Padel-kentät olivat aluksi betoniseinäisiä. 1990-luvulla, kun Padel yleistyi, rakennettiin lasiseinäisiä kenttiä.
Padel kenttä on kooltaan 10m² x 20m² = 200m². Kokonsa puolesta Padel on mainio liikuntalaji puistoihin, koulujen pihoille ja lähiliikuntapaikaksi.
Padelia pelataan nelinpelinä.
Suomeen Padel rantautui elokuussa 2003, jolloin Helsingin Kalastajatorpan tenniskentän päälle rakensin “väliaikaisen” kentän. Kenttä oli suuressa suosiossa kaksi viikkoa, joiden jälkeen se purettiin pois. Tuolloin pelattiin myös näytösmaaottelun Espanja–Suomi, jonka Espanja voitti 9–1.
Ensimmäinen lasikenttä tuli keväällä 2004 Helsingin Hietaniemen uimarannalle, josta kenttä siirrettiin Helsingin Eiran rantaan keväällä 2005.
8.8.2003 perustettiin Suomen Padel ry, joka muutettiin 26.11.2009 Suomen Padel-liitto ry:ksi.
Suomen Padel-liitto ry. sai SLU:n tukijäsenyyden helmikuussa 2012 ja kv. liiton jäsenyyttä on haettu.
Tällä hetkellä Suomessa on 10 Padel-kenttää: Helsingissä Myllypuron Finland Smash 2 sisäkenttää + 1 ulkokenttä ja Hernesaaressa Pyhän Birgitan puistossa 2 ulkokenttää.
Jyväskylässä 2 ulkokenttää Killerin Liikuntakeskuksessa, Pyhtäällä sisäkenttä Pyroll Areenalla, Tammisaaressa 1 ulkokenttä sekä sokerina pohjassa Saimaalla Holiday Club katolla Pohjois-Euroopan ensimmäinen kattopadel-kenttä.
Padelia on käyty esittelemässä 9 vuotta kouluissa, päiväkodeissa sekä oppilaitoksissa ja vastaanotto on ollut aina erittäin positiivinen ja hauska. Lapset ja nuoret tykkäävät Padelista, koska mailat ovat hauskan värisiä ja näköisiä.
Lisätietoa Padelista: www.padel.fi