Kauneus ja Terveys

Päivi tapasi 30 lääkäriä ennen kuin veritulppa todettiin: "Lääkärit epäilivät, että vika on päässäni"

Päivi tapasi 30 lääkäriä ennen kuin veritulppa todettiin: "Lääkärit epäilivät, että vika on päässäni"
Päivi Kataikko oli koko ikänsä liikkunut paljon ja tehnyt maatalon töitä. Yhtäkkiä hän ei jaksanut tehdä yhtään mitään. Päivi teki testamentin ja valmistautui pahimpaan. Vasta silloin keuhkoveritulppa vihdoin todettiin.
Julkaistu: 17.6.2020

Päivi Kataikko, 59, maanviljelijä, Hamina:

"Kaikki alkoi epämiellyttävästä tunteesta jaloissa. Minun teki usein mieli liikutella niitä, koska se helpotti oloa. Toinen jalkani tuntui kireältä ja kipeältä. En silti ollut huolissani. Oireet olivat niin lieviä, etten ajatellut, että jotain on oikeasti vialla. Meni useampi kuukausi.

Sitten minua alkoi yskittää joka aamu. Kun heräsin, lähdin heti kävelemään postilaatikolle, jotta voisin yskiä matkalla enkä röhisisi kotona.

Aloin hengästyä helposti ja olin voimaton, vaikka olin aina liikkunut paljon ja tehnyt fyysistä työtä maatilallamme. Rintaakin pisti. Aloin epäillä, että olen todella sairas. Oli vuosi 2009 ja olin 48-vuotias.

Menin terveyskeskukseen. Lääkäri ei uskonut minua, ehkä siksi, että minulla oli niin monta oiretta yhtä aikaa ja näytin päällepäin terveeltä. Hän kirjoitti minulle rauhoittavia lääkkeitä.

En syönyt niitä, sillä en mielestäni ollut niiden tarpeessa, vaan tarvitsin hoitoa sairauteeni.

Oloni vain paheni. Etsimme mieheni kanssa netistä tietoa oireistani: ne täsmäsivät keuhkoveritulppaan. Ravasin terveyskeskuksessa ja keskussairaalassa, mutta en saanut apua. Veritulppaa ei tutkittu, vaikka pyysin.

Lääkärit epäilivät, että vika on päässäni. Se oli törkeää. Pelkäsin. Tiesin, että kuolen, jos minua ei uskota.

Pian en enää jaksanut kävellä postilaatikolle. Lopulta olin niin huonossa kunnossa, etten jaksanut tehdä mitään. Mieheni syötti ja pesi minut ja kantoi sänkyyni artikkeleita veritulpasta.

Olin turhautunut, ja mieleni oli maassa. Tein testamentin. Sanoin miehelleni, että jos käy huonosti, hänen pitää tehdä valitus hoitovirheestä.

Lopulta lähdin Kotkaan yksityiselle lääkäriasemalle. Sitä kautta pääsin ultraäänitutkimukseen, jossa syvät laskimoni kuvattiin. Näytin radiologille kipeimmän kohdan pohkeessani. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi: täältä ei löydykään normaalia veren virtausta.

Huokasin helpotuksesta. Olin tavannut yli 30 lääkäriä saamatta apua. Tiesin koko ajan, että olen vakavasti sairas, enkä hullu. Nyt veritulppa oli viimein löytynyt. Sain lähetteen keskussairaalaan. Selvisi, että minulla oli massiivinen veritulppa molemmin puolin keuhkojani.

Olin niin uupunut, että voimani eivät riittäneet edes pelkäämiseen, vaikka keuhkoveritulppa on hengenvaarallinen. Ajattelin, että nyt saan hyvää hoitoa – mutta jouduin pettymään vielä monesti.

Olin sairaalassa kahdeksan päivää. Toipuminen oli hidasta. Olin hyvin huonossa kunnossa. Sain lisähappea, ja liikkuminen kiellettiin. En saanut käydä edes vessassa.

Sain pistoksena hepariinia, joka pysäyttää veritulpan kasvamisen, ja varfariinia, joka hidastaa veren hyytymistä.

