Kauneus ja Terveys

Oletko onnellinen?

Oletko onnellinen?
Jos onnellisuus tuntuu sanahelinältä, tutustu itseesi kunnolla, voit kehittyä tyytyväiseksi.
Julkaistu: 17.4.2015

Anna, 32: "Vaikka epäonnistun joskus, onnellisena minun on helpompaa mennä eteenpäin. Onnellisuus on tyytyväisyyttä omaan elämään. Minulla on perusrauha. En hötkyile eri suuntiin. ”Tunsin itseni onnettomaksi erään ihmissuhteen päättyessä. Nuorempana lietsoin onnettomuutta käpertymällä itseeni.Nykyään tulen onnelliseksi läheisteni seurassa. Silloin ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Voin vain olla oma itseni ja tunnen oloni hyväksi. Se on onnea. Negatiivisten ihmisten seurassa yritän pysytellä myönteisenä. Olen myös yrittänyt vaikuttaa heidän ajatteluunsa, mutta muita on vaikea muuttaa. Onkin tärkeä harkita, keitä pitää lähellä. Onnellisuus on sitäkin, ettei syytä muita. Ihminen on onnellinen, kun ei mieti sitä liikaa. Onnellisena voi tavallaan unohtaa itsensä ja kaiken ympärillään. Monilla on vaatimuksia onnellisuudesta, mutta ei se vaatimalla tule."

Hanna, 52: ”Olen päättänyt olla onnellinen tai ainakin tyytyväinen. En anna alakulon vallata mieltäni vaan teen ja toimin. Olen huomannut, että liika pohdiskelu ei ole minulle hyväksi. Niinpä teen asioita, otan osaa ja sanon mielipiteeni. Ennen en olisi suin surminkaan mennyt juhliin tai kyläpaikkaan, jossa tiesin olevan paljon vieraita ihmisiä. Nyt ajattelen, että he ovat vain ihmisiä ja rupean juttelemaan. Vaikka mielialani ei olisi onnellinen, minua ilahduttaa se, että saan aikaiseksi. Saan  selvästi lisää iloa esimerkiksi liikunnasta. Minua lohduttaa myös ajatus siitä, että eivät muutkaan häikäisevän onnellisia ole.”

Nokka kohti onnen tilaa

Onnellisuus on ihmisen sisäinen terveyskeskus, sillä onnellisuus on vahvasti yhteydessä terveyteen. Kun saamme riittävästi ravintoa, lepoa ja liikuntaa ja pystymme purkamaan tunteet sisällämme, tunnemme itsemme terveeksi iästä riippumatta, terveysvalmentaja Sirkka Santapukki sanoo. Onnellisuus on enemmän kehon biologiaa, kuin järkeä ja tunteita. Euforia, luontainen hyvänolon tunne, on ihmisen perusolotila, joka voi  käynnistyä esimerkiksi juoksulenkistä, rakastumisen tunteesta tai jos innostuu jostakin. Keho ja mieli toimivat yhteistyössä. 

 – Voimme huijata itseämme, mutta emme hermostoamme. Onnellisuuden tunne on aivo-kemioiden aikaansaannosta. Kun ihminen tuntee olonsa onnelliseksi, erittyy adrenaliinia, serotoniinia ja dopamiinia, Santapukki sanoo.

Luota ihmisiin

Onnellisuuden tunne syntyy myös siitä, että voi luottaa ihmisiin ympärillään.

– Sairaalassakin voi olla onnellinen, kunhan saa hoitoa. Onnellisuuden hetket tulevat siitä, että voi luottaa auttajiinsa. Edes leik­kaushaavat eivät parane, jos joutuu avuttomana kantamaan vastuun itsestään. On tärkeää valita seuransa oikein, sillä onnellisuuden kannalta juuri seuralla on suuri merkitys.

Tunteet ja oireet tarttuvat. Peilaamme itseämme koko ajan toisiin. Joku luulee, että voi pelastaa toisen, mutta se ei ole mahdollista. Sekä pelastaja että pelastettava uupuvat.

Ota vastuu omasta elämästäsi

Kiitollisuuden tunteet ja optimismi auttavat onnen saavuttamisessa. Myös yksinkertaisilla matroilla voi opetella ajattelemaan positiivisesti. Sirkka Santapukin kokemuksen mukaan hokemat auttavat.

– En ollut nuorempana onnellinen. Mantroista tuli portti onnellisuuteen. Kun kävelin töihin, hoin mielessäni esimerkiksi: ”päivä päivältä ja joka suhteessa voin yhä paremmin ja paremmin” tai ”kiitän siitä, että..”

Kommentoi »