Näyttelijä Saija Lentonen: ”Henkinen kriisi toi uuden alun”

Sweat lodge -hikitelttoja, rumpuja, muinaisia perinteitä noudattavia rituaaleja ja samanismia. Amerikan alkuperäisväestön ja virolaisten harjoittajien keskelle saapunut Saija Lentonen tiesi heti tehneensä oikean ratkaisun osallistuessaan muutaman päivän mittaiselle leirille Viroon.

Oli kesä 2004, ja hän oli päättänyt ilmoittautua retriittiin vierailtuaan ystävänsä luona Los Angelesissa ja Hollywoodissa.

Viisaiden Navajo-, Hopi- ja Huichol-heimojen edustajien seurassa jokin oli syttynyt hänen sisällään. Alkuperäisväestön perinteiden äärellä hän oli tuntenut olevansa osa jotain aitoa ja puhdasta.

– Niiden muutaman päivän aikana Virossa jonkinlainen voima lähti liikkeelle sisälläni. Olin tullut juuri Los Angelesista, hyvin keinotekoisesta ja narsistisesta ympäristöstä, tähän vahvan luontoyhteyden maailmaan. Tajusin, että jälkimmäinen puhutteli minua paljon voimakkaammin. Löysin itsestäni jumaluuden kaipuun, joogaohjaajana työskentelevä ja tänä syksynä Tantric Life Coachiksi valmistuva Saija sanoo nyt.

Kotiin palattuaan Saija kertoi kokemuksistaan ystävilleen. Reaktiot olivat kaikkea muuta kuin ymmärtäväisiä. Kun hän kuvaili sitä, miten Roadman Peyote -seremoniassa kotkanluisen huilun ja rukousten avulla sade tuli esiin kirkkaalta taivaalta, kaverit nauroivat. He epäilivät, että joku oli suihkuttanut leiriläisiä puutarhaletkulla.

– Tiesin, että vaikka minun ei ollut mahdollista pystyttää tiipiitä keskelle kaupunkia, minun pitäisi löytää joku elämäntapaani sopiva keino toteuttaa henkisyyttä ja hoitaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiani.

Samaan aikaan hänen elämässään alkoi suuri murros, ja maailmankatsomus avautui kokonaan uudelle polulle.

Tampereella varttunut Saija haaveili näyttelijän urasta jo pikkutyttönä. Kouluvuosina Saija tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Koulukiusaamista, syrjimistä ja ulkopuolelle jättämistä kesti vuosia. Joskus uhattiin lyödä, toisinaan huoriteltiin. Toisaalta hän itse oli joskus mukana syrjimässä muita.

Kun Saija aloitti opintonsa Teatterikorkeakoulussa vuonna 1997, toiveet oman yhteisön löytymisestä olivat korkealla. Mutta opetus ei vastannut ennakko-odotuksia, yhteenkuuluvuuden tunnetta ei syntynyt.

Teatterikorkeakoulun opetus oli Saijan mukaan siihen aikaan murroksessa. Pahoinvointia näkyi niin oppilaissa kuin opettajissa: masennusta, alkoholismia, loppuunpalamista. Saijankin elämäntyyli oli hyvin kuluttava lähes kymmenen vuotta. Siihen kuuluivat myös kovat huumeet.

Saija rakasti juhlimista, konemusiikkia ja teknokulttuuria.

– Kun käyttää päihteitä, emotionaalinen kehitys pysähtyy. Siinä tilassa ei tarvitse kohdata mitään, vaan pahaa oloa paetaan aineisiin. Itsevarmuus on keinotekoista.

Saijan vanhemmat olivat eronneet juuri ennen kuin hän aloitti näyttelijänopintonsa. Lapsuudenperhe oli hajonnut.

– Juhliminen oli minulle pakenemista – ahdistuksen, masennuksen ja vaikeiden tunteiden etäällä pitämistä. Toisaalta se oli myös uteliaisuutta ja etsintää, Saija sanoo.

