Terapia on paras harrastus, mitä olla voi. Se päihittää punttisalin ja pitää ihmisen paremmassa kunnossa. Laulaja Nina Tapio sanoo tämän hymy huulillaan, mutta ei leikillään. Terapia on syvällinen, pitkä prosessi, josta hän on kiitollinen.

Viime vuosikymmenen lopulla Ninan elämässä tapahtui raskaita asioita. Hänen avioliittonsa Reijo Kontion kanssa ajautui kohti eroa, ja he kävivät pariterapiassa. Se oli hyvä kokemus. Kun asioita selvitellään kotioloissa, toinen voi luistella pois tilanteesta. Tunteet ovat niin läsnä, ettei keskustelusta tule mitään.

– Kun huoneessa oli mukana ulkopuolinen, oli helpompaa puhua, vaikka tunteetkin tulivat pintaan. Terapia mahdollisti myös hyvän eron, Nina sanoo.

Parilla on lämpimät välit. Reijo asuu Ninan naapurissa, ja yhteinen lapsi, yhdeksänvuotias Vilho, kulkee kahden kodin väliä.

Oman eheytymismatkansa Nina aloitti kaksi vuotta sitten. Hän pääsi Kelan tukemaan psykoterapiaan ja – mikä vielä onnekkaampaa – löysi terapeutin, joka on ollut hänelle oikea. Ensimmäiseen vuoden aikana ­Nina käsitteli paljon rakkaimman ystävänsä ja työ­toverinsa menetystä. Hanna-Riikka Siitonen kuoli kilpirauhassyöpään vain 47-vuotiaana vuonna 2018.

– Hanna-Riikan kuolema oli yksi iso syy siihen, miksi menin terapiaan, Nina kertoo.

Terapiassa hän itki surua pois. Hän puhui siitä, ­miten vaikeaa on auttaa, kun toinen sairastaa ja on tuskissaan. Kipua ei voi viedä pois, eivätkä sanat ­juuri auta, vaan läsnäolo. Tuntui myös, ettei ollut järkeä kertoa omista arkisista asioistaan. Mikään ei tuntunut niin tärkeältä, että siitä kannattaisi mai­nita. Arkiset kommellukset kuitenkin veivät toisen ajatuksia pois huonosta olosta.

Nina Tapio on esiintynyt laulajana viisivuotiaasta asti. ­Hänen ääntään kuultiin jo vuonna 1977 Irwinin lasten­levyllä Inkkareita ja länkkä­reitä sekä seuraavana vuonna Einin Kapteeni aika -kappaleessa. Syksyllä Nina esiintyi Killer Queenin roolissa We Will Rock You -musikaalissa.

Samalla aallonpituudella

Pienen sivupöydän päällä on valokuva, jossa lyhyttukkaiset, hyvin nuoret Nina ja Hanna-Riikka katsovat kamerasta sivuun. Jokin siellä on kiinnittänyt heidän huomionsa. Kuva on toiveikas ja valoisa.

Hanna-Riikka ja Nina olivat tavanneet jo lapsina Eva-Riitta ja Matti ”Fredi” Siitosen kotona. Ninan äiti Irma Tapio lauloi Fredin taustakuorossa, kun tämä esitti euroviisukappaleen Pump pump vuonna 1976. Nina muistaa vierailuilta ison, kivan tytön.

Vuosina 1991–92 Ninalla ja Hanna-Riikalla oli sama laulunopettaja, Marjo-Riitta Kervinen, jonka tunneilla he kävivät peräkkäin. Opettajan mielestä nuorilla naisilla oli samanlainen käsitys musiikista ja he tulisivat varmasti hyvin juttuun.

– Kun ensi kertaa lauloimme yhdessä, se oli kuin taivas. Oli olemassa ihminen, joka oli kanssani samalla aallonpituudella niin musiikillisesti kuin henkisestikin.

Ninasta ja Hanna-Riikasta tuli ensin menestysduo Taikapeili. Yhteistyö jatkui Aia- ja Adiemus-kokoonpanoissa sekä teatteri- ja musiikkiproduktioissa.

Kun Hanna-Riikka sairastui, Nina odotti viimeisillään nuorempaa tytärtään Elsaa, joka on nyt 21-vuotias. Hanna-Riikan soittaessa Nina oli ostoksilla Ikeassa. Ystävä pyysi häntä istumaan ja kertoi tutkimustulokset: Hänellä oli kilpirauhassyöpä. Hän voisi menettää äänensä, ja elinaikaa olisi 5–10 vuotta.

Anturit koholla koko ajan

Ensimmäisenä vuonna Hanna-Riikan kuoleman jälkeen Nina ei edes oikein käsittänyt, että ystävä on poissa. Nyt kolme vuotta myöhemmin suru ei enää ole niin lohdutonta, vaikka tuntuukin kohtuuttomalta viedä ihminen kesken kaiken ja pieneltä lapselta äiti. Mutta sellaista elämä voi olla.

