Voi hyvin

Sairauksistaan avoimesti puhunut Päivi Storgård kokee olevansa ulkopuolinen: ”Kuka enää kelpaa työelämään?”

Sairauksistaan avoimesti puhunut Päivi Storgård kokee olevansa ulkopuolinen: ”Kuka enää kelpaa työelämään?”
Kuka kelpaa, kuka ei? Päivi Storgård on joutunut miettimään tätä usein. Hän on kertonut avoimesti sairauksistaan. Monet kiittävät Päiviä rohkeudesta ja hänen suuresta sydämestään, mutta työtä hakiessa hän on saanut osakseen täystyrmäyksen.
Julkaistu: 30.11.2021

En tule yhtäkkiä hulluksi kesken työpäivän. Ymmärrys, kyky hallita monimutkaisia kokonaisuuksia, kommunikaatiotaidot ja muisti ovat taas iskussa. Kokemusta on. Okei, niin on ikääkin. Olen 55-vuotias.

Näin kirjailija ja toimittaja Päivi Storgård kirjoitti syyskuussa 2021 Facebook-päivityksessään, jossa hän kertoi kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksistaan. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään ja aivoinfarktistaan julkisesti puhuneen naisen on vaikeaa saada töitä.

Yli 25 vuotta media-alalla ja politiikan parissa töitä tehneen Päivin työhaastattelut tyssäävät kerta toisensa jälkeen samaan kysymykseen: luuletko pärjääväsi paineessa?

Päiviä kysymys harmittaa.

– Luulen ja tiedän pärjääväni. Enhän muuten olisi hakenut työpaikkaa.

Päivi Storgård on kirjoittanut kirjan, joka käsittelee hänen kaksisuuntaista mielialahäiriötään. ”Tavoitteeni on ollut hälventää avoimuudellani ennakkoluuloja mielen sairauksista”, hän sanoo.

Voimat vain valahtivat pois

Olo oli sumuinen ja hengittäminen työlästä. Aivan kuin vanhanaikainen silitysrauta olisi painanut rintakehää. Viime vuoden joulukuussa Päivi tunsi ahdistuksen palaavan pitkän tauon jälkeen. Hän koki olevansa mustassa kaivossa, jonka pohjalta ei pääse kipuamaan ylös.

Arkiset askareet vaativat ponnisteluja.

– Saatoin joutua vetäytymään sänkyyni lepäämään sen jälkeen, kun olin pessyt aamulla hampaani. Voimani vain valahtivat pois, Päivi kertoo.

Luonteelleen ominaisesti hän yritti sinnitellä oireidensa kanssa yksin. Hän halusi olla sisukas. Vasta, kun olo kävi sietämättömäksi, Päivi pyysi avomiestään viemään hänet lääkäriin.

”Olin pettynyt, tunsin epäonnistuneeni sairauteni hoitamisessa.”
Päivi Storgård

Helsingin psykiatrisessa päivystyksessä Päivi lähetettiin saman tien hoitoon suljetulle osastolle. Hän viipyi siellä kolme kuukautta.

Käänne oli Päiville pettymys.

– Kaksisuuntainen mielialahäiriöni oli pysytellyt oireettomana lääkityksen avulla vuosikausia. Tunsin epäonnistuneeni sairauteni hoidossa.

Päivi oli kuitenkin kiitollinen siitä, että hän sai apua.

– Sairaalassa koin olevani turvassa. Suomessa on huippuluokan hoitoa, kunhan sitä onnistuu saamaan. Tunsin, että minusta välitettiin. Kaikilla ei ole yhtä hyvä onni.

Nyt Päivi voi hyvin. Hän vietti kesän rapsuttamalla vanhan hirsitalonsa pihalla kukoistavaa puutarhaa Strömforsin ruukkikylässä. Yrteistä ja kukista huolehtiminen oli terapeuttista.

Päivillä olisi voimia ja intoa työelämään, mutta työpaikan saaminen on kiven alla. Näin on ollut siitä lähtien, kun Päivi alkoi puhua avoimesti mielenterveydestään julkaisemalla vuonna 2013 kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertovan esikoiskirjansa Keinulaudalla.

