Kauneus ja Terveys

Selkäkipu ja suru ovat raskas yhdistelmä, Jaana Kotkansalo tietää: ”Löysin äitini surmattuna kotoaan”

Selkäkipu ja suru ovat raskas yhdistelmä, Jaana Kotkansalo tietää: ”Löysin äitini surmattuna kotoaan”
Ensin Jaana Kotkansalo elämään tuli kipu, sitten raastava suru. Hän sinnitteli, vaikkei edes voinut tehdä sitä, mitä eniten rakastaa.
Julkaistu: 27.8.2021

Kun Jaana Kotkansalo oli viidennellä kuulla raskaana, hänen selkänsä kipeytyi. Kipu tuntui vasemman pakaran yläpuolella, ja se oli voimakasta.

Oli vuosi 2012, ja Jaana oli 39-vuotias. Muutos vanhaan elämään oli raju. Jaanalla oli takanaan vuosikymmenen kestänyt fitness-­kilpaura, jonka hän oli lopettanut vain vuotta aiemmin. Hän oli hyvässä kunnossa eikä ollut aiemmin kärsinyt selkä­kivuista.

– Kun kuopus sitten syntyi, hermokipu paheni. Se säteili reiteen ja pohkeeseen, Jaana muistelee.

Imettävän äidin kipujen hoitaminen on hankalaa. Jaana pystyi vain harvakseltaan ottamaan särkylääkkeitä, ja silloin hänen piti lypsää rintamaito ja heittää se pois.

Kivut verottivat jaksamista. Jaana yritti nukkua ohuella patjalla, sillä kova alusta tuntui tuskaisina öinä välillä paremmalta kuin oma sänky.

Ensimmäinen magneettikuva otettiin puoli vuotta ­synnytyksen jälkeen. Siinä näkyi pieni pullistuma kahden alimman nikaman välissä.

Liikunnan harrastamisesta tuli vaikeaa. Kun kipu oli pahimmillaan, Jaana ei pystynyt edes pukemaan kenkiä jalkaansa, saatii liikkumaan.

Kun tuskaa oli kestänyt pari vuotta, Jaanalla diag­nosoitiin tuore nikaman päätelevyjen rappeuma, väli­levyn pullistuma ja rappeuma sekä hermojuurikanavan ahtauma.

Leikkaus ei tullut kyseeseen, sillä ongelma voisi herkästi vain siirtyä toiseen nikamaväliin. Kortisoni poisti kivut hetkeksi, mutta kuurin loputtua ne palasivat.

– Mieli oli diagnoosista maassa. Kesti kauan sopeutua tilanteeseen, Jaana sanoo.

Hän oli vasta nelikymppinen, ja kipu esti normaalin elämän välillä melkein täysin.

Jaana haki ja vaati apua, mutta sopivaa lääkitystä ei yksinkertaisesti tahtonut löytyä. Hänen piti kokeilla monia erilaisia lääkehoitoja.

Jaana sai useita hermojuuripuudutuksia, kunnes ne kiellettiin infektioriskin takia. Kolmiolääkkeet aiheuttivat huimausta, oksentelua ja tuntopuutoksia. Kipukynnystä nostava lääkitys teki lantion seudun täysin tunnottomaksi. Yhdestä lääkkeestä tuli rytmihäiriöitä.

Välillä tuntui kuin kulkisin sumussa.

Jaanaa huoletti se, miten hän tulisi taloudellisesti toimeen, jos kipu jatkuisi. Hän kouluttautui ravintovalmentajaksi ja suoritti liikunnan ammattitutkinnon.

Jaana ajattelee olevansa sekä hyvin herkkä että vahva. ”Ajattelin, että minun on pakko jaksaa. Lopulta uuvuin.”

Välilevyn rappeuma aiheuttaa alaselkään kuormitusta, mutta vahvat lihakset voivat helpottaa oloa. Jaanan äiti ja isoäiti olivat myös kärsineet rappeumasta. Siksi Jaana oli aloittanut jo teini-iässä kuntosaliharjoittelun. Hän treenasi useita kertoja viikossa ja veti kunto- ja valmennuskursseja.

