Apu Terveys

Ulkomaanreportteri Rauli Virtanen löysi terveemmän elämän golfkentältä: "Olen pudottanut yli viisitoista kiloa kävelemällä pallon perässä"

Ulkomaanreportteri Rauli Virtanen löysi terveemmän elämän golfkentältä: "Olen pudottanut yli viisitoista kiloa kävelemällä pallon perässä"
Ulkomaanreportteri Rauli Virtaselle korona-aika oli tarpeellinen pysähdys. Nyt hän odottaa pääsevänsä jälleen maailmalle. Lue Virtasen neljä ajatusta ikääntymisestä.
Julkaistu: 22.9.2021

Ulkomaanreportteri, sotakirjeenvaihtaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen on matkannut nuoresta miehestä asti ympäri maailmaa, sotaa ja kriisejä. Hän on liioittelematta oman sukupolvensa legendaarisimpia toimittajia.

Virtanen ei ole ollut toimettomana eläkkeelle jäämisen jälkeenkään. Pandemia on kuitenkin pakottanut myös hänet aloilleen ainakin siihen asti, kunnes matkustaminen on jälleen turvallista. Hän sanoo, ­että tauti on kurissa vasta, kun rokotekattavuus on saavutettu köyhiä maita myöten.

Miehen mieli halajaa jo matkoille. Suunnitelmissa ovat vuodella lykkääntyneet reissut Vietnamiin ja Mongoliaan, missä hän luennoi kokemuksistaan suomalaisille matkailijoille.

– Kirotusta pandemiasta on ollut minulle se hyöty, että on ollut pakko pysähtyä. Sanoin pojilleni, että teen ”kuolinsiivousta”, jotta heidän ei tarvitse käydä läpi 1970-luvulta lähtien keräämääni kuva-arkistoa.

Virtanen käy järjestelmällisesti läpi tuhansia negatiiveja ja dioja. Skannattuja kuviaan hän on julkaissut sosiaalisessa mediassa. Ne ovat tarinoita maailmalta.

– Yksi syy jakaa kuvia on pyrkimys taistella historiattomuutta ja valemediaa vastaan. Kuvat muistuttavat, mitä tapahtui esimerkiksi Kambodžan kansanmurhassa tai Srebrenican verilöylyssä.

Rauli Virtanen on käynyt ­maailman kaikissa itsenäi­sissä valtioissa. Kotikaupungissaan Espoossa hän on toiminut aiemmin kaupunginvaltuutettuna ja monikulttuuriasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Rauli Virtasen neljä ajatusta ikääntymisestä

1. Paikoilleen ei voi jäädä

”Minulla on yritys pysyä terveenä, vaikka ihminen ei voi koskaan tietää, milloin jokin tauti iskee. Toivon, että voisin viettää tulevaisuudessakin aikaa kolmen aikuisen poikani ja lastenlasteni kanssa. Pojis­tani kaksi asuu ulkomailla, toinen Sveitsissä ja toinen Aasiassa. Nuorin on vielä Suomessa.

Huolenaiheeni on, että demokratia vähenee maailmassa, ihmisoikeuksia poljetaan ja itsevaltiaat hallinnot ja nationalismi jylläävät tässä ajassa.

Viha­puhe ja polarisoituminen näkyvät nyt pandemia-aikana ­jopa rokotenationalismissa, kun rikkaat maat kahmivat rokotteita köyhemmiltä mailta. Unelmani ja toiveeni on, että kehityssuunta muuttuisi. Muutos on aina hidas liike, mutta historia osoittaa, ettei mikään vaihe jää pysyväksi.

Pandemia on lisännyt kuppikuntaisuutta ja rajat kiinni -puhetta. Vieraat ihmiset koetaan entistä vaarallisempina. Toivon paluuta globaaliin maailmaan ja mahdollisuuteen matkustaa, vaikka meidän on samalla tunnettava vastuumme ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Itse en osaa pysyä paikoillani. Siksi suunnittelen jo matkoja.”

Rauli Virtasen kuvia oli kesällä esillä Haminan Bastionin Rauli Virtanen, 50 vuotta maailmalla -näyttelyssä. Ensi vuonna niitä näkee Helinä Rautavaaran museossa Espoossa. Virtasen kuvia voi katsoa myös Plan Suomen Tytöt kriiseissä -virtuaalinäyttelyssä.

2. Koko työura on ollut harrastus

”Lähdin 22-vuotiaana rahtilaivan mukana Rio de Janeiroon joulukuussa 1970. Postitin kymmenen kuukauden matkaltani juttuliuskoja ja diakuvia Suomeen. Jutut julkaistiin maakuntalehdissä.

