”Lapin taivas tuoksuu revontulilta, kun kiidän käsi kädessä ilveksen kanssa kullanhohtoisella tsaarin valtaistuimella ilmojen halki pohjoiseen. Me istumme kruunut päässä koreissa valtaistuinvaunuissa ja kiidämme yli taigan, metsien, järvien ja tuntureiden Lapista Pohjois-Venäjälle.
Kun ilves nousee seisomaan, minä hyppään sen selkään. Sädehtivä timanttikruunu kierähtää päästäni purppuraiselle samettivaltaistuimelle. Lopulta muutun itse ensin kulkuvälineeksi, sitten ilvekseksi.”
Näin kuvailee terveystutkija Pauliina Aarva erästä shamaanimatkaansa. Pari ensimmäistä yritystä päästä shamaanimatkalle oli mennyt pieleen, koska Aarva ei pystynyt päästämään irti mielensä kontrollista. Kun matka viimein onnistui, hän oli innostuksesta pökertynyt ja ihmeissään. Onko tällaistakin olemassa?
Se, miten vuosikymmeniä akateemisessa maailmassa työskennelleestä Aarvasta tuli shamanismin harjoittaja ja täydentävien hoitomuotojen tutkija, alkoi burnoutista.
Noin viisitoista vuotta sitten eräänä aamuna Aarva tajusi, ettei hänellä ollut kaikki hyvin. Hän oli työskennellyt terveydenhuollon kehittämistehtävissä pitkään ulkomailla, varsinkin Venäjällä ja Itä-Euroopan maissa sekä Norjassa. Hänellä oli oma konsulttiyritys, alaisia ja tutkimushankekin.
”Vauhti oli kova, tein kauheasti töitä. Kukaan ei siihen pakottanut, työ vain vei mennessään. En kokenut elämääni suoritusputkeksi, mutta sitähän se oli”, Aarva kertoo nyt kotonaan Tampereen Pyynikillä.
”Heräsin aamulla eksistentiaaliseen tyhjyyteen. En ymmärtänyt, mitä tapahtui. Ihmettelin, kuka oikein olin ja mitä varten olin maapallolla.”
Aarva ei ollut koko lähes 40-vuotisen uransa aikana pysähtynyt kertaakaan pohtimaan kunnolla elämän filosofisia peruskysymyksiä tai ihmisen ja maailmankaikkeuden merkitystä. Elämästä puuttui spirituaalinen puoli.
”Runoja olin aina rakastanut, mutta silloin en ollut lukenut pitkään aikaan runojakaan. Eksistentiaalinen tyhjyys tuntui myös fyysisenä voimattomuutena.”
Kyseessä oli Aarvan mukaan psykofyysinen romahdus.
”Itkin ilman näkyvää syytä, ja kaikki pelotti. Puolisoni piti lähteä töihin, mutta pyysin häntä jäämään. En voinut olla yksin. Se ei ollut lainkaan tapaistani.”
Pian hiihtoreissulla Lapissa Aarvalta murtui ranne. Se hoidettiin Kolarin terveyskeskuksessa.
”Minuun teki suuren vaikutuksen mieshoitaja, jolla oli työparina nuori mieslääkäri. Hoitaja jopa lauloi tangoa työn lomassa. Käynti jäi voimakkaasti mieleeni positiivisena kohtaamisena.”
Käsi kipsattiin, mutta kotiin palattua ahdistus jatkui. Aarva tilasi itselleen ajan psykiatrille, koska ajatteli tarvitsevansa terapiaa.
”Ironiselta tuntui, että psykiatri muistutti jollakin lailla minua itseäni. Hän käveli kiireisesti jakkupuvussa ja korkokengissä, aivan kuten minä.”
Varttitunnin kestäneen vastaanoton aikana psykiatri sanoi, ettei terapiaan pääse, ellei ensin syö masennuslääkkeitä kolmen kuukauden ajan.
Aarva kertoo uskoneensa tuohon hetkeen asti täysin suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Hän sai kolme eri lääkereseptiä ja meni kotiin.
”Ajattelin, että eihän tämä voi olla totta. Olen asiakas, mutta minua ei kuulla ollenkaan. En halunnut syödä lääkkeitä. En ollut lääkevastainen, mutta tajusin, että masennuslääkkeet eivät auttaisi minua siinä tilanteessa.”
