Kauneus ja Terveys

Ikä ei rajoita Sikke Sumaria: ”Tunnen itseni välillä keskenkasvuiseksi"

Ikä ei rajoita Sikke Sumaria: ”Tunnen itseni välillä keskenkasvuiseksi"
Ikä ei estä tänä vuonna 70 vuotta täyttävää Sikke Sumaria tekemästä mitään. Nauramisen taito keventää elämää vaikeissakin paikoissa.
Julkaistu: 26.3.2021
Minulle tulee mittariin 70 vuotta kesäkuussa. Se tuntuu vieraalta luvulta, sillä sen ikäisiin naisiin suhtaudutaan toisinaan kuin he alkaisivat olla finaalissa. Kauneudenhoitovinkitkin lopetetaan usein 55- tai 65-vuotiaisiin. Ihan kuin sen jälkeen ei enää kannattaisi hoitaa itseään.
Ikä ei estä minua tekemästä mitään. Haluan yhä uusia haasteita.
Ikääntyessäni olen vähän viisastunut, sillä olen ehtinyt nähdä maailmaa ja kokea erilaisia asioita. En enää vaivaudu laittamaan lusikkaani ihan joka soppaan.
Silti tunnen itseni välillä keskenkasvuiseksi. Olen temperamenttinen ja kuohahdan helposti. Siinä voisi olla tarpeellista kehittyä.
Olen taitava suhtautumaan asioihin aika kepeästi ja uskallan ottaa riskejä. En mieti etukäteen, että mitä jos jokin menee pieleen. Jos menee, tulee uusia mahdollisuuksia.
Olen elänyt onnellisten tähtien alla. Vanhempani ja yksi siskoistani ovat kuolleet, mutta olen ottanut menetykset elämään kuuluvana asiana. Minulle ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi katkaissut myönteisen virran.
Näen vaikeissakin paikoissa usein jotain humoristista. Kun osaa nauraa itselleen ja muille, se keventää elämää.
Sain kotoa hyvän pohjan vahvalle itsetunnolleni. Siellä ei koskaan epäilty, ettenkö pystyisi saavuttamaan kaikkea, mitä haluan. En ole kokenut hirveästi edes ulkonäköpaineita, vaikka olen ollut kauan julkisuudessa.
Toisaalta pysyn omassa kuplassani, enkä käy somessa kurkkimassa, mitä minusta puhutaan. On vaarallista antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa liikaa itseensä.
En rakasta missään nimessä jokaista iän merkkiä kehossani, mutta muutoksiin kuitenkin tottuu.
Minulla ei ole mitään kauneusleikkauksia vastaan. Leukalinjani vetäytyy alaspäin, ja mietin, mitä sille voisi tehdä. Kauneusleikkauksista on kuitenkin nähtävillä niin paljon huonoja esimerkkejä, että veitsi ei ole minulle ensimmäinen vaihtoehto. Se on kuitenkin vaihto­ehto.
Kauneudenhoitoni peruspilari on terveellinen ruoka. Syön paljon kasviksia, öljyjä sekä kalaa ja vain vähän lihaa. Heikkouteni on ruisleivän ja voin yhdistelmä.
Olen liikunnan suhteen laiska, mutta tiedän, että se ylläpitää fyysistä ja henkistä kuntoa. Siksi käyn kävelyllä joka toinen aamu ja soudan soutulaitteella, kun katson telkkaria.
Aamuisin pesen kasvoni kylmällä vedellä. Se herättää minut ja verenkierron. Sen jälkeen levitän silmänympärysvoiteen ja hyaluronihappoa sisältävän nesteen.
Kuorin ihoni pari kertaa viikossa ja välillä käytän ihoa uudistavaa retinolia. Jos minulla on kuvauksia, käyn mesoterapiassa. Meikkaan aika vähän, sillä olen siinä laiska. Siksi minulla on kevyet ripsienpidennykset.
En halua näyttää nuorelta vaan hyvin hoidetulta.
@sikkesumari Kyllä tuoksuu ja tuntuu hyvälle yrittäjän tervehdys toiselle yrittäjälle. Näinä aikoina jos koskaan täytyy olla valmis käden ojennukseen ja kannustukseen, tuen ja kiitoksen antamiseen, kun siihen tarvetta on. Nyt eletään kummallisia aikoja, eikä huominen ole ennustettavissa. Mutta yrittäjällä onkin ihan erityinen usko selviytymiseen, kyky luovimiseen ja halu uuden luomiseen.

Sikke Sumari

on 69-vuotias helsinkiläinen tv-persoona, kokki, ravintoloitsija ja ruokavaikuttaja. ­Sikellä on aviomies ja kolme ­aikuista ­poikaa.
1. Kevyt sävyttäjä:”Käytän harvoin paljon meikkiä. Kosteusvoiteessa on mukana sävyä ja aurinkosuojakerroin. Se tasoittaa ihoa kevyesti.” Dermalogica Sheer Tint, SPF 20, 49,60 e. 2. Kotimainen löytö: ”Ostin kokeiltavaksi tämän uutuustuotteen. Se tuntuu hyvältä iholla ja on kotimaista luonnonkosmetiikkaa sekä vegaaninen.” Circulove Calm Soothing Face + Eye Serum 89 e. 3. Kauneuskirurgin suosittelema: ”Käytän hyaluronihappoa joka aamu. Sitä suositteli minulle kauneuskirurgi, joka sanoi, etten tarvitse pistoksia vaan ainoastaan tämän tuotteen.” Forlle’d Hyalogy P-Effect refining lotion 114 e.
Vahvistava yökaveri: ”Yövoide sopii ­iholleni. Tutustuin siihen, kun tein yrityksen kanssa yhteistyötä.” L’Oréal Paris Age Perfect Golden Age Night 16,95 e.
1 kommentti