Miksi kaikki on niin laimeaa? Terapeutin mukaan elämä voi olla liian kuormittunutta, jos mikään ei tunnu miltään: ”Nautinto vaatii pysähtymistä”

Välillä huomaa, ettei mikään oikein tunnu miltään. Päivät seuraavat toisiaan. Kaikki on pohjimmiltaan järjestyksessä, mutta silti olo on nuutunut. Arki on laimeaa, hahmotonta, elämä päivästä toiseen selviytymistä ilman ilon pirskahduksia tai aitoja onnen hetkiä. Mistä se johtuu ja mitä asialle voi tehdä?

Kriisi- ja traumapsykoterapiaan sekä kognitiiviseen psykoterapiaan erikoistunut psykoterapeutti Leena Piikoski tunnistaa tilanteen. Syitä voi olla hyvin monia. Piikoski antaa esimerkiksi tilanteen, jossa ihminen on selviytynyt elämässään pitkiä ajanjaksoja, ja sitten iskee kriisi. Yhtäkkiä ei enää jaksakaan.

Pitkän sinnittelyn jälkeen saattaa huomata, ettei enää saakaan iloa samoista asioista kuin ennen.

– Esimerkiksi hyvä ruoka ei enää maistu miltään, auringonlaskun katsominen ei tuota iloa eikä ystävien tapaaminenkaan kohota mielialaa. Nämähän ovat masennuksen ja uupumuksen oireita, Piikoski sanoo.

Asioiden purkamisen voi aloittaa miettimällä, mitä on tapahtunut. Arkielämä on monilla hyvin kuormittavaa, ikään kuin elettäisiin pitkäaikaisessa selvitystilassa. Jossakin kohtaa tilanne saattaa kääntyä kriisiksi. Ilo ja nautinto ovatkin kadoksissa.

Se, ettei mikään tunnu miltään, voi olla tärkeä signaali. Tarvitaan muutos.

– Riippuu ihmisestä, mikä lopulta katkaisee kamelin selän. Se voi olla iso asia, kuten työttömyys, ero tai sairastuminen. Mutta joskus pienikin vastoinkäyminen saattaa olla viimeinen pisara. Selviytymisestä on voinut tulla elämäntapa, vaikka sen pitäisi olla lyhytaikainen vaihe, Piikoski sanoo.

Tärkeää olisi havaita asia ja kyetä pysähtymään sen äärelle.

Leena Piikoski muistuttaa, että nautinto vaatii pysähtymistä.

– Se vaatii tilaa aivoissa ja mielessä. Jos mieli on koko ajan kuormittunut erilaisista vaatimuksista, ei tilaa ole.

Arkielämän kuormittuneisuus ja sitä myöten ilon ja muiden tunteiden katoaminen on nykyään kaikenikäisten ongelma. Myös lapset ja nuoret kärsivät liioista suorituspaineista ja ankaruudesta itseä kohtaan.

– Nuorilla on suuret paineet selviytyä. Kuvaavaa on, että lapsi, joka on ahdistunut, ei pysty leikkimään.

Aikuisten kohdalla sama ilmiö näkyy seksissä ja erotiikassa. Tilaa leikillisyydelle ei ole, seksi on puuduttavaa tai sitä ei ehkä ole lainkaan, vaikka olisikin parisuhde.

Olotilojen tunnistaminen ahdistuksen takana voi olla vaikeaa.

– Voi olla pettymystä, surua ja vihaa. Ihminen ei usein edes huomaa, mitä tunteita hän on vältellyt tai yrittänyt painaa pois.

Liian kuormittavasta tilanteesta seuraa toipilasvaihe, olivat syyt taustalla mitä tahansa. Usein ne ovat tavalliseen elämään kuuluvia asioita.

Psykoterapeutin vastaanotolla näkyy selvästi, miten suorituskeskeinen elämäntapamme on.

– Rakenteellista häpeää on paljon. Ihmisillä on kovat paineet tehdä asiat oikein. Pelkäämme, että joku moittii. Moni yrittää osua ihmeelliseen tiukkaan laatikkoon ollakseen oikeanlainen.

Leena Piikosken mielestä varsinkin pienillä paikkakunnilla vahditaan myös, ettei kukaan tee asioita liian hyvin. Arvostelun pelko on iso kahle. Epäonnistuminen ja riskinotto pelottavat.

– Mutta häpeän vastalääke on myötätunto, varsinkin itsemyötätunto. Sitä on hyvä harjoitella todella paljon.

Sanotaan, että ihminen voi hyvin, kun hän elää arvojensa mukaista elämää. Tämä on myös kognitiivisen terapian perusajatus.

Onko elämäni omannäköistä eli sellaista, mistä itse tykkään, vai toteutanko jonkun muun ajatusta hyvästä elämästä? Onko kuvani elämästä ulkokohtainen?

Vaikka elämä näyttäisi ulkoapäin katsottuna hyvältä, saattaa silti olla olo, ettei tunnu miltään. Itseltään kannattaa kysyä, olenko juossut jonkin asian perässä miettimättä sen enempää, onko se sen arvoista.

– Asioiden perässä juoksemisellakin on joku mieli, ja nuorilla aikuisilla se kuuluu usein elämään. Mutta 60-vuotiaana merkityksellisiä ovat ihan toiset asiat.