Taustalla vaikuttivat myös muistot sotatraumoista kärsineestä isästä, josta masennuslääkkeet olivat tehneet pariksi vuodeksi pöhöttyneen ja zombiemaisen. Aarva alkoi tutkia muita vaihtoehtoja netistä.
”Löysin kiinalaisen lääketieteen harjoittajan, ja välillemme syntyikin hyvä hoitosuhde. Hoitaja istui rauhassa ja kuunteli minua, ja jo hänen läsnäolonsa auttoi paljon.”
Aarva alkoi myös hoitaa itse itseään. Hän kävi uimahallissa, alkoi taas lukea runoja ja käveli lyhyitä matkoja korttelin ympäri. Enempään ei ollut voimia. Näin kului monta viikkoa, mutta tilanne koheni hiljalleen.
Kun Aarva näki lehdessä ilmoituksen energiaparantajakoulutuksesta, hänen huomionsa kiinnittyi paikkaan, jossa se järjestettiin: Lautsian lomakeskus Hauholla.
Aarva oli asunut siellä lapsuudessaan vuoden vanhempiensa ja sisarensa kanssa. Isä oli ollut siellä lepäämässä masennustaan.
”Minulla oli ollut siellä 11-vuotiaana turvallista ja kivaa.”
Mikään enkelihomma ei häntä kiinnostanut, mutta paikka veti puoleensa. Hän ei suinkaan halunnut osallistua neljän vuoden energiaparantajakoulutukseen, mutta meni kuitenkin Helsingissä järjestetylle viikonloppukurssille.
”Se oli aika erikoista, minusta vähän hörhöä.”
Loppujen lopuksi Aarva kävi neljän vuoden kurssin, vaikka hänellä oli alussa suuri vastustus sitä kohtaan.
”Ymmärsin pian, että se oli vähän kuin ryhmäpsykoterapiaa. Ryhmäprosessi auttoi minua selvästi. Sain käsitellä siellä perhetraumaani. Kaikki ne tunteet tulivat ulos, joita en ollut koskaan päästänyt pintaan.”
Kurssilla oltiin paljon luonnossa, tanssittiin, nostettiin kehotietoisuutta. Edellytyksenä oli myös oman terapian läpikäynti. Kurssilla Aarva kiinnostui myös shamanismista.
Vähitellen hän joutui huomaamaan, että se logiikka, johon hän oli koko ikänsä uskonut, ei pitänyt ollenkaan. Hän alkoi oppia aivan erilaista ajattelutapaa.
”Maailmankuvani alkoi muuttua. Ymmärsin, että ihmisen sisällä voi olla erilaisia tiloja ja tietoisuuksia ja että maailmaa voi katsoa erilaisista näkökulmista.”
Omat kokemukset toivat täydentävät hoidot Aarvan elämään. Hän kertoo olleensa ennen burnoutiaan, lähes 60-vuotiaaksi asti, maailmankuvaltaan naturalistinen materialisti. Sen näkemyksen mukaan sairaudet on varmistettava biologisin, fysikaalisin tai kemiallisin mittarein.
”Aloin ymmärtää, että terveyden ja sai- rauksien hoitaminen on paljon muutakin kuin biolääketiedettä”, hän kertoo nyt.
Biolääketiede perustuu juuri naturalistiseen materialismiin tai fysikalismiin, mutta silläkin on rajoitteensa: se ei osaa selittää tietoisuutta.
”Biolääketieteessä ajatellaan kyllä, että tietoisuus ja keho ovat yhteydessä toisiinsa. Mutta sairauden tunnistamisessa ja hoidossa biologinen mittari on sen mukaan paras.”
Aarvan mukaan se onkin toki paras selkeissä tapauksissa, kuten syövässä, diabeteksessa tai sydän- ja verisuonisairauksissa.
Mutta hyvin suuri osa vaivoista, joihin perusterveydenhuollosta haetaan apua, on sellaisia, joihin ei löydy tautiluokkaa.
Lisäksi on sairauksia, kuten fibromyalgia tai väsymysoireyhtymä, joihin ei ole pätevää biolääketieteen hoitoa. Nämä potilaat voivat jäädä vaille riittäviä terveydenhuollon palveluja, koska sairautta ei tunnisteta tai osata hoitaa.
”Viisaan terveyspolitiikan tehtävä olisi olla nöyrä silloin, kun ei tiedetä, mikä sairauden taustalla on.”