– Jotkut päihteet tarjosivat hetkellisesti transsendenttisiä kokemuksia, ja myöhemmin ymmärsin, että tätäkin puolta itsestäni olin halunnut tutkia päihteiden avulla.

Viisitoista vuotta sitten 28-vuotiaan Saijan ura näytti olevan hyvällä mallilla: oli elokuvia, televisiosarjoja, näkyvyyttä lehtijutuissa ja television keskusteluohjelmissa. Mutta samaan aikaan hän voi huonosti.

Julkisuus tuntui ikävältä, samoin internetin keskustelupalstoilla tapahtuva ruodinta Saijan ulkonäöstä. Ahdistusta lisäsi se, että nuorelle naisnäyttelijälle tarjottiin kovin kapeita rooleja.

– Tuntuu, että minun haluttiin olevan aina rinnat paljaana ja viimeisen päälle laitettuna. Joskus lähdin työhaastattelusta niin, että en tiennyt, oliko kyseessä työtapaaminen vai iskuyritys.

Erään kerran Saijaa pyydettiin nostamaan paita ylös, jotta ohjaaja näki, minkälaiset rinnat hänellä oli.

– Koin voimakasta ahdistusta ja turhautumista siihen, minkälainen oli se ala, jolle olin halunnut koko ikäni.

Saija oli siihen asti vältellyt omia kipupisteitään. Mutta kun vuonna 2005 eteen tuli puolen vuoden työttömyys, tunteet vyöryivät esiin, oli aika tehdä muutos.

Hän ajattelee, että monelle tulee suuri kriisi juuri 28 ikävuoden aikoihin.

– Silloin Saturnuksen suuri karminen voima tulee ja pistää kaiken sekaisin, jotta ihmisen oma todellinen sielunpolku lähtisi muotoutumaan. Uskon, että niin kävi minullekin.

Viron Intiaanileirin jälkeen astangajooga hurmasi Saijan, ja hän lopetti juhlimisen. Nyt päihteiden tilalle tuli ankara harjoittelu ja sen synnyttämä, vahvojen kehon omien välittäjäaineiden luoma luonnollinen noste. Saija tunsi vihdoin olevansa kontrollissa oman elämänsä suhteen.

– Työttömäksi jääminen oli iso kriisi, joka sysäsi minut henkiselle polulle ja joogan pariin. Nyt jouduin pohtimaan sitä, kuka oikeasti olen. Se oli syöksy suureen mysteeriin, ja tuntui ensin tietenkin valtavan pelottavalta, Saija kertoo.

Oli aika analysoida syvällisemmin oman hyvinvoinnin perusteita.

– Ryhdyin pohtimaan, miksi hakkaan koko ajan päätäni oveen, joka ei avaudu, tai loppujen lopuksi kunnolla edes kutsu minua sisälle. Miksi en katso asioita suoraan silmiin ja näe, mihin elämä yrittää minua työntää? Mikä minua oikeasti kiinnostaa?

Saija huomasi, että henkisyys, sitä käsittelevä kirjallisuus ja olemassaolon pohtiminen sekä jooga ja meditaatio olivat asioita, jotka saivat hänet aidosti innostumaan ja toivat lähemmäs todellista itseä.

– Henkinen eheytyminen ja todellisuuden luonteen tutkiminen tekivät minut lopulta onnellisemmaksi kuin näytteleminen.

– Käsitin, että egoni toive olisi se, että olisin suuri tähti. Mutta sieluni tahtoi jotain muuta. Minun oli uhrattava persoonallinen tahtoni elämän tahdon edessä.

Saijan pitkään harjoittama astangajooga oli äärimmäisen kurinalaista ja maskuliinista, fyysisesti vaativaa. Useamman vuoden ajan uudenlainen elämä tuntui ihanalta.

Pian suurta elämänmuutosta siivitti myös äitiys. Saija sai esikoistyttärensä vuonna 2007. Vauvan syntymän jälkeen hän yritti jatkaa astanga-harjoittelua kuten ennenkin.

– Poltin itseni aivan loppuun. En malttanut levätä synnytyksen jälkeen ja olin todella uupunut. Ymmärsin, että joogaharjoittelusta oli tullut minulle stressin lähde.