Jaana saattoi aamulla pitää normaalisti lihaskunto- ja venyttelytunteja asiakkailleen, mutta herätä seuraavana yönä niin pahaan kipuun, ettei päässyt ylös sängystä. Miehen piti taluttaa hänet vessaan.

– Oli äärimmäisen vaikea kestää sitä, että juuri liikunta toi kipuja. Perheeni lisäksi rakastan sitä kaikista eniten.

Vaikka Jaana oli elänyt terveellisesti nuoresta saakka, se ei ehkäissyt tai helpottanut hänen kipujaan.

Hänen oli pakko alkaa miettiä ammatinvaihtoa ja sopeutua siihenkin, että kipu ei ehkä lähtisikään.

– Päätin, että iloitsen elämästäni sellaisena kuin se on. En ala märehtiä kipuja enkä katkeroidu.

Vauvasta kasvoi taapero, ja pian kuopus täytti kaksi vuotta.

Kuopuksen syntymäpäivänä Jaana meni käymään äidillään eikä voinut mitenkään kuvitella, mikä häntä siellä odotti.

– Löysin äitini surmattuna kotoaan verilammikosta. Se oli aivan hirveä šokki.

Jaanasta tuntui kuin koko maail­ma olisi pysähtynyt.Menetys oli valtava. Hän sai kriisiapua, mutta unettomuus paheni. Sairauslomat pitenivät.

– Näin vuosia kauheita painajaisia, joissa tanssitin äitini ruumista, Jaana kertoo.

Rikostutkinnan puutteiden takia todennäköistä tekijää ei voitu tuomita, mikä sekin pahensi Jaanan ahdistusta.

Hänen äitinsä oli ystävystynyt itseään huomattavasti nuoremman miehen kanssa. Pankin valvontakamera paljasti myöhemmin, että samainen mies oli käynyt nostamassa rahaa Jaanan äidin tililtä.

– Ajattelin, että on vain pakko jaksaa.

Totaalinen romahdus tuli kolme vuotta sitten.

Liian paljon ikäviä asioita oli tapahtunut pienessä ajassa. Kun Jaana koki vielä karvaan ihmissuhde­pettymyksen töissään, hän paloi loppuun.

– Tuntui, etten halunnut elää enää.

Jaana sai avukseen silmänliike- ja psykoterapiaa. Parin vuoden terapia helpotti tuskaa, vaikka Jaana sanoo, että suru on yhä elämässä mukana.

– Ymmärsin, että elämässä vain on asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan omilla teoillaan.

Hänellä oli kuitenkin pieni lapsi ja vielä paljon elämää jäljellä. Nämä ajatukset kannattelivat, vaikka kipu ei ollut hävinnyt minnekään.

Jaana pääsi unelmatyöhönsä urheiluopiston kouluttajaksi. Selkä kesti ihmeen hyvin neljän tunnin työmatkat Kemistä Rovaniemelle ja takaisin.

Sitten tuli korona, ja työt loppuivat.

"Oli käsittämätön tunne, kun ei sattunut enää. Vuosien kipu loppui, ja itkin onnesta."

Jaana oli taas tyhjän päällä.

Hän oli jo lapsesta asti oppinut siihen, että paras tapa selviytyä vaikeuksista on käsitellä yksi asia kerrallaan.

– Ajatus siitä, ettei saa luovuttaa, kantoi eteenpäin.

Jaana halusi tehdä töitä myös lapsensa takia. Hänelle on tärkeää, että tällä on pullantuoksuinen koti, jossa on aina ruokaa.

Sellaista hänellä itsellään ei aina ollut. Jaanan lapsuudessa äiti oli juonut eikä isä ollut arjessa mukana.

Kun työt loppuivat, Jaanan oli pakko alkaa taas tehdä selälle raskaita töitä. Hän ryhtyi liikunnanohjaajaksi ja kaivoi vanhan lähihoitajan tutkintonsa esiin ja otti vastaan hoitajan sijaisuuksia.