Samana vuonna Päivi vietti pari viikkoa psykiatrisessa sairaalassa. Sinne hän sai silloiselta työnantajaltaan puhelun. Hänen työsopimuksensa purettiin koeajan puitteissa.

– Esimieheni sanoi minulle suoraan, että jos hän olisi tiennyt sairaudestani, hän ei olisi palkannut minua.

Vuosiin Päivi ei ole hakemisesta huolimatta saanut kuin lyhyitä tai yksittäisiä keikkoja freelancerina. Hän menisi mieluiten kokopäivätyöhön.

Päivi kokee, että hänen sairauteensa liittyy työnantajien puolelta tietämättömyyttä ja vieroksuntaa.

– Usein kaksisuuntaiseen mielialahäiriööni viitataan haastattelussa sanalla ’toi’. Minulta kysytään, että miten pärjäisit meillä, kun sinulla on ’toi’. Keskustelua on vaikea jatkaa, kun minulla on valmiiksi hullun leima otsassa.

Milloin viisikymppisyydestä tuli vika?

Kuka enää kelpaa työelämään? Tätä kysymystä Päivi on pyöritellyt mielessään viime vuosina. Hänellä on omasta mielestään kaksisuuntaisen mielialahäiriön lisäksi toinenkin ”vika”, viisikymppisyys.

– Yli viisikymmentävuotiasta miestä pidetään kokeneena kehäkettuna, joka on parhaassa iässä. Kuusikymppinen mies on jo pääjohtaja-ainesta. Seitsemänkymppiset ovat presidenttejä. Naisen urakäyrä ei valitettavasti kulje samaan suuntaan.

Päivi kärjistää asiaa sanomalla, että alle 40-vuotias nainen on työnantajalle riski, koska hän voi vielä synnyttää. Yli nelikymppinen nainen taas alkaa selvästi olla monille liian vanha.

”Esimieheni sanoi, ettei olisi palkannut minua, jos olisi tiennyt sairaudestani.”
Päivi Storgård

Lukuisia työhakemuksia vuosien aikana lähettänyt Päivi on hyvin perillä työnantajien vaatimuksista. Hän pitää niitä kohtuuttomina, jopa hupaisina.

– Pitäisi olla alle 30-vuotias, työkokemusta kymmenen vuotta, mielellään pari korkeakoulututkintoa, kielitaitoa, ulkomailla suoritettu harjoittelu, esimieskokemusta, someosaamista – ja tietenkin olla hyvä tyyppi, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Päivi tietää, ettei hän ole ajatustensa kanssa yksin. Kun hän julkaisi työnhaun vaikeudesta kertovan Facebook-päivityksen ja blogikirjoituksen, hän sai satoja palautteita, joissa kerrottiin samankaltaisista tunteista.

Päiville tulleissa viesteissä toistuvat kokemukset häpeästä, kelpaamattomuudesta ja joukkoon kuulumattomuudesta. Moni pelkää tulevaisuutensa puolesta, sillä elämän peruspilarit, kuten talous, liittyvät vahvasti työpaikkaan.

– Minunkin talouteni on ollut tiukoilla. Olen ollut välillä osittain Kelan tukien varassa ja välillä tienannut pätkätöistä juuri ja juuri sen verran, että tulen toimeen.

Onnellinen lapsuus on kannatellut

Muutama vuosi sitten Päivi istui vahvasti alkoholilta tuoksahtavan miehen viereen raitiovaunussa Helsingissä. Kyyneleet alkoivat vieriä miehen poskia pitkin. Päivi kysyi tuntemattomalta, mikä hätänä. Mies kertoi, että hän on koditon ja että hänen tyttöystävänsä oli juuri kuollut.

Myös Päiviä alkoi itkettää. Hän oli pian jäämässä ratikasta pois ja mietti sekunnin murto-osan, mitä voisi tehdä. Päivi kaivoi kassista esiin ostamansa mansikkaropposen. Hän ojensi sen miehelle, katsoi tätä silmiin ja kiirehti ovesta ulos.

