
Ota pelottavista muutoksista kaikki irti
Elämä on kuin suuri vuoristorata. Tuntuu, että alamäkiä ja vatsanpohjaa kouristavia mutkia sattuu paljon enemmänkin kuin huippuhetkiä. Uusia, kenties jopa ahdistavia muutoksia odottaa joka kulma takana, eivätkä ne edes lopu vuosien kuluessa.
Aina tapahtuu jotakin uutta. Kaiken lisäksi täytyy vielä olla huolissaan talouden hatarasta tilasta ja uhkaavasta terrorismista.
Pieni epävarmuus ei välttämättä olekaan niin paha asia.
- Meille uskotellaan, että meidän pitäisi elää siistiä, ennalta arvattavaa elämää. Mutta totuus on se, ettei tuolla tavalla voi nauttia elämästä täysillä. Epävakaat ajat ja hetket, jolloin haluaisit piiloutua maailmalta, voivat opettaa sinulle paljon itsestäsi, innoittaa elämäntapaohjaaja Gail Blanke.
Blanke kertoi WebMD:lle, kuinka voit selvitä neljästä mahdollisesta suuresta muutoksesta ehjin nahoin.
Suuri elämänmuutos järkyttää
Isot muutokset eivät pelkästään edellytä seuraavan askeleen ottamista, vaan ne myös haastavat kyseenalaistamaan minuutensa. Vaikka on pelottavaa katsoa taaksepäin ja ymmärtää, kuinka peruuttamattomasti elämä on nyt muuttunut, ei epämiellyttäviä ajatuksia vastaan saa taistella.
- Naimisiinmeno tai lapsen saaminen muuttavat kaiken. Siksipä ihmisten pitäisi uskaltaa sukeltaa suoraan muutokseen. Älä huolehdi siitä, kuka nyt olet, vaan ajattele tilannetta mahdollisuutena ja mieti, millainen sinusta voi tulla, Blanke neuvoo.
Identiteettikriisistä voi yrittää eroon miettimällä rauhassa, mitä uudesta elämästä voi oppia. Itsestään voi löytyä täysin uusia puolia, joita muuten ei ehkä koskaan olisi ilmennyt. Puolison kanssa eläminen voi opettaa joustavuutta. Koliikkivauvan huolehtiminen harjoittaa kärsivällisyyttä. Jos taas tiedostat muuttumisesi, mutta et tiedä yhtään, miten – sekin on normaalia. Identiteettimuutos on suuri asia, eikä sen ole tarkoituskaan olla helppoa.
Muutokset ovat rankkoja, mutta niistä saa paljon irti, kun suostuu kuuntelemaan niiden tarjoamia oppia. Kun virran mukana ajelehtii, ajan mittaan uusi elämä muuttuu toiseksi luonnoksi. Blanke kehottaa muistamaan Charles Darwinin opit: vahvin tai älykkäin laji ei selviä, vaan se, joka parhaiten sopeutua muutoksiin.
Työura huolestuttaa
Saatat olla umpikujassa työsi kanssa, et jaksaisi enää samoja töitä loppuelämääsi tai pelkäät, että sinut pakotetaan eroamaan. Työhuolet sumentavat koko maailman, mutta ahdistukselle ei saa antaa periksi.
- Joku kehitti tämän nykyisen työpolun, jossa kiivetään tikkaita ylöspäin puola kerrallaan, kunnes viimein voi siirtyä ylimmältä paikalta eläkkeelle. En pidä tätä kovinkaan loistavana järjestelynä. Mielen muuttaminen voi olla juuri sitä, mitä tarvitset löytääksesi uusia vaihtoehtoja, Blanke huomauttaa.
Blanke kertoo asiakkaastaan, joka lomautettiin. Asiakas pyysi hyviä ystäviään ja entisiä kollegoitaan kertomaan, mitkä olivat hänen ainutlaatuiset kykynsä ja ominaisuutensa. Näiden asioiden selvittämisen takana ei ollut päätös vaihtaa kokonaan alaa, vaan pikemminkin miettiä omia hyviä puoliaan. Näin saa muutettua näkökulmaansa: älä enää mieti, mitä pitäisi tehdä, vaan ymmärrä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia.
Terrorismi ja turvattomuuden tunne aiheuttavat painajaisia
- Luulemme tietävämme tarinan lopun ennen kuin se on edes tapahtunut. Rasitamme itseämme kuvittelemalla kauheuksia, vaikkei niistä seuraa mitään hyvää. Pelko on sitä, että annamme huoliemme muuttua niin koviksi, että uskomme niiden olevan totta, kertoo Blanke.
Pelko sokeuttaa kaikilta päivittäisiltä hyviltä asioilta. Pelkäämistä voi torjumalla huonot uutiset tietoisuudestaan. Tämä ei tarkoita, että pää pitää työntää hiekkaan. Mieti kuitenkin, millaisia uutisia seuraat. Jos tapanasi on keskittyä negatiivisiin tarinoihin ja juttuihin, yritä vähentää ahdistavaa uutissaantiasi. Avaa mielesi toivolle ja optimismille.
Sinkkuus ahdistaa
Mikä on parasta sinkkuudessa? Sinun tarvitsee huolehtia vain itsestäsi. Entä huonointa? Sinun tarvitsee huolehtia vain itsestäsi! Jokainen makaa joskus yöllä hereillä ja miettii, joutuuko olemaan aina yksin. Mutta sitoutumattomuudessa on yksi erityinen asia: ihmisellä silloin on todellinen vapaus tehdä sitä, mitä haluaa. Nauti tästä harvinaisesta ajasta!
- Eräs asiakkaani päätti hyödyntää sinkkuuttaan tutkimusmatkana itseensä. Hän etsi iloa kaikkialta ympäriltään, päivä kerrallaan. Hän esimerkiksi kokeili ennestään tuntematonta ruokaa ja kuunteli musiikkia, josta hän ei koskaan olisi arvannut pitävänsä, Blanke kuvailee.
Matkansa lopulla nainen oli liittynyt pyöräilykerhoon, opetellut afrikkalaista rummutusta ja jäänyt koukkuun thairuokaan. Hän rikastutti elämäänsä tavoilla, joita ei ehkä olisi koskaan löytänyt ilman yksinoloaan.
Mikä on siis kaiken tämän salaisuus? Blanke kehottaa omaksumaan positiivisen odotuksen asenteen. Toisin sanoen odota parasta. Huolehtimisen sijaan kysy ylpeänä itseltäsi, kuinka hyvän voit itse elämästäsi tehdä.
Lue lisää:Kukista kiire ja selätä stressi näillä vinkeillä10 keinoa tulla onnelliseksiMiten nauttia kesästä täysin siemauksin?