Terve.fi

Osteoporoosin oireet


Osteoporoosin oireet voivat olla hankalia havaita päällisin puolin.

Osteoporoosi kehittyy tavallisesti hitaasti ja on oireeton. Ensimmäinen oire on yleensä murtuma, jonka taustalla on yleensä jo vuosia kestänyt luukato. Nikamamurtumat eivät aina aiheuta kipua, ja ne saatetaankin todeta radiologisena sattumalöydöksenä tai pituuden lyhentymisenä.

Osteoporoosi voidaan kohtuullisen luotettavasti diagnosoida luun tiheysmittauksen avulla. Luuntiheys määritetään DXA:lla eli kaksienergisella röntgenabsorptiometrialla lannerangasta tai reisiluun yläosasta. Luuntiheyden ollessa 2,5 keskihajontaa pienempi 20-40-vuotiaiden naisten keskimääräisestä luuntiheydestä, on kyse osteoporoosista (T-luku ≤ -2,5). Mikäli mittauksessa saatu luun tiheyden arvo on 1-2,5 standardipoikkeamaa (SD) alempi kuin vertailuryhmän, on kyseessä osteopenia, eli luukato. Myös luun kvantitatiivista ultraäänitutkimusta (QUS) voidaan käyttää. Se ei ole tiheysmittaus eikä se korvaa DXA:ta. Sen korrelaatio luun mineraalitiheyden kanssa on ainoastaan kohtalainen. Toisaalta QUS voi antaa luuntiheysmittauksesta riippumatonta tietoa myös luun muista ominaisuuksista, kuten elastisuudesta ja lujuudesta. QUS:n käyttöön liittyy epätarkkuustekijöitä, joten se ei voi korvata DXA-tutkimusta.

Lue osteoporoosin hoidosta.

Luuntiheyden mittaamisen lisäksi kliinisten riskitekijöiden avulla voidaan arvioida potilaan murtumariskiä ja hoitolinjaa. Murtuman riskitekijäanalyysi FRAX laskee tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden kymmenelle vuodelle prosentteina. FRAX huomioi aikaisemmat murtumat, iän, luun mineraalitiheyden ja muut osteoporoosin ja murtumien vaaratekijät laskiessaan todennäköisyysennustetta murtumille.

Luuntiheyden seulontatutkimuksia yleisesti väestöön ei ole pidetty tieteellisesti perusteltuina. Murtumista suurin osa tapahtuu muille kuin osteoporoosipotilaille. Seulonta tulee suunnata riskiryhmiin ja jo murtuman saaneisiin potilaisiin. Laboratoriokokeista on osteoporoosin diagnosoinnissa verrattain vähän hyötyä. Lähinnä niillä voidaan sulkea pois osteoporoosin mahdollisia sekundaarisia syitä, kuten D-vitamiinin puutos, hyperparatyreoosi, hypertyreoosi, Cushingin oireyhtymä, hypogonadismi, keliakia, myelooma ja luustometastaasit. Osteoporoosidiagnoosia laboratoriotutkimuksilla ei siis voi tehdä.

Lue lisää osteoporoosista.

Lähteet:

Andersson S & Välimäki M. Miehen osteoporoosi. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 125(10):1109-16. Kustannus Oy Duodecim 2009.

Koski A-M. Curshingin oireyhtymä. Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim 2016.

Koski A-M. Osteoporoosi. Lääkärin käsikirja. Kustannus Oy Duodecim 2016.

Matikainen N. Osteoporoosi. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 132(11):1051-8. Kustannus Oy Duodecim 2016.

Mustajoki P. Tietoa potilaalle: Osteoporoosi (luukato). Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim 2017.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Endokrinologiyhdistyksen ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä. Osteoporoosi: Käypä hoito-suositus, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2017.

Ruskoaho H ym. (toim.). Farmakologia ja toksikologia. Kustannus Oy Duodecim 2014.

Välimäki M ym. (toim.). Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim 2009.

Julkaistu: 5.4.2018