Terveys

Voiko vatsasi hyvin? Taltuta vatsavaivat ruokavaliolla ja elintavoilla

Vatsavaivat haittaavat monen arkea, mutta niitä voi taltuttaa sekä oikealla ruokavaliolla että elintavoilla. Lue ravitsemusterapeutin vinkit!

Teksti Kirsi Hemanus
Kuvat Adobe Stock
24.10.2023 Voi hyvin

Toiminnalliset vatsavaivat ovat nykyisin yleisiä, mutta vatsan hyvinvointiin voi vaikuttaa ruokavalion lisäksi ruokailulla ja muilla elämäntavoilla. Stressi ja uniongelmatkin heijastuvat helposti koko kehoon.

Lähtökohta vatsan hyvinvoinnille on se, että ruokavaliossa ovat perusasiat kunnossa.

”Varsinkin herkkävatsainen voi saada oireita tietyistä hiilihydraattiyhdisteistä, jotka eivät sula kunnolla. Oireina voi olla löysävatsaisuutta, ripulia ja turvotusta, joillakin myös ummetusta”, ravitsemusterapeutti Tarja Himberg Terveystalosta sanoo.

Yleensä vatsaa rauhoittaa, jos ruoassa on tarpeeksi kuituja. Niitä on paljon marjoissa, täysjyväviljoissa, hedelmissä ja vihanneksissa. Himberg suosittelee asiakkailleen usein myös kuitulisää.

”Kuitulisä voi olla psylliumia, kauralesettä tai vaikka pellavansiemenrouhetta. Kuiden lisääminen kannattaa aloittaa varovasti esimerkiksi teelusikallisesta.”

Sekin, että syö rauhallisesti ja pureskelee hyvin, auttaa vatsaa voimaan hyvin. Hyvä pureskelu on ensimmäinen askel ruoansulatusta. Hotkiessa taas vatsaan menee ilmaa, joka turvottaa.

Säännöllinen ruokarytmi on tärkeä, ja se auttaa pitämään annokset myös kohtuullisen kokoisina. Useimmille se tarkoittaa ruokailua kolmen–neljän tunnin välein. Ja jos elämässä on paljon kiirettä ja stressiä, on hyvä kiinnittää huomiota ruokarauhaan.

”Ennen kuin aloitat syömisen, voit istahtaa alas, hengähtää ja tehdä vaikka tietoisen hengitysharjoituksen. Voit sanoa itsellesi, että nyt minä rauhoitun ja keskityn syömiseen”, Tarja Himberg vinkkaa.

Ruokailun yhteydessä on hyvä juoda riittävästi. Tavallinen vesi sopii ruokajuomaksi paremmin kuin kuplajuomat, jotka saattavat provosoida ilmaa suolistoon.

”Veden naukkailu auttaa tukalaa oloa, jos on tullut syötyä liikaa. Samoin pystyasennossa oleminen ja lyhyt kävely. Pieni kävely ruoan päälle ei tee pahaa muulloinkaan. Liikkuminen helpottaa ruoansulatusta, toisin kuin istuminen”, hän sanoo.

Työpöydän ääreen palattua voi miettiä, voisiko töitä tehdä seisten tai pitää puhelinpalavereita kävellen.

Jos syöt vahingossa liikaa, pieni kävely voi auttaa tukalaan oloon.
Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi