Ritva Oksanen, 82, aloittaa jokaisen päivänsä jumppaamalla: ”Painonnosto pitää ryhdin hyvänä”

Ritva Oksanen, 82, nostaa tangon rinnan eteen, kyykkää ja nostaa sen suorille käsille. Hän tekee liikkeen huolellisesti. Seuraavaksi on vuorossa maastaveto: Ritva koukistaa polvet, vetää tangon reisien läheltä navan korkeudelle ja laskee sen hallitusti alas. Valmentaja Matti ”Masa” Vestman seisoo koko ajan takana tai vieressä ja valvoo, ­että Ritva tekee liikkeet ­oikein. Tarvittaessa valmentaja auttaa, mutta enimmäkseen hän muistuttaa, että Ritva jaksaa kyllä. Painon lisääminen tankoihin tarkoittaa täällä palkintoa.

Näyttelijän silmiin syttyy treenin myötä onnellinen loiste. Hänen hymynsä voisi valaista koko maanalaisen Tempaus-Areenan.

– Yksin en uskaltaisi tehdä tätä ollenkaan. Pelkäisin, että tekisin väärällä tekniikalla ja loukkaisin itseni. Jos tässä iässä jokin kohta kehossa menee rikki, sitä on vaikeaa korjata, Ritva sanoo.

Ritva tuli tänne, Hakaniemen torin alla sijaitsevaan luolaan, ensi kertaa vuonna 2016 ystävänsä ja sauvalenkkikaverinsa Eija-Riitta Korholan kehotuksesta. Tämä oli tuumannut, että Reeta-tyttären puolison isästä Masa Vestmanista voisi olla Ritvalle hyötyä. Siitä asti he ovat tavanneet joka tiistai ­lukuun ottamatta pahinta korona-aikaa ja jaksoja, jotka taiteilija viettää rakkaalla Petäjäveden-mökillään. Valmentajan mielestä Ritvan ikäiselle ihmiselle riittää kerta viikossa painonnostoa.

– Kun aloitin, en päässyt kunnolla kyykkyyn. En edes ymmärtänyt sitä, koska liikettä tekee niin harvoin. Olen myös näiden vuosien aikana kasvanut varmaan viisi senttiä pituutta, koska ryhtini on parantunut niin paljon, Ritva sanoo.

Vieressä Masa Vestman lisää, että Ritvan kyykky on syventynyt ainakin viisitoista senttiä.

Ritva Oksanen ei epäröinyt lähteä painonnosto­salille, sillä hän on aina valmis kokeilemaan uutta. Hän tykästyi heti lajiin ja myös tapaan, jolla Masa Vestman alkoi opastaa häntä. Verryttelyliikkeet tehtiin alussa kuminauhoilla. Niin lämmittely kuin jäähdyttelykin hoidetaan huolella. Painoja on lisätty sen mukaan, mitä Ritva pystyy nostamaan. Yhtään repivää harjoitusta ei tehdä.

Ritvan mielestä painonnosto ei ole vaikeaa, kun oppii oikean tekniikan. Lihakset saattavat kipeytyä tauon jälkeen, mutta kipu helpottaa nopeasti.

– Suosittelen painonnostoa kaikille. Se pitää ryhdin hyvänä.

Ritva korostaa, että tavoitteena on voida hyvin ja pitää kuntoa yllä. Hän ei ole suorituskeskeinen eikä tavoittele muita tuloksia.

Näyttelijän liikuntahistoria on kuitenkin vaikut­tava. Ritva on urheillut aina ja myös löytänyt liikunnalle aikaa. Kun lapset olivat pieniä, hän lähti näyttelijäkollegansa Aila Arajuuren kanssa aamukuudelta Tapiolan uimahalliin, koska muuta hetkeä ei irronnut. Hän on myös hiihtänyt ja luistellut. Vain laskettelu ei innostanut, sillä se oli liian helppoa.

– Olen iloinen siitä, että olen saanut siirretyksi ­liikunnallisuuden neljälle tyttärelleni ja lastenlapsilleni.

Vuodesta 1990 jokainen aamu on alkanut ja päivä päättynyt viidentoista minuutin jumppaan kotona. Sitä varten Ritvalla on kahden kilon painot ja tanko. Hän on niin notkea, että pystyy selällään maaten viemään jalat pään yli taakseen ja polvet maahan.

