Aluksi hyvinkääläinen Helka Helminen, 55, ei ymmärtänyt, että säryt, kolotukset ja flunssakierre liittyivät stressiin. Hänellä oli tämän tästä myös migreenikohtauksia. Öisin oli vaikea saada nukutuksi.
– Viimein menin työterveyteen, ja oireilu yhdistettiin ylikuormitukseen. Työni luokanopettajana oli varsin stressaavaa, koska siihen kuului paljon vastuuta. Vapaa-ajalla toimin Uudenmaan Marttojen hallituksessa ja Naisten Valmiusliiton Uudenmaan alueneuvottelukunnassa. Luonteeni on sellainen, että otan kaiken vastaan, Helka muistelee kevättalvea 2011.
Pitkähkö sairausloma rauhoitti elämää. Diagnoosiksi kirjattiin masennus, koska burnout ei kelpaa sairausloman syyksi. Helka jätti osan järjestötyöstä pois, jotta kuormitus vähenisi. Nukkuminen parani, kun hän sai unenlaatuun vaikuttavan mielialalääkkeen.
– En kuitenkaan saanut levättyä sairauslomalla toivotulla tavalla. Koin hirveää syyllisyyttä siitä, että olin pois töistä. Palasin työmaalle edelleen jossain määrin väsyneenä.
Ajan myötä uupumus lisääntyi, sillä työ kuormitti kuten ennenkin. Helka vaihtoi työpaikkaa ja siirtyi luokanopettajaksi toiseen kuntaan. Ensin muutos tuntui hyvältä. Hän viihtyi mukavassa työyhteisössä ja jaksoi paremmin. Sitten sisäilmaongelmat alkoivat koetella terveyttä.
– Minulla oli jatkuvasti poskiontelotulehduksia ja kahdesti keuhkokuume. Samanaikaisesti isäni sairasti syöpää. Se lisäsi stressiä, ja aloin taas valvoa öitä.
Kadonnut keskiviikko
Lopulta Helka oli niin väsynyt, että viikonpäivät menivät sekaisin.
– Minulla ei ole yhdestä keskiviikosta mitään mielikuvaa. Olen kyllä aamulla mennyt töihin ja todistettavasti ollut siellä, mutta en muistanut siitä mitään seuraavana päivänä. Torstaina olin vakuuttunut, että oli keskiviikko. En käsittänyt, mihin yksi päivä oli kadonnut.
Helka havahtui myös siihen, että hän käyttäytyi itselleen epätyypillisellä tavalla. Kun humalainen käveli kohti, Helka ajatteli, että vetäisi miestä turpaan, jos tämä sanoisi jotain. Ja kun aura-auto ajoi vastaan, hän päätti, ettei väistäisi – nähtäisiin, kumpi on vahvempi.
– Kauhistuin ajatuksiani, sillä olen oikeasti turvallisuushakuinen ihminen, joka ei hyväksy väkivaltaa missään muodossa.
Helkan isä kuoli lokakuussa 2015. Äidin ja siskon hän oli menettänyt jo pikkutyttönä.
– Siihen aikaan ei saanut minkäänlaista terapiaa, joten isäni ja minä menimme vain eteenpäin. Isän kuoleman jälkeen surin kaikkia kerralla.
Helka hakeutui Hyvinkään mielenterveysseuran kriisiterapiaan. Hän sai työkaluja, joilla pystyi käsittelemään menetyksiään.
– Pyörin silti pitkään omassa surukuplassani. Kuormitusta lisäsi työstressi. En jaksanut enää harrastaa mitään enkä tavata ketään. Minulla ei ollut voimavaroja mihinkään ylimääräiseen.
Helka ymmärsi olevansa jälleen uupunut ja masentunut. Hän haki apua depressiohoitajalta, joka lähetti hänet psykiatrille. Tämä kirjoitti lääkärinlausunnon kuntoutustukea varten. Helka pääsi kuntoutuspsykoterapiaan, jossa hän kävi kolme vuotta.
– Aloin hahmottaa itseäni uudella tavalla. Olin aina pitänyt kunnia-asianani tehdä kaiken 110-prosenttisesti. Jos en pystynyt siihen, koin, ettei minusta ollut mihinkään. Olin myös tehnyt kaikkeni ollakseni kiltti tyttö, jottei läheisille tulisi paha mieli. Terapiassa tajusin, että minulla oli oikeus olla eri mieltä ja 80-prosenttinen suoritus riitti hyvin.
Elämä meni uusiksi
Terapia antoi sysäyksen muutokselle. Vuonna 2019 Helka erosi puolisostaan ja muutti omilleen. Hän alkoi myös kiinnittää huomiota terveellisiin elintapoihin.
Ennen Helka oli syönyt kiireen vuoksi epäsäännöllisesti ja mitä sattui. Nyt hän ryhtyi miettimään, mitä suuhunsa laittoi. Samalla ruokaileminen muuttui säännölliseksi. Liikunnasta tuli innostava osa arkea. Helka alkoi harrastaa pari- ja burleskitanssia ja samoili metsässä kahden koiransa kanssa.
– Metsälenkit ovat ihan parasta sielunhoitoa. Hengittelen, kuuntelen ja nautiskelen tuoksuista. Olen tietoisesti läsnä. Saan luonnosta energiaa, lohtua ja rauhaa. Se myös maadoittaa minut nykyhetkeen.
Suurin askel oli jäädä opintovapaalle.
– Aloin miettiä, oliko peruskoulutyö sen arvoista, ettei minulla ollut työpäivän jälkeen energiaa mihinkään. Päätin kouluttautua sisustusalan artesaaniksi. Tänä syksynä lisäsin opintosuunnitelmaan rakennusalan perustutkinnon.
Nykyisin Helka voi erinomaisesti. Migreenikohtauksia on harvoin, ja hän nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Jos uni ei jostain syystä tule, hän ei mene paniikkiin kuten ennen.
– Sen sijaan saatan heittää vitsinä, että nukkumatti ei tänä yönä ehtinyt tänne. Se ei haittaa, koska yksi huonosti nukuttu yö ei tee minusta toimintakyvytöntä. Ja jos en huomenna pysty ja jaksa, niin onhan tässä muitakin päiviä.
