Kauneus ja Terveys

Aggressiivinen rintasyöpä yllätti Kirsin täysin: ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että tyttäreni on aivan liian pieni menettämään äitinsä”

Aggressiivinen rintasyöpä yllätti Kirsin täysin: ”Ensimmäinen ajatukseni oli, että tyttäreni on aivan liian pieni menettämään äitinsä”
Kun Kirsi Toivakka-Mannisella todettiin syöpä, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli Aurora. Kirsin olisi pysyttävä elossa, kunnes tytär pärjäisi omillaan.
Julkaistu: 3.2.2022

Jos töissä on saunatilaisuuksia, Kirsi Toivakka-Manninen saunoo, mutta uimapuku päällä.

– Selitän aina, että pidän uimapukua, koska sen alla on pitkä arpi enkä halua pelästyttää teitä.

Arpi muistuttaa sairastetusta rintasyövästä.

Kirsi on lukenut ihmisistä, jotka ovat syövän jälkeen jotenkin ”valaistuneet” elämään täydemmin.

– En voi sanoa samaa. Tietysti tunnen suurta kiitollisuutta mutten tiedä, näkyykö se arjessa enää mitenkään.

Oikeastaan hän on vähän pettynyt, ettei mitään valaistumista tapahtunut.

Patti ilmestyi kuin tyhjästä

Kirsi kävi vatsalleen nukkumaan kuten aina, kun hän yhdeksän vuotta sitten löysi patin rinnastaan.

Iso patti oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Kirsi meni heti seuraavana päivänä työterveyslääkärille, joka otti mammografian ja ultrasi. Rinnasta otettiin vielä neulanäyte.

Kirsi oli 46-vuotias projektipäällikkö kansainvälisessä tapahtuma-alan yrityksessä. Hän nautti työstään, vaikka kiirettä ja haasteita riitti. Kotonakin kaikki oli normaalisti, ja perhe oli juuri saanut villakoiran pennun, Sofin.

– En ollut flunssia lukuun ottamatta ikinä sairaana enkä joutunut sairaalaan, jos synnytystä ei lasketa.

Sairaudet ylipäätään eivät kiinnostaneet Kirsiä.

– Jotkut oikein rakastavat kertoa vaivoistaan, mutta minä en jaksanut paneutua muidenkaan tauteihin.

Kun Kirsin syöpä todettiin, Aurora-tytär oli yhdeksänvuotias.

Itku tuli kuin luonnonvoima

Pahanlaatuinen ja aggressiivinen. Lääkärin ilme oli vakava, kun hän kertoi viikkoa myöhemmin, että Kirsillä oli rintasyöpä, joka piti leikata heti.

Kirsistä tuntui, että siinä hetkessä hänen elämänsä perusta vedettiin alta. Jalat menivät hyytelöksi ja lääkärivastaanotto muuttui epätodelliseksi sumuksi.

– Ensimmäinen ajatukseni oli Aurora. Hän oli aivan liian pieni menettämään äitinsä, Kirsi muistelee.

Lääkärikäynnin jälkeen Kirsi ajoi kotinsa läheiseen merenrantaan. Syystuuli riepotti mäntyjä ja vaahtopäät löivät ranta­kallioihin. Itku tuli kuin luonnonvoima.

– En yleensä itke helposti, mutta silloin itkin ihan hirveästi. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta! En saa kuolla, Aurora on vasta yhdeksän, hän tarvitsee minua!

Kirsi uskoi, että itkettyään hän pystyisi menemään kotiin ja kertomaan uutisen Auroralle. Itku taisi silti tulla molemmilta. Lopuksi Kirsi sai koottua itsensä.

– Sanoin, että pelko on luonnollinen tunne, mutta sitä ei tarvita, koska paha leikataan pois ja tästä selvitään.

Itse hän ei ollut siitä niinkään varma.

”En yleensä itke helposti, mutta silloin itkin ihan hirveästi. Ajattelin, että tämä ei voi olla totta!”

Myötätuntoinen katse lohdutti

Tunnelma oli lähes harras, kun viikko diagnoosin jälkeen Kirsi makasi leikkaussalissa. Ennen nukutusta hän halusi varmistaa, että tiimi tekisi parhaansa.

– Sanoin, että toivon, että teillä kaikilla on hyvä päivä, koska minulla on pieni tyttö. Tämän on pakko onnistua.

Seuraavassa muistikuvassaan Kirsi juoksi paljain varpain kukkaniityllä, joka lainehti oransseja unikkoja, päivänkakkaroita ja lemmikkejä. Pitkät vaaleat hiukset hulmusivat tuulessa, ja Kirsi oli onnellinen. Hän ei olisi halunnut herätä lainkaan, mutta hoitaja patisti.

– Kun avasin silmäni, ahdistus palasi heti.