Arjessaan Ritva tarttuu jokaiseen mahdollisuuteen liikkua. Hän ei aja hissillä, vaan kävelee raput. Kotiaskareiden keskellä hän saattaa tehdä vatsarutistuksia. Ritva asuu Helsingin ydinkeskustassa eikä käytä julkisia liikennevälineitä. Hän kävelee kaikki matkat, niin Tempaus-Areenalle Hakaniemeen kuin lenkeille Pohjoisrantaan tai Lauttasaareen, jonne aikaa menee 28 minuuttia.

– Ei ole säätä, joka saisi minut jäämään kotiin. Vaatteet valitaan ilmojen mukaan – ne ovat sitä varten. Liukkaudelta suojaan itseäni nastakengillä ja piikeillä, enkä ole kaatunut koskaan liukkauden takia.

Ritvan jokaiseen päivään kuuluu ainakin 10 000 ­askelta. Hyötykävelyn lisäksi hän harrastaa sauva­kävelyä, usein seurassa, mutta lähtee mielellään ­yksinkin lenkille. Kävellessään Ritva ei koskaan kuuntele musiikkia tai kirjoja, sillä hän ei pidä korvakuulokkeista. Iltaisin hän pääsee usein pienelle lenkille naapurin Katin ja tämän Urho-koiran kanssa.

Parhaiten aika kuluu kuitenkin Keski-Suomessa Petäjäveden-mökillä, jonka Ritvan isä rakensi 1950-­luvulla. Siellä hän on opiskellut kaikkien rooliensa ja runoiltojensa tekstit. Ritva iloitsee, että voi yhä ajaa autoa. Kun hän lähtee liikenteeseen, hän ­rukoilee Jumalaltaan, ettei tämä laittaisi tielle hirviä tai hulluja.

Kun Ritva herää aamulla mökillä, hän astuu ulos ja kävelee järveen uimaan. Vielä syyskuussa hän ui 11-asteisessa vedessä. Mökillä on myös luonnon temppeli, metsä.

– Metsässä annan luonnon puhua. Syksyisin linnut eivät enää laula. On hiljaista, ja päälleni laskeutuu ihana rauha. Metsä toivottaa minut tervetulleeksi: täällä on puolukoita ja sieniä.

Mökkitunnelmiaan ja kiitollisuuttaan Ritva välittää usein Facebookissa. Hän sanoo, että kiitokseen on aina syytä. Hän saa herätä uuteen aamuun ja tehdä jälleen työtään.

– Mökillä sanon ääneen, miten kaunis luonto on ja miten ihanaa on, että saan olla siellä.

Ritva on saanut myös osansa terveysongelmista, mutta onnistunut hoitamaan itsensä kuntoon.

1990-luvulla hän sai kahdesta auto-onnettomuudesta vammoja, joista seurasi kolmoishermosärky. Vuosituhannen vaihteessa häneltä leikattiin vauh­dilla paksusuolensyöpä. Hän sai tietää taudista perjantaina, ja jo seuraavana tiistaina hän oli leikkauspöydällä. Sairaudesta vihjasivat vain vatsakipu ja laihtuminen, josta Ritva ehti ensin ilahtua.

– En jäänyt sureksimaan, vaan läksin elämässä eteenpäin, kun järkytyksestä selvisin. Aina on kaksi mahdollisuutta: jäädä sängyn pohjalle tai alkaa tehdä työtä. Minulla on ollut aina jokin työ odottamassa. En ole voinut jäädä odottelemaan.

Jos Ritvasta on tuntunut siltä, että hän tarvitsee fysioterapeutin apua, hän on hakenut sitä ja noudattanut ohjeita. Hän myös huoltaa kehoaan käymällä kerran viikossa kokovartalohieronnassa.

Ylimääräinen ilo on, kun Masa Vestman tarjoaa painonnostotreenin päätteeksi lisää jäähdyttelyä tai niskahieronnan. Ritva valitsee aina jälkimmäisen. Nyt hän istahtaa Tempaus-­Areenalla tuolille ja huokaa nautiskellen, kun Masa käsittelee hänen niskaansa.

Tiistaisten painonnostotreenien lisäksi Ritvalla on kaksi muuta menoa, jotka hän peruu vain töiden ­takia: taiteilijoiden rukouspiiri torstaisin Helsingin tuomiokirkon kryptassa ja jumalanpalvelus sunnuntaisin Temppeliaukion kirkossa tai Petäjävedellä. Hän käy myös Tuomas-messussa Agricolan kirkossa Helsingissä ja lukee kotikirkoissaan usein tekstejä. Ritva on kuulunut myös Helsingin kirkkovaltuustoon, mutta luopui siitä työkiireiden takia.

