Kauneus & Terveys

Oletko jo liiankin sisukas? Sisukas ihminen voi uuvuttaa itsensä – ja lähipiirinsä

Oletko jo liiankin sisukas? Sisukas ihminen voi uuvuttaa itsensä – ja lähipiirinsä
Sisukkuudesta on apua, kun haluaa päästä tavoitteisiinsa tai pitää puoliaan. Mutta liiallinen määrä sisua voi johtaa ongelmiin: uupumukseen, ylikuntoon tai liiallisiin vaatimuksiin ihmissuhteissa. Silloin tarvitaan myös joustavuuden taitoa.

Ystävä peruu treffit viime hetkellä. Niin on käynyt monta kertaa aiemminkin. Sinusta tuntuu, että hän pitää sinua itsestäänselvyytenä. Nieleskelet harmin, vaikka tekee mieli sanoa: tämä ei tunnu hyvältä.

Tunteista vaikeneminen on hyvin tavallista, kertoo väitöskirjatutkija Emilia Lahti Aalto-yliopistosta.

– Se, että uskaltaa sanoa ääneen, miltä itsestä tuntuu, vaatii toisinaan sisua.

Sisu on kansallisylpeytemme, jonka merkitystä mietimme harvoin. Se tuo mieleen talvisodan, pula-ajan ja paukkupakkasessa hiihdetyt koulumatkat.

Tämän päivän kamppailut ovat erilaisia, usein päänsisäisiä. Yksi käy läpi avioeroa, toinen uupumusta. Kolmas painii kiltin tytön syndrooman kanssa.

Emilia Lahti on tutkinut sisua vuodesta 2013. Hänestä se on syvää rehellisyyttä ja rohkeutta, kehollista voimaa. Sisu kumpuaa syvemmältä kuin tietoinen tahto.

Suolisto on toiset aivomme, ja sisukin tulee sanasta sisus. Elämässä on monia hetkiä, jolloin tuntuu, että tästä ei tule yhtään mitään. Sisu kantaa tämän kuilun yli.

Suomessa suoraselkäisyys, luotettavuus ja laatu kuuluvat samaan pakettiin. Sisu ei ole vain sitä, että hommat hoidetaan. Se on sitä, että ne hoidetaan hyvin.

Periksiantamattomuus on eri asia. Se on tietoista taitoa sitoutua pitkän tähtäimen tavoitteisiin esimerkiksi töissä tai harrastuksissa. Vaikka joskus turhauttaa, tavoitteista pidetään kiinni.

Sisuun eli hetkelliseen, keholliseen voimaan taas turvaudumme, kun tilanne tuntuu vaikealta – joskus jopa lähes mahdottomalta.

– Sisu tulee kehiin, kun luulemme, että olemme jo käyttäneet kaikki voimamme.

Selittämätöntä voimaa

Viime vuosina psykologit ovat puhuneet paljon resilienssistä. Se tarkoittaa joustavuutta muutoksissa: kykyä palautua vastoinkäymisistä, traumoista sekä stressistä ja säilyttää toimintakyky hankalissakin tilanteissa.

Psykologisen resilienssin lisäksi on tutkittu fyysistä resilienssiä eli sitä, miten ihminen toipuu esimerkiksi lonkkamurtumasta. Psykologinen resilienssi on monen tekijän summa, ja se muotoutuu läpi elämän. Sitä lisäävät esimerkiksi hyvä tukiverkosto, yhteenkuuluvuuden tunne ja myönteinen elämänasenne.

Resilienssillä selitetään vaikka sitä, miksi jotkut selviytyvät kriiseistä paremmin kuin toiset.

Sekään ei silti ole sama asia kuin sisu. Psykologinen resilienssi on mielen kapasiteettia, sisu selittämätöntä voimaa. Emilia Lahti kutsuu sisua kamppailuksi, joka käydään ennen kuin resilienssi saavutetaan.

Resilienssi on mielen voimaa, sisu kehon. Kun on pinnan alla ja virta vetää syvälle pohjaan, sisu on se ytimellinen voima, jolla ihminen repii itsensä virrasta ja ui pintaan. Resilienssiä on se, että saa pään pinnalle.

Sisukkuuteen liitetään joskus harhaluulo kaikkivoipaisesta superihmisestä, joka ei tarvitse muita pärjätäkseen ja vain ajattelee itsensä kuntoon.

Emilia Lahti on käynyt läpi masennuksen ja tietää, että aina olo ei parane vain sillä, että nousee sängystä ja tsemppaa.

