Suru voi viedä sanat suusta ja se on ihan ok – "Vaikeiden menetysten jälkeen on rakennettu aika monta piharakennusta"

Jokainen on kuullut joskus lauseen: puhuminen auttaa. Olemme oppineet, että jakaminen puolittaa huolen ja tunteista puhuminen on tärkeää. Mutta mitä jos ei pysty puhumaan?

– Kaikilla ihmisillä on asioita, joista on vaikeaa tai mahdotonta puhua, sanoo psykologi ja ryhmätoimintojen suunnittelija Marika Ketola Mielenterveysseurasta.

Syitä on monia. Joskus sanat ovat mielessä, mutta ne eivät tule ulos. Hetki ei ole oikea tai itsesensuuri iskee. Joskus kokemukset ovat niin traumaattisia tai vaikeita, ettei niille ole sanoja. Esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa, läheisen kuolemaa tai lamauttavaa masennusta voi olla vaikeaa sanoittaa edes itselleen.

Joskus kriisi, esimerkiksi työpaikan menetys tai avioero, on niin äkillinen, että siitä pystyy puhumaan vasta, kun pahin järkytys on hälvennyt.

– Jos jokin on ylivoimaista kestää tai käsittää, kaikki eivät voi tuosta vain puhua siitä luotettavillekaan ihmisille, tai edes itselle, Marika Ketola sanoo.

Joskus ihminen ei puhu, koska häntä hävettää. Oman heikkouden näyttäminen saattaa tuntua vaaralliselta, nololta tai epämukavalta, ja siksi vastoinkäymisistä on helpompi vaieta silloinkin, kun hätä on suuri.

– Häpeä on hyvin syvällinen ja moniulotteinen tunne ja se säätelee meitä kaikkia, Ketola sanoo.

– Se voi kummuta esimerkiksi ajatuksesta, että olen heikko, jos näytän, että suren. Jos ei ole tottunut olemaan muiden silmissä hauras, on tosi iso juttu puhua jollekin kivuliaasta asiasta.

Puhumisen arvostus on juurtunut niin syvälle, että hiljaisuutta pidetään helposti huonona merkkinä. Eikö silloin vain patoa pahan olon sisälleen?

Moni tarjoutuu kriisin hetkellä juttukaveriksi läheiselle ja hätääntyy, kun tämä ei ole valmis jakamaan tuntojaan. Yrittääkö hän paeta tosiasioita? Eikö olisi parempi puida kaikkea yhdessä? Miten surusta voi kysyä, jos toinen ei itse kerro?

Marika Ketola kehottaa läheisiä miettimään, mitä esimerkiksi surevalta voi vaatia.

– Läheisten pitää pystyä olemaan oman huolensa kanssa, kestää toisen ahdistusta hätääntymättä ja painostamatta, Ketola sanoo.

– Tieto siitä, että pitäisi puhua, vaikka ei halua, voi jopa lisätä ihmisen ahdistusta.

Jos ihminen ei pysty puhumaan, Ketola neuvoo muita olemaan lähellä ja auttamaan esimerkiksi kodinhoidossa, ruoanlaitossa tai käytännön asioiden hoitamisessa.

Lisäksi on tärkeää puhua niistä ihan arkisista asioista, joista toinen on valmis puhumaan.

– Ja tehdä tiettäväksi, että jos toinen on joskus valmis puhumaan, on itse valmis kuuntelemaan.

Lue lisäksi: Miksi suru saa ihmiset kaikkoamaan?

Kipeitä asioita voi käsitellä muutenkin kuin puhumalla. Ketolan mukaan surua läpikäyvät saavat usein apua luonnossa liikkumisesta ja konkreettisesta tekemisestä, esimerkiksi johonkin projektiin keskittymisestä. Metsä lievittää ahdistusta ja käsillä tekeminen vie ajatuksia muualle.

Moni kertoo, että käytännön asioiden hoitaminen piti läheisen kuoleman jälkeen kasassa.

– Vanhempi mieskollega sanoi joskus, että vaikeiden menetysten jälkeen on rakennettu aika monta piharakennusta.

Myös luovuus auttaa monia: kirjoittaminen, kuvataide, tanssi, musiikki, teatteri. Kun luo itse jotain uutta, pystyy ehkä ilmaisemaan asioita, joihin ei puhumalla kykene.

Toimintaterapeutti ja muusikko Riitta Huttunen on samoilla linjoilla. Hän uskoo, että luovat menetelmät voivat paitsi auttaa ilmaisemaan tunteita ilman sanoja myös tuoda oikeat sanat esiin.

