Voi hyvin

Retkiluistelu terästää kaikki aistit

Luonto antaa parastaan, mutta se myös haastaa retkiluistelijan. Jää ja sää muuttuvat jatkuvasti.
Kuvat Sanna-Mari Kunttu

Retkiluistimet jalassa pääsee paikkoihin, joihin ei muuten pääse. Tututkin maisemat näyttävät uusilta jäältä katsottuna. Se kiehtoo ja inspiroi uteliasta mieltä.

Retkiluistelijat lähtevät liikkeelle porukalla, ja retket kestävät parista tunnista koko päivän mittaisiin luisteluihin. Mieli lepää, kun keskittyy katselemaan luontoa ja kuuntelemaan luistinten suhinaa jäätä vasten. Se on liikemeditaatiota parhaimmillaan. Jään ja sään lukeminen on osa lajin viehätystä. On oltava valpas. Esimerkiksi kun jäästä lähtevä ääni vaihtuu korkeammaksi, kertoo se jään muuttuneen ohuemmaksi.

Retkiluistelu on myös yhteisöllinen laji. Kun joku löytää hyvän luistelujään, siitä kerrotaan muillekin ja sinne mennään yhdessä. Parhaimmillaan lajin parista voi löytää uusia ystäviä, jotka jakavat kiinnostuksen luontoon ja ulkoiluun.

Keho saa happea ja voimaa

Laji sopii jokaiselle, joka osaa luistella. Huippukuntoa retkiluistelu ei vaadi, sillä tahtia voi säätää jaksamisen mukaan. Suurin osa retkiluistelijoista on keski-ikäisiä.

Luistellessa kilometrejä kertyy kuin itsestään, laji parantaakin kestävyyttä. Hapenottokyky kehittyy, ja vauhtia pitämällä hien saa pintaan. Kaloreitakin palaa huima määrä.

Retkiluistelun tekniikka muistuttaa enemmän luisteluhiihtoa kuin luistelua. Potku suunnataan sivulle takaviistoon. Luistelussa työskentelevät pääosin alavartalon lihakset: reidet, pohkeet ja pakarat. Kädet liikkuvat mukana. Niitä voi myös pitää sivuilla, jos luistelutaito ei ole kovin hyvä. Silloin ne helpottavat pystyssä pysymistä.

Keskivartalon lihakset auttavat pitämään ryhdin ja hieman eteenpäin suuntautuvan luisteluasennon hyvänä. Luisteleminen kehittää myös tasapainoa.

Turvallisuus on tärkeintä

Laji on turvallinen, kun sen tekee oikein ja pitää järjen mukana matkassa. Järvien jää kestää luistelijan, kun se on viiden senttimetrin paksuinen. Suola tekee merijäästä toffeemaisen huokoista. Meren päälle uskaltaa lähteä, kun jään paksuus on kuudesta seitsemään senttiä. Paksuus kokeillaan jääpiikillä, jota jokainen luistelija kantaa aina mukanaan.

Virtapaikat pitää tietää ennalta, sillä niissä jää on heikkoa. Kova lumituisku ja vastatuuli ovat huonoja luistelusäitä. Merenpinnan nousu ja aallokko irrottavat jäästä lauttoja.

Mukana pitää aina olla jäänaskalit, köysi, reppu ja vedenpitävästi pakatut vaihtovaatteet. Jos jää pettää, avannosta pääsee ylös joko naskaleiden avulla tai heittämällä köyden kaverille. Lantiovyöllä ja haarahihnalla kiinnitetty reppu nostaa luistelijan selkää ylös ja helpottaa nousua. Kuivat vaihtovaatteet pelastavat hypotermialta jäisen pulahduksen jälkeen.

Jääpiikki suunnataan luistellessa alas kohti jäätä. Näin se ei vahingossa osu kehenkään, jos sattuu kaatumaan. Liikkeelle lähdetään aina kaverin kanssa tai porukassa.

Yhteistä tekemistä

Jäälle lähdetään aina kaverin kanssa tai porukalla. Retkiluistelu on turvallisinta ryhmässä. Suomen Latuun kuuluvan lajijärjestön Skrinnarin vuosi-jäsenyys maksaa 27 euroa, ja sillä pääsee osallistumaan yhteisille retkille.

Helposti liikkeelle

Retkiluistelu sopii jokaiselle, joka osaa luistella. Perustaidot riittävät, mutta tekniikkakurssille kannattaa mennä, jos haluaa parantaa taitojaan ja lisätä varmuutta menoon.

Vauhti

Lajijärjestön retket on jaettu nopeusluokkiin. Aloittelijat luistelevat noin 10 kilometriä tunnissa. Edistyneet luistelijat voivat porhaltaa jäällä jopa tuplavauhtia, eli noin 20 kilometriä tunnissa.

Luistimet

Retkiluistimissa on irrotettava terä, side ja nilkkaa tukeva kenkä. Terät voi riisua, jos pitää välillä kävellä. Retkiluisteluun on erikoiskenkiä, mutta luisteluhiihtomonot sopivat hyvin.

Naskalit

Naskalit, pilli ja teline, johon naskalit kiinnitetään, roikkuvat aina luistelijan kaulassa ja helposti saatavilla.

Asiantuntijana Suomen Retkiluistelijat Skrinnarin puheenjohtaja Hans von Bagh.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2019.

Julkaistu: 4.2.2020
Kommentoi »