Hyvinvointi

Reippaasti uusille raiteille

Voiko astrologi auttaa uudelle uralle? Otimme selvää.

3.11.2009 Voi hyvin

Titu Salmela istahtaa kahvikupin äärelle Astro Barissa Helsingissä.

– Ehdotan sinulle kokonaan uutta elämää, astrologi Maarit Laurento heittää hymyssä suin heti valmennuksen alussa.

– Mutta sen eteen pitää tehdä töitä, Maarit jatkaa avatessaan tähtikarttoja pöydälle.

– Arvasin oikein. Itsestähän kaikki lähtee. Turha syyttää muita tai olosuhteita. Mutta olen enemmän kuin valmis muutokseen, Titu taipuu reippaasti valmennettavaksi.

Hän voitti Voi hyvin -lehden Time Coaching -aikavalmennusohjelman. Titun sparraustarve on ilmeinen. Hän kuvaa hakemuksessa itseään ”hamsterihyrrässä kipittäväksi väsyneeksi kehäraakiksi”. Arki tuntuu väljähtyneeltä puurtamiselta. Kiireen keskellä köysi kiristää kaulaa eikä mihinkään ehdi keskittyä. Takaraivossa jyskyttävät tekemättömät työt. Tasapainoilu perhe-elämän ja työn välillä nakertaa voimavaroja. Nautinnot ja nauru ovat vähissä.

Ennen Maaritin tapaamista Titu on ahkeroinut ennakkotehtävien parissa. Hän on matkannut menneeseen tiettyjen ›

aikajaksojen avulla. Mitä tapahtui vuosina 1980–82? Mitä koit ja miltä se tuntui? Entä vuodet 1988–90? Aikavälit on valittu tähtikartoista. Maarit näkee näissä vuosissa juuri sitä asennetta ja kokemusta, jota tuodaan tähän hetkeen. Elämän aiempien murroskausien perintöä kannattaa hyödyntää uudessa rakennusvaiheessa.

Rohkeasti yli rajojen

Titun aikamatka menneisyyteen paljastaa, että hän on ollut rohkea edelläkävijä ja idearikas innostuja monessa elämänsä vaiheessa. Nuorena 15-vuotiaana teininä 1980-luvun alussa Titu ompeli itse vaatteita ja keksi kirpputorilta ostettuihin asusteisiin persoonallisia yksityiskohtia. Työskennellessään Ruotsin laivalla hyttiemäntänä 1980-luvun lopussa hän ideoi porukalla teemaillanviettoja henkilökunnalle ennen kuin teemaristeilyistä tuli muotia ja koko kansan hupia. Mielenkiintoiset floristin työt piti jättää allergian takia, mutta uusi ura urkeni markkinointi- ja merkonomiopintojen avulla.

– Toivon, että ottaisit jälleen tuon nuoruuden asenteen. Astu rohkeasti ensimmäisten joukossa umpihankeen, Maarit neuvoo.

Työelämässä koetut pettymykset ja turhautumiset valmentaja kääntää voimaantumisen paikoiksi. Titu on taistellut tärkeiksi pitämiensä asioiden puolesta. Hän haluaa tehdä asiat perusteellisesti ja kunnolla. Tällä hetkellä Titu on töissä kampaamoalan yrityksessä. Hän pitää siitä, että työympäristö on mahdollisimman kaunis ja viihtyisä. Vuodenaikaan sopivat somistukset ja sisääntulon ulkokukat ovat tärkeitä yksityiskohtia, joista Titu kantaa huolta. Omassa työhuoneessa on aina ruukkuorkidea tai muu päivää piristävä kasvi.

– Näin heti, että sinussa on sporttista tyylikkyyttä. Vaatteet on valittu aamulla sävy sävyyn. Ole myös aktiivinen ihmissuhteiden solmija. Ylitä sosiaalisia rajoja ja näe ihmiset titteleiden takaa, Maarit ehdottaa.

Näihin voimavaroihin kannattaa valmentajan mukaan satsata jatkossakin.

– Tee täysillä ja tyylikkäästi! Tuo sitä sinun omaa titumaisuuttasi arkeen. Luo oma genre, se sinun juttusi. Method Titu!

Tämä voisi käytännössä tarkoittaa vaikka uutta uraa tai omaa yritystä.