Sitä, että ihmisellä ei ole sanoja tunteille, kutsutaan aleksitymiaksi. Aleksitymian kehittymiseen vaikuttavia mekanismeja tunnetaan huonosti. Lapsuudenaikainen niukka tunneilmasto näyttäisi olevan yksi tekijä, samoin traumatisoituminen.

Aleksityyminen henkilö ei kykene empatiaan, peilaamaan kunnolla toisen tunnemaailmaa. Myös kyky sanattomaan kommunikaatioon on huono.

– Vaikka aleksitymia on diagnoosina hyvin harvinainen, tunnistan sen piirteitä monilla asiakkaillani, varsinkin traumatisoituneilla, Piikoski kertoo.

Yleisimmin aleksitymia näkyy subjektiivisena vaikeutena tunnistaa ja ilmaista tunteita. Toisesta aleksitymian muodosta puhutaan silloin, kun ihmisen ajattelu on hyvin ulkokohtaista ja kiinnostus sisäiseen todellisuuteen on vähäistä.

– Ihminen ei ehkä ole ymmärtänyt lainkaan tunteneensa vaikkapa vihaa. Haastavia tunteita myös tukahdutetaan päihteillä ja muilla riippuvuuksilla. Vedetään kännit, koska se helpottaa hetkellisesti oloa.

Kun kriisiä ja stressiä hoidetaan päihteillä tai vaikka shoppailulla, pyritään poistamaan jotakin epämukavaa, sietämätöntä. Tunteita.

Sen sijaan kannattaa pysähtyä ja mennä kohti vaikeaa tunneta, yrittää nimetä se. Sitä kautta löytyy aikanaan myös ilo ja nautinto.

Plääh. Mikään ei huvita. Olo on turta ja vetämätön. Jos huomaa, ettei enää tunne ilon sykähdyksiä, riemua, syttymistä, voi kyse olla masennuksesta. Elämän muutosvaiheisiin liittyy usein niin sanottu luova masennus. Muutoksessa voi tuntua, että on uupunut ja on kuluttanut loppuun ne asiat, jotka ennen toivat iloa.

– Silloin voi ajatella, että okei. En syty tästä enää. Ehkä maailmankaikkeus on polkaissut tarkoituksella eteeni pölykasan, jotta voisin pöyhiä sitä. Asian äärelle pysähtyminen ja näiden tunteiden havaitseminen on tärkeää.

Kannattaa miettiä, onko tämä viesti minulta itseltäni. Mitä asioita elämässäni en uskalla katsoa ja mitä minun tulisi katsoa?

Usein tilanne tulee eteen myös parisuhteessa.

– Silloin ehkä toistetaan jotain tiettyä kaavaa. Onkin suuri paradoksi, miten voisi innostua sellaisesta, jonka on jo saanut, sanoo Leena Piikoski.

Parisuhteen alussa ollaan rakastuneita, seurustellaan ja eletään lähes symbioosissa. Kun muutetaan yhteen, suhde usein lässähtää. Toisen tavat alkavat ärsyttää ja jännitys katoaa. Mikään ei tunnukaan oikein miltään.

Moni toivoo ja kuvittelee, että symbioosi voisi jatkua loputtomiin. Niin ei ole.

Parisuhteessa ideaali tila on, että saisi olla oma itsensä ja silti kontaktissa toisen kanssa. Riittävä erillisyys on tärkeää säilyttää. Silloin voi ”tulla takaisin”.

– Jos on jatkuvassa symbioosissa ja samanmielisyydessä toisen kanssa, menettää itseään. Mutta silloin, kun kunnioittaa sekä omia että toisen rajoja, mielipiteitä ja tunteita, ei ole sulautunut liikaa toiseen vaan on erillinen oma itsensä.

Erillisyyden ja läheisyyden yhdistelmä onkin parisuhteen keskiössä. Pitkässä suhteessa myös seksi usein katoaa jossain vaiheessa. Silloin Leena Piikoski lähtisi taas tutkimaan, mitä asian taustalla on.

– Mutta tilanteen voi myös hyväksyä. On tavallista, että välillä asiat eivät tunnu miltään.

Mistä sitten voi tietää, onko tunteiden katoaminen vain ohimenevä vaihe vai jotakin pysyvämpää?

– Kannattaa miettiä, onko tämä ollut minulla jo pidemmän aikaa, ja nyt vastaa huomaan tämän. Voi kysyä itseltään, mitä on tapahtunut. Mitä ajattelen tilanteesta?

Nämä elämänvaiheet ovat usein murroskohtia.

– Ne ovat kasvun paikkoja, mikä on myönteinen asia. Kun olemme uuden asian kynnyksellä, pysähtyminen on oleellista. Jos juoksee koko ajan, ei ehdi miettiä, tykkäänkö tästä vai en.

Olisi suotavaa malttaa hetki. Entä jos ravitsen itseäni toisenlaisilla asioilla ja katson, miltä ne tuntuvat?

– Voi kokeilla eri asioita ilman odotuksia. Ei niin, että niistä olisi pakko tykätä. Asiaa voi pohtia ajan kanssa.

Asiantuntija: Leena Piikoski, 59 on erikoistunut kriisi- ja traumapsykoterapiaan sekä kognitiiviseen psykoterapiaan. Hänellä on kliinisen seksologin ja vaativan erityistason seksuaaliterapeutin koulutus. Lisäksi hän on työnohjaaja. Leenalla on tyttärensä Noora Hattusen kanssa vaatealan yritys. Hän asuu Joensuussa

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2020.