– Taiteilijoiden rukouspiiri merkitsee minulle paljon. Rukoilemme ihmisten puolesta. Mitään, mitä siellä näkee tai kuulee, ei saa kertoa kenellekään. Sen jälkeen menemme kello 12 ehtoolliselle ja Café Engeliin syömään.

Korona-aikaa Ritva kuvaa hirveäksi. Ikänsä takia hän ei uskaltanut poikkeusolojen aikana tavata ketään, ja lapset toivat ruokaa oven taakse. Kaikki yhteyden­pito tapahtui puhelimitse.

– Vasta silloin otin käyttöön Facebookin. Pelkäsin, että muuten tulen hulluksi täällä kotona yksinäni, Ritva kertoo.

Korona pysäytti myös kaikki työt. Kevään 2020 keikat Pedro Hietasen kanssa peruttiin tai siirrettiin, eivätkä ne ole palanneet kalenteriin. Tänä syksynä kaksikko pääsi kuitenkin esiintymään ruotsinsuomalaisille laivassa Helsingin satamassa.

Viime kesänä Ritva esiintyi mökkikunnassaan ­Petäjävedellä kanttori Leena Giers-Koljosen säestämänä. Jouluksi on luvassa konsertti Muuramessa Lasse Hirven kanssa.

Ritva sanoo ymmärtävänsä, ettei teattereissa ole tällä hetkellä tilaa freelancereille. Vakituinen hen­kilökunta on harjoitellut korona-aikana esityksiä, jotka oli tuotu näyttämölle vasta pari kertaa. Nyt ­niitä voi taas esittää.

Ritva on kuitenkin varma, että hänen asioistaan ­pidetään huolta. Taivaan isä, kuten hän Jumalaansa nimittää, antoi hänelle vastikään jälleen ratkaisun.

– Puhuin Taivaan isälle. Mitä hän oikein tarkoittaa? Jäänkö nyt eläkkeelle? Luen joka aamu Jumala puhuu -kirjaa, ja siellä eteeni tuli usein sana odota.

Kohta Ritva sai sanalle selityksen. Eräänä syys­aamuna hän oli puolukkametsässä Petäjävedellä, kun puhelin pirisi.

Ohjaaja Taru Mäkelä kertoi, että hän ryhtyy keväällä tekemään Hämeenlinnan Teatteriin Kaksi kunin­gatarta -näytelmää, joka oli ollut koronan takia jäissä. Päähenkilöt ovat Maria Stuart ja neitsyt­kuningatar Elisabet I, jota Ritva esittää. Ensi-ilta koittaa myöhemmin ensi vuonna.

Eläkepäivät siirtyvät, taas kerran.

”Joka aamu laitan viestin Äidin rakkaat -WhatsApp-­ryhmään. Minulla on neljä tytärtä, joista Hanna ja Susanna asuvat Suomessa, Nana Arizonassa ja Leena-­Kaisa Hollannissa. En ole nähnyt Hollannin ja Amerikan porukoita kahteen vuoteen.”

”Viidentoista ­minuutin jumppa aamuin ja illoin kuuluu jokaiseen päivääni. Käytän apuna käsipainoja ja tankoja. En koskaan mene nukkumaan ilman jumppaa.”

”Petäjäveden mökki on minulle rakkain paikka maailmassa. Isäni rakensi sen 1950-luvulla. Marraskuussa laitan mökin talvi­teloille odottamaan seuraavaa kesää.”

”Kauneutta pitää hoitaa, sanoo ystäväni Raili Hulkkonen. Joka aamu laitan meikin, koska Raili käskee. Tyttäreni Susanna on kosmetologi, ja käyn säännöllisesti hänen luonaan kasvo- ja jalkahoidoissa. Myös järvivesi ja puhdas ilma hoitavat ihoa.”

”Aamuisin luen ­Jumala puhuu -kirjaani. Olen lukenut sitä vuodesta 1984 ja hankin aina uuden, kun entinen menee risaksi. Lähdemme Jumalan kanssa yhdessä päivään. Hän pitää minusta huolta. ­Illalla kiitän häntä päivästä.”