– Olen päässyt kuilusta toisten ihmisten ja oman myötätuntoisen asenteeni avulla.

Terve sisu on yksin pärjäämisen sijaan sitä, että tiedostaa omat voimansa, oman rajallisuutensa ja muiden merkityksen jaksamiselle.

– Joskus sisu on voimakasta toimeen tarttumista, joskus vain sitä, että jaksaa hengittää.

Sisukas on toiveikas

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten sinnikäs tai joustava asenne vaikutti ikääntyneiden harrastusaktiivisuuteen.

Tutkimustulokset osoittavat, että mitä huonompi kunto ikääntyneellä on, sitä enemmän sisu vaikuttaa hänen harrastusaktiivisuuteensa. Se korvaa puutteellista kuntoa.

– Ennen on korostettu sitä, että ikääntyvän ihmisen kannattaa muokata tavoitteitaan mielen hyvinvoinnin takia. Nyt havaitsimme, ettei se aina menekään ihan niin, kertoo psykologi ja tutkijatohtori Anu Tourunen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimus näytti toteen sisun voiman. Sisukkaat ihmiset harrastivat esimerkiksi marjastusta ja puutarhanhoitoa enemmän kuin vähemmän sisukkaat ihmiset, vaikka molempien ryhmien kunto oli heikko. Sisu sai osallistumaan aktiivisemmin myös ryhmäliikuntaan, kuorotreeneihin sekä järjestö- ja seurakuntatoimintaan.

– Mielelle on hyväksi, että pystyy luopumaan liian haastavista tavoitteista ilman, että masentuu. Toisaalta sisu tukee fyysistä puolta ja terveyttä. Sisukas jatkaa aktiviteetteja, vaikka se olisi vähän vaikeaa, Tourunen sanoo.

Emilia Lahden mukaan sisukas on usein toiveikas. Tällainen ihminen näkee tulevaisuuden vetovoimaisena ja elämän elämisen arvoisena.

Sisu muistuttaa meitä siitä potentiaalista, joka meissä on. Ihmismielen vitsaus on se, että unohdamme, mihin kaikkeen pystymme.

Sisusta on hyötyä erityisesti silloin, kun pitää saada tehtyä hankalilta tuntuvia asioita. Kanttia tarvitaan myös tilanteissa, joissa pitäisi sanoa omat ajatukset ääneen: puuttua kiusaamiseen työpaikalla tai kertoa puolisolle, mitä haluaa parisuhteelta.

– Sekin saattaa vaatia hirveästi, että uskaltaa sanoa toiselle, että rakastan sinua tai että olen ihastunut sinuun.

Liika sisu uuvuttaa muutkin

Sisulla on kääntöpuolensa. Jos uskoo selviävänsä mistä vain, altistaa itsensä tapaturmille ja uupumukselle.

– Liiallinen sisukkuus voi johtaa työuupumukseen tai ylikuntoon. Ihminen kieltää tosiasiat ja rajalliset voimavaransa, Anu Tourunen sanoo.

Pahimmillaan syntyy haitallisia ajatusmalleja: Selviän mistä vain. Kestän kaiken. En tarvitse apua.

– Jossain vaiheessa raja tulee vastaan. Emme ole koneita vaan ihmisiä. Energia ei koskaan katoa meistä, mutta sen määrä on rajallinen. Itsestä huolehtiminen on äärimmäisen tärkeää, Emilia Lahti sanoo.

Liian sisukas ihminen saattaa asettaa armottomia tavoitteita paitsi itselleen myös ihmisille ympärillään. Jos on itse juossut 20 kilometrin lenkin ennen työpäivää, on vaikeaa ymmärtää, miksi muut voivottelevat väsymystään.

Armottomuus voi luoda esimerkiksi työpaikalle vaativan ja turvattoman ilmapiirin, jossa ihmiset eivät uskalla haastaa itseään tai ottaa riskejä.

Anu Tourunen uskoo, että tärkeintä on löytää tasapaino sisun ja joustavuuden välillä. Molempia taitoja tarvitaan.

– Liian sisukas ihminen on armoton ja jyrkkä. Sisun lisäksi tarvitaan pehmeämpää otetta elämään: myötätuntoa itseä kohtaan, kykyä ottaa apua vastaan ja hyväksyntää sille, ettei enää jaksakaan.

Keho kertoo, kun se ei jaksa

Ihmisen kyky sietää stressiä ja huolta on yksilöllinen. Keho osaa yleensä varoittaa, kun siltä vaaditaan liikaa.

