Oletko ihan kuin äitisi? Vanhemman piirteitä on usein vaikea hyväksyä itsessään - tee se silti

Oletko ihan kuin äitisi? Vanhemman piirteitä on usein vaikea hyväksyä itsessään - tee se silti
Muistutatko äitiäsi tai isääsi - hyvässä ja ikävä kyllä myös pahassa? Jos samankaltaisuus ärsyttää, asialle on paljon tehtävissä. Aloita asian hyväksymisestä.
Julkaistu: 20.8.2020

Sanna ei koskaan itkenyt hautajaisissa. Kyyneleet eivät tulleet edes silloin, kun isä soitti ja kertoi mummon kuolleen. Itkun puute kävi joskus mielessä, mutta ei juuri vaivannut Sannaa. Ehkä olen vain vähän kova, hän ajatteli.

Asia nousi uudelleen esiin, kun Sanna sai ensimmäisen lapsensa. Aina kun lapsi kaatui pihalla ja alkoi itkeä, Sannaa ärsytti. Lohduttaminen ei tuntunut luontevalta. Usein Sannan oli pakko päästä pois tilanteesta ja jättää lapsi lohdutettavaksi isälleen.

Oma reaktio hämmensi Sannaa niin paljon, että hän päätti puhua siitä perheterapeutille. Terapeutti sai Sannan muistelemaan, miten itkuun suhtauduttiin hänen omassa lapsuudessaan.

– Tajusin, että ei hitto, olen tässä suhteessa ihan samanlainen kuin äitini. Se tuntui tosi pahalta, koska haluaisin olla täysin päinvastainen vanhempi, Sanna sanoo.

– Kun olin itse lapsi, kotona ei saanut itkeä. Äitini ei itkenyt edes oman äitinsä hautajaisissa. Opin siihen, että kun itketti, suutuin mieluummin.

Vanhemmilta perityt piirteet ovat sekä biologiaa että vuorovaikutuksen tuotetta, sanoo tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Elina Kauppila. Opimme tunnetaitoja lapsena ensisijaisilta kiintymyksen kohteiltamme eli yleensä juuri vanhemmilta.

Samankaltaisuuksiin havahdutaan usein vasta aikuisena. Moni huomaa muistuttavansa omaa äitiään esimerkiksi, kun saa itse lapsia – eikä välttämättä pidä huomiostaan.

– Samankaltaisuudet voivat aiheuttaa sisäistä ristiriitaa esimerkiksi silloin, kun ei ole kokenut vanhempien tapoja rakentavina, mutta huomaa silti toimivansa samoin, Elina Kauppila sanoo.

Perittyjä piirteitä voi olla vaikea hyväksyä myös silloin, jos ne ovat ristiriidassa oman minäkuvan kanssa.

Joskus ihmisellä voi olla erillisyyden kaipuu. Hän ajattelee ehkä, että on tosi uniikki, mutta huomaa , että monet asiat itsessä ovatkin kaikuja menneistä sukupolvista ja muista ihmisistä.

Harvalla on vaikeuksia hyväksyä piirteitä, joista pitää. Psykoterapeutti Heli Pruukin mukaan ärsyttävät piirteet ovat usein sellaisia, joihin liittyy kipua tai surua.

Hänen mukaansa Suomessa on paljon perheitä, joissa ei ole osattu näyttää tunteita tai puhua. Vanhempien etäisyyden taustalla saattaa olla kovissa oloissa eletty lapsuus tai sotatrauma, jonka surun kieltäminen on kantanut sukupolvelta toiselle.

Hellyyttä on vaikea osoittaa, jos sitä ei ole saanut itse lapsena.

– Vanhemman voi olla vaikea ottaa lapsen surua vastaan, jos oma suru on täysin käsittelemättä. Suuttuminen on suojatunne. Jos vanhempi jättää lapsen selviämään yksin surun kanssa, lapsi oppii, ettei kukaan ole häntä varten, ja nielee surunsa.

Vanhemman malli näkyy monessa kodissa esimerkiksi siinä, miten juhlia järjestetään tai kotitöitä jaetaan. Heli Pruukin mukaan suomalaisissa perheissä on hyvin tavallista, että äiti on ollut jatkuvasti puuhastelemassa jotakin.

