1. Kyllin hyvä ihmiseksi

”Tähän ikään mennessä on oppinut suhteellisuudentajua. Nuoruuden mustavalkoisuus ja draama hälvenevät vuosien myötä, ja minusta tämä kokemus on armollinen.

Elämässä pitäisi kyetä jonkinlaiseen inventaarioon. Kannattaa iloita, että on suhteellisen terve, suhteellisen hyvä ihminen ja suhteellisen onnistunut työssään. Usein ei uskalleta sanoa ääneen, että on kyllin hyvä ihminen. Sen sijaan vähätellään ja mitätöidään omaa elämänkokemusta. Se on vihoviimeinen asenne. Me suomalaiset olemme huonoja vastaanottamaan kritiikkiä, ja sama pätee kehuihin.

Voin itse myöntää, että olen suhteellisen hyvä! Innostun milloin mistäkin ja varsinkin uusista projekteista. Keksin uutta ja myös toteutan monet suunnitelmani. Olen aina rakastanut ideoimista yli kaiken, mikä saattoi aikoinaan rasittaa työyhteisöäni Suomen Mielenterveysseurassa. Ideoiminen on kuitenkin kaiken luovan työn perusta.

Olin alun perin yliopistoihmisiä, mutta jätin väitöskirjani kesken. Vielä nyt 80-vuotiaana se naputtaa takaraivossani. Niin tiukka työnteon moraali minulla on. En pidä keskeneräisistä asioista.”

2. Mieli on yhteydessä kehoon

”Olen äärimmäisen kiinnostunut mielen yhteydestä kehoon. Anatomian kautta voidaan selittää hyvin pitkälle mielen liikkeitä. Olen kiinnostuneena seurannut kanadalaista anatomista psykoterapiaa, joka pohjaa somatiikan eli kehon toimintojen ja psyyken yhteyteen.

Keuhkot ja suolisto ovat ihmisen suurimmat elimet. Miten paljon hengitys vaikuttaakaan sydämen toimintaan ja ylipäätään kipuihin ja särkyihin eri puolilla kehoa! Jos keuhkot toimivat hyvin ja hengitys kulkee, kroppa rentoutuu. Entäpä suoliston toiminta!

Voin yllättävän hyvin. Hoidan kuntoani kävelemällä niin paljon kuin pystyn ja ehdin. Talvella hiihdän ja käyn avannossa.

Parhaita arjen hetkiä on istua aamulla talviuintipaikkani saunassa, käydä meressä ja lämmitellä sen jälkeen itseni hereille.”

3. Kärsimys ei jalosta

”Jos menettää innostuksensa, on luovuttanut elämästä. Kyky kiihtyä ja innostua myös yhteiskunnallisista ilmiöistä on tärkeä ominaisuus. Jos innostuksesta ja kiinnostuksen kohteista luovuttaa, alkaa kuolla henkisesti. Sen pääte­piste on fyysinen kuolema.

Mieheni Kauko sairasti Alzheimerin tautia kahdeksan vuotta. Viimeisen vuoden hän eli hoiva­kodissa ja oli noin kerran viikossa päivän kotona. Kävin hoivakodissa melko usein.

Olin usein väsynyt silloin, kun Kauko oli vielä kotona ja olin hänen omaishoitajansa. Hänet piti pestä ja pukea ja tehdä päiväohjelma. Hän herätti minut monta kertaa yössä ja huusi, mitä kello on.

Sain kotiapua, mutta luovuin siitä, koska meillä kävi viikon aikana viittätoista eri kansallisuutta ja kaikkia maanosia edustavia hoitajia. Jouduin tekemään hoitajille kartat, mitä meillä on kotona missäkin. Kaikki se vei aivan liikaa voimavarojani.

Kuolemasta Kauko ei halunnut puhua. Hän menehtyi lopulta taudistaan johtuviin jatkuviin keuhkokuumeisiin.

Itse olen vahvasti mukana eutanasiakeskustelussa. Kannatan eutanasiaa. Miksi ihmisen pitäisi kärsiä hirvittävistä tuskista viimeisillä hetkillään? Sanonta, että kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat, ei pidä lainkaan paikkaansa.”

4. Vahvasti kiinni elämässä

”On tärkeää muistaa elämästä hetket, jolloin on ollut onnellinen. Minulle onnellisuus merkitsee sitä, etten ole jäänyt miettimään tekemiäni virheitä. Tärkein viestini ja uskoni on, että ihminen pyrkii aina lopulta toimimaan niin hyvin kuin kykenee.

Joka ilta, kun painan pääni tyynyyn, mietin, mitä hyvää päivässäni on ollut. Se antaa levollisemman unen kuin ikävien asioiden miettiminen, joka päinvastoin vie unen.

Unelmani on, että pysyisin vielä pitkään tässä kunnossa ja pääsisin matkoille. Olen työssäni ja vapaa-ajallani matkustanut ympäri maailmaa.

Nyt haaveilen autoreissusta Kanadaan isojen järvien maisemiin, jokilaivamatkasta Wienistä Mustalle­merelle ja monista muista kohteista. Ehkä myös näen vielä Vienanmeren valkoiset valaat. Edellisellä Solovetskin luostarireissulla en päässyt näkemään niitä monta päivää kestäneen myrskyn takia.

Kirjoitan, luennoin ja tapaan yhä potilaita. Tämä kaikki on osoitus siitä, että olen varsin vahvasti kiinni elämän syrjässä. Viime ajat olen kerännyt uusia suomalaisia sanontoja, joista aika monet koskevat mielenterveyttä. Ne ovat tällaisia kuin ei taida olla penaalin terävin kynä tai ovatko kaikki muumit laaksossa”.

Pirkko Lahti

Ikä: 80 vuotta.

Kotipaikka: Helsinki.

Ammatti: psykologi, tietokirjailija.

Perhe: miehen puolelta aikuinen tytär ja poika, kuusi lastenlasta.

Ajankohtaista: järjestämässä muiden mukana ikääntyneiden juhlia, kun korona sallii.