Tiina Vainio ohjaa joogaa, saunajoogaa ja body balancea 4–9 tuntia viikossa. Lisäksi hän joogaa yksin, kävelee ja ui. Näin hän pitää hiuksensa kauniina:
1. Pidän hiukset kiinni treenin ajan.
Sidon ne joko poninhännälle tai nutturalle. Nuttura sopii moneen lajiin poninhäntää paremmin: tukka ei piiskaa selkää tai tule silmille eikä likaannu niin paljon. Vapaa-ajalla suosin aukikampausta.
2. En kastele hiuksia joogaa varten.
Saunajoogaan voi mennä kuivalla ja pesemättömällä tukalla, sillä saunan lämpötila on vain 50 astetta. Siksi muotoilutuotteet eivät pala kiinni tukkaan.
3. Pesen hiukseni kerran kaksi viikossa.
Uskon, että moni nainen pesee hiuksiaan liian usein, ja ne kuluvat sen vuoksi.
Lue myös: Kiharra hiukset ilman lämpöä
4. Minulla on hiustenpesurituaali.
Kehitin sen, koska sampoo ärsytti silmiäni. Pesen tukan vaatteet päällä ja aina pää alaspäin. Levitän sampoon ja hieron päätäni muutaman minuutin. Sitten huuhtelen ja pyyhekuivaan tukan huolellisesti. Seuraavaksi levitän hoitoaineen ja hieron taas hiuspohjaa. Se vilkastaa verenkiertoa ja rentouttaa. Muusikko Jon Bon Jovikin hieroo päätään, ja katsokaa hänen hiuksiaan!
5. Annan hoitoaineen vaikuttaa 10 minuuttia.
Jos on aamu, keitän sillä aikaa hyvän kahvin. Jaksan odottaa, koska vaatteet päällä minua ei palella. Moni levittää hoitoaineen märkiin hiuksiin ja pesee sen liian nopeasti pois. Silloin hoitoaine laimenee eikä ehdi vaikuttaa.
6. Käyn kampaajalla parin viikon välein.
Siellä tyvi värjätään ja latvat leikataan. Kampaajakäynti on minulle kuin tyttöjenilta: siellä jutellaan ja nautitaan. Siirrän mieluummin palaveria kuin kampaajaa.