– Halusin jollain tavalla osoittaa, että välitän.

Jokainen ihminen on samanarvoinen. Tämän periaatteen Päivi oppi lapsuudenkodistaan. Päivin isä työskenteli poliisina ja äiti kuurojen opettajana. Heillä kävi paljon vieraita, nuoria ja vanhoja, jotka kaipasivat tukea. Kun Päivi meni koulusta kotiin, hän ei useinkaan tiennyt, kuinka monta ihmistä on illalla kokoontunut syömään perheen ruokapöydän ääreen.

Päivin isä, Leevi, kantoi sotalapsiperheen surua vielä aikuisenakin. Hän halusi antaa omille lapsilleen mahdollisimman turvallisen kodin.

– Meistä pidettiin hyvää huolta. Onnellinen lapsuuteni on kannatellut minua elämän vaikeissa kohdissa.

Kotoaan Päivi oppi myös sen, että asioita ei kannata kätkeä sisimpäänsä, vaan niistä on parasta puhua.

– Tämän toimintamallin olen halunnut siirtää omille lapsilleni. Meidän perheessämme ei ole tabuja.

Päivin arvot ovat peräisin hänen lapsuudenkodistaan, jossa korostettiin ihmisten yhdenvertaisuutta.

Tuntematon nainen pelasti Päivin hengen

Myös Päivi on kohdannut hyväsydämisiä ihmisiä, jotka tarjoavat apuaan. Lentomatkalla Firenzestä Helsinkiin kaksi vuotta sitten tuntematon nainen pelasti Päivin hengen. Terveydenhuollon ammattilaisena työskentelevä nainen huomasi, ettei vieruskaverilla ollut kaikki kunnossa. Päivin toinen suupieli roikkui, eikä hän nähnyt mitään.

Kone teki välilaskun Kööpenhaminaan, jotta Päivi saatiin kiidätettyä ambulanssilla sairaalaan. Hänellä todettiin aivoveritulppa, jonka liuotushoito ehdittiin välilaskun ansiosta aloittaa ajoissa. Päivi vietti Kööpenhaminan sairaalassa kolme viikkoa, jonka jälkeen hoitoa jatkettiin Suomessa.

– Tuo tuntematon nainen oli minulle kirjaimellisesti taivaan enkeli. Onneksi sain hänen henkilötietonsa, joten pystyin kiittämään häntä myöhemmin.

Päivillä on myös muita enkeleitä ympärillään. Hän kutsuu ystäväporukkaansa enkelikaartiksi. Hänen lähimmät ystävänsä osaavat rientää avuksi juuri silloin, kun heitä eniten kaivataan.

– Heillä on varmaan kuudes aisti. Kun minulla on huono päivä, puhelimeni soi ja joku ystävistäni ilmoittaa tulevansa kylään. Jos olen väsynyt, ystäväni auttavat minua ihan konkreettisesti esimerkiksi valmistamalla ruokaa.

Myös avopuoliso on korvaamaton tuki. Hän on hyväksynyt Päivin sairauden parisuhteen alusta alkaen.

– Kelpaamattomuuden tunteet liittyvät vain yhteiskunnan asenteisiin ja työelämään. Nykyiselle lähipiirilleni olen aina riittänyt sellaisena kuin olen. Olen tästä todella kiitollinen. Tiedän, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin.

Päivi toivoo, että työelämään kelpuutettaisiin kaikenikäiset. ”Hiljainen tieto ei siirry eteenpäin, jos palkataan pelkästään nuoria aikuisia.”

Usko huomiseen auttaa toivottomuuden edessä

Päiviä kannattelee myös kristillinen vakaumus. Hän uskoo siihen, että ihmisen sielu jatkaa elämää kuoleman jälkeen.

– Hengellisyys tarkoittaa minulle turvaa, toivoa ja lohtua. Voin luottaa siihen, että on olemassa jokin suurempi suunnitelma ja että minusta pidetään huolta. Osan asioistani saan jättää Jumalan käsiin.