Kirsiltä oli poistettu 5,5-senttinen kasvain ja toinen rinta. Hän muistaa lämmöllä yhtä sairaanhoitajaa, joka leikkauksen jälkeen lohdutti jo pelkällä läsnäolollaan.

– Kun oloni oli todella huono, ihana hoitaja ei sanonut mitään, mutta hänen katseensa oli täynnä myötätuntoa.

Sofi-koira oli juuri tullut perheeseen, kun Kirsillä todettiin yllättäen rintasyöpä.

Pahin vuosi toi myös hyviä hetkiä

Ihmiset ympärillä reagoivat monin tavoin. Osa pelästyi ja otti etäisyyttä, mutta suurin osa koetti tukea. Kirsistä tuntui, että kriisi toi ihmisistä esiin heidän parhaat puolensa. Vieraammatkin tarjosivat apuaan.

– Auroran tanssikaverin äiti hoiti pyytämättä harrastuskuskauksen. Kaukainen kurssikaveri tarjoutui tulemaan mukaan sytostaatteihin. Auroran koulukaverin isä toi joulukukan, ja yksi ystävä soitti vuoden ajan joka päivä.

Jälkeenpäin Kirsi on ihmetellyt sitä, että pahimpaan sairausvuoteen mahtui paljon hyviä hetkiä.

– Eikö ole aika paradoksaalista, että tunsin hetkittäin suurta onnellisuutta? Kun en ollut sytostaattikrapulassa, nautin rauhassa pullakahveja ja katselin muuttuvaa maisemaa keittiön ikkunasta. Halusin pysähtyä sairauden ja surun äären ja ehkä jopa oppia kokemuksesta jotain.

Kirsi huomasi, että onni on yksilöllinen kokemus.

– Oma sairauteni sai minut tajuamaan sen, että ihminen, joka on vaikka sokea tai liikuntavammainen, ei välttämättä tunne, että häneltä puuttuisi jotain.

Tukka lähti tukkoina

Kuukauden päästä leikkauksesta alkoivat sytostaattihoidot. Hämärän osaston käytävän varrella olevissa huoneissa sairaat istuivat tai makasivat tiputuspiikki käsivarressa. Kirsi valmistautui hoitoihin huolella.

– Meikkasin ja valitsin päälleni jotain värikästä. En halunnut näyttää siltä, että teen kuolemaa.

Hän sai sytostaatteja kovimman mahdollisen annoksen. Toisen hoidon jälkeen tukka lähti tukkoina suihkussa. Se oli yllättävän kova paikka, Kirsi myöntää. Hän hankki vaalean tukan tilalle tummanruskean peruukin.

– Ihailen heitä, jotka kulkevat ylpeästi kaljuna. Minusta ei ollut siihen, mutta ajattelin, että otan tilaisuudesta kaiken irti ja kokeilin elämää brunettena.

Hoidoissa Kirsillä oli aina mukana Auroran askartelemia silkkikukkia ja sydämiä. Ne antoivat voimaa.

Kamala olo iski aina hoitoa seuraavana päivänä.

– Se oli kuin pahin kuviteltavissa oleva krapula, mutta vielä paljon pahempi, ja se jatkui viikon.

Solunsalpaajien jälkeen tuli vielä sädehoito, ja sitäkin täysi annos. Hoidot kestivät yhteensä noin vuoden.

Kirsi eli kotona koronakaranteenin tapaisissa oloissa, koska pienikin flunssa olisi voinut olla kohtalokas.

– Ajattelin, että jos minua ei voi parantaa, tärkeintä on, että pysyn elossa, kunnes Aurora on isompi ja pärjää.

Sofi-koira sai lempinimen Sisar hento valkoinen.

– Välillä pystyin vain makaamaan sohvalla. Silloin Sofi tuli rintani päälle lämpimäksi keräksi. Se lohdutti.

Sädehoidossa Kirsistä tuntui kuin turvallinen hahmo olisi seissyt vieressä. ”En usko enkeleihin, mutta siitä läsnäolosta tuli rauhallinen olo”, Kirsi sanoo.

Henkisesti kovin vaihe

Työmatkalla Shanghaissa Kirsi joi terassilla viiniä. Hän oli juuri palannut töihin ja hoidot olivat ohi.

– Olin yksin toisella puolella maailmaa, ja ensimmäistä kertaa yli vuoteen uskoin, että selviän ja elämä jatkuu.

Elämä ei kuitenkaan palannut ennalleen.

Sairausloman aikana Kirsi ei ollut ajatellut tulevaisuutta eikä juuri muuta kuin seuraavaa hoitoa.

– Oli tavallaan helppoa, kun oli ’päässyt’ siihen putkeen, Kirsi kuvailee mustalla huumorilla.

