Tarjan elämä muuttui, kun hänestä tuli koiranomistaja: "Koirat kääntävät pääni eri kanavalle"

Talvisen auringon valo siivilöityy puiden välistä. Tarja Hämäläinen on lähtenyt ­läheiseen metsään lenkille koirineen. Hän katselee puita, ihailee metsän kauneutta ja miettii, miten onnekas on, kun saa kävellä siellä koiriensa kanssa.

Aamulenkistä tuli Tarjan rutiini runsas viisi vuotta sitten, kun Ässä-collie tuli ­taloon.

– Olen aina ollut eläinrakas ja halunnut koiran. Kun lapset kasvoivat isommiksi, siitä tuli ajankohtaista.

Kun lasten harrastusrumba rauhoittui, Tarjalla oli aikaa miettiä, mikä hänelle olisi tärkeää ja mistä löytyisi oma harrastus. Nuorin lapsista oli 13-vuotias Ässän saapuessa.

Nykyään koiria on kolme, ja aamulenkki on Tarjalle tärkeä päivän aloitus. On kiva ryhtyä töihin, kun on jo saanut happea ja käynyt ulkona.

Koirat ovat tuoneet Tarjan elämään lisää ulkoilua. Päivittäin tulee käveltyä viitisen kilometriä, ja lenkit kestävät 20 minuutista tuntiin.

Tarjan työpaikka on Helsingin keskustassa. Kun hän ennen korona-aikaa tuli töistä kotiin, olo oli välillä väsynyt. Koirat muuttivat tämän.

– Ne olivat niin onnellisia, kun tulin ­kotiin, ja odottivat pääsevänsä ulos. Ei tarvinnut miettiä, lähteäkö lenkille.

Niinpä Tarja veti lenkkivaatteet ylleen ja suuntasi metsään. Lenkin alku sujui ensin usein kiireisissä tunnelmissa. Töiden ja pääkaupungin hektisyyden tuntu seurasi metsään asti. Siellä tapahtui kuitenkin jotain.

– Huomasin, että stressi katosi. Saatoin kävellä pidemmän lenkin, kuin olin ajatellut.

Kaupallisella alalla työskentelevä Tarja tekee nyt pandemian aikana töitä kotonaan. Neljän maissa hän sulkee tietokoneen ja suuntaa luontoon koirien kanssa.

– Koirat kääntävät pääni eri kanavalle. Ne erottavat työn ja vapaa-ajan.

Ässä on energinen koira, joka tarvitsee paljon tekemistä. Se sai Tarjan myös harrastamaan monenlaista uutta.

Hän on käynyt koiriensa kanssa tottelevaisuuskoulutuksessa, agilityssä ja raunioetsinnässä. Agilityssä koira juoksee ­ihmisen ohjaamana rataa, jolla on erilaisia esteitä, kuten aitoja, putkia ja A-esteitä, joiden yli pitää kiivetä. Raunioetsinnässä koira taas etsii raunioista hajun ­perusteella piilossa olevaa maalimiestä.

– Raunioetsintä on hyvän mielen harrastus. Koirat saavat käyttää nenäänsä ja ovat iloisia, kun löytävät raunioihin piiloutuneen. Se on palkitsevaa sekä koiralle että ihmiselle.

Harrastuksissa Tarja on tutustunut ­uusiin ihmisiin. Varsinkin raunioetsinnässä hyvä porukka on tärkeä osa treeniä. Raunioharjoitus kestää kolmesta neljään tuntia kerrallaan, ja siinä ehtii vaihtamaan kuulumiset.

– Siellä on tosi kivoja ihmisiä. Ihan heidän takiaan olen mukana treeneissä. Emme tapaile muuten, mutta viestittelemme ja olemme Facebook-kavereita.

Koirat ovat muuttaneet myös suhtautumista suorittamiseen. Kun Tarja kävelee Ässän kanssa kadulla ja vastaan tulee toinen uroskoira, hän saattaa nykyisin kääntyä kannoillaan. Kahden uroksen kohtaaminen ei nimittäin aina suju ystävällisissä merkeissä.

– En enää häpeä vaihtaa suuntaa. Minun ei tarvitse osoittaa, että osaamme kävellä mallikkaasti ohi.

Toisin oli viisi vuotta sitten, kun Ässä tuli taloon. Tuolloin Tarja halusi olla täydellinen koiranomistaja ja ajatteli, että hänen kuuluu kouluttaa koira tietynlaiseksi. Hän etsi paljon tietoa ja yritti tehdä kaiken oikein.

Ajan myötä ajatus koirankouluttamisesta on kuitenkin muuttunut. Tarja ymmärsi, ettei koiran kanssa tarvitse suorittaa. Riittää, että koira on yhteiskuntakelpoinen, muuten se saa olla oma itsensä.

– Minulle on tärkeää, että jokaista koiraa arvostetaan sellaisena kuin se on. ­Ymmärsin, ettei ole minun tehtäväni muuttaa koiran luonnetta.

Ässä oli parivuotias, kun Tarja päätti, että se tarvitsee koirakaverin. Freia löytyi ­kodittomia koiria pelastavasta Viipurin Koirista, ja samalla elämään astui myös vapaaehtoistyö.

– Vaikutuin siitä, miten suurella sydämellä ihmiset tekivät eläinsuojelutyötä. Imeydyin siihen mukaan.

Tarja toimii kotia etsivien koirien väliaikaisena kotihoitajana. Kymmenes hoidokki lähti juuri loppuelämän kotiin.

– Tämä työ tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä. Saan auttaa poloisia koiria pois koiratarhasta ja löytämään oman ­kodin.

Yksi hoidokeista, Arina nimeltään, osoittautui niin araksi, ettei sille voitu ­etsiä kotia. Se jäi Tarjalle, joten nyt koiralaumaan kuuluu kolme jäsentä.

Juuri nyt yksi koirista nukkuu Tarjan kainalossa. Hänet on yllättänyt se, miten tyytyväisiä koirat ovat, kun vain saavat ruokaa ja huomiota.

– Niistä on paljon iloa. En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään. Arkemme soljuu mukavasti.

Tarja kokee, että koirat ovat muuttaneet elämää paljon. Hän on melkein ­uudestisyntynyt. Kolme omaa koiraa ovat tärkeitä perheenjäseniä, ja elo niiden kanssa on tasaista ja rauhallista. Hoitokoirat sen sijaan tuovat aina uutta säpinää ja vaihtelua arkeen.

Koirat ovat tuoneet elämään myös iloa ja rakkautta, kun aikuiset pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa.

– Koen koirien kanssa usein ylitsevuotavaa onnellisuutta. On ihanaa, että joku rakastaa minua aika ehdoitta.