Uupumus sai hänet hakeutumaan neljäksi vuodeksi psykoterapiaan. Siitä alkoi henkinen työ ja oman menneisyyden ja negatiivisten tunteiden kohtaaminen.

Pikkuhiljaa psykoterapian ja henkisten harjoitusten avulla sekä kasvamalla ihmisenä ja äitinä Saija ymmärsi, että kaikki lähtee itsestä.

– Muita tai menneisyyttä syyttämällä ei pääse eteenpäin. On vain pakko nöyrtyä ja antaa anteeksi, kaikille, ja erityisesti itselleen.

Kun perheeseen syntyi poika muutama vuosi myöhemmin, Saija huomasi kaipaavansa toisenlaista harjoitusta elämäänsä. Hän innostui hienovaraisemmasta ja tietoisuutta korostavasta kundaliinijoogasta sekä tantrajoogasta. Harjoittelu muuttui uuden antautuvamman asenteen opetteluksi.

– Oivalsin, että voisin lakata yrittämästä olla superihminen. Varsinkin tantra on opettanut, että parasta harjoittelua on eläminen, kaikki sen arkiset ja banaalitkin puolet – ei se, että jumppaa matolla pari tuntia joka päivä.

Kun Saija erosi lastensa isästä vuonna 2015, tantrinen hyväksyvä ajattelutapa tuli hänelle yhä tärkeämmäksi.

– Tantraan tutustuminen on tuonut minulle selkeyttä omiin rajoihini. Olen oppinut kunnioittamaan omaa kehoani aivan uudella tavalla. Se on pyhä kuten seksuaalisuuskin. En voisi enää ryhtyä intiimiin kanssakäymiseen jonkun kanssa ilman yhteyttä ja keskinäistä kunnioitusta.

Tantran yksi tärkeimmistä opetuksista hänelle on ollut se, että ihminen on vastuussa itsestään, omista tarpeistaan ja onnellisuudestaan. Vain näin me voimme kohdata toisen sellaisena kuin hän todella on, vapaana omista projektioistamme ja fantasioistamme.

– Jos jotain tarvitsee, sitä on osattava pyytää. Jos jää vaille arvostusta tai kunnioitusta, on osattava lähteä.

Saija ei ole kohdannut rinnalleen sopivaa uutta kumppania. Hän kavahtaa ajatusta Tinderistä.

– Tantra on täydellinen lääke aikakautemme yliseksuaalisuuteen. Tantrassa kyse on yhteydestä, seksi on vain yksi sävy kokonaisuudessa. Seksiakti on pienen pieni osa elämää, mutta seksuaalisuus on osa koko elämän voimaa.

Hän painottaa, että tantrinen ajattelutapa on seksiä huomattavasti laajempi käsite.

– Minulle tantra on elämäntapa, jossa kaikki on ikään kuin yhtä pyhää. Ajattelen, että minun ei tarvitse luopua asioista täyttääkseni jonkin mielikuvan, vaan voin sallia itselleni ihmisyyden ja asiat, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä ja iloa.

Esimerkiksi alkoholista ei tarvitse kieltäytyä, vaikka harrastaa joogaa intohimoisesti.

– Jokainen voi hyväksyä itsensä. Tärkeintä on olla tietoinen siitä, mitä tekee ja miksi.

Nyt Saija jakaa oppejaan eteenpäin. Hän perusti juuri oman yrityksen nimeltä Elämänkehto, jonka kautta hän tarjoaa joogan opetusta muun muassa Helsingin astangajoogakoulussa, Herttoniemen Keholataamolla sekä omassa pienessä työtilassaan Laajasalon Kulmassa.

– Haluan opettaa joogaa kehotietoisuuden kautta: harjoitellaan vähän vähemmän ja hitaammin, mutta tietoisesti. On tärkeää pysähtyä siihen, miltä asana tuntuu omassa kehossa.

Merkityksellisintä onkin asanan dynamiikka, ei niinkään miltä se näyttää.

