Suomeen on perustettu lihavuuden ehkäisemiseen pyrkivä kansalaisyhdistys, Terve Paino ry. Toimin itsekin sen hallituksessa, mutta yhdistyksen varsinainen isä on Pertti Mustajoki, pitkäaikainen lihavuustutkija ja -lääkäri.
Olen pohtinut ristipaineiden täyttämää ympäristöä, johon yhdistys asettuu. Terve paino ry haluaa korostaa terveyden tavoittelua: terveys on ”se juttu”. Onko silti mahdollista, että terveyden tavoittelussa eksytään harhateille? Esimerkiksi Syömishäiriöliitto kertoo, että ”laihduttaminen on omaan kehoon kohdistuvaa väkivaltaa” (blogi 4.5.2020).
Liiton johdolla vietetään myös Älä laihduta -päivää ja puhutaan paljon laihduttamiseen liittyvistä psykososiaalisista ongelmista sekä lihavien kokemasta huonosta kohtelusta. Olemassa on siis vakavasti otettava joukko, jonka mielestä lihavuuteen fokusoiminen on kaikkea muuta kuin tervettä.
Syömishäiriöliitto ajaa muun muassa sellaisten ihmisten asiaa, joilla painon kontrollointi on johtanut liialliseen, jopa hengenvaaralliseen laihuuteen, anoreksiaan.
Terve paino on eittämättä myös sitä, että paino ei ole liian vähäinen. Laajoissa eri kansoja koskeneissa selvityksissä on osoitettu, että perinteisten terveysmittareiden, kuten verensokerin, kolesterolin ja verenpaineen, ohella myös elämänlaatu on ideaalinen, kun painoindeksi on noin 18,5–25.
Elämänlaatu on kiistatta paras mittari kuvaamaan psykofyysistä kokonaishyvinvointia. Elämänlaatu heikkenee radikaalisti, kun lähestytään vakavaa ali- tai ylipainoa.
Lihavien laihtuessa elämänlaatu paranee. Siksi on vaikea nähdä, miksi lihavuuden ehkäisy tai todistetusti toimivat hoitokeinot olisivat väestötasolla huono asia. Lihavien kiusaaminen on toki tuomittavaa ja kitkettävä pois yhteiskunnasta.
Poikkeuksia tietysti löytyy. Jatkuva syömisestä ahdistuminen ei ole tervettä. En pystyisi kuvaamaan ihannepainoista kovin terveeksi, jos hän syyllistyy syömisestä alituisesti ahdistukseen saakka. Terveeseen painoon kuuluu terve suhde ruokaan.
Silti pidän ihan terveenä sitäkin, että ihminen kokee edes joskus lievää syyllisyyttä liiallisesta syömisestä. Satunnainen pieni itsesyytöksen orastus ei liene kovin vahingollista?
Onhan meidän tultava toimeen monenlaisten paradoksaalisten tunteiden kanssa. Miksi en hakenut lapsia ajoissa tarhasta? Miksi otin liikaa olutta? Olisiko ihminen edes ihminen, jos ei kykenisi syyttämään itseään laiminlyönneistä?
Ristipaineita terveen painon tavoitteluun tuovat myös elintarviketeollisuus ja koronan aiheuttamat budjettihuolet. Ensiksi mainittu tuottaa ruokatulvaa, ja jälkimmäisen vuoksi torpataan varmasti monenlaisia terveydenedistämistoimia.
Tulevat vuodet näyttävät, pystytäänkö Suomessa tekemään oikeasti jotain lihavuuden kasvulle vai hukkuuko terveys taas ristipaineiden aallokkoon.
Toivossa on hyvä elää. Sitä paitsi paineessahan ne timantitkin syntyvät.
Kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti, FT, MBA.
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 7/2020.