– On elämäntilanteita, joissa sanat eivät riitä ilmaisemaan omaa oloa tai joissa jotain ei voi sanoa, koska tuntee niin suurta kipua ja häpeää. Kun ensin vaikka muovailee savea tai kirjoittaa laulun sanat, pystyykin ehkä sanoittamaan asian. Ja jos ei pysty, se ei haittaa.

Luova toiminta voi olla mitä tahansa: säveltämistä, runoutta, teatteria, leipomista, puutöitä, savitöitä, neulomista. Tärkeintä on, että se tuntuu itsestä hyvältä.

Taiteen hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on paljon tutkimusta. Brittitutkijoiden mukaan piirtäminen voi helpottaa posttraumaattisia stressioireita ja laulaminen vähentää vanhusten yksinäisyyttä ja ahdistusta. Latvialaistutkimuksen mukaan kuvataideterapian hyöty perustuu siihen, että taiteen tekeminen rentouttaa ja laskee stressitasoja.

Riitta Huttunen uskoo luovuuden toimivan siksi, että se ohittaa ihmisen puolustusmekanismit. Vaikuttava kappale saa ihon kananlihalle ja valaa uskoa vaikeina hetkinä.

– Kun isäni sairastui Alzheimerin tautiin, musiikki oli viimeinen keino, jolla sain häneen yhteyden.

Huttunen on opiskellut musiikkia ja työskentelee tällä hetkellä mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille suunnatun Mental Beauty Records -levymerkin promoottorina. Hankkeen tavoite on tuoda musiikin tekemisestä kiinnostuneita mielenterveyskuntoutujia yhteen, tarjota heille musiikinteon alusta ja julkaisukanava sekä murtaa mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa.

Kare Poutanen on yksi Mental Beauty Recordsin musiikintekijöistä. Hän sairastui psykoosiin 13 vuotta sitten päihteiden käytön seurauksena ja sai myöhemmin paranoidisen skitsofrenian diagnoosin.

Sairaudesta oli ensin vaikea kertoa sukulaisille.

– Joku sanoi joskus, että minun diagnoosini on huonoin diagnoosi, jonka voi saada. Häpesin sitä itsekin aluksi. Muutaman vuoden päästä aloin ajatella, että jos olen oikeasti tällainen, miksi minun pitäisi hävetä itseäni.

Hän on käsitellyt sairauttaan esimerkiksi liikkumalla, käymällä vertaistukiryhmissä ja tekemällä kuvataidetta.

Musiikin tekemisen hän löysi, kun sairaalan toimintaterapeutti perusti ryhmän potilaille, joilla oli musiikkitaustaa. Poutanen oli valmistunut tanssijaksi.

– Tajusin, että laulaminen on se juttu, jolla pääsen irti sairaudesta. Asiat voivat jäädä jumiin kehoon, mutta tanssin ja laulun kautta pystyn käsittelemään niitä.

Riitta Huttunen muistuttaa, että luovuus ja puhuminen eivät sulje toisiaan pois. Samaa asiaa voi käsitellä monin eri keinoin.

– Pitää olla vaihtoehtoja, koska meitä ihmisiä on niin monenlaisia, Huttunen sanoo.

Lue lisää: Taide avartaa mielen

Puhuminen on aina ihmisen oma päätös, Marika Ketola muistuttaa. Toisille sanat ovat luonteva käsittelyn väline, toisille eivät – ja sitäkin on tärkeää ymmärtää.

Puhumista puolustetaan silti ihan syystä. Jakaminen auttaa ymmärtämään omia kokemuksia ja luo toivoa. Kun kokemuksille saa sanat, niihin on helpompi suhtautua. Traumat, surut ja menetykset eivät ole vain ulkopuolisia voimia, joille ei voi mitään.

Joskus puhumista kannattaa kokeilla, vaikka se tuntuu vaikealta.

–Jos on tosi neuvoton, hätääntynyt olo ja tuntuu, ettei siitä pysty puhumaan, juuri silloin ehkä pitäisi hakeutua puhumaan. Kehottaisin ainakin yrittämään, Ketola sanoo.

Hänestä on tärkeintä kohdata omat tunteet ja kokemukset, vaikka ne tuntuisivat kipeiltä. Tyyli on vapaa, sillä ei ole väärää tapaa surra tai käsitellä asioita.

– Ei pidä koskaan vähätellä sitä, että joku ei puhu surustaan vaan käsittelee sitä jotenkin muuten.

Juttu on julkaistu Kotivinkki-lehdessä 18/2019.