– Ehkä ajattelen nyt enemmän niin, että teen täällä asioita myös Hanna-Riikan puolesta. Ajattelen häntä päivittäin.

Terapiassa Nina on käynyt läpi elämäänsä kokonaisuudessaan. Hän on aina katsonut asioita valoisasti: tapahtuu mitä tapahtuu, ei se mitään, mennään eteenpäin!

– Kun ulkopuolinen ihminen sanoi sen minulle ­terapiassa, ymmärsin, että kaikki minulle tapahtunut ei ole ollut ookoo. Ymmärsin, että jotkin asiat satuttavat ja rikkovat. Niitä voi käsitellä ja ymmärtää omia toimintatapojaan.

Nina tunnistaa, että hän on aina elänyt anturit ­koholla. Hän aistii herkästi toisten pahan mielen ja alkaa miettiä, miten voisi auttaa.

– Osaan löytää rikkinäiset ihmiset ja koetan parhaani mukaan tehdä heidät ehyiksi. Sehän ei aina ­onnistu. Olen herkkä ja saatan avata sisintäni liikaa tajuamatta suojata itseäni. Olen oppinut, että toisia voi auttaa ilman, että hajottaa itsensä.

Terapia ei ole aina miellyttävää. Ihmisessä on asioita, joita ei haluaisi itsessään kohdata. Myös ­Nina on kokenut tämän.

Alkuvuodesta Nina nähdään Come From Away -musikaalissa, joka pohjautuu vuoden 2001 terrori-iskujen aikaisiin tapahtumiin. Hän esittää American Airlinesin ensimmäistä naislentokapteenia Beverley Bassia. – Olen puhunut hänen kanssaan videopuheluita, ja hän haluaa päästä ensi-iltaan.

Polvet pettivät kertalaakista

Musiikkiteatterissa Nina Tapio tanssii ja laulaa, ja keikoilla hän liikkuu paljon lavalla. Jo laulaminen on lihastyötä. Nina tietää, että ääni kestää paremmin, kun sitä harjoittaa riittävästi.

Nina kuvailee itseään on ja off -tyypiksi, joka tekee kaiken täysillä ja innostuu helposti. Kunnostaan hän on huolehtinut aina – myös siksi, että hänellä on ­perinnöllinen taipumus korkeaan verenpaineeseen. Se on katala vaiva, joka ei yleensä ilmoita mitään ­itsestään. Suvussa on myös sepelvaltimotautia. ­Ninan Irma-­äidille tehtiin ohitusleikkaus, kun hän oli 49-vuotias eli samanikäinen kuin tytär on nyt.

Toistaiseksi lääkäri ei ole määrännyt Ninalle veren­painelääkkeitä. Kotona on verenpainemittari, mutta hän ei mittaa paineitaan säännöllisesti. Nina pyrkii syömään terveellisesti eikä ole koskaan polttanut tupakkaa.

– Kiitos ihanan 1970-luvun ja tupakoivien vanhempieni sain annokseni jo silloin.

Ninan molemmat polvet on leikattu peräkkäisinä vuosina. Ensin vuonna 2017 hän hyppäsi kuntosalilla penkille. Oikean polvesta kuului naps. Polvi piti leikata, ja hän odotti toimenpidettä julkisella puolella melkein vuoden. Seuraavana vuonna hän laskeutui keikalla ihmispyramidista, kun vasen polvi äännähti pahaenteisesti. Se leikattiin yksityisellä puolella, jolloin odotusaika oli lyhyempi.

– Molemmat polvet menivät kertalaakista. Kummastakin repesi kierukka, ja kipu tuntui oikeassa ­ulkosyrjässä. Varmasti niissä on ollut jokin rakenteellinen heikkous, Nina arvelee.

Viisi viikkoa toimintakyvytön

Eräänä aamuna syksyllä 2019 Nina heräsi hermo­kipuun, joka tuntui lavassa ja vasemmassa kädessä. Oliko hän nukkunut pahassa asennossa vai mitä oli tapahtunut? Hän meni siltä istumalta hierojalle, mutta kipu vain paheni.

– Ajattelin, että ehkä kuolen kipuun. Pelkäsin, ettei sitä saada hoidetuksi enkä enää ikinä pysty liikkumaan ja palaa normaaliksi. Mitkään lääkkeet eivät vieneet kipua pois, vaan niistä tuli vain pöhnäinen olo.