Kotona voimaton olo jatkui. Lääkärit eivät taaskaan uskoneet minua, mutta lopulta sain lisää lääkettä. Käytin varfariinia yhteensä 2,5 vuotta.

Kun veritulpan löytymisestä oli mennyt puoli vuotta, olin vihdoin oma itseni. Pystyin taas tekemään maatilan töitä, lenkkeilemään ja hiihtämään. Luulin, että koettelemus on nyt takanapäin.

Liikuin paljon, koska en halunnut sairastua uudelleen. En ollut peloissani, mutta tiesin, että veritulppa voi tulla uudelleen, jos sen on kerran sairastanut.

Välttelin istumista ja pitkiä automatkoja. Jos jouduin istumaan pitkään autossa, pysähdyin tunnin välein jaloittelemaan. Jos lensin jonnekin, otin hepariinia, joka ehkäisee tulpan syntymistä. Käytin myös tukisukkia lääkärin ohjeen mukaisesti kaksi vuotta ja sen jälkeen vielä esimerkiksi lentomatkoilla. Vältin kiristäviä nilkkasukkia.

Lähdin vaeltamaan Keski-Eurooppaan vuonna 2014. Kun palasin kotiin, ongelmat alkoivat. Oloni oli voimaton ja henkeä ahdisti.

Jouduin jälleen menemään yksityiselle lääkärille. Minulla oli tulpan oireet, mutta olin jo itse aloittanut lääkityksen, ja se oli alkanut auttaa.

Viime keväänä lähdin yksin lomalle Turun saaristoon. Yhtenä aamuna heräsin siihen, että pohkeeni oli kipeä. Menin rantaan katselemaan, ja minua alkoi väsyttää. Ajattelin, että nyt on mentävä mökkiin. Sitten alkoi kirvellä rintaa. Pyörryin vessaan ja löin pääni. Kun heräsin, ymmärsin, että minulla on taas tulpan oireet.

Otin lääkettä, joka auttoi. En mennyt lääkäriin, sillä kuvittelin, että selviän tilanteesta lääkkeilläni. Ajattelin, että tuskin hoito on Turussa sen kummempaa kuin kotonakaan.

Kotimatkalla minun oli vaikea pysyä virkeänä. En osannut tankata autoa huoltoasemalla. Jokin oli hullusti.

Välttelin lääkäriin menemistä viikon. Pelkäsin, ettei minua taaskaan uskota. En voinut enää luottaa, että saan apua.

Kun oireet jatkuivat, menin lopulta lääkäriin.

Jouduin jälleen taistelemaan. Mutkien kautta pääsin kokeisiin: minusta otettiin monet kuvat ja laboratoriotestit. Ne vahvistivat, että minulla oli taas ongelmia verenkiertoni kanssa. Se oli luultavasti seurausta automatkasta, vaikka jaloittelinkin välillä.

Verestäni oli testattu hyytymistekijät ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Silloin mitään ei löytynyt, mutta minulla oli silloin jo veritulppalääkitys. Paljon myöhemmin sain kuulla, että se voi vaikuttaa tuloksiin.

Nyt pääsin uudestaan testiin. Tällä kertaa tulos oli, että vereni hyytymisessä on poikkeavuutta. Minulla on tavallista suurempi riski saada veritulppa.

Olin tyytyväinen, että sain vihdoin selityksen. Tällä kertaa lääkärikin uskoi asian ja sanoi, etten voi missään tapauksessa olla ilman lääkitystä. Huh helpotusta!

Nyt minulla on lääkitys loppuiäkseni. Taisteluni on vihdoin ohi.

Tämä kokemus on vahvistanut minua. Olen oppinut, etten ole huonompi kuin minua koulutetummat ihmiset. Voin olla oikeassa ja lääkäri väärässä.

Olen huolissani sairaanhoitomme tasosta ja surullinen niiden puolesta, jotka eivät uskalla tai jaksa taistella.

Minulla oli onneksi mieheni, ystävieni ja veljeni perheen tuki.”

8 kommenttia