Onneksi tuli myös hyviä uutisia. Oulun yliopistollisen sairaalan kipupoliklinikan lääkäri kertoi, että Jaana voisi mahdollisesti saada kipustimulaattorin. Laite antaa sähköä hermojuureen, mikä voi vaimentaa kipua.

– Ilahduin valtavasti, vaikken edes tiennyt, mikä laite on.

Jaana lähetettiin tutkimuksiin, joissa selvitettiin laitteen sopivuutta. Lannepohjan lihaksiston toimivuus mitattiin ja psykologin vastaanotolla käytiin läpi sitä, miten hän suhtautuisi siihen, jos laite ei auttaisikaan.

Lopulta Jaana sai lähetteen laitteen asennukseen. Vajaan vuoden odotuksen jälkeen hän pääsi leikkaukseen.

Marraskuun alussa neurokirurgi asensi hänelle väliaikaisen kipustimulaattorin. Jos laite auttaisi testiviikon aikana, siitä olisi hyötyä pitkäkestoisestikin.

Jaana sai avun heti leikkauspöydällä.

– Oli käsittämätön tunne, kun ei sattunut enää. Vuosien kipu loppui, ja itkin onnesta.

Uusintaleikkauksessa laite asennettiin pysyvästi. Jaana voi ohjaimella säätää impulssien voimaa. Hän on oppinut käyttämään sitä niin, että kivut pysyvät poissa.

– Tunnen kivun sijasta värinää, Jaana kuvailee.

Itse sairautta laite ei paranna, vaan fyysisestä kunnosta on pidettävä jatkuvasti huolta.

Liikunnan jälkeen hänelle voi yhä tulla hermokipua jalkaan, mutta se häviää, kun hän lisää sähköimpulssien määrää ja lepää.

Puoliso on todennut, että vanha Jaana on palannut: se touhuava, tulevaisuutta suunnitteleva, iloinen Jaana.

Jaana pystyy taas käymään lenkillä ja nauttimaan löylyistä. Hän pystyy tekemään lapselle aamupalaa ilman, että joutuu välillä istumaan, kun sattuu liikaa.

– Elämä ilman kipuja on hieno ja ainutkertainen asia. Normaali arki on luksusta, kun siitä saa nauttia niin, että ajatukset eivät pyöri kivussa.

Nyt Jaana on taas uuden edessä: hän on hakenut opettajankoulutukseen, ja eläkeyhtiö on myöntänyt koulutustuen.

”Nyt minulla on voimia ajatella tulevaisuutta ja tehdä suunnitelmia.”

Jaana Kotkansalo, 48

Työ: liikunta-alan yrittäjä, valmentaja ja personal trainer

Asuu: Kemissä

Perhe: aviomies ja kaksi lasta

Kivulias menetys

Läheisen yllättävä kuolema vaikuttaa omaisen terveyteen.

  • Pitkittynyt stressi voi herkistää kivulle, altistaa kipuhäiriölle tai pahentaa sitä.
  • Trauman ja surun aiheuttama stressi on poikkeuksellisen kuormittavaa.
  • Läheisen traumaattinen kuolema aiheuttaa omaiselle vähintäänkin elämänkriisin. Se lisää myös fyysisen ja psyykkisen terveyden ongelmia, sairastavuutta ja jopa kuolleisuutta.
  • Henkirikoksen uhrin omainen on myös väkivaltarikoksen uhri, väkivaltarikoksen traumatisoima ja lisäksi traumaattisesta surusta kärsivä.
  • Oikeusprosessi, vainajan käsittely mediassa ja rikoksen tekijöiden lievät tuomiot tai tuomitsematta jättäminen rikkovat omaisen oikeustajua ja tuovat lisästressiä.
  • Sopeutuakseen menetykseen surevan pitäisi löytää tapahtuneelle jokin merkitys. Henkirikoksessa se on usein äärimmäisen vaikeaa.

Lähde: surun ja trauman hoitoon erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula

1 kommentti