Terve.fi

Suusyövän oireet

Suusyövän oireet
Suusyöpä oireilee usein kivuttomana haavaumana tai löystyneenä hampaana. Suusyöpä voi olla myös pitkään oireeton. Lisätietoa suusyövän oireista.

Suusyöpä voi olla alkuvaiheessa pitkään oireeton. Epäilyksen suusyövästä herättää huonosti paraneva, lähes kivuton haavauma tai yllättäen löystynyt hammas.

Suusyöpämuutokset ovat varsin monimuotoisia ulkomuodoltaan. Ne voivat olla edellä mainittujen lisäksi muun muassa rupia, kraatterimaisia tai kukkakaalimaisia muutoksia. Lisäksi kasvaimen aiheuttama ärsytys voi aikaansaada lisääntynyttä syljen eritystä tai muutoksia puheessa. Vanhuspotilaalla ensioire suusyövästä voi olla proteesin yhtäkkinen sopimattomuus.

Varhaisen vaiheen diagnoosiin pääseminen edellyttää säännöllisiä lääkärin ja hammaslääkärin tarkastuksia. Suusyöpä sijaitsee tavallisimmin kielessä, suun pohjassa, suunielussa ja takahampaiston ienkudoksessa.

Suusyövälle altistavia esiastemuutoksia tunnetaan. Näitä ovat vaaleat limakalvomuutokset eli niin kutsutut leukoplakiat, suun limakalvojen selvärajaiset punoittavat läiskät eli erytroplakiat sekä suun alueen punajäkälä. Erytroplakia malignisoituu eli muuttuu pahanlaatuiseksi leukoplakiaa yleisemmin, mutta molemmat muutokset edellyttävät seurantaa niin kliinisin kontrollein kuin ajoittaisin koepaloin.

Jo pelkkä oireeton suuontelon limakalvomuutos voi herättää epäilyn suusyövästä. Varsinainen taudinmääritys tapahtuu kuitenkin sytologisen (solutason) tai histologisen (kudostason) näytteen perusteella. Vaikka kliinisesti vahvan syöpäepäilyn herättävän muutoksen näytevastaus olisikin hyvänlaatuinen, on lähete erikoissairaanhoitoon tarkempiin selvittelyihin kuitenkin paikallaan.

Hoidon porrastuksena perusterveydenhuollossa on mahdollista ottaa stanssikoepala tai ohutneulanäyte epäilyttävästä muutoksesta. Lisäksi suun limakalvojen tutkimuksen yhteydessä kuuluu tunnustelemalla tutkia kasvojen ja kaulan imusolmukealueet soliskuoppia myöten. Perusterveydenhuollossa kuvantamistutkimuksista rintaontelon röntgenkuvaus on useimmiten riittävä. Tarkemmista ja laajemmista kuvantamistutkimuksista vastaa erikoissairaanhoidon yksikkö.

Lähteet:

Grenman R. Tietoa potilaalle: Suusyöpä (kielisyöpä, huulisyöpä ja suuontelon syöpä), Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 2015.

Joensuu H. ym. (toim.). Syöpätaudit. Kustannus Oy Duodecim 2013.

Mäkinen M. ym. (toim.). Patologia. Kustannus Oy Duodecim 2012.

Suomen Syöpärekisteri (2018). Tilastot.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian asettama työryhmä. Suusyöpä: Käypä hoito-suositus. Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2012.

Syrjänen S. ym. Suusyöpä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2007;123(5):589–90. Kustannus Oy Duodecim 2007.

Tilvis R. ym. (toim.). Geriatria. Kustannus Oy Duodecim 2016.

Julkaistu: 15.4.2018
Kommentoi »