– Jatkuva puuhastelu kumpuaa usein siitä, ettei ihminen koe olevansa arvokas vain olemalla ja koettaa alitajuisesti ansaita rakkautta tekemisellä. Se antaa lapselle mallin, ettei ole ok levätä. Tällaisissa perheissä tunteetkin saatetaan näyttää teoilla.

Joskus vanhemmilta periytyneet piirteet, tavat ja ajatusmallit ovat niin alitajuisia, että niitä on vaikea huomata.

Kaisa huomasi vasta aikuis­iällä olevansa monissa asioissa yhtä ujo kuin äiti. Jos töissä piti kertoa oma mielipiteensä tai puuttua epäkohtaan, Kaisasta oli helpointa olla hiljaa.

Hän tajusi, että äidilläkin oli tapana vältellä konflikteja ja jupista ongelmista itsekseen. Kun Kaisa kertoi hänelle kohtaamistaan epäkohdista, äidin ensireaktio oli usein: älä sinä vain puutu siihen.

– Aluksi yhtäläisyyksiä oli vaikea hyväksyä, Kaisa sanoo.

– Olen sanonut monta kertaa miehelleni, että toivottavasti minusta ei tule samanlaista kuin äidistäni sitten, kun olen hänen iässään. Uskon, että koska tiedostan asian jo nyt, voin olla erilainen.

Vinkki: Jos hankalia piirteitään ei hyväksy, ne voivat saada isommat mitat. Kannattaa miettiä, miksi jokin itsessä ärsyttää ja mitä sille voisi tehdä.

Jos vanhemmalta perityt tavat tuntuvat vääriltä, moni kapinoi niitä vastaan tekemällä asiat juuri päinvastoin. Elina Kauppilan mukaan perittyjen piirteiden olemassaoloa ei kannata kokonaan kieltää, vaikka niitä haluaisi muuttaa. Itseään kohtaan voi kokea myötätuntoa, vaikka yrittäisi muuttua.

– Käy henkisesti raskaaksi, jos itsessä on puolia, joita ei pysty hyväksymään. Olisi hyvä, että ihminen pystyisi suhtautumaan koko minuuteensa lämpimästi ja hyväksyvästi. Se ei tarkoita sitä, että kaikkien impulssien mukaan pitäisi toimia.

Sannalle äidiltä perittyjen piirteiden hyväksyminen on ollut vaikeaa, koska hän ei haluaisi siirtää lapsuutensa kokemuksia omalle lapselleen.

– Äitini sai raivarit, jos maitopurkki kaatui. Olen itse yrittänyt tietoisesti muuttaa käytöstäni, sanoa lapselleni, että se oli vahinko ja sellaista sattuu, Sanna sanoo.

– En halua, että lapseni muistaa vanhempana, kuinka äiti vain huusi ja moitti.

Sanna on puhunut aiheesta perheterapeutin kanssa ja jonottaa nyt pääsyä terapiaryhmään, jossa opetellaan säätelemään tunteita. Oman käytöksen tarkkailu arjessa on auttanut toimimaan toisin.

– Yritän näyttää lapselle, että on ihan ok itkeä ja näyttää tunteita. Olen oppinut myös sanomaan, että nyt äitiä suututtaa ja menen siksi pois hetkeksi.

Kaisa taas on opetellut puuttumaan epäkohtiin ja pitämään puoliaan, vaikka se on ollut välillä vaikeaa. Hän on ymmärtänyt, ettei puolien pitäminen johda aina konfliktiin vaan asioista voi sanoa kauniistikin. Aika ja itsetuntemus ovat auttaneet häntä hyväksymään piirteensä.

– Minusta ei tule räväkkää, puhua pulputtavaa persoonaa, ja se on okei. Voin silti olla rohkea ja reipas eikä minun tarvitse alistua.

Vinkki: On raskasta kokea itsensä vääränlaiseksi. Voisitko suhtautua periyty- neisiin piirteisiin myötätunnolla, vaikka yrittäisit muuttaa niitä?

Vanhempisuhteen selvittäminen ei ole koskaan liian myöhäistä – edes silloin, kun vanhempi on jo kuollut. Heli Pruukin mukaan yhtäläisyyksien kanssa pääsee sinuiksi vain kohtaamalla ja käsittelemällä ne. Kun uskaltaa surra äitisuhteen ongelmia, hyvät asiat voivat tulla paremmin esiin.

