Tutkimukseen osallistui 15 000 aikuista miestä ja naista, jotka arvioivat ruokavaliotaan tutkimuksen alussa sekä uudelleen 12-vuotisen seuranta-ajan puolivälissä. Seurannan aikana heille sattui 196 laskimo- ja keuhkoveritulppaa.
Tulosten perusteella veritulppien riski on pienentynyt niillä, jotka syövät kalaa vähintään kerran viikossa ja hedelmiä ja vihanneksia päivittäin. Vastaava yhteys havaittiin, kun huomio kiinnitettiin ravinnon B6-vitamiini-, folaatti- ja omega-3-rasvahappopitoisuuksiin. Veritulppien vaara oli puolestaan suurentunut henkilöillä, joiden ruokavalio painottui punaiseen lihaan ja lihajalosteisiin.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Circulation 2007;115:188-195
Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.