Kehdossa kypsyvät unelmat

Maarit vertaa Titun uuden elämän alkua kapaloissa uinuvaan vauvaan. Hän neuvoo kuuntelemaan heikkoja signaaleja. Omaa sisäistä tuhinaa. Kuka siellä on syntymässä? Ihan alusta elämää ei sentään aloiteta. Elämänkokemus ja perhe otetaan matkaan mukaan.

– Järjestä arkeen luovia, hiljaisia hetkiä. Jos kunnon retriitille ei ole aikaa, varaa viikossa tunti tai päivässä kymmenen minuuttia ihan omaa aikaa.

Maarit muistuttaa myös, ettei kiirettä ole. Titun suuri elämänmuutos kannattaa ulottaa kauas tulevaisuuteen: ensin seuraavat seitsemän vuotta, sitten 15 ja 30 vuotta. Nyt luodaan vasta uuden elämän pohjapiirustusta.

Titu kertoo, että henkiset asiat ovat alkaneet keski-iässä puhutella. On aika tosissaan pohtia, mihin päivänsä käyttää, sillä elämä on myös rajallista. Titu sai reiki-kurssin siskoltaan 43-vuotislahjaksi ja koki jonkinasteisen henkisen herätyksen äitiyslomallaan.

– En ole ajatellut hoitotyötä sen enempää, mutta reiki on erinomainen apu omiin haastaviin työ- ja vuorovaikutustilanteisiin. Autan ja hoidan mielelläni myös omaa perhettä ja ystäviä.

Toinen voimavara Titun elämässä ovat pienet lapset, vaikka perheenäidin arki on myös rankkaa työtä. Maarit kehottaa Titua heittäytymään itsekin lapseksi. Valmennettava kasvaa kapaloikäisestä touhukkaaksi taaperoksi.

– Mene huvipuistoon ja pulkkamäkeen. Hulluttele ja hurvittele! Lasten kanssa touhuaminen tuo iloa ja luovuutta elämään.

Titun parisuhteeseen Maarit ehdottaa teinirakkauden tunteenpaloa. Pussailua keskellä katua. Kutittelua ja kikattelua.

– Juu, meillähän onkin kotona tosi paljon säpinää sängyssä, mutta se johtuu peittojen välissä peuhaavista lapsista, Titu virnistää.

Hän on tietämättään jo toiminut Maaritin ohjeiden mukaan tilaamalla lomamatkan Budapestiin. Pari päivää rakkaan puolison kanssa kaksistaan kivassa hotellissa tekee hyvää parisuhteelle.

Titu Salmela

Ikä: 44 vuotta

Perhe: avopuoliso Jari, lapset Mortti, 5 ja Mandi, 1.

Ammatti: markkinointipäällikkö kampaamoalan tukku- ja maahantuontiliikkeessä

Time Coaching -valmennuksen avulla haluaisin:

- oppia keskittymään hetkeen. Arki on tempoilua ja turbulenssia.

- vetää selkeämmän rajan kodin ja työn välille.

- vähentää huolehtimista. Saada lisää iloa ja hyvää mieltä.

- ison kurssimuutoksen elämässä.

- löytää uudelleen sen luovan, idearikkaan ja innovatiivisen tulisielun, joka katosi jonnekin matkan varrelle.

Titun saama tehtävälista:

1. Tilinpäätöksen aika: Pohdi 30 edellisen vuoden henkistä perintöä. Poimi esiin helmet ja huippuhetket. Jätä hyvästit menneisyydelle rakastavin ajatuksin. Siivoa komerot vanhoista tavaroista.

2. Unelmoi ilman realiteetteja. Mitä tekisit, jos mikään ei estäisi?

3. Luo arkeen luovia tiloja, hiljaisia omia hetkiä ja retriittituokioita. Lyhytkin aika riittää, kunhan saat olla rauhassa omien ajatustesi kanssa.

Time Coaching

Kasvatustieteiden tohtori Maarit Laurennon kehittämä sovellus astrologiasta. Valmennuksen pohjana käytetään tähtikarttoja, jotka on luotu henkilön tarkan syntymäajan ja -paikan mukaan.

Valmennusprosessi on kolmivaiheinen:

1. Etukäteistehtävät ja aikamatka menneeseen.

2. Tapaaminen ja tehtävien purku. Jatkotehtävät.

3. Puhelinkeskustelu: valmennuksessa esiin nousseet oivallukset ja teemat.

Prosessia voidaan jatkaa Time Studio -analyyseilla ja uusilla tehtävillä.

timecoaching.info, astrobar.fi

Teksti Hanna Hyväri Kuva Lasse Lecklin

Julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/09?

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi