Apu Terveys

Tekonivelet polviinsa saanut Sakari Kuosmanen: "Paranemisesta pitää huolehtia itse"

Tekonivelet polviinsa saanut Sakari Kuosmanen: "Paranemisesta pitää huolehtia itse"
Muusikko Sakari Kuosmanen kärsi polvikivuista vuosikymmeniä, kunnes molempiin polviin asennettiin tekonivelet viime lokakuussa. Nyt säryt ovat poissa.
Julkaistu: 11.6.2021
"Vasen polveni vaurioitui ensi kerran jalkapallomatsissa 1980-luvulla. Rupesin pukkaamaan palloa, ja toinen kaveri tuli samaan palloon. Putosin jalan varaan, ja vasemman polven eturistiside katkesi.
Minut kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan. Polvi piti leikata. Samaan aikaan oli kuitenkin sattunut iso kolari, ja kaikki lääkärit tarvittiin hoitamaan loukkaantuneita. Odotin aamuun, eikä jalkaa leikattu, vaan siihen iskettiin kipsi. Asia olisi voitu hoitaa paremminkin.
Pidin kipsiä yhdeksän viikkoa ja soitin jalka kipsattuna Sleepy Sleepersin kier­tueella. Kipsi taisi pari kertaa katketakin, ja sitä paikattiin kasaan roudausteipillä. Otin kipsiin nimikirjoituksia. Arvokkaimmat sain Metallicalta Pihtiputaalla. Kun kipsi otettiin pois, jalka oli aika karun näköinen. Pohkeesta olivat hävinneet kaikki lihakset, ja kuntouttaminen kesti pitkään.
Mitään ohjausta en saanut, vaan aloin kuntouttaa itseäni uimalla ja muulla liikunnalla. Jalkapalloa olisin halunnut pelata enemmänkin, mutta pelit jäivät siihen. Vasen polvi on kiukutellut tästä asti.

Jalkapalloa kiertueilla

Olen harrastanut urheilua lapsesta asti. Jalkapallon pelaaminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä. Muistan MM-kisat vuonna 1966 ja Englannin Geoff Hurstin maalit. Olin kymmenvuotias, ja siitä alkoi totaalinen jalkapallourani. Laji on hieno ja vaativa. Myöhemmin mukaan ovat tulleet kaveruus ja ryhmäytyminen. Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin porukkaan.
Kuopion Palloseura on ollut sydämen asiani pikkujunnusta lähtien. Ensimmäinen joukkueeni oli Julkulan Oravat. Myöhemmin perustimme puulaakijoukkue Julkulan Dynamon. Voitimme kerran ­yllättäen Kuopion puulaakimestaruuden. Yleensä voittaja oli palokunta, jonka joukkueeseen kuului ihan oikeita pelaajia.
Talvet kolusin Antikkalan ja Puijon ­mäkiä. Silloin lapsia ei viety minnekään, vaan hiihdin pujottelusuksilla Puijolle. Suurin osa matkasta oli ylämäkeä, ja takaisin kotiin vain lasketeltiin. Myöhemmin olen harrastanut myös syöksylaskua.
Kesällä uitiin ja sukellettiin todella paljon. Sittemmin sain kuulla korvalääkäriltä, että minulla on sukeltajan korvat.
Kävin myös ohjatuissa jalkapallotreeneissä, mutta niissä vain pelattiin. Pääsin treenaamaan myös KuPSin edustusjoukkueen kanssa. Olin silloin jo lyönyt läpi musiikin maailmassa ja pyörin maskottina. Olen pelannut jopa yhdessä ottelussa: pääsin kentälle viimeisiksi 20 minuutiksi Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. En saanut mitään aikaan. Se on kuitenkin amatööriurheilu-urani huippuhetki.
Urheilu on välittynyt myös lavaesiintymiseeni. Olen ollut kova tanssimaan, showmies. Tein lavalla kuperkeikkoja ja muuta. Bändillä on ollut kiertueilla aina jalkapallo mukana. Kun roudarit laittoivat kamoja kasaan, muut pelasivat. Grand Slamissa soittaessani Juice Leskinen ­istui baarissa, mutta me muut olimme kentällä. Olivathan ne kosteita aikoja, mutta urheilu on aina kuulunut elämääni.
Kun ensimmäinen tyttäreni Riikka syntyi vuonna 1984, ajoin bussikortin ja aloin ajaa Sleepy Sleepersin keikkabussia vuorotellen Mato Valtosen kanssa. Molemmilla oli jälkikasvua, joten piti jäädä rahaa kotiin vietäväksi.
Vuonna 1985 perustettiin ravintola Kosmoksen jalkapallojoukkue, jossa pelasivat muun muassa Matti Pellonpää ja Aki Kaurismäki. Sitten rupesin pelaamaan aktiivisemmin jääkiekkoa, ja perustettiin Pietarinkadun Oilers. Parhaimmillaan 1990-luvulla treenasimme yhdeksän kertaa viikossa.
– Tekonivelen liikerata on 130 astetta. Sen enempää se ei anna periksi. Kontrollissa todettiin, että erittäin harvoin näkee näin hyvin parantunutta tuplaleikkausta, Sakari Kuos­manen kertoo.

