Laulaja, näyttelijä Pirkko Mannola, 81, harrastaa joogaa, kulttuuria ja elokuvia. Perheeseen kuuluu elämänkumppani Göran Stubb, tytär Heidi, kaksi lastenlasta.
Pirkko Mannola on noussut tänä aamuna poikkeuksellisesti jo aamukahdeksalta. Normaalisti hän nukkuu ainakin puoli tuntia pidempään eikä ota vastaan rakkaan ystävänsä, meikkitaiteilija Raili Hulkkosen vinkkiä varhaisten kesäaamujen ihanuudesta.
Mannolan elämänkumppani Göran Stubb on jo surauttanut vatsaa hellivät aamusmoothiet ja komppaa tarinaa taustalla.
– Olimme koko kevään kuuliaisesti kotona, sillä kuulummehan ikämme puolesta koronan riskiryhmään. Olen tavallaan nauttinut tästä rauhasta ja hiljaiselosta ja iloinnut kevään ja kesän tulosta. Pysähtyminen teki itse asiassa hyvää.
Ennen koronaepidemian leviämistä he ehtivät viettää viikon Barcelonassa Mannolan tyttären Heidin perheen kanssa, mutta sitten matkat tyssäsivät. Muutos arkeen ei ollut lopulta kovin suuri, eikä Pirkko Mannola joutunut suremaan monia menetettyjä töitä, kuten useat muut taiteilijat. Tosin muutama esitys jouduttiin perumaan.
– Minulla piti olla muun muassa Valkeakosken kesäteatterissa esitys, joka perustuu Markku Veijalaisen minusta tekemään kirjaan. Ehdin esittää sitä 80-vuotisjuhlakonsertissani marraskuussa Sellosalissa, Pirkko Mannola kertoo.
Lue myös Maarit Hurmerinnan haastattelu: "Uskon yhä hullunrohkeasti unelmiin"
Pirkko Mannolan neljä oivallusta ikääntymisestä
1. Kukaan ei selviä ilman vaivoja
En halua olla spagaattia heittävä ihmetys, vaikka venynkin spagaattiin edelleen. Joogaan säännöllisesti, ja notkeus on ominaisuuteni. Olisi kuitenkin kiiltokuvamaista väittää, että vanheneminen on pelkästään mukavaa. Ei se kaikilta osilta ole, mutta haluan kuolla terveenä, ja siksi liikunta kuuluu oleellisesti elämääni. Ja onneksi jaksan liikkua.
Rutiineihini kuuluvat jokapäiväiset, pitkät sauvakävelylenkit Railin kanssa Olarin metsissä. Höpötämme kuulumisia ja saatamme sauvoa jopa kolme tuntia. Göranin kanssa kiertelemme Tapiolan-kotimme lähistöllä. Parhaimpina päivinä askelia kertyy hyvinkin jopa 10 000.
Voin sanoa suoraan, että minut on pelastettu kahdesti. Seitsemän vuotta sitten minulle tehtiin kahden suonen pallolaajennus. Rintakivut olivat silloin niin kovat, että hakeuduin onneksi sairaalaan. Toisen kerran minut pelastettiin viime vuoden helmikuussa, jolloin minulta leikattiin rintasyövän esiaste.
Kukaan ei selviä vanhenemisesta ilman vaivoja. Aistitkin heikkenevät, ja se pitää vain hyväksyä. Olen hyväksynyt myös sen, että joudun nykyään käyttämään kuulolaitetta. Onneksi varaosia löytyy!
2. Parisuhde tuo iloa joka päivä
Elämäni onneen kuuluu myös tässä ikävaiheessa hyvä parisuhde. Olen ikionnellinen, että minulla on Göran. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja asuneetkin yhdessä jo neljä vuotta. Naimisiin emme mene, joten ihan synnissä tässä eletään.