– Hoitojen aikana minulle tarjottiin kerran keskustelu­apua. Se oli tärkeä kysymys, mutta se esitettiin minulle aivan liian aikaisin.

Halu pohtia mennyttä ja tulevaa heräsi vasta hoitojen jälkeen, jolloin alkoi sairauden henkisesti kovin vaihe.

Kontrolleissa ravaaminen tarkoitti jatkuvaa epätietoisuudessa elämistä, vaikka kaikki oli näennäisesti hyvin.

– Elin kontrollien välissä kuin venäläistä rulettia. Odotin pyssy ohimolla, laukeaako ase.

Kirsi puhui tyttärensä kanssa kaikesta avoimesti.

– Jälkeenpäin mietin, puhuinko hänelle liian suoraan, kuin aikuiselle.

Suurin helpotus oli tieto siitä, että syöpä ei ollut levinnyt. Jos Kirsi voisi palata tuohon aikaan, hän etsisi itselleen ammattiapua. Sitä hän suosittelee myös muille.

Kirsillä oli hormonireseptoripositiivinen HER2-negatiivinen syöpä. Sen uusimisen todennäköisyys voidaan puolittaa hormonilääkityksellä.

Vaikka moni julistautuu terveeksi viiden vuoden jälkeen, Kirsi ei.

– Ajatus syövästä ei lähde koskaan täysin pois. Nyt tiedän, että voin sairastua. Tiedostan aina syövän läsnäolon, jos jotain paikkaa kolottaa.

”Elin kontrollien välissä kuin venäläistä rulettia. Odotin pyssy ohimolla, laukeaako ase.”

Syöpä kirkasti tärkeysjärjestyksen

Kirsi näyttää upealta ja huokuu itsevarmuutta.

– Syöpä teki minusta rohkeamman. Olisin toivonut, että se olisi tehnyt minusta myös paremman ihmisen, mutta ei se tehnyt, hän sanoo sarkastisesti.

– Yritän tarttua hetkeen ja tehdä asioita, joista unelmoin, mutta se on ihan yhtä vaikeaa kuin ennen syöpää.

Omat hiukset ovat jo kauan sitten kasvaneet takaisin, mutta oikean rinnan paikalla on yhä arpi. Vaatteiden läpi sitä ei huomaa, sillä proteesi näyttää luonnolliselta.

– Pohdin rinnan rekonstruktiota kovasti, mutta valtava leikkaus on minusta yhä liian iso ja turha riski. Olen päätynyt siihen, että saan luvan kelvata tällaisena.

Kirsin äiti sairastui hiljattain syöpään. Myös Kirsin äidin­äidillä oli syöpä, johon tämä menehtyi. Suvun syöpien ei ole silti todettu olevan geneettisiä. Vähän surkuhupaisaa on se, että Sofikin sairastui syksyllä rintasyöpään. Koiralta jouduttiin leikkaamaan nisä pois.

Yhden asian syöpä kirkasti: perhe menee työn edelle.

– Kun katson tytärtäni, tiedän, mikä on minulle tärkeintä. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että olen yhä tässä. Aurora on nyt kahdeksantoista. Hän pärjää kyllä.

Kirsi Toivakka-Manninen, 54

Työ: tuotantojohtaja tapahtuma-alan yrityksessä

Asuu: Espoossa

Perhe: puoliso, 18-vuotias tytär ja villakoira

Korjausleikkaus on vaativa toimenpide

Rinnan koko vaikuttaa toimenpiteen valintaan

  • Korjausleikkaus eli rintarekonstruktio tehdään yleensä pari vuotta syöpähoitojen jälkeen, jos yleiskunto on hyvä, syöpä ei ole uusinut ja potilas haluaa sen. Uusi rinta voidaan joskus tehdä rinnanpoiston yhteydessä, jos syövän uusimisriski on pieni.
  • Uudesta rinnasta tulee suunnilleen entisen kokoinen. Siitä ei tule aivan samannäköistä, mutta irtoproteesia ei tarvitse enää käyttää.
  • Sopiva leikkaustapa valitaan kirurgin kanssa. Siihen vaikuttavat esimerkiksi rinnan koko ja ruumiin­rakenne.
  • Helpoin, pienelle rinnalle sopiva menetelmä on lisätä rinta­lihaksen alle silikoni- tai keittosuolatäytteinen proteesi.
  • Rinta voidaan tehdä myös leveästä selkä­lihaksesta, reidestä tai vatsalta otetusta kielekkeestä.
  • Nänni ja nännipiha rakennetaan puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä leikkauksesta.
  • Toimenpide on usein raskas myös henkisesti, sillä se tuo mieleen sairastumisen.

Lähteet: kaikkisyovasta.fi ja Rinnankorjausleikkauksen käsikirja (2016)

Kommentoi »