Kauneus ja Terveys

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow: "Eronneen surua ei aina ymmärretä"

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow: "Eronneen surua ei aina ymmärretä"
Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow on kääntänyt omia kompastuksiaan yhteiseksi hyväksi. Ero on ammattilaisellekin vuosien prosessi.
Julkaistu: 8.5.2020

Kun parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowin toinen avioero päätyi julkisuuteen alkuvuodesta, hänen puhelimeensa alkoi tihkua viestejä ihmisiltä, joita hän ei ollut tavannut vuosiin. Niissä toistui sama sanoma: olet ollut tukenani, kun minulla on ollut vaikeaa. Virtuaaliset sydämet ja halaukset koskettivat.

– Joskus kuulee sanottavan, että ero on parasta, mitä on tapahtunut. Ero on ehkä paljastavinta ja opettavaista, mutta parasta se ei missään nimessä ole, hän sanoo.

Avioero on aina kriisi. Se on epäonnistuminen ja elämän stressaavin tapahtuma heti puolison kuoleman jälkeen.

Ero on myös iso taloudellinen ravistelu, jonka vuoksi yksinhuoltajat ovat köyhyystilastojen kärjessä. Toki ero voi tuoda jotain aivan uutta, mutta toivoisiko kukaan eroa lapselleen? Marianna kysyy.

Ero on vuosien prosessi. Niin minunkin kohdallani.

Noin joka toinen liitto päättyy eroon. Kun ”kaikki eroavat”, alkaa helposti kuvitella, että se on vain ilmoitusasia. Sivustakatsoja saattaa sanoa, että eteenpäin vain! Liity Tinderiin, lähde baariin!

Marianna muistuttaa, että eroa on turha kääriä ruusupaperiin. On luonnollista surra ja suuttua, kun asiat eivät mene niin kuin olisi toivonut.

Parisuhdekouluttajan mielestä suomalainen ero on kulkenut parempaan suuntaan. Marianna ihailee nuoria pareja, jotka pystyvät sopimaan vanhemmuudesta ex-puolisoidensa kanssa sopuisasti. Hänestä tosin olisi hyvä miettiä jo ennen vauvan syntymää, miten lapsi hoidetaan, jos ero tulee.

– Se ei ole kyynisyyttä. Lasten ei pitäisi joutua kiistakapulaksi. Riidat lähtevät hädästä, pelosta ja tuskasta.

Moni eronnut vaatii eksältään heti kaveruutta. Ympäristökin saattaa painostaa siihen lasten takia. Se on Mariannasta kohtuutonta.

– Puolison kanssa ei voi rakastella edellisviikolla ja olla seuraavalla vain kaveri. Eron vaiheet on käytävä läpi. Ei voi vain puristaa itseään kaveruusvanhemmuuteen.

Eroavan parin on otettava välimatkaa, jotta kumpikin voi päästää toisesta irti. Se on tärkeää lastenkin vuoksi. Jos eroavat vanhemmat tekevät kaiken edelleen yhdessä, he antavat lapselle valheellisen kuvan: aivan kuin mikään ei olisi muuttunut.

Ellei itke eroa ja ikävöi toista, niin mitä sitten ylipäätään suree? Ei pidä yrittää olla superselviytyjä, joka antaa viestin, ettei avioero merkitse mitään.

Vanhempi antaa lapselle mallin, miten elämässä selviää. Lapsi imee sen hiljaisena tietona äidin tai isän käyttäytymisestä. Hän myös noukkii pienistä vihjeistä, kuinka vanhemmilla synkkaa.

– Pariskunnan välillä on oltava lämpöä. Kukaan lapsi ei halua varttua jääkaapissa.

Marianna haluaa ennen kaikkea suojella lapsia. Hän tekee parisuhdetyötä, jotta vanhemmilla olisi paremmat parisuhdetaidot ja lapsilla siten hauskempaa.

Onnellisen suhteen mallia ei tullut kotoa. Marianna toivoi, että vanhemmat eroaisivat riitaisesta liitosta. Hän pakeni kotioloja mielikuvitusmaailmoihinsa.

Kun vanhemmat sitten erosivat, Marianna ja äiti muuttivat pienempään asuntoon. Kotielämä rauhoittui. Hän ei yhdistä nuoruusaikaansa angstia eikä ahdistusta.

– Moni lapsi ei saa kotonaan vain olla, löhötä ja lueskella. Minä sain viettää aikaani hyvin vapaasti. Tässä loppuunpalamisen yhteiskunnassa pitäisi muka aina olla puuhastelemassa jotakin.

Kulttuurissamme piiloudutaan työn taakse.

– Annamme jo lapsille mallin, että olet hyväksytty vain suoritustesi kautta, et riitä omana itsenäsi. Voisimme kehottaa lapsia vain olemaan ja lepäämään.

