealta kehua muita.

– Uhriutuja ei kykene ottamaan vastaan toisen menestystä. Häneltä ei juuri heru myönteistä palautetta, vaikka ei hän osaa olla itsekään kehujen kohteena, kun velloo negatiivisessa kokemuksessaan.

2. Kyseenalaista omat kaavasi

Jos tunnistaa itsessään uhriutumista, ensimmäinen askel on kyseenalaistaa oma käytös. Kysy itseltäsi: Miksi pyörittelen negatiivista asiaa mielessäni toistuvasti? Miksi en osaa päästää siitä irti ja antaa asian olla?

Jotta negatiivisesta käytöksestä pääsee irti, uhriutujan pitää itse tiedostaa, että on jumiutunut ikävään ja ahdistavaan kokemukseen.

Usein ihmetellään, miksi joku rakastuu aina renttuihin. Eikö ihminen haluakaan pois uhrin roolistaan?

– Tilanteessa voi tuntua siltä, että ei ole muita vaihtoehtoja. Alkoholistin puolison rooli on entuudestaan tuttu ja vinksahtaneella tavalla turvallinen. Ihminen kokee olevansa siinä kuin kotonaan, Reinikainen sanoo.

Tällöin voi kysyä itseltään: onko ainoa onnettomia parisuhteitani yhdistävä tekijä minä itse?

3. Pohdi lapsuuden roolejasi

Osa aistii muiden tunnetilat herkemmin kuin toiset, ja usein nämä ihmiset myös ottavat toisten taakkoja kannettavakseen. Tilanne voi olla tuttu riitaisessa kodissa kasvaneelle. Lapsi on voinut pyrkiä tekemään kaikkensa vanhempien välisten ristiriitojen estämiseksi.

– Se on lapselle ylimitallinen tehtävä ja voi vielä aikuisiällä näyttäytyä pakonomaisena tarpeena estää konflikteja ja kantaa vastuuta.

Lapsi on riippuvainen vanhempiensa hyväksynnästä. Joskus vanhemmat roolittavat lapsensa ja saattavat esimerkiksi korostaa kunkin erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia.

Esikoinen voidaan nostaa tunnollisen koululaisen jalustalle siinä missä keskimmäinen lapsi voi olla musta lammas – se, josta ei tule ”ikinä” yhtään mitään.

Kasvuympäristön antamasta roolista on aikuisiälläkin hyvin vaikea päästä eroon, sillä roolia on tottunut kantamaan vuosikausia.

Irtautuminen vaatii valtavasti voimia. Erityisesti niitä tarvitaan, jotta voi itse ymmärtää ja pohtia sitä, miten roolitus on vaikuttanut omaan käytökseen ja ajatusmalleihin.

– Ei ole helppoa oivaltaa, että enhän minä olekaan syntynyt tähän maailmaan täytenä idioottina. On kova pala, jos omat myönteiset ominaisuudet eivät ole päässeet kukoistamaan muiden oletusten vuoksi.

4. Vaadi kaltoinkohtelijasi tilille

On tyypillistä, että uhriutumisen aiheuttaneet tapahtumat ovat sattuneet kauan sitten ja jääneet kokonaan käsittelemättä. Ne ovat hautautuneet muiden asioiden alle, ja niiden ympärille on tullut lisää kielteisiä kokemuksia.

Kun aikuisena kohtaa jossakin muodossa samanlaisen tilanteen, voi oivaltaa syy-yhteyden menneeseen.

Oman eheytymisen kannalta on tärkeää osata vaatia tilille ne ihmiset, jotka ovat aiheuttaneet ikävän kokemuksen. Reinikainen suosittelee keskustelemaan heidän kanssaan, vaikka helppoa se ei ole.

– On kipeä paikka vaatia esimerkiksi vanhempiaan tilille menneistä, mutta sen avulla voi oivaltaa, missä kohtaa asiat ovat menneet pieleen.

Voit sanoa suoraan, että toisen teko tai käytös on ollut väärin, etkä suostu nielemään sitä enää. Et enää ota kantaaksesi roolia, joka sinulle on annettu.

Keskustelun jälkeen voit pyrkiä löytämään aidon itsesi sellaisena kuin olet.