Nina oli toimintakyvytön viisi viikkoa. Solistikeikkoja ei voinut kuitenkaan perua, joten hän matkusti esiintymisiin autossa selällään maaten. Hän haki apua hermoratahierojalta ja akupunktiosta. Perheen ja ystävien perinteiselle lokakuiselle Kreikan-matkalle hän lensi paniikissa ja vietti loman hotellihuoneessa maaten ja varovaisesti kävellen.

Läpi kipuviikkojen Nina liikkui niin paljon kuin pystyi, sillä makaaminen ei olisi tiennyt hyvää. Hänelle liikkuminen on aina ollut tapa purkaa energiaa, ja tuntui oudolta olla tekemättä mitään.

Lääkäri pohti, voisiko kyseessä olla selän välilevyn pullistuma. Nina ei oikein voinut sitä uskoa, sillä hän ei ollut kärsinyt aiemmin selkäongelmista.

Neljän viikon kuluttua hän pääsi magneettikuvaan. Hoitaja sanoi, että tilanne näytti pahalta eikä olisi ­ihme, jos edessä olisi leikkaus. Ninalla oli välilevyn pullistuma kuudennen ja seitsemännen niskanikaman välissä. Pikkuhiljaa kipu alkoi kuitenkin helpottaa. Marraskuussa Nina aloitti tanssiharjoitukset Menopaussi-­musikaalia varten. Hän makasi välillä lattialla ja pelkäsi. Kun ensi-ilta koitti helmikuun alussa, kipua ei tuntunut enää missään.

Nina osti 1940-luvun omakotitalon keväällä 2020. Kun korona vei 150 keikkaa, hän kunnosti taloa omin käsin. – Olen remonttireiska. Olen paklannut, tapetoinut ja maalannut ja kunnostanut ovet ja ikkunat.

Kuperkeikkoja Kreikan-mökillä

Välilevyn pullistuman syy ei koskaan selvinnyt. ­Kipuun heräämistä edeltävänä iltana Nina oli ollut ulkokeikalla hyisessä Mummotunnelissa, ravintolassa Helsingin keskustassa. Oliko hän tehnyt jonkin äkillisen liikkeen, joka oli saanut välilevyn pois paikoiltaan? Nina miettii, että asialla saattoi olla kokonaisvaltaisempi tausta.

– Olin tuolloin henkisesti todella väsynyt. Kun on vahva mieli, väsymys voi tulla jossain toisessa muodossa ulos. Kivulla voi olla tehtävä saada ihminen pysähtymään. En tiedä.

Lokakuussa Nina lähtee tutulle Syroksen saarelle Kreikkaan, jos jo viisitoista vuotta toistunut matka voidaan tehdä. Tällä kertaa hän ei aio makoilla hotellihuoneessa, vaan heitellä vaikka kuperkeikkoja. Matkaseurueeseen kuuluvat Ninan lapset ja äiti puolisonsa kanssa sekä Hanna-Riikan tytär Vieno, äiti Eva-Riitta Siitonen, Vienon isä Janne Virtanen ja hänen Marjo-siskonsa. Mukaan saattaa lähteä myös Ninan ex-puoliso Reka Kontio.

– Syros on meille kuin kesämökki. Menemme aina samaan hotelliin. Tunnemme siellä kaikki kaupan­pitäjät ja ravintoloitsijat. Se on helppoa, Nina kertoo.

Ensi vuonna koittavia viisikymppisiään Nina haluaisi juhlia kunnolla musiikin ja ystävien kera.

– Viime vuodet ovat kaikessa elämän tuomassa muistuttaneet siitä, että olemme täällä vain hetken ja siitä pitää nauttia. Minulla on toimiva selkä ja polvet – ja saan elää.

Nina Tapion hyvinvoinnin lähteet

”Perhe ja läheiset ovat tärkeitä. Olen paljon tekemisissä aikuisten tyttä­rieni kanssa, ja viihdymme yhdessä. Viime kesänä matkustimme ja telttailimme lasten kanssa porukalla, mikä oli harvinaista herkkua.”

”Tykkään olla luonnossa ja puutarhassa. En ole hysteerinen puutar­huri, mutta pidän puutarhahommista.”

”11-vuotias seka­rotuinen koiramme Titta oli yllätys­joululahja tyttärillemme. Se tuo pysyvyyttä ja vie minut lenkille.”

”Kuntonyrkkeily on uusi rakas liikuntaharrastukseni. Käyn myös salilla satunnaisesti ja ­kävelen. Korona-­aikana olen jumpannut esiintyjien omassa ryhmässä, jossa on viikoittain tunti lihaskuntotreeniä ja toinen kehonhuoltoa.”

”Musiikki ja esiintyminen ovat suuri voimavara. Olen laulanut ennen kuin olen puhunut. Viisivuotiaana aloin soittaa pianoa ja myöhemmin huilua. Musiikki oli luonteva ammatinvalinta.”