– Menneisyys ei muutu, mutta oma suhde menneeseen voi muuttua, Pruuki sanoo.

Elina Kauppila kehottaa yhtäläisyyksistä ärsyyntyvää pohtimaan, miten vanhemman piirteet vaikuttivat itseen lapsena ja jäivätkö jotkin tarpeet niiden vuoksi täyttymättä.

Jos perityistä piirteistä haluaa keskustella vanhempiensa kanssa, aihetta kannattaa lähestyä lempeästi, omista tunteista ja vaikeuksista käsin.

– Voi olla, että keskustelusta syntyy silti tunnekuohu. Kannattaa valmistautua kuuntelemaan, antamaan tilaa ja myötätuntoa toiselle.

Kauppila suosittelee miettimään etukäteen, miksi asiasta haluaa puhua. Haluaako ymmärtää itseään tai vanhempaansa paremmin vai toivoisiko ehkä, että tulisi nähdyksi ja huomioiduksi?

Jos motiivina on vain vanhemman syyllistäminen, keskustelu ei välttämättä johda mihinkään.

– Aikuisella on vastuu itsestään, huolimatta lapsuuden tapahtumista. Haavoittunutta kohtaa voi hoitaa. Ei kannata jäädä makaamaan, että minua on kohdeltu väärin, elämäni on pilalla, Pruuki sanoo.

Parhaimmillaan keskustelu vanhemman kanssa voi lähentää , lisätä keskinäistä ymmärrystä ja auttaa pääsemään eteenpäin.

– Silloinkin, kun ihmissuhde ei korjaannu, on tärkeää auttaa itseään. Oman pettymyksen ja surun käsittely johtaa terveeseen erillisyyteen, jossa voi elää hyvää, omannäköistä elämää.

Sannan ja Kaisan nimet on muutettu.

Kolme kirjaa äitisuhteesta

Mietityttääkö äitisuhde? Tässä teoksessa pohditaan aikuisen naisen suhdetta omaan äitiin. Mukana on harjoituksia oman äitisuhteen käsittelemiseen ja kahdeksan naisen kirjeet äideilleen. Kirsi Hiilamo ja Heli Pruuki: Aina tytär, aina äiti

Vanhemman ja aikuisen lapsen välit ovat joskus viileät ja ristiriitaiset. Kirjassa pohditaan, miten vaikeaan suhteeseen voisi löytää uusia näkökulmia, ja käsitellään tunteita syyllisyydestä kateuteen. Hannele Törrönen: Väärin rakastettu

Kehuttu esikoisromaani on omaelämäkerrallinen kertomus äidin sairastumisesta, menettämisestä ja kuoleman kohtaamisesta. Millaista on elämä äidin jälkeen ja kuka jää viereen, kun mieli murenee? Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille

Mielitreeni: Ymmärrä itseäsi ja vanhempaasi paremmin

Jos huomaa toimivansa samoin kuin oma äiti tai isä, lapsuuden mieleen palauttaminen voi auttaa ymmärtämään itseä ja vanhempaa.

  1. Mieti, missä asiassa muistutat omaa vanhempaasi. Kirjoita ylös piirre, joka vaivaa sinua.
  2. Asetu rauhalliseen paikkaan kotona ja sulje silmät. Palauta mieleen jokin lapsuuden hetki, jona ylös kirjoittamasi piirre vaikutti sinuun.
  3. Muistele, miten koit tilanteen lapsena. Miltä vanhemman käytös tuntui? Jäivätkö jotkin tarpeesi täyttymättä?
  4. Pystytkö ajattelemaan, millaisia tunteita tai tarpeita omalla vanhemmallasi on tilanteessa ollut? Toimia ei tarvitse hyväksyä, mutta hänen näkökulmansa miettiminen voi lisätä omaa ymmärrystäsi tilanteesta.
  5. Jos huomaat toimivasi itse samoin, mieti, miksi se ärsyttää sinua. Pelkäätkö esimerkiksi, että oma lapsesi kokee saman kuin itse koit? Miten voisit toimia toisin?

Juttu on julkaistu Kotivinkin numerossa 10/2020.

Kommentoi »