Uteliaisuus ajoi minua eteenpäin ja ajaa yhä. Koko urani on ollut minulle enemmän harrastus kuin työ. Sain onneksi tehdä töitä ulkomaanjournalismin kultavuosina, jolloin pressikortilla oli vaikutusta. Olen ollut etuoikeutettu, koska esimieheni antoivat mahdollisuuden mennä lähes mihin vain. Nyt haluaisin tehdä seurantajuttuja paikoista, joissa olen käynyt.

En lakkaa ihmettelemästä, ettei Helsingin Sanomilla ja Yleisradiolla ole ollut vuosiin pysyvää kirjeenvaihtajapestiä Lähi-idässä ja Afrikassa. Siksi ikävät uutiset korostuvat ja vahvistavat stereotypioita.

En enää tee uhkarohkeita reissuja. Vuonna 2001 kävelimme valokuvaaja Markku Niskasen kanssa yöllä rajavuoriston ylitse Pakistanista Afganistaniin burkat yllämme. Seuraavana päivänä perässämme tulleet toimittajat surmattiin. Irakissa jouduin vuonna 2007 vihaisen väkijoukon ja asemiesten retuuttamaksi. Olen silti aina sanonut, että vaarallisin asia maailmalla on liikenne.”

3. Ihmiset ovat monin tavoin samanlaisia

”Kun olen käynyt arkistojani läpi, olen havahtunut jälleen siihen, että ihmiset ovat monella tavalla samanlaisia ympäri maailmaa. Meillä on samoja toiveita ja unelmia, vaikka lähtökohdat ovat erilaiset. Mitä köyhemmissä oloissa olen käynyt, sitä vieraanvaraisempaa kohtelua olen saanut.

Yritän pitää mölyt mahassani. En voi olla silti toteamatta, että moni haluaa oikeutetusti muuttaa paremman elämän toivossa, niin kuin suomalaisetkin ovat muuttaneet.

Kaikki maailmalla tapaamani turvapaikanhakijat, pakolaiset, maahanmuuttajat ja lähtöä suunnittelevat toivovat ennen kaikkea sitä, että heidän lapsillaan olisi parempi elämä ja tulevaisuus. Olen myötäelänyt monien näiden pyyteettömien ihmisten halua rakentaa ihmisarvoista elämää. Näin sen läheltä Yhdysvalloissa, jossa asuin kolmetoista vuotta.

Konfliktien keskellä korostuvat sekä ihmisen pahuus että auttamisen halu. Kun läheiset kuolevat ja kaikki menetetään, tuntemattomat ovat valmiita auttamaan ja antamaan vähästäkin. Sellaisen hyvyyden näkemisestä olen saanut ­sotien ja tuhon keskellä voimaa jatkaa raportointiani.”

4. Epäluulo golfia kohtaan haihtui

”Ryhdyin kymmenisen vuotta sitten ­pelaamaan golfia vanhan ystäväni, valokuvaaja Jarmo Hietarannan painostamana. Aiemmin pidin golfia elitistisenä lajina, mutta kaikki epäluuloni ovat hälvenneet. ­Pelatessa tulee yhden päivän aikana käveltyä kymmenisen kilometriä. Viime vuonna pelasin Pickalan golfkentällä Siuntiossa toistasataa kierrosta, koska en päässyt maailmalle juttu- ja luentomatkoille.

Melko surkeana pelaajana kamppailen vain itseäni tai saman tason pelaajia vastaan. Laji on pitänyt etenkin pandemian aikana yllä sosiaalisia suhteita, ja saatan myös räpsiä luontokuvia kentällä. Vuoden ­aikana olen pudottanut painoani yli viisitoista kiloa, kun olen kävellyt valkoisen pallon perässä.

Syön monipuolista ruokaa, erityisesti paljon vihan­neksia, ja olen löytänyt hyviä alkoholittomia saunaoluita.

Nuorena ja ajattelemattomana liikuin maailmalla ilman aurinkovoiteita, ja sain vuosikymmeniä myöhemmin lievän, nyt tarkkailussa olevan melanooman. Se on hoidettu kahdella pienellä toimen­piteellä. Matkoillani olen saanut myös kaksi kertaa malarian ja kerran verenmyrkytyksen. Onneksi olen ollut muuten terve ja osaan arvostaa sitä.”

Rauli Virtanen

Ikä: 73 vuotta.

Ammatti: ulkomaantoimittaja, tietokirjailija.

perhe: kolme poikaa, kaksi lastenlasta.

Harrastukset: golf ja matkustaminen, joka liittyy työhön.

Kommentoi »