Rakkausklinikalle kirjoittanut nainen on masentunut ja ahdistunut, mikä johtuu suhteessa tapahtuvasta henkisestä väkivallasta. Mies vähättelee vaimoaan, arvostelee ja nauraa hänen arvoilleen. Parilla on pieni lapsi, joka pitää avioliittoa vielä koossa eikä nainen haluaisi erota. Tilanne on kuitenkin umpikujassa, koska vaimon tunteet miestä kohtaan ovat kuolleet, mutta lapsen tulevaisuus erotilanteessa pelottaa ja toisaalta nainen uskoo edelleen avioliittoon.

Perheneuvoja Paula Ruotsalainen sanoo, että väkivaltaista käyttäytymistä ei ole pelkästään lyöminen tai muu fyysinen toiminta. Sitä on myös esimerkiksi nimittely, vähättely, halveksunta tai nolaaminen.

Tällaisesta tilanteesta on vaikea selvitä yksin ja siksi ulkopuolisen apu voi auttaa, mutta vain jos molemmat puolisot ovat siihen sitoutuneita. Ruotsalainen listaa joukon kysymyksiä, jotka antavat väkivallan uhrille myös paljon pohdittavaa ja eväitä siihen, miten tilanteessa voisi edetä.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Mieheni vähättelee, arvostelee ja suhteessamme on henkistä väkivaltaa – en haluaisi erota mutta miten pääsen tästä eteenpäin?

Hei, olen ollut mieheni kanssa 17 vuotta. Hän oli ensirakkauteni, olemme naimisissa ja meillä on pieni lapsi.

Minä sain masennus-ahdistus-diagnoosin puolitoista vuotta sitten itsemurha-ajatusten takia. Sain masennuslääkityksen, ja psykologini on selittänyt, että suhteessamme on henkistä väkivaltaa, jota itse en ollut osannut edes tunnistaa. Mieheni vähättelee mielipidettäni ja arvojani. Hän saattaa jopa nauraa niille ja arvostelee, miten autan häntä. Hän sanoo, ettei toivoisi lapseni tulevan kaltaisekseni ja muuta sellaista.

En haluaisi erota, koska uskon avioliittoon ja vastuuseeni pitää siitä huolta. Eron jälkeen asuisimme kaukana toisistamme, enkä halua lapseni kärsivän meidän tilanteemme takia. En kuitenkaan tunne enää oikeastaan mitään miestäni kohtaan, paitsi sääliä siitä, että lapsi jäisi vain toisen luokse asumaan. Huoltajuusasiat pelottavat myös.

Toivoisin tilanteeseen ulkopuolista, osaavaa näkökulmaanne, jotta voisin tästä solmusta päästä yli. Kiitos paljon!

Perheneuvoja Paula Ruotsalainen vastaa:

Hei, kiitos koskettavasta kirjeestäsi. Perhetilanteenne kuulostaa hankalalta. Hyvä, että olet hakenut itsellesi apua ja kirjoitit nyt meille avioliitostanne.

Lähestyn tilannetta kahdesta näkökulmasta, parisuhteen ja lapsen, mutta ihan ensimmäiseksi on syytä puhua lähisuhdeväkivallasta. Sinut ja tilanteesi tunteva psykologikin on jo ottanut sen puheeksi. Se nousi selvästi esille myös tässä lyhyessä kirjeessäsi.

Väkivaltaista käyttäytymistä ei ole pelkästään lyöminen tai muu fyysinen toiminta. Sitä on myös nimittely, vähättely, halveksunta, nolaaminen, eri tavoin alistaminen, kontrollointi, eristäminen, sosiaalisen kanssakäymisen rajoittaminen, voimakas mustasukkaisuus, tavaroiden hajottaminen, kotieläinten vahingoittaminen ja lapsilla tai itsemurhalla uhkailu. Väkivalta on sellaista käyttäytymistä, joka pelottaa, loukkaa ja/tai vahingoittaa sen kohdetta. Se on rikos.

Lähisuhdeväkivallan, sanoisinko pirullisuus, on siinä, että se asettuu helposti osaksi arkista elämää. Se alkaa pikkuhiljaa ja yksittäisissä tilanteissa. Ajan myötä se alkaa toistua yhä useammin ja muuttuu yhä vakavammaksi ilman, että sen kohteena olija välttämättä edes huomaa muutosta.

Kaikkeen tottuu, sanotaan. Valitettavasti tämä pitää paikkansa myös väkivaltaan liittyen. Toisen väkivaltaisesta käyttäytymisestä tulee osa arkea ja puoliso sekä perhe oppivat sopeutumaan siihen. Yksi hyvä mittari väkivallan tutkimiseksi onkin se, jos muiden mielestä epänormaali käyttäytyminen tuntuu itsestä ihan tavalliselta.

Perheneuvoja Paula Ruotsalaisen mukaan henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa. Väkivalta on kuitenkin astunut kuvaan silloin, kun omaa mielipidettä ei uskalla enää ilmaista.

Yksi väkivaltaan kuuluva tärkeä asia on pelko. Kun parisuhteeseen astuu pelko, rakkaudelle ei enää ole tilaa. Rakkaus voi elää vain turvassa ja vapaudessa. Tässä tarkoitan vapaudella lupaa ajatusten, tunteiden ja toiveiden ilmaisuun ilman pelkoa siitä, miten toinen niihin suhtautuu. Turvallisessa ilmapiirissä tämä on mahdollista. Silloin ei tarvitse kaventaa itseään eikä asettautua niin, että olisi toisen mielen mukaan. Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin parisuhteisiin. Väkivalta on astunut kuvaan silloin, kun omaa mielipidettään ei enää uskalla ilmaista. Silloin mahdollisuus hyvää ja turvalliseen elämään kapeutuu.

Jos väkivaltainen osapuoli ei ota vastuuta käytöksestään, käy helposti niin, että uhri alkaa syyttää itseään. Hän voi syyllistää itseään mitättömän pienistä virheistä samalla, kun tekijän kohtuuttomalle käytökselle löytyy ymmärrystä ja myötätuntoa. Tähän voi sortua kuka tahansa, jos elämänkumppani tekee kaikkensa osoittaakseen, että syy on aina toisessa.

Mietitäänkin seuraavaksi parisuhdettanne. Kirjoitat siitä niukasti, mutta se mitä kerrot kuulostaa surulliselta. Parisuhteessa syntyy, kummankaan tietoisesti pyrkimättä, asetelmia molempien aiemmista läheisistä ihmissuhteista. Tällainen voi olla vaikka alistaja-alistuja-vastinpari, joka saattaa olla peruja edellisten sukupolvien roolimalleista. Vahingollisista asetelmista voi vapautua vain tulemalla niistä tietoiseksi, joskus siihen tarvitaan psykoterapeutin apua.

Oletko ottanut miehesi kanssa puheeksi, miltä hänen sanomisensa ja asenteensa sinusta tuntuvat? Millaistakohan vuorovaikutusta miehesi toivoisi? Mitä hän toivoisi sinun kuulevan ja ymmärtävän? Onko suhteessanne mahdollisuutta keskustelulle, jossa pohditaan, miten kummankin käytös vaikuttaa toiseen ja suhteeseen? Parisuhdeammattilaiset pitävät tällaisia keskusteluja välttämättömänä suhteen kestämisen ja molemminpuolisen oppimisen kannalta.

Väkivalta on aina tekijän vastuulla, mutta voi joskus olla myös osa parisuhdekuviota. Sinun osuutesi näyttäisi olevan ainakin se, että suostut suhteeseen, jossa sinua kohdellaan huonosti.

Aloin pohtia, millaisen vaimon ja parisuhteen mallin olet mahtanut saada omassa lapsuudessasi. Miten siellä oltiin suhteessa toisiin? Millaiseen toisen kohtelemisen tapaan olet siellä tottunut? Entä millaiset eväät itsesi suojelemiseen olet saanut? Kuinka helppo sinun on tunnistaa, milloin toisen käytös on vahingollista? Millaisia vaihtoehtoja sopeutumiselle ja mukautumiselle voisi olla?

Mietin, hyötyisitköhän lisäannoksesta jämäkkyyttä? Se on käyttäytymistä, jonka avulla voi puolustaa omia oikeuksiaan loukkaamatta toisen oikeuksia. Jämäkkyys on vastuunottoa omasta elämästä, uskallusta puolustaa itseään sekä rohkeutta ja suoruutta omien asioiden ilmaisussa.