Uupumuksen lisäksi riskinä on ylikunto. Aktiivinen kuntoilija voi treenata liikaa tai turhan kovaa ja unohtaa levätä riittävästi. Ylirasitustilasta toipuminen vie aikaa.

Uupumuksen ja ylikunnon merkkejä voivat olla esimerkiksi univaikeudet, sydämentykytykset ja ruuansulatusongelmat.

Sympaattinen hermosto säätelee muun muassa verenkiertoa ja ruoansulatusta. Stressaantuneena sen toiminta vilkastuu.

– Kun ihminen on stressaantunut, sympaattinen hermosto ei pysty rauhoittumaan eikä ihminen palaudu, Anu Tourunen sanoo.

Jos epäilee sinnittelevänsä jaksamisensa äärirajoilla, kannattaa kiinnittää huomiota rutiineihin.

Nukunko riittävästi? Syönkö terveellisesti? Olenko jatkuvasti ylitöissä? Laiminlyönkö lupauksia, jotka olen tehnyt itselleni ja muille? Teenkö jatkuvasti enemmän kuin oikeastaan jaksaisin?

Jos huomaa, että tekee jatkuvasti enemmän kuin jaksaisi, on itsetutkiskelun paikka. Jonkin pitää muuttua. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Emilia Lahti uskoo, että monen on vaikea myöntää väsymistään tai sitä, että ottaa jatkuvasti liikaa vastuuta.

Lahti ajattelee, että tarvitaan yhteiskuntaa, jossa ihmisten hyvinvoinnista välitetään. Lisäksi meillä jokaisella pitäisi olla kykyä tunnistaa omat rajamme.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että osaa sanoa ei silloin, kun se on tarpeen.

– Ystäväni tietävät, että kun sanon kyllä, tarkoitan sitä todellakin. En suostu mihinkään uhrautuvuudesta, säälistä tai siksi, että olen jotenkin heikko.

Omien rajojen sisukkaasta puolustamisesta hyötyvät muutkin.

– Se parantaa ystävyyssuhteita. Ihmiset voivat luottaa minuun enemmän, koska he tietävät, että vastaan rehellisesti.

Sisukkaaksi voi myös oppia

Ihminen syntyy täynnä sisua, mutta sinnikkyyttä voi myös treenata. Ensimmäinen askel on nähdä sisua itsessään ja muissa. Näin voi huomata, mihin kaikkeen pystymme.

– Kasvatus vaikuttaa paljon siihen, mitä ihminen ajattelee itsestään. Sanotaanko lapselle, että hän on luontaisesti lahjakas jossakin vai että tekeepä hän hienosti töitä jonkin eteen? Psykologi ja tutkijatohtori Anu Tourunen sanoo.

Hyvää sisutreeniä on esimerkiksi se, että tekee säännöllisesti pieniä, itsestä vähän haastavilta tuntuvia asioita: kokeilee HIIT-treeniä, aloittaa sambatunnit tai ehdottaa tapaamista kiinnostavalle ihmiselle.

Pienemmistä haasteista voi edetä isompiin. Venyttelytunnilta joogaretriittiin, viiden kilometrin lenkistä puolimaratoniin.

Kun oppii sisukkaammaksi, pystyy työskentelemään pitkäjänteisesti päämääriensä eteen: kasvattamaan kuntoa, vaihtamaan alaa ja rämpimään läpi pitkän parisuhteen suovaiheiden.

Sisu alkaa siitä, kun menee aavistuksen verran epämukavuusalueelle.

Kun tekee jotakin uutta ja jännittävää tai asettaa itselleen mahdottoman kuuloisen tavoitteen, huomaa pystyvänsä asioihin, joihin ei tiennyt pystyvänsä.

– Jos ei koskaan uskalla kokeilla mitään uutta, ei tiedä, missä voisi olla hyvä. Menin esimerkiksi kerran jääkiipeilemään, vaikka pelotti. Selvisi, että olin tosi hyvä siinä, Tourunen sanoo.

Myös päinvastainen taktiikka voi toimia. Sisututkija Emilia Lahti suosittelee jokaista pitämään joskus päivän, jona sanoo kaikkeen ei.

– Niin keho oppii, miltä tuntuu sanoa ei, kun joku pyytää jotakin. Usein se tuntuu huojentavalta. Mitään kamalaa ei tapahtunutkaan.

Asiantuntijat: Emilia Lahti on väitöskirjatutkija Aalto-yliopistossa ja sovelletun positiivisen psykologian asiantuntija. Anu Tourunen on psykologi ja tutkijatohtori Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2019.

Julkaistu: 21.7.2020
Kommentoi »