Kauneus & Terveys

Taltuta dominoiva äiti

Puuttuuko äitisi jokaiseen asiaan? Ylittääkö hän rajasi jatkuvasti? Näin laitat hänelle jauhot suuhun.
Kuvat Fotolia

”Ostitpa kalliit kengät.” ”Etkö ole käynyt vieläkään mustikassa?” ”Onpa teillä pölyistä.” Jos nämä ovat lauseita äitisi suusta, hän dominoi ja mitätöi. Tölvivä äiti saattaa pohjimmiltaan tarkoittaa hyvää, mutta hyvät aikeet tulevat suusta ulos sammakoina.

Riitaa aiheuttava aihe voi olla melkein mikä vain. Sanomista voi tulla pukeutumisesta, ulkonäöstä, kumppanin valinnasta, elämäntavasta tai vaikka siivoamisesta. Lastenkasvatus on myös yleinen riidanaihe äitien ja tyttärien välillä.

Riitaa tulee rajojen ylittämisestä

Psykoterapeutti Leena Hattunen on työssään huomannut, että äidillä ja aikuisella tyttärellä alkaa tulla riitaa usein silloin, kun tytär alkaa sanoa äidilleen vastaan.

– Riitaa tulee siitä, kun kaksi ihmistä pitää omaa monologiaan.

Äiti ei tunne rajojaan eikä toisaalta kunnioita tyttärensä rajoja. Hän voi tulla esimerkiksi kylään ja vaihtaa ikkunaverhot tai alkaa siivota.

– Tytär kokee sen rajan ylityksenä. Monet riidat syntyvät myös, kun toinen on jotenkin passiivis-aggressiivinen, vihjailee, mulkoilee tai ei puhu muuten suoraan.

Hattusen mielestä suomalaisessa kulttuurissa on myös tapana huutaa ja räyhätä tai vaihtoehtoisesti mököttää.

– Silloin kaikki aistivat, että jotain on pielessä, mutta eivät tiedä, mitä.

Onko mummo pelätty matriarkka?

Äidin kanssa riitelyn voisi estää sillä, että kumpikin kuuntelee empaattisesti, mitä toinen sanoo ja yrittää ymmärtää oikein. Kannattaa myös puhua itsestään käsin.

– Tuntuupa kurjalta, kun sanot noin. Tiedän, että tarkoitat hyvää, mutta tuntuu pahalta, kun tulet tänne siivoamaan. Emme näköjään pääse tästä sopuun, Hattunen havainnollistaa.

Omaan suuhun sopivat lauseet jokaisen on etsittävä itse.

– Olet idiootti -lause ei johda mihinkään.

Jos äidin suusta kuulee toistuvasti mitätöintiä, se voi johtua myös siitä, että äidinäiti on mitätöinyt äitiä ja hän panee vahingon kiertämään, luultavasti ymmärtämättään sitä itse.

– Isoäiti on monissa suvuissa matriarkka, jota muut pelkäävät.

Ajattele äidistäsi hyvää, vaikka ärsyttäisi

Jos joku aihe aiheuttaa aina riitaa, kannattaa ehkä sopia, ettei siitä puhuta. Äidille voi todeta, että tästä tulee näköjään aina riitaa. Sovitaanko, ettemme kommentoi toistemme siivoamista, pukeutumista tai jotain muuta ollenkaan?

Kaikki jännitteet äitien ja tyttärien väliltä eivät välttämättä katoa koskaan. Leena Hattusen mukaan rumaa käytöstä ei tarvitse sietää, mutta täytyy hyväksyä, ettei äiti ehkä muutu. Silti kannattaa ajatella hänestä hyvää.

Julkaistu: 15.8.2017
Kommentoi »