Lavalla kipu ei tuntunut

Vasemman polven kipuilu vaikutti myös oikeaan jalkaan, joka alkoi oireilla ja muun muassa keräsi nestettä. Lätkää pelasin loppuajan niin, että aamulla ennen treenejä otin 2 000 milligrammaa parasetamolia. Tiesin koko ajan, ettei kaikki ole kunnossa.
Kesällä 2019 teimme Ismo Apellin kanssa Rauhalahden kesäteatteriin näytelmän Vuonna 1985 – Kuopio remix. Se oli huikea menestys, mutta minulla oli ongelma: en oikein päässyt polvilleni.
Pystyin esiintymään särkylääkkeiden ja kovan fiiliksen voimalla. Lavalla kipu ei tuntunut yhtään, sillä siellä adrenaliini valtaa ihmisen. Haavoja nuolin sitten ­iltaisin kotona. Käytin kylmähoitoa ja särkylääkkeitä.
Polvien nivelrikkodiagnoosin sain vasta samana vuonna. Aloimme suunnitella leikkausta Kuopion yliopistollisen sairaalan ortopedin Hannu Miettisen kanssa. Etenkin alamäkeen ja rappusia alas kulkeminen oli mahdottoman kivuliasta.
Koronapandemia osui leikkauksen kannalta hyvään aikaan. Tosin vuosi sitten tammikuussa sanoin vaimolle, että ensimmäisen kerran elämässäni koko vuoden työtilanne on turvattu. Oli suunnitteilla kesäteatteria, kiertueita Suomessa ja Keski-Euroopassa Aki Kaurismäen elokuvien merkeissä sekä Akin uuden elokuvan tekemistä. Korona vei kaikki työt.

Henkisesti valmiina

Kesällä 2020 leikkauspäiväksi sovittiin 23. lokakuuta. Pitkien keskustelujen jälkeen sovimme ortopedi Miettisen kanssa, että molemmat polvet operoidaan samalla kertaa. Hän kuitenkin suostui leikkaamaan ne yhtä aikaa vain, jos potilaan eli minun kunto ja asenne olivat kohdallaan. Aikaa leikkaukseen oli silloin kaksi ja puoli kuukautta.
Kivut olivat kovat. Kerran olimme menossa tyttäreni Milkan kanssa ostamaan lukiokirjoja ja kävelimme Kuopion torilla. Polvista kuului hirveä rutina, enkä pystynyt enää kävelemään. Lauloin Milkalle ”tytär, kulje hitaammin, etkö oottaa vois, mulla asiaa ois”. Häntä hävetti. Silloin päätin, että nyt riitti.
Siilinjärven kunnan terveyspalvelujen fysioterapeutti suunnitteli minulle jumppaohjelman. Sen avulla vahvistettiin alaselkää, pakaroita, reisiä ja pohkeita. Kävin Siilinjärvellä terveyskeskuksen kuntosalilla.
En ollut ikinä aiemmin käynyt kunto­salilla. Olin vain nostanut puntteja tyyliin kuka jaksaa nostaa eniten. Hitaasti ja sitkeästi tekeminen ei sovi luonteelleni, mutta nyt oli pakko sopeutua. Salilla katsoin kellosta ajan kulumista.
Ennen leikkausta piti olla kaksi kuukautta ilman alkoholia ja tupakkaa. Alkoholi ei ollut ongelma, enkä polta. Myös painoa piti pudottaa, ja avuksi otin Hypoxi-­menetelmän, jossa ajetaan kuntopyörää alipaineistetussa tynnyrissä. Tämän luvataan tehostavan rasvanpolttoa ja lymfa­kiertoa.
Kotiin hankittiin kuntopyörä. Kävelimme paljon rakkaan vaimoni kanssa. Kesällä hommasin myös edullisen sähköpyörän ja ajelin sillä. Tämä kaikki oli samalla henkistä valmistautumista leikkaukseen.
Leikkaushaavat parantuivat hyvin. Uusien nivelten pitäisi kestää loppuiän.

Ennätyksiä sairaalassa

Ennen leikkausta keskustelin lääkärin kanssa vielä uudestaan siitä, leikataanko molemmat polvet kerralla. Sain päättää sen itse.
Olin jo ratkaisuni tehnyt, mutta soitin kaverilleni, entiselle jääkiekkoilijalle Esa Tikkaselle, jonka molemmat polvet leikattiin yhtä aikaa vuonna 2018. Hän sanoi, että kannattaa tehdä samoin ja minusta tulee sen jälkeen taas nuori mies.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten jännittänyt leikkausta. Aamulla jännitti ihan ­sikana. Tuntuihan se hurjalta, että jalat lyödään poikki. Mietin silti, että ­ukki kärsi sodassa kovempia tuskia. Hän sai kranaatinsirpaleita kehoonsa ja kuoli niihin.
Leikkaus kesti neljä ja puoli tuntia. Se meni suunnitellusti. Ensin sain epidu­raalipuudutuksen ja olisin voinut seurata leikkausta. Olin tietysti lääketokkurassa. Pyysin kuitenkin, että saisin nukkua, koska en halunnut kuulla sähköporakoneen ja talttojen ääniä.
Kun heräsin leikkauksen jälkeen, kivut olivat kovat. Olin toki tiennyt sen. Leikkausta seuraavana päivänä kaksi mieshoitajaa toi rollaattorin ja nosti minut sängylle istumaan. He sanoivat, että nyt lähdemme kävelemään.
Kävelin sairaalan pitkiä käytäviä, ja kilpailuhenkisyyteni tuli esiin. Halusin mennä aina pidemmälle ja pidemmälle. Kerroin ylpeänä hoitajille uusista ennätyksistäni. Ehkä tämä johtui osin myös vahvasta lääkityksestä.
Olin sairaalassa kuusi päivää. Kuntoutus alkoi siellä, ja opin myös kävelemään kepeillä. Kotiin pääsin, kun pystyin kulkemaan keppien kanssa rappusia ylös ja alas. Käytin keppejä pari viikkoa. Siinä vaiheessa myös lääkitys oli aikamoinen.
Sain sairaalasta hyviä apuvälineitä, esimerkiksi korotukset tuoleihin ja sänkyyn. Rakas vaimoni oli tehnyt minulle olohuoneeseen oman punkan, jotta sain katsoa jalkapalloa ja Ruotsin raveja. Tykkään katsella nopeita ja kauniita hevosia.
Kipulääkkeiden käytön lopetin, kun leikkauksesta oli neljä kuukautta. Pystyn nyt kävelemään rappuja ylös ja alas ilman kipuja. Liukastua ei saa.
Sakari Kuosmanen käyttää kuntoutuksessa myös Hypoxi-­menetelmää, jossa poljetaan kuntopyörällä alipaineistetussa tynnyrissä. Reisi- ja pakaralihaksia alettiin vahvistaa jo ennen leikkausta.

Lääketiede on ihmeellistä

Tuntuu hyvältä. En osaa edes sanoa, ­millaista on elää ilman jatkuvaa kipua. Lääketiede on ihmeellistä. Minulla on nyt amerikkalaismalliset new generation -polvinivelet. Ne ovat titaania, ja niillä ­pitäisi päästä elämän loppuun asti.
En ole iloinen veronmaksaja, mutta kiitän julkista terveydenhuoltoa siitä, että se mahdollistaa hyvän hoidon. Sairaalalasku oli noin 400 euroa. Yhteiskunta auttaa poistamaan kivun, kun se antaa mahdollisuuden leikkaukseen. Ihmisen itsensä vastuulla on, että hän palaa yhteiskuntaan. On pidettävä ­itse huolta siitä, että paranee.
Tärkeää on myös se, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat. Ilman hyviä tukijoukkoja tästä ei tulisi mitään.
Kuntoutus jatkuu lihaskuntoa kehittämällä. Käyn kuntosalilla kolme kertaa viikossa ja treenaan tunnin kerrallaan eri laitteilla. Hypoxissa käyn kerran viikossa. Tarkoitus on myös keventää ruokavaliota ohjatusti. Kolmen kuukautta leikkauksen jälkeen sain treenata kevyillä painoilla. Salilla ei ole enää tylsää. Käyn siellä mielelläni, koska tiedän, että se auttaa. Suunnittelen, mitä teen. En kuuntele salilla musiikkia, vaan ajattelen kaiken maailman asioita.
Kotona on kuntopyörä, ja ystävältä sain juoksumaton. Jalkapalloa en vielä uskalla potkaista, mutta pystyn pomputtelemaan vähän. En ehkä ikinä enää pelaa futista, mutta parempaa elämää tämä on.
Jossain vaiheessa olin niin kipeä, että mikään ei kiinnostanut. Nyt suunnittelemme uutta levyä Peter Engbergin ja Pekka Tegelmanin kanssa. Kun korona vei kaikki työt, pitää tehdä sitä, mitä on jäljellä.
Kitaransoittotaito on tallella, ja laulutaitokin palaa, kun rupean laulamaan. Ensi syksynä pitäisi olla valmiina jotain sellaista, mitä ilkeää esittää.
”Pidin kipsiä yhdeksän viikkoa ja soitin jalka kipsattuna Sleepy Sleepersin kiertueella.”
”Aamulla jännitti ihan sikana. Tuntuihan se hurjalta, että jalat lyödään poikki. ”
”Salilla ei ole enää tylsää. Käyn siellä mielelläni, koska tiedän, että se auttaa.”

