Näyttelijä Saga Sarkola kukoistaa, kun hän saa urheilla muiden kanssa hyvässä hengessä
Voimalause
”Minua auttaa ajatus, että kaikkea ei pysty hallitsemaan ja että aina välillä voi antaa mennä vaan. Yritän myös muistaa, että aika kulkee eteenpäin koko ajan. Samalla lailla kuin jokin elämänvaihe etenee, siihen liittyvät tunteet muuttuvat.”
Kirja
”Parikymppisenä suurimmat ongelmat, joita olen pääni sisällä yrittänyt ratkaista, ovat liittyneet rakkauteen. Niihin tilanteisiin kolahti kirja Kirjeitä nuorelle runoilijalle. Siinä runoilija Rainer Maria Rilke käy kirjeenvaihtoa nuoren opiskelijan kanssa, joka oli pyytänyt kirjeitse neuvoa elämäntuskaansa. Kirjassa puhutaan kauniisti rakkaudesta ja itsensä kuuntelemisesta. Se tuntui hyvin lohdulliselta.”
Guru
”Kun epäilen itseäni tai kaipaan vertaistukea, mietin yleensä siskojani, äitiäni ja lähimpiä ystäviäni – yleensä naisia. Kuvittelen, mitä he tekisivät minun asemassani. Se auttaa minua pääsemään pois omasta mielestäni, joka voi olla liian varovainen tai epäileväinen. Minua auttaa myös, jos saan olla toisen energiassa hetken, puhelimitse tai livenä.”
Treeni
”Sain yhteyden ihanaan rantalentopalloporukkaan, jossa on mukana ystäviä ja uusia tuttuja. Olen löytänyt itsestäni joukkueurheilun ja pallopelien ystävän. En tykkää urheilla itsekseni, joten iloitsen, kun saan liikkua hyvässä hengessä toisten kanssa. Se on kivaa puuhaa, jossa saan olla vähän rämäpää.”
Ruoka
”Asun yksin ja kun teen ruokaa, yritän luoda siitä hetken itselleni. Tykkään tehdä asioita uunissa, koska se vie aikaa: saan valmistella ruokaa ja odottaa sen kypsymistä. Ostelen erilaisia keittokirjoja ja haen niistä inspiraatiota.”
Saga Sarkola
Näyttelijä Saga Sarkola, 27, asuu Helsingissä. Hän esittää pääroolia uudessa Veden vartija -elokuvassa, joka perustuu Emmi Itärannan menestysromaaniin Teemestarin kirja. Lisäksi hän näyttelee Själarnas ö -näytelmässä Svenska Teaternissa.