Täydentävillä hoidoilla on sijansa tässä kohtaa, ja niitä käytetään paljon.
”Hoidoille on selvästi tarvetta. Vaikkapa syövän hoidossa voidaan käyttää lisähoitona täydentäviä hoitoja, joissa potilas kohdataan kokonaisena ihmisenä.”
Pieni mutta äänekäs joukko virallisen terveydenhuollon edustajia ei hahmota Aarvan mukaan täydentävien hoitojen hyötyjä, koska niitä annetaan enimmäkseen jossakin muualla kuin terveydenhoitojärjestelmässä.
Yksi epäkohta on se, ettei hoidoista voi valittaa minnekään, joten niistä on vaikea tehdä läpinäkyviä.
”Jos valituskanava olisi olemassa, tilanne olisi parempi ja ikävät puolet karsiutuisivat pois. Terveyshaittoja täydentävillä hoidoilla on varsin vähän. Hyötyjä sen sijaan on valtavasti.”
Pauliina Aarva sanoo, että se hoito on paras, joka toimii.
”Ihminen etsii apua mistä tahansa. Hyvin usein täydentävien hoitojen pariin hakeutuvat ne, jotka eivät ole saaneet vaivaansa apua terveydenhuoltojärjestelmästä. Itsekin olen siitä esimerkki.”
Osa ihmisistä käyttää täydentäviä hoitoja terveyden ylläpitoon ennaltaehkäisevästi. Hoitoihin sisältyy usein kosketusta, joka on merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnille. Samoin toisen ihmisen kohtaaminen ja kokonaisvaltaisuus on niissä tärkeää.
”Täydentävät hoidot voisivat toimia kuin peilinä biolääketieteelle.”
Biolääketiede ja täydentävät hoidot ovat saman asian, parantamisen, eri puolia.
”Ne eivät kilpaile keskenään. Uskon dialogiin, tieteidenvälisyyteen ja yhteiseloon.”
Täydentävissä hoidoissa on usein mukana myös spirituaalinen puoli, transsendentti. Koska sitä on hankalaa ottaa tutkimuksiin mukaan, on tärkeää kuunnella parannettavan ihmisen kokemusta.
”Ihmistä on kuunneltava. Oma kokemuksemme on ainoa asia, mistä voimme olla täysin varmoja.”
Muualla maailmassa ollaan jo pidemmällä täydentävien hoitojen tarjoamisessa ja myös arvostuksessa. Yhdysvalloissa, Keski-Euroopassa ja vaikkapa Norjassa täydentäviä hoitoja tutkitaan laajalti ja tarjotaan jopa sairaaloissa lääketieteellisen hoidon tueksi.
”Näin tulee varmasti Suomessakin ajan mittaan käymään. Asiat ovat hitaasti muuttumassa, eikä Suomi voi jäädä irralleen tästä kehityksestä. Olen optimisti.”
Luonnon merkitys hoitavana ympäristönä tunnustetaan tutkimuksissakin, vaikka sen terveysvaikutuksia ei voida tutkia kaksoissokkokokeella biolääketieteen periaatteiden mukaisesti.
Pauliina Aarvan mielestä luonto puhuu meille niin psyykkisesti kuin biologisestikin, sen tietää jo katsomalla puita ikkunan takana ja etenkin kävelemällä metsässä.
”Hengitämme samoja hiukkasia ja jaamme saman mikrobiomin puiden kanssa. Olemme yhtä kuin luonto. Puoli tuntia päivittäin metsässä parantaa selvästi elämänlaatua, vaikkei se parantaisikaan sairautta.”
Aarva itse rakastaa puihin nojailua mökillään Vesilahdella Narvan metsikössä.
”Jos olen huonolla päällä, metsä vie minut tilaan, jossa huolet liudentuvat. Metsä on minulle hyvin spirituaalinen paikka. Puiden keskellä kohoan ylöspäin ja näen hahmoja niin puissa kuin pilvissäkin”, hän kuvailee ja lisää:
”Olen itsekin mänty.”
Kun oma sisäinen maailma heijastuu siihen, millainen tarina metsästä syntyy mielessä, se on parantava kokemus.
Juuri sisäisen maailman muutos kuvaa parhaiten sitä, miten Aarva ihmisenä muuttui burnoutin seurauksena.