– Kokemusten ymmärtäminen ei tee tyhjäksi tapahtunutta, mutta se voi auttaa pääsemään irti uhriutuvasta ajattelumallista. On vaikea antaa anteeksi, jos ei voi sanoa ääneen toisen toimineen väärin.

5. Kanna vastuusi

Reinikaisen mukaan on tärkeää muistaa, että kaikki eivät uhriudu, vaikka heitä on kohdeltu väärin. Siksi on syytä katsoa myös peiliin ja pohtia, onko jokin itsessä tehnyt roolituksen tai kaltoinkohtelun mahdolliseksi.

– Jotta pääsee uhriutumisesta eteenpäin, pitää osata tehdä ero sen välille, mitkä asiat ovat omaa syytä ja vaikutusta ja mitkä taas muiden.

Tärkeintä on oivaltaa, että kukaan muu – ei edes terapeutti – voi tehdä muutosta toisen puolesta.

Toisin kuin uhriutuja uskoo, ratkaisun avain on omassa hallinnassa: jokainen on vastuussa elämästään ja valinnoistaan. Siksi vain sinä itse voit johdattaa itsesi ulos sinulle langetetusta roolista.

Aina asioita ei ole mahdollista käsitellä niiden ihmisten kanssa, joista uhriutuminen on alkanut. He saattavat olla kuolleita tai vain kykenemättömiä kohtaamaan tilanteen.

Silloin täytyy kestää tilanne ja tehdä oma valinta.

– Mitä ei voi muuttaa, se on hyväksyttävä – uhriutumatta, Reinikainen sanoo.

6. Tee väli-inventaario elämästäsi

Keski-ikään tuleminen on tyypillinen rajapyykki, jolloin elämää alkaa tarkastella sekä taakse- että eteenpäin. Usein moni havahtuukin uhriutumiseensa juuri silloin.

– Jos olisin diktaattori, komentaisin kaikki tekemään väli-inventaarion elämästään.

Reinikaisen mielestä kannattaisi kysyä itseltään, onko juuttunut joihinkin kuvioihin liikaa. Näkyykö joissakin asioissa traumatisoitumista? Toistuvatko samat tunteet tai asiat uudelleen ja uudelleen?

Pinnalle nousevat usein tehdyt valinnat ja tekemättömät asiat. Voit myös pohtia, mitä haluat tulevaisuudelta.

–Valtaosalle tulee aikamoinen kiire, jos ei ole vielä tarttunut elämän mahdollisuuksiin.

Moni tuleekin elämänsä käännekohtaan. Ei ole sattumaa, että juuri nelikymppisille tulee paljon avioeroja.

– Moni liitto päättyy, kun ymmärretään, että ollaan menossa eri suuntiin eikä enää haluta samoja asioita.

7. Varaudu myllerryksiin suhteissa

Kun ihminen saa voimia käsitellä uhriutumistaan, hän on suuren muutoksen edessä.

Moni karistaa vanhan roolinsa ja muuttuu. Se voi olla kova paikka läheisille, jotka ovat tottuneet näkemään hänet tietynlaisena.

– Saatat löytää itsestäsi piirteitä ja tunteita, joiden olemassaolosta et tiennyt. Samalla itsensä surkuttelu lakkaa, ja ihminen alkaa luottaa kykyihinsä. Syntyy mahdollisuus onnistua elämässä.

Ihminen ei silti muutu toiseksi persoonaksi.

– Kaikissa ihmisissä on potentiaalia, mutta uhriutuneella ihmisellä se voi olla tallottu piiloon. On tärkeää löytää itsestään painuksiin jääneet asiat, tunteet ja piirteet. Että ne eivät jäisi loppuiäksi unohduksiin vaan pääsisivät pois varjosta.

8. Hyväksy muutos ajoissa

Uhriutuminen kehittyy vuosien aikana ja siksi siitä pääseekin irtautumaan usein vasta, kun elämää on jo jonkin verran takana. Ikä antaa mahdollisuuden katsella asioita näköalapaikalta.

Pepi Reinikainen muistuttaa, että uhriutumisesta kannattaa yrittää päästää irti mahdollisimman aikaisin, jotta uudesta elämänasenteesta jää aikaa nauttia.