Kuntoutus ratkaisee lopputuloksen

Tekonivelleikkaus ei ole ensimmäinen vaihtoehto polven nivelrikon hoidossa, sillä luonnon tekemät nivelet ovat aina paremmat kuin kaupan metritavara.
– Leikkausta harkitaan vasta, kun fysikaalinen hoito, kuntoutus, tulehduskipulääkkeet ja painonpudotus eivät ole auttaneet, ­sanoo Kuopion yliopistollisen ­sairaalan ortopedian ylilääkäri Hannu Miettinen.
Leikkaus ei ole koskaan riskitön. Erityisesti suuri ylipaino altistaa komplikaatioille, eikä niveliä aina leikata, jos paino­indeksi on yli 40.
Kuntoutus kuuluu polvinivel­leikkausten hoitopolkuun sekä ­ennen leikkausta että sen jälkeen. Leikkaukseen valmistautuminen alkaa viimeistään kolme kuukautta ennen operaatiota.
– Ennen leikkausta opetellaan harjoitteita, joita ihminen pystyy tekemään kipujensa kanssa, kertoo fysioterapeutti Ilmo Litmanen.
Leikkaukseen valmistaudutaan vahvistamalla erityisesti etureiden ja pakaroiden lihaksia. Tuttuja liikkeitä ovat esimerkiksi lantionnostot, jalan nostot kyljellään sekä reiden ojennusharjoitteet. Niitä tehdään esimerkiksi kaksi kolme kertaa viikossa kotona ja lisäksi kahdesti viikossa kuntosalilla sopivilla laitteilla. Sali­treeniin voi kuulua myös keski­vartalon ja ylävartalon lihasten harjoituksia.
Alaraajojen lihasten vahvistaminen on tärkeää, sillä heti leikkauksen jälkeen ei pysty harjoittelemaan. Tällöin lihasvoima katoaa sukkelaan.
Leikkauksen jälkeen lähdetään oitis liikkeelle. Potilas saa koti­hoito-ohjeet, ja lihaksia aletaan vahvistaa esimerkiksi jännittämällä niitä.
Liikkuvuutta aletaan parantaa: ojennetaan ja koukistetaan polvia ja harjoitellaan kävelyä. Liikkuvuuden parannuttua aletaan polkea kuntopyörällä ­ilman vastusta, kunnes lääkäri ­antaa luvan tehdä enemmän.
Aktiivinen harjoittelu alkaa loppu­tarkastuksen jälkeen, kolme kuukautta leikkauksen jälkeen. Sen tavoitteena on palauttaa toimintakyky normaaliksi. Harjoituskertoja on nelisen viikossa, esimerkiksi kaksi tunnin salitreeniä ja kaksi puolen tunnin kotiharjoitusta.
– Lopullinen tilanne alkaa näkyä noin vuoden kuluttua leikkauksesta. Kuntoilua ei kannata lopettaa missään tapauksessa. Voimaa voi kehittää aina. Siinä ei ole ikärajaa, Ilmo Litmanen sanoo.
Asiantuntijat: ortopedian ylilääkäri Hannu Miettinen, KYS, ja fysioterapeutti Ilmo Litmanen, Siilinjärven kunta.
Sakari on ollut Siilinjärven terveyskeskuksen kuntosalin vakioasiakas viime kesästä asti. Hän harjoittelee siellä kolme kertaa viikossa.

Mitä pelkäsit eniten polvileikkauksessa?

– Tiesin sairaalan leikkaustiimin olevan huipputasoinen. Siksi en epäillyt leikkauksen onnistumista, mutta pelkäsin sairaalabakteereita ja komplikaatioita.

Mikä kuntoutuksessa on hankalinta?

– Painon pitää pysyä kurissa, mutta ruokavalion noudattaminen on kaltaiselleni hiili­grillimiehelle vaikeaa. Paheitani ovat makkara ja leipä.

Mikä on ollut palkitsevinta leikkauksen jälkeen?

– Pystyn kävelemään ja kulkemaan rappusissa ilman kipua. Menen aamukahdeksalta kuntosalille ja treenaan suunnitelmallisesti. Huomaan, että olen takaisin elämässä.

Sakari Kuosmanen

Ikä: 64-vuotias.
Asuu: Siilinjärvellä.
Ammatti: muusikko ja laulaja.
Perheeseen kuuluvat: vaimo, neljä lasta ja yksi lapsenlapsi.
Harrastaa: kalastusta, jääkiekkoa, jalka­palloa ja hirvenmetsästystä.
Kommentoi »