”Aloin antaa tilaa sisäisyydelleni, ydinminälleni. Kun sisäinen maailma jäsentyy uudelleen ja aiempaa avoimemmaksi, se omaksuu moninaisuutta ja uusia todellisuuden puolia aikaisempaa herkemmin.”
Aarva selittää, että sisäisen maailman laatu ohjaa tietoisuuden välityksellä tavallaan myös omaa koettua ulkoista todellisuutta.
”Metsäsuhde on sisäisen maailmani heijastumaa metsästä minussa ja minusta metsässä. Tapani nähdä puut ja kasvit on muuttunut, luontosuhde on syventynyt.”
Kun sisäinen maailma rikastuu, maailmankuvakin monipuolistuu. Todellinen elämä on auki kaikille asioille.
”Maailmani on laajentunut ja tullut valoisammaksi. Loppujen lopuksi eksistentiaalisesta kriisistäni alkanut muutos on ollut hyvä kokemus. Sen jälkeen näen kirkkaammin, tiedän enemmän ja ymmärrän paremmin.”
Shamanismi on yksi tapa rikastuttaa sisäistä maailmaa. Shamaanimatka tarkoittaa tahdonalaista siirtymistä muuntuneeseen tietoisuudentilaan. Psykoosiin taipuvaisille ihmisille shamaanimatkoja ei siksi suositella.
Aarva kuvailee shamanistista kokemusta samantapaiseksi kuin heräämisen hetki aamulla.
”Olet valveilla mutta välitilassa, ajatuksia, tunteita ja fiiliksiä tulee. Voit tulla sieltä pois halutessasi.”
Aarvan uusin kirja, hänen yhdessä Saara Metsärannan kanssa toimittamansa Shamaanimatkalla, kertoo kahdentoista shamanismista innostuneen kokemuksista. Mukana on myös tieto-osuus.
Perustekniikka shamaanimatkalle pääsemiseksi on rummutus.
”Rummutus tulee korvien kautta ja värähtelee kehossa. Se on monotonista ja auttaa keskittymään kehoon, ei ajatuksiin ja päähän. Sydämessä syntyy tunnetila, tulee ajatushäivähdys, johon tartut kiinni ja annat sen ohjata.”
Tärkeää on intentio, se mihin pyritään. Mutta intentiota ei hetken päästä enää tarvita.
”Kun päästämme mielikuvamaailmamme auki, se johtaa meitä. Matka tehdään yleensä ryhmässä, ja yhteisön energia vaikuttaa omaankin matkaan. Matkalla lähdetään yliseen tai aliseen, ja alisesta noudetaan oma voimaeläin.”
Voimaeläin on tukena matkalla, ja siltä voi kysyä neuvoa sekä hakea tietoa. Voima- eläin on kuin apuväline, se antaa intuitiolle luvan. Aarvalla se oli ensin ilves.
Voimaeläimeltä voi kysyä neuvoa arkisiin tilanteisiin ja tunteisiin. Esimerkiksi, miten voisin lisätä myötätuntoisuutta itsessäni tai miten voisin vähentää kateutta tai surua.
Eräällä matkalla Aarvan voimaeläin vaihtui yllättäen ilveksestä pienipäiseksi, suurisydämiseksi lampaaksi. Hän oli ymmällään ja taisteli ensin asiaa vastaan. Pian pehmeä, lämmin lammas osoittautui juuri oikeaksi hänelle nyt.
Shamanistisella matkalla tarkoitus on vahvistua ja avartua.
”Nykyisin voin ihan hyvin elää kahdessa maailmassani: shamanistis-henkisessä ja tieteellis-rationaalisessa todellisuudessa.”
Pauliina Aarva
on yhteiskuntatieteiden tohtori, terveystutkija ja tietokirjoittaja. Hän tutkii täydentävien hoitojen käyttöä ja ihmisten hoitokokemuksia. Aarva on toiminut terveyden edistämisen dosenttina Tampereen yliopistossa vuodesta 2005.
Aarva on kirjoittanut kirjat Parantavat energiat. Myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (Viisas elämä 2015) sekä Täydentävät hoidot (uudistettu laitos edellisestä, 2019). Lisäksi hän on kirjojen Inhimillisyyden vallankumous, Iloa ja toivoa terveydenhoitoon (Basam Books 2018) sekä Shamaanimatkalla (Basam Books 2023) toimittaja.