Nyt 72-vuotias Reinikainen kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän oli nuorempana katkeroitunut siitä, ettei hänestä tullut näyttelijää, vaikka hän halusi alalle kipeästi. Hän ei luottanut kykyihinsä ja lahjoihinsa, mutta kadehti muita.

Kolmikymppisenä Reinikainen asui Hollannissa ja tilasi sinne suomalaisia lehtiä.

– Sain raivarin lukiessani juttuja teatterinäyttelijöistä. Ihmettelin, mitä nämä ihmiset teatterissa tekevät, kun minuakaan ei ollut sinne kelpuutettu.

Hän alkoi miettiä, osaisiko hän ottaa onnea vastaan, jos se tapahtuisi hänelle.

– Tein päätöksen: aina kun luin hyvän artikkelin jostakin ihmisestä, lähetin hänelle kortin ja kiitin haastattelusta. Ryhdyin lähettelemään myönteistä palautetta.

Vaikutus oli käänteentekevä hänen ajatuksilleen ja elämänasenteelleen.

Lopulta onnea tulikin. Reinikaisen esikoiskirja Hullu, ihana lintu – metsäkyyhky pääsi Finlandia-ehdokkaaksi vuonna 1988.

– Olin onnistunut ja ylpeä saavutuksestani.

39 % vastaajista kadehtii muiden varakkuutta.

39 % on jossain vaiheessa jäänyt jumiin tuhoisaan suhteeseeen tai tilanteeseen.

39 % vastaajista kadehtii muiden varakkuutta.

Lähde: Kauneus ja Terveys -lehden kysely Terve.fi.ssä kesäkuussa 2021.

Entä jos läheinen uhriutuu?

Melkein 90 prosenttia vastaajista tunnisti jossain läheisessään uhriutuvaa käytöstä. Tämä käy ilmi Terve.fi:ssä kesäkuussa tehdystä kyselystä.

Lähipiiri kärsii usein uhriutujan käytöksestä, kuten kyselyyn vastannut 32-vuotias nainen kuvailee:

”Hän loukkaantuu herkästi, jolloin hän muuttuu lyhytsanaiseksi ja ikäväksi. Häntä pitää lepytellä ja yrittää keksiä keinoja, jotka saavat hänet paremmalle tuulelle.”

46-vuotias nainen kertoo, että hän alkaa syyttää uhriutujan tilanteesta itseään: ”Alan automaattisesti miettiä, onko hänen uhriutumisensa minun syyni. Mitä olisin voinut jättää tekemättä tai sanomatta, ettei hänen olisi niin paha olla.”

Miten tulisi toimia, jos huomaa läheisessään uhriutumisen piirteitä?

Reilu puolet vastaajista oli päätynyt kertomaan asiasta uhriutujalle. Pepi Reinikainen kannustaa puuttumaan asiaan silloin, kun kyse on itselle tärkeästä ihmisestä.

Helppoa se ei nimittäin ole. Asia pitää sanoa riittävän selvästi mutta ei syyttävästi. Jos vihjailee ylimalkaisesti tai turhan lempeästi, toinen ei välttämättä osaa tarttua siihen.

Voit aloittaa kertomaan asiasta sanomalla: ”Oletko huomannut, että aina kun...”

Ystävää tai läheistä voi myös herätellä kysymällä, huomaako hän hiillostuvansa turhan herkästi joistakin asioista. Onko hän havainnut, että vertailee itseään toistuvasti muihin?

Kissan nostaminen pöydälle voi olla riski: läheinen ei ehkä halua enää puhua kanssasi. Toisaalta hän saattaa ehkä vasta keskustelun kautta havahtua haitallisiin ajattelumalleihinsa.

– Pitää muistaa, että näin suurta asiaa ei voi ottaa puheeksi ohimennen kahvipöydässä. Täytyy olla valmis tukemaan ja tarjoamaan näkökulmiaan, Reinikainen sanoo.

Jos läheinen pystyy ja haluaa, voitte pohtia yhdessä, mistä asti uhriutuminen kumpuaa. Voit myös rohkaista häntä menemään juttelemaan asiasta ammattilaisen kanssa.

Kommentoi »