Tantric Life Coachina Saija tekee elämäntaitovalmennusta tantrisesta näkökulmasta. Se poikkeaa perinteisistä valmennuksista siten, että tiukkoja tavoitteita ja päämääriä ei aseteta.

Ohjaaja kannustaa asiakastaan rakastamaan omaa kehoa sellaisena kuin se on, sen sijaan että laatisi suunnitelman siitä, miten voi karistaa viisi kiloa tiettyyn päivään mennessä.

– En anna asiakkaalle valmiita vastauksia ongelmiin ja haasteisiin, vaan autan löytämään omat oivallukset hyväksyvän läsnäolon kautta.

Tantriseen valmennukseen kuuluvat myös erilaiset keholliset harjoitukset. Ne voivat olla helppoja meditaatioita, mielikuvaharjoituksia tai erilaisia kehotuntumaa aktivoivia harjoituksia.

Tärkeintä on, että harjoitukset auttavat syventymään läsnäoloon, hetkeen ja omaan kehoon.

Jokaisen keho on ainutlaatuinen, herkkä ja kaunis. Sen Saija oivalsi opiskellessaan De-armouring -hoitoja, joita hän Tantric Life Coachina tekee asiakkailleen.

De-armouring on hänellä itsellään toiminut rentoutumisen ja herkistymisen apuna.

– Minulla on aina ollut korkea kipukynnys. De-armouring on opettanut, että joskus vähemmän on enemmän. Aina ei tarvitse tuntua hurjasti joltain ja silti asioita tapahtuu.

Tämän opiskelu on tuonut Saijalle valtavan määrän myötätuntoa, kunnioitusta ja ihmetystä ihmisvartalon äärellä.

– Jokaisella keholla on tarinansa.

De-armouringissa on nimensä mukaisesti kyse panssareiden riisumisesta. Käsittelyllä hoidetaan kroonistuneen jännityksen, stressin tai traumaattisten kokemusten aiheuttamaa faskian, eli sidekudoskalvon, kuivumista ja kovettumista.

Erityistä hoidoissa on se, että käsittely voidaan tehdä myös suuhun tai genitaalialueelle.

Saijan mukaan monet traumaattiset kokemukset varastoituvat jännityksenä juuri lantion alueelle.

– Useimmiten esimerkiksi synnytyksestä palautuminen tai vaihdevuosiin liittyvät muutokset naisen lantion seudulla hoidetaan kliinisesti lääkärissä, vaikka tuolle alueelle voi antaa myös toisenlaista huomiota, hän sanoo.

On silti tärkeää tietää ja huomioida, että hoidot eivät ole millään tavalla seksuaalista kanssakäymistä.

– Kyse ei ole eroottisesta hoidosta, enkä ensimmäisellä tapaamisella hoida lantionpohjaa, Saija kertoo.

Hoito voi kuitenkin vaikuttaa vahvasti eroottiseen alueeseen elämässä. Se voi vapauttaa jotakin ja mahdollistaa myöhemmin enemmän nautintoa ja mielihyvää.

Ihmisten oivallusten seuraaminen ja elämänlaadun parantuminen voimaannuttavat myös Saijaa. Vaikka hänen oma tiensä kirkastui oikeaan suuntaan hiljalleen, hän on onnellinen löydettyään lopulta oman paikkansa.

Näytteleminen ei jäänyt Saijan elämästä kokonaan, vain elämän fokus, painopiste, muuttui. Viime vuosina hänet on nähty pienissä rooleissa monissa sarjoissa ja viimeisimpänä tv-sarjassa Ex-Onnelliset.

– Juuri nyt päällimmäisenä olemuksessani on kiitollisuus elämästä ja kaikesta siitä, mitä minulla on: terveyttä, ihanat lapset ja työ, jota teen intohimolla.

– Kun katson taaksepäin, tiedän kaiken olleen tarpeellista. Jokainen läpikäymäni haaste ja vaikeus on ollut tärkeä osa sitä matkaa, joka on tuonut minut tähän hetkeen.

Haastattelu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2020.