Kerrot, että miehesi on ensirakkautesi. Vähän surullisena mietin, mihin rakkaus vuosien myötä on kadonnut. Itse et enää tunne rakkautta miestäsi kohtaan ja eikä se, miten kerrot miehesi sinua kohtelevan, kuulosta rakkaudelta. Saatko kiinni siitä, millaista rakkaus oli silloin, kun sitä vielä oli?

Uskot avioliittoon. On hienoa, että olet sitoutunut vihkivalaan. Avioliitto on parhaimmillaan luja sitoumus ja pyhä sopimus puolisoiden kesken rakastaa ja tukea toisiaan niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Se on kaunista ja usein kannattelee parisuhdetta. Mietin, että voiko se joskus kannatella jotain sellaista, joka ei ole enää hyvää. Suhdetta, jossa ei ole rakkautta eikä hyvää tahtoa toista kohtaan, jossa tukemisen sijaan painetaan toista alas. Olen kuullut sanottavan, että on vastuullisempaa kantaa vastuuta elävistä ihmisistä kuin tehdyistä sopimuksista, joiden sisältö ei enää vastaa sovittua. Kannat (yksin?) vastuuta avioliitostanne. Entä vastuusi itsestäsi ja lapsesta?

Mietitäänkin seuraavaksi tilannettanne lapsenne kannalta. Jokainen lapsi oppii omassa perheessään sen, millaista on olla suhteessa toiseen ja millaista on yhteiselämä, miten toisiin suhtaudutaan, miten autetaan, tuetaan ja lohdutetaan. Millaisia asioita teidän lapsenne oppii eläessään tässä perheessä? Mitä hän oppii läheisyydestä, toisen arvostamisesta, rakkaudesta? Mitä hän oppii virheiden tekemisestä, anteeksi antamisesta ja suojelevien rajojen asettamisesta? Mitä hän oppii niistä asioista, jotka ovat sinun arvojesi mukaisia?

Mallioppiminen on vahvin oppimisen muoto. Mitä ajattelet siitä, jos/kun lapsesi oppii isänsä tavan olla suhteessa, tai sinun tapasi? Ihmisille, jotka miettivät, miten lapsi kärsii erossa, kollegani vastaa: ”Mieti myös, miten lapsi kokee sen tilanteen, jossa elää nyt”. Miltä avioliittonne mahtaa näyttää lapsen näkökulmasta katsottuna?

Huoltajuuteen liittyvät asiat pelottavat sinua. Niihin löytyy apua. Kaikkea ei tarvitse itse tietää eikä osata.

Mainitsit, että asuisitte kaukana toisistanne eron jälkeen. Onko oma toiveesi muuttaa muualle? Joskus eroa vastustava puoliso uhkailee etukäteen esimerkiksi muuttavansa kauas, hylkäävänsä lapsen kokonaan tai taistelevansa yksinhuoltajuudesta viimeiseen hengenvetoon asti. Tällaiset uhkailut ovat henkistä vallankäyttöä, jonka tavoitteena on saada peloteltua toinen taipumaan omaan tahtoon. Lapsen näkökulma unohtuu sodankäynnin jalkoihin. Jos vanhemmat eivät keskenään pääse yhteisymmärrykseen lapseen liittyvistä asioista, on saatavana ulkopuolista apua turvaamaan lapsen etu.

Jos miehesi havahtuu myös näkemään solmunne, lähtekää ihmeessä parisuhdeterapeutin juttusille esimerkiksi Perheasian neuvottelukeskukseen. Hankalalta tuntuviin keskusteluihin saa apua ja muutos on mahdollista, mikäli molemmat ovat valmiita yhdessä tutkimaan suhdetta ja omaa osuuttaan siihen. Lapsenne takia rakentavan vuorovaikutustavan löytyminen olisi äärimmäisen tärkeää. Vanhemmuutenne jatkuu joka tapauksessa.

Hienoa, että sinä olet nyt lähtenyt hakemaan muutosta. Hyvä ohje on toimia rakkaudesta käsin. Mieti, mitä tässä elämäntilanteessa on rakkaus lasta kohtaan ja mitä rakkaus itseäsi kohtaan.

Lämmöllä sinua ajatellen, Paula

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.