Haluan elää parisuhteessa ja ehdin olla puolisoni Åken (Lindman) kuoleman jälkeen kymmenen vuotta yksin. Yksi ystäväni sanoi miehensä kuoleman jälkeen, ettei kukaan voi astua tämän saappaisiin. Minä en kokenut asiaa niin, vaikka olivathan Åken saappaat isot.
Olimme tunteneet Göranin kanssa pitkään, mutta onnekas kohtaaminen tapahtui ruokakaupassa. Vaihdoimme puhelinnumeroja, ja asiat etenivät nopeasti. Nyt koen joka päivä iloa siitä, että voin jakaa elämäni Göranin kanssa. Hän tasapainottaa minua hyvin.
Meitä yhdistävät samanlainen huumorintaju ja kiinnostuksen kohteet. Taustamme on samankaltainen, meillä on paljon yhteisiä ystäviä ja olemme sosiaalisia. Työ on ollut meille harrastus ja elämäntapa.
Ja onneksi Göran hallitsee asioiden hoitamisen, koska siinä minä olen huono. Rakas elämänkumppani on myös yksityissihteerini!
3. Lapsen tasolle voi heittäytyä
En ole pullantuoksuinen isoäiti. Olen ehkä vähän huono mumi lapsenlapsilleni, 7-vuotiaalle Ialle ja 4-vuotiaalle Nealle, koska olen ollut tätä vuotta lukuun ottamatta niin kiireinen töitteni vuoksi. Tyttäreni Heidi sanoikin viime syksynä, että merkkaa nyt allakkaan viikko meillekin. Heidi, hänen puolisonsa Tepi ja lapset asuvat Ruotsissa parin tunnin matkan päässä Tukholmasta, enkä ole nyt koronan takia voinut matkustaa sinne.
Osaan kyllä heittäytyä lapsen tasolle leikkiessäni Ian ja Nean kanssa ja hassuttelen heidän kanssaan. He saavat venyttää ja vanuttaa minua, ja he pyytävät mumia tekemään spagaatin. Ja minähän teen, koska heistä se on niin hauskaa!
Puhuimme Göranin kanssa juuri siitä, millainen rikkaus lapsenlapset ovat elämässä. Sen myönnän kuitenkin suoraan, että ikääntymisen vuoksi en jaksa leikkiä lasten kanssa monta päivää. Olen kahden päivän jälkeen jo ihan puhki enkä häpeä myöntää sitä.
4. Syömisiä pitää miettiä enemmän
Ikääntyessä oikeanlainen ravinto on entistä tärkeämpää. Vatsani on reagoinut vääränlaiseen ravintoon jo nuoresta pitäen, ja niin se tekee edelleenkin.
Pilasin vatsani luultavasti aikoinaan esiintymiskiertueilla, jolloin nälkä taltutettiin milloin milläkin nakkikioskilla. Ruokailuajat olivat epäsäännöllisiä, ja monesti syötiin vasta yömyöhään keikan jälkeen. Eihän se tietenkään ollut järkevää, mutta kukapa sellaisia nuorena miettisi.
Olen edelleen vähän kärsimätön ruokailuasioissa, mutta oppia ikä kaikki. Tiedän tasan tarkkaan, ettei kahvi sovi vatsalleni, mutta silti sorrun juomaan sitä. Vatsa ilmoittaa heti, että ei – ja tunnen varmasti kaikki Tapiolan yleisövessat!
Syön aamuisin kaurapuuroa, koska se on monin tavoin terveellistä. Göranille puuro ei maistu, sillä hän sai lapsuudessaan siitä melkein trauman. Hän osaa tehdä maittavia smootheja.
Pyrimme syömään ainakin kerran viikossa kalaa. Välillä on kuitenkin grillattava lihaa, vaikka tiedän, ettei se ole niin terveellistä kuin kala- tai vihannesruoka. Tässä on kokeiltu kaikkea Välimeren ruokavaliosta lähtien.
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 7/2020.