Kun ihminen sitten pysähtyy, hän joutuu kohtaamaan ajatuksensa. Mieleen voi nousta jotain kiusallista, kipeää ja selvitettävää.

– Haemme työstä hyväksyntää, kehuja ja rakkautta, koska vanhempamme ovat kehuneet meitä tekemisestä eikä olemisesta. Moni aikuinen suorittaa lomatkin sen sijaan, että istahtaisi yhdessä puolisonsa kanssa laiturinnokkaan kysymään, mitä toiselle kuuluu

Voisiko olla puolison kanssa vierekkäin ja antaa mahdollisuuden kommunikoinnille?

Mariannan toinen avioliitto kesti 22 vuotta.

– Se oli hyvä liitto, josta 12 vuotta oli mielettömän hyvää aikaa.

Eron valmistelu kesti häneltä kymmenkunta vuotta.

– Meille ei jäänyt kysymysmerkkejä. Puimme päätöstä monin tavoin. Jos suhde on vino, se katkeaa ja kaatuu, Marianna sanoo muttei halua avata eron syitä enempää.

Pariskunnan kaikki lapset olivat jo aikuisia, kun Marianna marraskuussa 2018 istutti heidät sohvalle ja kertoi, mihin oli puolisonsa kanssa päätynyt.

Ero koskettaa, olivatpa lapset minkä ikäisiä tahansa. Pahinta on, jos he eivät ymmärrä, miksi ero tapahtuu.

– Lapset totesivat minulle heti, että hyvä, kun kerroit. Mutta motiivien ymmärtäminen ei poista surua.

Vanhemmuus on ollut kaikista vaikeinta ja kaikista ihaninta Mariannan elämässä.

– Tyttäreni halusi lapsen 21-vuotiaana. Hän kiiruhti äitiyteen monesta syystä mutta myös, koska oli kuulemma saanut minulta kuvan, ettei mikään ole yhtä helppoa kuin vanhemmuus. Ehkä lapset aistivat, että minusta on oikeasti tosi lystiä olla lasten kanssa.

Vaikeinta Mariannalle ovat olleet omien lasten kokemat vääryydet ja kivut. Yksi lapsista syntyi vakavasti sydänsairaana. Lastensairaalan teho-osastot tulivat tutuiksi. Yhtä lasta kiusattiin vakavasti koulussa. Kokemus koettelee perhettä edelleen.

– Olemme puhuva perhe, ja keskusteluja ja pohdintoja on riittänyt. Lapsen sydänsairauden aikana aloin kirjoittaa paljon ja purkaa siten ahdistustani.

Viime vuoden toukokuussa juhlittiin nuorimman lapsen ylioppilasjuhlia. Niiden jälkeen Marianna muutti pois kotoa mökilleen Turun saaristoon koko kesäksi. Pariskunta toteutti eronsa rauhassa.

Mökillä Mariannalla on ollut rauha toipua, kirjoittaa ja suunnitella tulevaa. Myös esikoisromaanin julkaisu on vienyt ajatuksia toisaalle.

Marianna Stolbowin mukaan omat murheensa voi myös hyödyntää. – Olen kääntänyt kompastuksiani yhteiseksi hyväksi, jota jaan.

Monikulttuurisen perheen lapsena Marianna on tottunut muuttamaan. Hän on venäläis-saksalaista sukujuurta. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan Italiaan. Marianna on asunut perheineen muun muassa Italiassa, Ruotsissa ja Japanissa. Silti hän ei kiellä, etteikö muutto eron jälkeen tuntunut raskaalta. Hän luopui idyllisestä sinisestä omakotitalosta Helsingin Käpylässä ja asettui kaupungin keskustaan sinkkuasuntoon.

– Meidän ei pitänyt olla omakotiasujia. Minulla oli päähänpinttymä siitä, että omakotitalossa asuu onneton perhe, jonka vankina äiti on.

Viisihenkiselle perheelle talo oli hyvä ratkaisu. Tosin ensimmäisinä kesinä Marianna ja puoliso hämmästyivät sitä, että läheisissä pihapiireissä nikkaroitiin koko ajan.

– Me istuimme pihalla, käänsimme romaanin sivua ja tunsimme vain lievää syyllisyyttä.

He eivät puuhastelleet myöhemminkään, korjasivat vain omenat, päärynät ja kirsikat ja keittivät ne hilloiksi. Viime joulun Marianna vietti talossa, leipoi ja laittoi kuten ennenkin. Hänen piti haudata unelma siitä, että lapset tulevat ja menevät perheineen sinisessä talossa.

Sydäntä riepoo, kun hän miettii vanhoja perennoja, jotka nousevat talon puutarhasta. Mikä niistä kukkii mihinkin aikaan? Sitä hän ei enää pääse ihailemaan.

– Asunto keskustassa ja mökki saaristossa ovat toimiva yhdistelmä. Mutta pieneen asuntoon ei mahdu riittävän suurta ruokapöytää koko pesueeni yhteisille aterioille.