Jos Päivillä on huono olo, hän ristii kätensä ja juttelee yläkertaan, niin kuin lapsuudenkodissa opetettiin. Myös hengellisen musiikin kuunteleminen, etenkin Bachin sävellykset, rauhoittavat häntä.

– Musiikin avulla tavoitan pyhän.

Päivin mielestä uskonnollisista ajatuksista puhuminen on nykypäivänä vähän samanlainen tabu kuin mielenterveysasiat.

– Saatamme nähdä yhden illan aikana televisiosta useamman murhan, ja tätä pidetään normaalina. Sen sijaan ihminen, joka puhuu jumalasuhteestaan, luokitellaan helposti ’hihhuliksi’, ’oudoksi’ ja ’äärikonservatiiviksi’.

Vaikka välillä toivottomuus on vallata mielen, Päivi uskoo valoisaan huomiseen.

– Minun on pakko luottaa siihen, että löydän vielä mieluisan työpaikan, jossa saan kokea oleva tarpeellinen. Minulla on jäljellä liki 15 vuotta tehokasta peliaikaa. En voi lyödä hanskoja tiskiin!

Päivin mukaan moni asia on asenteesta kiinni. Myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on löydettävissä jotain hyvää. Sairauden ansiosta Päivi on oppinut pitämään paremmin huolta itsestään ja tunnistamaan omat rajansa.

Hän nukkuu riittävästi, vaalii sosiaalisia suhteitaan, eikä käytä alkoholia, sillä se ei tee sairaudelle hyvää. Usein hän hakeutuu voimapaikkaansa lähimetsään kuljeskelemaan ja halaamaan puita.

– Opin lapsena lukemaan mummolassa ison tammen juurella. Rakastan edelleen vanhoja tammia.

Toisinaan Päivi toivoo, ettei hän olisi ollut niin avoin. Halu lisätä ymmärrystä mielenterveyteen ja -sairauteen liittyvissä asioissa ei ole ollut hänen itsensä kannalta aina edullista.

– Saamani valtavan palautemäärän perusteella olen ehkä pystynyt auttamaan toisia. Siksi avoimuuteni on kannattanut.

Päivi toivoo, että asenteet työmaailmassa muuttuisivat lempeämmiksi.

– Uskon, että voisimme kaikki paremmin, jos jokaiselle löytyisi siellä oma paikkansa.

Hyvän olon lähteet

Musiikki

”Soitan pianoa, laulan ja kuuntelen erityisesti klassista musiikkia. Musiikki tekee hyvää sekä sielulle että ruumille. Se resonoi koko kehon läpi ja antaa aivoille virikkeitä.”

Vesi

”Uidessa tunnen olevani yhtä elämän peruselementin kanssa. Pyrin muutenkin aina veden äärelle. Ikkunoistamme näkyy Kymijoki, eikä merikään ole kaukana.”

Neulominen

”Äidin puolen sukuni on käsistään kätevä. Tunnen liittyväni sukupolvien ketjuun, kun lanka kulkee sormien lomassa ja villasukka alkaa saada muotonsa. Lisäksi sydänystäväni Firenzessä on neulesuunnittelija. Heidiltä saan aina apua ja viimeiset vinkit."

Päivi Stordgård

on 55-vuotias kirjailija, toimittaja ja entinen poliitikko. Turussa syntynyt ja Tampereella kasvanut Päivi on työskennellyt muun muassa Ylen Aamu-tv:n juontajana ja Nelosen uutisankkurina ja -päällikkönä.

Vuonna 2013 Päivi julkaisi esikoiskirjansa Keinulaudalla (Kustantamo S&S), joka kertoo hänen omakohtaisista kokemuksistaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Hän asuu Strömforsin ruukkikylässä Loviisan kupeessa avopuolisonsa ja kissansa kanssa. Päivin kolme lasta ovat jo aikuisia.

Hän harrastaa kuorolaulua, uintia ja neulontaa.

Kuvauspaikka: Villa Furuvik

2 kommenttia