Mariannan pitää vielä löytää ratkaisu siihen jossain vaiheessa. Parikymppisenä hänellä ei olisi ollut malttia. Hän on oivaltanut joka suhteessaan, miksi on valinnut juuri kyseisen ihmisen ja mitä se kertoo hänestä.

Huonossa suhteessa olen oivaltanut, mitä olen paitsi. Ikääntyessään tuntee itseään yhä paremmin.

Omat mutkansa ja murheensa voi myös hyödyntää.

– Olen kääntänyt kompastuksiani yhteiseksi hyväksi, jota jaan.

Joku voi luulla, että hyvässä parisuhteessa ollaan aina onnellisia. Rakkaus ei estä onnettomia kausia. Moni pohtii liitossaan, onko yhteiselämä riittävän hyvää. Mariannalla on selvä näkemys. Parisuhde voi ottaa enemmän kuin antaa ja uuvuttaa täysin.

– Pelko piirtää perheen rajat. Se on hyvä mittari ja rajapyykki, hän sanoo.

– Jos pelkää, että sairastuu tai ettei jaksa, jos ei uskalla sanoa mielipiteitään tai jos lapsi jännittää kotona, on syytä hakea apua. Vähättelykin on huonoa kohtelua.

Yli 60-vuotiaiden avioerot ovat lisääntyneet. Marianna suosittelee kysymään, onko kaikki kivet varmasti käännetty. Onko katsottu, mihin omat voimavarat riittävät? Joillekin sairaan puolison hoitaminen voi olla viimeinen läheisyyden paikka. Ratkaisua on silti harkittava, jos on vaarassa uupua ja sairastua itsekin.

– Monella on parempi olo, kun hoitaa toisen loppuun asti. Omaan väsymykseen voi hakea apua.

Lesken surua ymmärretään, mutta eronneen surua ei aina. Ero voi aiheuttaa masennusta, väsymystä ja pahoinvointia. Eronnut voi tarvita tukea arjessa.

Mennyt talvi oli rankka. Pimeys otti koville. Silti Marianna on ollut samalla pulppuavan onnellinen.

– Olen hullun optimistinen ihminen ja itsekäs ottamaan omaa aikaa.

Pari vuotta sitten hän totesi lehtihaastattelussa, että jos vielä eroaa, hän ei vaadi itseltään mitään vuoteen. Sen hän on pitänyt.

Olen enimmäkseen vain lillunut.

Aivan konkreettisesti hän lilluu kolmena aamuna viikossa Helsingin Kauppatorin uimalassa. Tiistai-iltapäivisin hän ei tee töitä vaan hakee tyttärenpoikansa eskarista. He menevät kahvilaan, pojan sirkuskouluun ja sen jälkeen viettävät aikaa kahden. Marianna ei suorita kesäisin mitään pakollista. Hän myös pohtii, vaihtaisiko ammatillista suuntaansa.

– Olen aikansa kutakin -ihminen. Jotkut ovat ihmetelleet, miksi myisin kultamunani. Se on minulle tyypillistä tyhmänrohkeutta. Olen aina löytänyt leivän itselleni.

Marianna on onnellinen siitä, millaista perhe-elämää hän sai viettää toisessa liitossaan. Rakkaimmat muistot ovat ajalta, jolloin lapset olivat pieniä. Marianna nauttii myös, kun saa kuunnella lastensa keskustelua. Perhe lähti yhdessä Italiaan, kun Marianna täytti 50. He matkasivat junassa 500 kilometriä.

– Keskustelu paljasti lasteni elämänarvot. He ovat syvällisiä ja kyseenalaistavia ja sanoittavat tunteensa.

Junamatka opetti jotain muutakin.

– Olen ajatellut, ettei minulle saa tapahtua mitään, koska olen vastuussa lapsistani. Matkalla tajusin, että he selviävät itsekseen, voisin vaikka kuolla. Ajatus kuulostaa hirvittävältä mutta on myös helpottava.

Marianna löytää onnea niin suurista kuin pienistä asioista. Onnea on kulkea käsi kädessä kaupungilla toisen ihmisen kanssa.

Itkin... kun tajusin, ettei minulla tai puolisollani ollut enää avaimia avioliittoomme ja se tulisi päättymään eroon.

Yllätyin... miten onnellisena elämä voi näyttäytyä tässä kohtaa.

Häpesin... suomalaisten puolesta, kun ulkomaalaistaustainen vävykokelaani ei saa mistään vuokra-asuntoa.

Marianna Stolbow

  • Ikä: 54
  • Ammatti: Parisuhdekouluttaja, yrittäjä ja kirjailija
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Perhe: Kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Asuu yksin.
  • Harrastukset: Uinti, lukeminen ja lorvailu.
  • Motto: Turvattomat yksilöt muodostavat turvattoman yhteiskunnan, turvassa kasvaneet turvallisen.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 05/2020.

1 kommentti